Siirry pääsisältöön

Hampuri menopaluu (matkapäivä 2/6)


Kööpenhaminassa heräsimme pilviseen aamuun. Vetelehdimme huoneessa niin kauan kuin mahdollista ja lähdimme sitten kaupungille tappamaan aikaa ennen Hampurin-junan lähtöä.

Vastuuntuntoisena äitinä minulla oli hiukan huono omatunto, että olin ottanut lapselle kolme ylimääräistä lomapäivää koulusta. Niinpä ehdotin, että menemme paikalliseen kansallismuseoon, jonka Viikinki-näyttelyn olin bongannut jostakin brosyyrista. Nationalmuseet oli kiva paikka, sinne voisin mennä uudestaankin. Ja hauska juttu muuten, että jos olisin mennyt yksin niin olisin maksanut 95 kruunua mutta lapsen kanssa maksoimme yhteensä vain 80 kruunua!

Tämä oli muuten jo toinen kerta kun yövyimme Steel House Hostellissa ja sitä suosittelemme edelleen. Hostelli sijaitsee noin 10 minuutin kävelymatkan päässä rautatieasemalta. Tykästyimme jo viimeksi sen rentoon tunnelmaan ja siihen, että hostellin übercool henkilökunta saa minutkin tuntemaan olevani osa tätä übercoolia yhteisöä. Pieniä miinuksia tulee liian tehokkaasta ilmanvaihtosysteemistä, maksullisesta laukkusäilytyksestä ja ettei hostellissa ole tarjolla kunnon aamiaista.

Mitä luin?
Yritän lukea loppuun ruotsalaisen Steve Sem-Sandbergin romaania W. mutta se on niin kuivaa kerrontaa, etten jaksa kuin muutaman sivun kerrallaan. Samalla ärsyttää tämä pakkomielteeni, että haluan lukea kirjan loppuun. Mutta onhan se eittämättä vuoden parhaita ruotsalaisromaaneja ja vahva ennakkosuosikki August-palkinnon voittajaksi (vaikka voittoa ei sitten napsahtanutkaan).

Vanhoja Der Spiegeleitä selatessa sen sijaan löysin mielenkiintoisia tarinoita! Kuten esimerkiksi tarinan Herr Wendtistä (Der Spiegel 45/2014), joka muuttaa vaimonsa kanssa Saksojen yhdistymisen, die Wende, jälkeen itäsaksalaiseen pikkukaupunkiin, jossa he perustavat postin asioimisliikkeen. Mutta usean vuoden jälkeenkin he ovat paikalliasukkaille aina vain länsisaksalaisia, die Wessis. Aluksi heillä on erillinen liiketila mutta vuokran, die Miete, kohoamisen jälkeen he päättävät siirtää asiamiespostinsa kotitaloonsa, autotallin vieressä olevaan vapaaseen tilaan. Mutta tästäpä eivät naapurit tykkää ollenkaan! Alkaa monenlainen kiusanteko, joka huipentuu siihen, että joku pistää Herr Wandtista paikallislehteen valheellisen kuolinilmoituksen, eine Todesanzeige!  Tästäkään huolimatta Herr Wandt ei aio antaa periksi, posti on ja pysyy, 'Die Post ist da!'. 

Pidin erityisesti Der Spiegelin tekemästä luonnekuvauksesta, jonka mukaan Herr Wendt kuuntelee Beethovenia ja Mendelssohnia ja lukee "Bölliä, Grassia tai tietokirjoja Puolan historiasta". Ei voi olla siis huono ihminen! Pikkukaupunki on lehden mukaan oikea tuppukylä, eine biedere Gegend, jossa Herr Wendt on kuin cowboy preerialla ilman hevosta, "wie ein Cowboy in einer Prärie ohne Pferde". Mitä tuo vertaus sitten tarkoittaakaan...

Lapsen mietteitä
Lapsella oli aamulla käynnistysongelmia, sain patistaa useaan kertaan aamupesulle ja pukeutumaan, ja lopulta luovutimme huoneen vain pari minuuttia ennen säädettyä aikaa. Onneksi viikinkinäyttely näytti kiinnostavan lasta. Heillä onkin koulussa juuri tämä aikakausi menossa hissan tunneilla. Lasta piristi myös kun sai käydä ostamassa Irma-ruokakaupasta ekologisia nallekarkkeja. Nämä karkit olivat nimittäin jääneet mieleen edelliseltä Köpiksen-reissulta! Junamatka Hampuriin sujui hienosti ja pieni lauttamatka kesken kaiken oli jännittävä kokemus. Mutta sitten tuli pettymys! Lapsi huomasi heti tähän Hampurin hostelliin tullessamme, että nyt on taso heikompi verrattuna edelliseen yöhön. Onneksi kuitenkin wifi pelittää ja sovimme, että tästäkin takaiskusta selviämme.

Päivän ahaa-hetki
Lapsi kysyi osaanko tanskaa ja oli pakko tunnustaa, etten ymmärrä hölkäsen pöläystä kun puhuvat mutta että tekstiä ymmärrän melko sujuvasti. Kehoitinkin lasta kokeilemaan miten häneltä onnistuu tekstin luku (olimme juuri silloin McDonaldsissa) ja kyllä, onnistuihan se vahvan ruotsin ansiosta!

Äidin huonoa omaatuntoa lepyttämässä...

Tämä ei ole kaupallinen yhteistyö vaan lapsi aidosti rakastaa näitä Irman ekologisia nallekarkkeja!


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Lomaseurana Floris ja Amélie Nothomb

  Lomatervehdys Ruotsin länsirannikolta, jonne saavuimme eilen. Valitettavasti samaan aikaan paikkakunnalle saapui myös Floris-myrsky, joten tämä ensimmäinen päivä ollaan vietetty sisätiloissa. Tuuli on hirmuinen ja vanha puinen vuokratalomme huojuu ja natisee liitoksissaan.  Mutta ei hätää, tämän päivän seuralaisekseni sain belgialaisen kirjailijan Amélie Nothombin ja hänen uusimman ruotsinnetun teoksensa Psykopomp. Nothombin kirjoja on käännetty suomeksi ja ruotsiksi melko sattumanvaraisesti ja tämä olikin nyt viimeinen lukemani käännös. Eli tästä eteenpäin pitää sitten selviytyä ruostuneella ranskallani. Ja luettavaahan riittää, sillä Nothomb on julkaissut uuden romaanin joka vuosi sitten esikoisensa, joka ilmestyi 1992. Psykopomp on Nothombin henkilökohtaisin teos. Kirja alkaa varhaislapsuuden muistoilla ja ensimmäisestä traumaattisesta kokemuksesta kun Japanissa syntynyt diplomaattiperheen tytär joutuu isänsä asemamaan vaihduttua jättämään rakkaan synnyinmaans...

Rantalomailua ja uusi rohkeampi minä

  Kesän säästä voidaan olla monta mieltä, mutta sitä iloa minulta ei poisteta, että ensimmäinen lomaviikkoni oli oikea rantaloma. Ja vieläpä niissä samoissa maisemissa, joissa tämä maallinen taipaleeni aikoinaan sai alkunsa. Ollaan siis Helsingin Lauttasaaressa. Blogini päivitys on viime viikkoina jäänyt taka-alalle, vaikka ideoita ja ajatuksia on syntynyt ja pari tekstinaloitustakin olen näköjään saanut jo aikaiseksi. Kun lomanalkajaiseksi kasasin yhteen pinoon kaikki keskenolevat kirjani, niitä kertyi peräti 17. Luen sivun sieltä, toisen täältä - päähäni mahtuu juuri nyt vain hajahuomioita. Olen myös huomannut, että hakeudun tällä hetkellä mieluummin elämäkertojen ja tietokirjojen pariin. Fiktio ei jostain syystä sytytä. Olisiko sitten syynä tämä vallitseva maailmantilanne, joka oikeasti alkaa olla jo taruakin ihmeellisempää. Ainoa kirja, jonka olen onnistunut lukemaan loppuun asti viimeisen parin viikon aikana, on Minna Salamin Sensuous Knowledge. Ja nyt olen vahvast...

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...