Siirry pääsisältöön

Hampuri menopaluu (Matkapäivä 1/6)


Nyt tästä kirjablogista tulee hetkeksi matkablogi! Lukemisen ohella toinen intohimoni on matkat eikä sen tarvitse olla kummoinenkaan matka. Innostun nimittäin kaikista retkistä, oli se sitten pari tuntia tai monta päivää.

Tämän kertainen reissu sai alkunsa ajatuksesta, että olen aina halunnut nähdä saksalaiset joulumarkkinat. Ja kun kävi ilmi, että minulla on säästössä muutama lomapäivä, jotka täytyy pitää pois ennen vuodenvaihdetta, niin johan alkoi pää sauhuamaan. Lopputulemana oli sitten se, että lähdimme tänään lapsen kanssa klo16.24 Tukholman päärautatieasemalta kohti Hampuria!

Olemme aikaisemmin testanneet Tukholman ja Kööpenhaminan välisen junayhteyden, mutta nyt siis testataan seuraava etappi. Ja jos tämä osoittautuu toimivaksi niin seuraavaksi meillä on avoinna koko Eurooppa! Olen seurannut koko syksyn Facebook-ryhmää "Tågsemester", jossa junalla matkustavat ruotsalaiset antavat vinkkejä ja olen ymmärtänyt, että Tukholma-Hampuri-väli on jo ihan peruskauraa. Emme siis odottele mitään ikäviä yllätyksiä.

Sen verran olen kuitenkin varmistellut, että yövymme mennen tullen Kööpenhaminassa eikä meidän näin tarvitse hätäillä junien myöhästymisistä ja jatkoyhteyksistä. Mutta Tågsemester-ryhmää seuratessa huomaan, että monet lähtevät matkaan enemmän seikkailumielellä ja hyvinkin lyhyillä vaihtoväleillä, varsinkin jos määränpää on eteläisemmässä Euroopassa.

Kööpenhaminaan saapuessamme olimme lapsen kanssa yksimielisiä siitä, että yksi viiden tunnin junapätkä riittää ja että oli fiksua jättää se toinen, Kööpenhaminan ja Hampurin välinen viisituntinen seuraavalle päivälle. Suuntasimme hostelliin, joka sijaitsee lähellä rautatieasemaa ja jonka olemme todenneet hyväksi jo edellisellä Köpiksen-reissulla.

Nopea kylmälaukkuun pakkaamani makaroonilaatikon lämmittäminen hostellin keittiössä ja sitten nukkumaan. Huomenna kohti etelää!

Mitä luin?
Siis onhan tämä edelleen myös kirjablogi ja yksi tämän matkan kantavia ideoita on ollut se, että junassa ehtii lukemaan! Mutta juna heiluikin yllättävän paljon, joten kuuntelin lähinnä musiikkia ja lueskelin vanhoja, kirjaston poistomyynnistä löytämiäni Der Spiegeleitä. Tavoitteena on aktivoida koulusaksaa sen verran, että voin heittää määränpäässä ainakin parit fraasit.

Lapsen mietteitä
Lapsi on onneksi reissuihmisiä hänkin ja hän oli kovasti odottanut tätä matkaa. Junan heilumisen aiheuttama lievä matkapahoinvointi laski hiukan tunnelmaa mutta onneksi meillä oli hyvät matkaeväät! Ne piti ottaa esille jo noin viisi minuuttia Tukholmasta lähdön jälkeen. Päivän vaikuttavin hetki koettiin kuitenkin hostellin keittiössä, jossa huseerasi kanssamme samaan aikaan noin parikymmentä espanjalaisnuorta. Tunnelma oli erittäin rento ja lapsi seurasi kiinnostuneena tätä kansainvälistä menoa. Samalla sain tilaisuuden muistella omia nuoruudenaikaisia matkojani ja niitä lukemattomia kertoja kun olin yöpynyt hostelleissa. Nostalginen hetki!

PS. Innoituksen tähän lyhyeen matkablogipyrähdykseeni sain Hollanninsuomalaisen blogista, jossa Satu seikkailee perheensä kanssa maailmalla kolmen kuukauden ajan, tällä hetkellä Hawai'illa. Lämmin lukusuositus, jos kaipaat eksoottisempaa matkakertomusta kuin tämä meidän marraskuinen Hampurimme!

Kommentit

  1. Hei, kivaa, pääsin lukemaan sun matkablogia! Ja kiitos maininnasta ☺️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Satu! Olen seurannut teidän matkaanne suurella mielenkiinnolla! /Mari

      Poista
  2. Hyvää matkaa! Alku kuulostaa kivalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marjatta! Ilmassa on suuren seikkailun tuntua :) /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ärsyttävien kirjojen lumous

 Sattuipa kumma juttu tässä alkusyksystä. Kävin kotikuntani kirjastossa ja sieltä pienestä suomenkielisestä hyllystä huomasin uutuuskirjan, joka vaikutti mielenkiintoiselta. Luin se nopeaan ja pidin siitä, sekä tarinasta että henkilöhahmoista.  Sitten iski covid enkä ehtinyt kirjata lukemaani mihinkään. Yleensä laitan kaikki kirjat ainakin Goodreadsiin, mutta sekin jäi. Kun sitten virkistyin ja aloin päivittää kirjatilastojani tajusin, etten muista kirjasta yhtään mitään. En muista kirjailijan nimeä (vain sen, että kyseessä oli naiskirjailija). En muista kirjan nimeä enkä edes sitä, mistä kirja kertoi! Mielessäni on hämärä kuva kirjan kannesta, sen värimaailmasta, joten saattaisin tunnistaa kirjan jos se vielä joskus sattuisi eteeni. Häkellyin aika lailla tästä kokemuksesta. Miten voin unohtaa täydellisesti kirjan, josta kuitenkin muistamani mukaan pidin? En usko, että kyseessä on mikään alkava muistisairaus, ehkä tämä menee nyt sitten heti kirjan lukemisen jälkeen sairastamani covidin

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja (2012)

Minulla lienee joku sisäänrakennettu reaktio, joka pistää aina epäilemään jos jotakin kirjaa kehutaan liikaa. Emmi Itärannan Teemestarin kirjaa ylistettiin joka paikassa niin paljon, että se siirtyi automaattisesti ö-listalle. Sitä paitsi sehän oli scifiä, luin jostakin, enkä tykkää ollenkaan scifistä! Ensinnäkin, olen nyt saanut oppia että scifin yksi alamuoto on dystopiakirjallisuus ja se taas on ihan muuta kuin omassa mielessäni tiukasti rajaamani avaruus-scifi. Ja dystopiakirjallisuus onkin yllättäen laji, josta näytän pitävän! Mutta se mikä sai minut vihdoin ja viimein tarttumaan tähän mestariteokseen oli se, että Kajaanin kaupunginteatteri oli tulossa teatterivierailulle tänne Ruotsiin ja peräti naapurikylääni, Hallundan Riksteaterniin. Päätin siis lukea kirjan ennen tätä teatterivierailua. Mikä tosin oli virhe, mutta siitä myöhemmin... Kirja oli todella hieno lukukokemus joka sai minut vaipumaan lähes meditatiiviseen tilaan. Kirjan kieli on kaunista, rauhallista, aja

Claes Andersson: Oton elämä / Hiljaiseloa Meilahdessa

"Otto halusi tehdä elämästään yhteenvedon, inventaarion siitä mitä oli ollut. Paras tehdä se niin kauan kuin vielä tietää kuka on, muistaa elämänkumppaninsa, lasten ja lastenlasten nimet, pystyy ostamaan punaviiniä ja käymään vessassa ja täyttämään veikkauskupongin ilman kotihoidon apua, Otto järkeili." Claes Anderssonin kaksi kirjaa Otosta on inventaario, jos ei peräti Anderssonin itsensä, niin ainakin erään samanikäisen miehen elämästä. Ollaan siinä vaiheessa elämää jolloin kuolema häämöttää jo kynnyksellä. Andersson mainitsee pariinkiin otteeseen ihailevasti ruotsalaisdramaatikon Lars Norénin päiväkirjat ja jotain samaa näissä merkinnöissä on. Andersson kuvaa Oton elämää hyppien hajanaisista pohdinnoista takautumiin Oton elämästä ja maailmanpoliittisiin huomioihin. Ihmiset kulkevat tarinan läpi kuin helmet helminauhassa mutta muutama heistä saa enemmän tilaa kuten ensimmäisen kirjan naapuriterapeutti Tuula ja toisen osan lapsuudenystävä Gabriel. Tekstin sävy on käsi

Kun kirjat vievät tuttuihin maisemiin

  Minulle kaunokirjallisuuden yksi suurimmista viehätyksistä on, että pääsen tutustumaan paikkoihin, joihin ei muuten olisi helppoa tai edes mahdollista päästä. Ja jopa paikkoihin ja aikausiin, joita ei enää ole edes olemassa. Yksi tämän vuoden huippulukukokemuksiani on juuri siksi ollut Lea Ypin  Free , joka vie 80- ja 90-lukujen Albaniaan. Todella silmiä avaava muistelmateos! Mutta joskus kirjat vievät paikkoihin, jotka ovat tuttuakin tutumpia. Natalia Ginzburgin 'Kieli jota puhuimme' vie toki ajallisesti paikkaan, jossa en ole voinut käydä. Ginzburg kertoo kirjassaan omasta perheestään ja kasvuympäristöstään toisen maailmansodan aikaisessa Italiassa. Hän kuvaa erityisesti vanhempiaan ja sisaruksiaan lukemattomissa kohtauksissa, joista monet toistuvat vuosien mittaan - äidin tapa päivitellä aviopuolisonsa kuluneita vaatteita ja isän pakkomielle viedä perheen lapset vuoristoon hiihtämään.  Lisäksi perheessä viljellään sananparsia, jotka osoittavat missä kulloinkin mennään. Kai

Ilkka Remes: Ruttokellot (2000)

Havahduin tässä jokin aika sitten, etten ole lukenut yhtäkään Remestä! Heitin someen kysymyksen mitä kannattaisi lukea ja some vastasi. Ruttokellot on nyt muutamaa sivua vaille luettuna ja täällä on yksi uusi Remes-fani! Ruttokellot ilmestyi vuonna 2000 eli viimeisenä Suomen-vuotenani. Kirjassa käytetään tutusti vielä markkoja ja presidenttinä on nainen. Nimiä mainitsematta mutta sain kyllä kirjasta vihjeitä kenestä saattaisi olla kyse... Pääministeri Juvonenkin on sangen tutun oloinen hahmo. Juvonen ei halunnut viihdeohjelmiin esiintymään, ja hän tiesi ettei olisi ollut sellaisissa edes edukseen. Hän tiesi ongelmansa poliitikkona: hänestä puuttui lämpö. Hän oli analyyttinen ja jyräsi keskustelukumppaninsa asiatiedoillaan, mutta hänen ympärillään oli aina tyhjä, viileä tila. Hänen olisi pitänyt olla rahvaanomaisempi menestyäkseen, mutta vaistomaisesti hän oli tehnyt koko uransa ajan päinvastoin - vahvistanut imagoaan ylivertaisena asiantuntijana. Olen suoraan sanoen ällistynyt,