Siirry pääsisältöön

Hampuri menopaluu (Matkapäivä 4/6)


Nyt alkaa selvästi meno hyytyä sekä äidiltä että tyttäreltä! Eilinen pitkä turistipäivä tuntui aamulla kropassa emmekä olisi ehkä päässeet liikkeelle ollenkaan, ellei meillä olisi ollut lippuja ostettuna Chocoversumin suklaamuseon englanninkieliselle opastukselle.

Voimia verottaa myös yllättäin iskenyt täikriisi. Emme syytä siitä tätä kyseenalaista hostellia vaan syyllinen lienee koulussa alkuviikosta leikitty leikki, jossa lapsen mukaan "maattiin lattialla päät vierekkäin". Oh dear... Onneksi olin sujauttanut matkalaukkuun mukaan myös täikamman ja kampaamalla tukan pari kertaa päivässä täi-invaasio pysyy kurissa siihen asti, että päästään kotiin ja saadaan iskettyä täishampoo päähän.

Chocoversum oli siis ensimmäinen päivän kohteemme. Kierros kestää 90 minuuttia, jonka aikana käydään läpi suklaan valmistus kaakaopavun kasvatuksesta lähtien lopputuotteeseen asti. Kierroksen aikana saa maistella suklaata sen eri valmistusvaiheissa ja kohokohta on tietysti oman suklaalevyn tekeminen. Museossa on myös kauppa, josta löytyi kivoja tuliaisia.

Chocoversumin jälkeen lähdimme syömään ja löysimme ravintolan, jossa oli sekä hyvä ruoka että hyvä palvelu. Se täytyy sanoa, että Hampuri ei ole tehnyt vaikutusta palvelualttiudellaan mikä oli yllätys. Olen nimittäin Berliinissä käydessäni tuntenut oloni aina tervetulleeksi mutta Hampuri ei ole ikävä kyllä yhtä avoin turisteille. Harmi, sillä kaupungilla olisi edellytyksiä kehittyä todella mielenkiintoiseksi kohteeksi.

Kävimme ruuan jälkeen vielä pyörähtämässä joulutoreilla ja löysimme taas uuden torin! Niitä on todellakin joka kulman takana. Raatihuoneen joulutori oli pakaten täynnä mutta sain kuin sainkin tungettua itseni vielä glühwein-tiskille. Poliiseja oli muuten todella paljon liikkeellä mikä tuntui ihan hyvältä tällaisessa ihmisjoukossa.

Sain lapsen houkuteltua vielä iltakävelylle, halusin nimittäin käydä katsastamassa Hampurin uuden konserttitalon Elbphilharmonien. Promenaadista tulikin oikea Hampuri-by-night-kierros uudessa HafenCity-kaupunginosassa, joka on konserttitalon ympärille kasvava moderni asuinalue. Itse 'Elphi' oli näin pimeällä pieni pettymys, sillä rakennusta ei ole valaistu mitenkään sen kummemmin ja sen upea arkkitehtuuri jää siis auringonlaskun jälkeen kirjaimellisesti pimentoon. Mutta saimme kuitenkin mukavan iltakävelyn, jonka tarkoitus oli tainnuttaa meidät unten maille heti hotelliin palattuamme.

Mutta mites taas kävikään... minä sometan ja lapsi ei suostu menemään nukkumaan vaan katsoo maratoonina Äidin puheenvuoro-videoita (enkä raaski kieltää, koska olen niin iloinen että ulkosuomalainen lapseni on vihdoinkin löytänyt itseään kiinnostavan suomenkielisen ohjelman). Mutta nyt kanavat kiinni sillä huomenna on aikainen herätys kun lähdemme matkaamaan kotia kohti!

Tänään paistoi aurinko!

Hampuri by night

Kommentit

  1. Matkustamaan houkutteleva juttu, täistä huolimatta. Hienot kuvat. Täälläkin saisi jo vaihteeksi paistaa aurinko. Viikko on ollut yhtä sadetta ja pimeää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täit menevät - valitettavasti - jo rutiinilla, ollut aika vaiva varsinkin tänä syksynä :( /Mari

      Poista
  2. Joulutorit ovat niin ihania, kuten satumainen aloituskuvasikin osoittaa. Matkakertomustasi on ollut kiva lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saksalaiset joulutorit ovat juuri niin upeita kun olin odottanutkin. Mutta Kööpenhaminan Tivoli veti kuitenkin pidemmän korren! Siellä oli hygget kohdillaan :) /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit

Pikkukaupungin ilot ja kirot - Philip Teirin Pietarsaari ja Stine Pilgaardin Jyllanti

  Marraskuun pimeydestä teitä tervehdin, rakkaat blogilukijani - tosin hiukan väräjävin koivin ja tukka pystyssä koronan kourista irti päästyäni. Kalenteriin katsominen  hermostuttaa, sitä saakin pistää tämän sairasviikon jäljiltä uusiksi. Mutta aivan ensimmäiseksi pistetään blogi ajantasalle! En pysty yleensä sairastellessani lukemaan, koska saan melkein aina silmä- ja päänsärkyä. Nytkin lepäilin lähinnä hiljaisuudessa tai radiosta musiikkiohjelmia kuunnellen. Mutta juuri ennen sairastumista minun piti tänne jo vuodattaa ajatuksiani kahdesta juuri lukemastani kirjasta ja yritän nyt saada kiinni niistä tunnelmista... Philip Teiriltä olen lukenut kai kaikki hänen romaaninsa ja olen niistä myös pitänyt. Tämän uusimman teoksen 'Eftermiddag i augusti' (suom. Elokuun varjot) laitoin tietysti sitten heti varaukseen. Nyt kirjan luettuani olen kuitenkin hiukan ehkä pettynyt, tämä uusin ei ollut nimittäin ihan samanlainen lukunautinto kuin Teirin aiemmat.  Vuonna 2020 ilmestynyttä Neits

Kirjatulvavaroitus - ja pari sanaa tuoreesta nobelistista

  Onpa tullut taas luettua! Kirjoja on levällään joka nurkassa, lainakirjoja on tällä hetkellä kerääntynyt peräti neljästä eri kirjastosta ja muistutusviestejä tulee tasaiseen tahtiin, että aina on jonkun kirjan lainausaika päättymässä.  Useimpien lainausaikaa olen saanut pidennettyä, mutta aina välillä iskee kauhun paikka - kirjaan on toinen varaus ja se pitää palauttaa jo parin päivän päästä. Ja sitten paahdan hiki hatussa, että ehdin lukea. Mutta vain jos kirja on hyvä. Huonot kirjat palautan lukemattomina. Olen nyt vihdoinkin oppinut sen, että elämää ei tuhlata kirjoihin, jotka eivät niin sanotusti vedä.  Kirjapinossa on ollut yksi pikalaina, ruotsalaisen journalistin Martin Gelinin juuri ilmestynyt teos Imorgon är jag långt härifrån  (Huomenna olen kaukana täältä). Ja se olikin onneksi kirja, joka veti heti mukaansa. Gelin muutti 23 vuotta sitten unelmakaupunkiinsa New Yorkiin, mutta nyt muuttokuorma palasi takaisin Eurooppaan. Päätös ei ollut helppo, mutta amerikkalaisen sosiaali

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj

Kärsitkö unettomista öistä? Hanki oma Saisio!

  Alan jo pikkuhiljaa toipua tuosta viimeisimmästä lukushokistani eli Ann Napolitanon Kaunokaiset-romaanista . Jonka siis jo ehdin julistaa tekoälyn kirjoittamaksi ja kaikin puolin kelvottomaksi kirjaksi.  Sitten osui käsiini Hanna Weseliuksen viime vuonna ilmestynyt romaani "Nimetön" ja tajusin, ettei minun ole tarkoituskaan lukea mitään napolitanoja tai ferranteja. Tarvitsen juuri tällaista sopivasti sekavaa, ajassa ja paikassa hyppivää kerrontaa, joka jättää myös tyhjiä aukkoja niin ettei mielenkiintoni herpaannu. Tekstin pitää hengittää! Nyt sen taas opin: kirjallisuuden harrastajan tärkein ominaisuus on osata tunnistaa oma kirjailijatyyppinsä, ettei tuhlaa tätä lyhyttä elämäänsä vääränlaiseen kirjallisuuteen. Weseliuksen "Nimetön" on koukuttava ja kiehtova tarina yhdestä pitkän iän saavuttaneesta naisesta ja hänen elämästään. Ja mitä kaikkea siihen elämään voikaan mahtua!  Olen itse saanut kunnian olla ystävä kahdelle lähes sadanvuoden ikään eläneelle naiselle