Siirry pääsisältöön

Musiikkia marraskuuhun

"En stund på jorden"

Kirjojen lukemisen ohella toinen intohimoni on musiikki, joka on myös keskeinen osa työtäni. Soitan pianoa ja aina välillä innostun klinkuttelemaan sähköyamahaani. Repertuaariini kuuuvat niin Bach, Chopin kuin 30- ja 40-luvun jazzstandarditkin.

Aktiivinen musiikinkuuntelu on kuitenkin jäänyt viime vuosina vähemmälle mutta nyt siihen tulee muutos! Tästä lähtien julkaisen nimittäin täällä blogissani myös kuukauden soittolistan, josta voi kuulla minkälaisella musikaalisella tuulella kulloinkin olen.

Tämä ensimmäinen listani on, huomaan nyt, hyvin naisvoittoinen. Niin tuppaa olemaan muuten tuo kirjalistanikin... en halua nyt tätä väittämääni yleistää kirjallisuuteen mutta kun musiikista puhutaan niin mielestäni naisäänet pystyvät ilmaisemaan aidommin ja raaemminkin eri tunteita. Ehkä olen väärässä, lupaankin nyt lähteä jahtaamaan ilmeikkäitä miesääniä!

Suosikkiääneni taitavat olla muuten enemmän alttoja, kuten itsekin olen. Pidän lämpöisistä äänistä mutta liian siloista ei saa missään nimessä olla. Listalle valitsemani laulut kertovat rakkaudesta, kuolemasta ja elämästä, sillä marraskuu vaatii raskaan musiikin. Mutta on siellä vähän auringonpaistettakin!

Tässä siis omat lempiääneni mutta metsästän koko ajan uusia ääniä! Kuka on sinun suosikkisi?


Kommentit

  1. Hei Mari. Ihanan jutun olet ottanut käyttöön. Tosi kiva tutkia tuota soittolistaasi. Hienoja laulajia, joista monet ovat minunkin suosikkejani, mm Carpenters, Annie Lennox, Aretha Franklin. Jatkoa odotellen! Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anneli!! Tämä idea iski mieleeni ihan yhtäkkiä, että voisihan tänne blogiin tällaisenkin ympätä :) /Mari

      Poista
  2. Kiva idea. Hienoja laulajia olet listannut. Minäkin pidän eniten matalista naisäänistä, joten tuolta listaltasi en tykkää Kate Bushista, päinvastoin kuin mieheni. Minulla on vanha ruotsalainen suosikki, Anita Lindblom, jonka laulun Kring de små husen vid gränderna i hamnen muistan hyvin nuoruudestani. Lisäksi tykkään Patti Smithista, Dusty Springfieldistä, Monica Zetterlundista, jo aikoja sitten poistuneista Laila Kinnusesta ja Suomen Carolasta. Nuorista suomalaisista tykkään Haloo Helsingin Ellistä, Olavi Uusivirrasta ja Tuure Kilpeläisestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin ensin, että kuka ihme on Anita Lindblom mutta sitten huomasin että hänhän on laulanut vuoden 1961 superhitin Sånt är livet. Siltä kappaleelta ei voi välttyä jos asuu täällä Ruotsissa... Monica Zetterlund on myös suuri suosikkini! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ärsyttävien kirjojen lumous

 Sattuipa kumma juttu tässä alkusyksystä. Kävin kotikuntani kirjastossa ja sieltä pienestä suomenkielisestä hyllystä huomasin uutuuskirjan, joka vaikutti mielenkiintoiselta. Luin se nopeaan ja pidin siitä, sekä tarinasta että henkilöhahmoista.  Sitten iski covid enkä ehtinyt kirjata lukemaani mihinkään. Yleensä laitan kaikki kirjat ainakin Goodreadsiin, mutta sekin jäi. Kun sitten virkistyin ja aloin päivittää kirjatilastojani tajusin, etten muista kirjasta yhtään mitään. En muista kirjailijan nimeä (vain sen, että kyseessä oli naiskirjailija). En muista kirjan nimeä enkä edes sitä, mistä kirja kertoi! Mielessäni on hämärä kuva kirjan kannesta, sen värimaailmasta, joten saattaisin tunnistaa kirjan jos se vielä joskus sattuisi eteeni. Häkellyin aika lailla tästä kokemuksesta. Miten voin unohtaa täydellisesti kirjan, josta kuitenkin muistamani mukaan pidin? En usko, että kyseessä on mikään alkava muistisairaus, ehkä tämä menee nyt sitten heti kirjan lukemisen jälkeen sairastamani covidin

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja (2012)

Minulla lienee joku sisäänrakennettu reaktio, joka pistää aina epäilemään jos jotakin kirjaa kehutaan liikaa. Emmi Itärannan Teemestarin kirjaa ylistettiin joka paikassa niin paljon, että se siirtyi automaattisesti ö-listalle. Sitä paitsi sehän oli scifiä, luin jostakin, enkä tykkää ollenkaan scifistä! Ensinnäkin, olen nyt saanut oppia että scifin yksi alamuoto on dystopiakirjallisuus ja se taas on ihan muuta kuin omassa mielessäni tiukasti rajaamani avaruus-scifi. Ja dystopiakirjallisuus onkin yllättäen laji, josta näytän pitävän! Mutta se mikä sai minut vihdoin ja viimein tarttumaan tähän mestariteokseen oli se, että Kajaanin kaupunginteatteri oli tulossa teatterivierailulle tänne Ruotsiin ja peräti naapurikylääni, Hallundan Riksteaterniin. Päätin siis lukea kirjan ennen tätä teatterivierailua. Mikä tosin oli virhe, mutta siitä myöhemmin... Kirja oli todella hieno lukukokemus joka sai minut vaipumaan lähes meditatiiviseen tilaan. Kirjan kieli on kaunista, rauhallista, aja

Claes Andersson: Oton elämä / Hiljaiseloa Meilahdessa

"Otto halusi tehdä elämästään yhteenvedon, inventaarion siitä mitä oli ollut. Paras tehdä se niin kauan kuin vielä tietää kuka on, muistaa elämänkumppaninsa, lasten ja lastenlasten nimet, pystyy ostamaan punaviiniä ja käymään vessassa ja täyttämään veikkauskupongin ilman kotihoidon apua, Otto järkeili." Claes Anderssonin kaksi kirjaa Otosta on inventaario, jos ei peräti Anderssonin itsensä, niin ainakin erään samanikäisen miehen elämästä. Ollaan siinä vaiheessa elämää jolloin kuolema häämöttää jo kynnyksellä. Andersson mainitsee pariinkiin otteeseen ihailevasti ruotsalaisdramaatikon Lars Norénin päiväkirjat ja jotain samaa näissä merkinnöissä on. Andersson kuvaa Oton elämää hyppien hajanaisista pohdinnoista takautumiin Oton elämästä ja maailmanpoliittisiin huomioihin. Ihmiset kulkevat tarinan läpi kuin helmet helminauhassa mutta muutama heistä saa enemmän tilaa kuten ensimmäisen kirjan naapuriterapeutti Tuula ja toisen osan lapsuudenystävä Gabriel. Tekstin sävy on käsi

Kun kirjat vievät tuttuihin maisemiin

  Minulle kaunokirjallisuuden yksi suurimmista viehätyksistä on, että pääsen tutustumaan paikkoihin, joihin ei muuten olisi helppoa tai edes mahdollista päästä. Ja jopa paikkoihin ja aikausiin, joita ei enää ole edes olemassa. Yksi tämän vuoden huippulukukokemuksiani on juuri siksi ollut Lea Ypin  Free , joka vie 80- ja 90-lukujen Albaniaan. Todella silmiä avaava muistelmateos! Mutta joskus kirjat vievät paikkoihin, jotka ovat tuttuakin tutumpia. Natalia Ginzburgin 'Kieli jota puhuimme' vie toki ajallisesti paikkaan, jossa en ole voinut käydä. Ginzburg kertoo kirjassaan omasta perheestään ja kasvuympäristöstään toisen maailmansodan aikaisessa Italiassa. Hän kuvaa erityisesti vanhempiaan ja sisaruksiaan lukemattomissa kohtauksissa, joista monet toistuvat vuosien mittaan - äidin tapa päivitellä aviopuolisonsa kuluneita vaatteita ja isän pakkomielle viedä perheen lapset vuoristoon hiihtämään.  Lisäksi perheessä viljellään sananparsia, jotka osoittavat missä kulloinkin mennään. Kai

Ilkka Remes: Ruttokellot (2000)

Havahduin tässä jokin aika sitten, etten ole lukenut yhtäkään Remestä! Heitin someen kysymyksen mitä kannattaisi lukea ja some vastasi. Ruttokellot on nyt muutamaa sivua vaille luettuna ja täällä on yksi uusi Remes-fani! Ruttokellot ilmestyi vuonna 2000 eli viimeisenä Suomen-vuotenani. Kirjassa käytetään tutusti vielä markkoja ja presidenttinä on nainen. Nimiä mainitsematta mutta sain kyllä kirjasta vihjeitä kenestä saattaisi olla kyse... Pääministeri Juvonenkin on sangen tutun oloinen hahmo. Juvonen ei halunnut viihdeohjelmiin esiintymään, ja hän tiesi ettei olisi ollut sellaisissa edes edukseen. Hän tiesi ongelmansa poliitikkona: hänestä puuttui lämpö. Hän oli analyyttinen ja jyräsi keskustelukumppaninsa asiatiedoillaan, mutta hänen ympärillään oli aina tyhjä, viileä tila. Hänen olisi pitänyt olla rahvaanomaisempi menestyäkseen, mutta vaistomaisesti hän oli tehnyt koko uransa ajan päinvastoin - vahvistanut imagoaan ylivertaisena asiantuntijana. Olen suoraan sanoen ällistynyt,