Hampuri menopaluu (matkapäivä 2/6)

Kööpenhaminassa heräsimme pilviseen aamuun. Vetelehdimme huoneessa niin kauan kuin mahdollista ja lähdimme sitten kaupungille tappamaan aikaa ennen Hampurin-junan lähtöä.

Vastuuntuntoisena äitinä minulla oli hiukan huono omatunto, että olin ottanut lapselle kolme ylimääräistä lomapäivää koulusta. Niinpä ehdotin, että menemme paikalliseen kansallismuseoon, jonka Viikinki-näyttelyn olin bongannut jostakin brosyyrista. Nationalmuseet oli kiva paikka, sinne voisin mennä uudestaankin. Ja hauska juttu muuten, että jos olisin mennyt yksin niin olisin maksanut 95 kruunua mutta lapsen kanssa maksoimme yhteensä vain 80 kruunua!

Tämä oli muuten jo toinen kerta kun yövyimme Steel House Hostellissa ja sitä suosittelemme edelleen. Hostelli sijaitsee noin 10 minuutin kävelymatkan päässä rautatieasemalta. Tykästyimme jo viimeksi sen rentoon tunnelmaan ja siihen, että hostellin übercool henkilökunta saa minutkin tuntemaan olevani osa tätä übercoolia yhteisöä. Pieniä miinuksia tulee liian tehokkaasta ilmanvaihtosysteemistä, maksullisesta laukkusäilytyksestä ja ettei hostellissa ole tarjolla kunnon aamiaista.

Mitä luin?
Yritän lukea loppuun ruotsalaisen Steve Sem-Sandbergin romaania W. mutta se on niin kuivaa kerrontaa, etten jaksa kuin muutaman sivun kerrallaan. Samalla ärsyttää tämä pakkomielteeni, että haluan lukea kirjan loppuun. Mutta onhan se eittämättä vuoden parhaita ruotsalaisromaaneja ja vahva ennakkosuosikki August-palkinnon voittajaksi (vaikka voittoa ei sitten napsahtanutkaan).

Vanhoja Der Spiegeleitä selatessa sen sijaan löysin mielenkiintoisia tarinoita! Kuten esimerkiksi tarinan Herr Wendtistä (Der Spiegel 45/2014), joka muuttaa vaimonsa kanssa Saksojen yhdistymisen, die Wende, jälkeen itäsaksalaiseen pikkukaupunkiin, jossa he perustavat postin asioimisliikkeen. Mutta usean vuoden jälkeenkin he ovat paikalliasukkaille aina vain länsisaksalaisia, die Wessis. Aluksi heillä on erillinen liiketila mutta vuokran, die Miete, kohoamisen jälkeen he päättävät siirtää asiamiespostinsa kotitaloonsa, autotallin vieressä olevaan vapaaseen tilaan. Mutta tästäpä eivät naapurit tykkää ollenkaan! Alkaa monenlainen kiusanteko, joka huipentuu siihen, että joku pistää Herr Wandtista paikallislehteen valheellisen kuolinilmoituksen, eine Todesanzeige!  Tästäkään huolimatta Herr Wandt ei aio antaa periksi, posti on ja pysyy, 'Die Post ist da!'. 

Pidin erityisesti Der Spiegelin tekemästä luonnekuvauksesta, jonka mukaan Herr Wendt kuuntelee Beethovenia ja Mendelssohnia ja lukee "Bölliä, Grassia tai tietokirjoja Puolan historiasta". Ei voi olla siis huono ihminen! Pikkukaupunki on lehden mukaan oikea tuppukylä, eine biedere Gegend, jossa Herr Wendt on kuin cowboy preerialla ilman hevosta, "wie ein Cowboy in einer Prärie ohne Pferde". Mitä tuo vertaus sitten tarkoittaakaan...

Lapsen mietteitä
Lapsella oli aamulla käynnistysongelmia, sain patistaa useaan kertaan aamupesulle ja pukeutumaan, ja lopulta luovutimme huoneen vain pari minuuttia ennen säädettyä aikaa. Onneksi viikinkinäyttely näytti kiinnostavan lasta. Heillä onkin koulussa juuri tämä aikakausi menossa hissan tunneilla. Lasta piristi myös kun sai käydä ostamassa Irma-ruokakaupasta ekologisia nallekarkkeja. Nämä karkit olivat nimittäin jääneet mieleen edelliseltä Köpiksen-reissulta! Junamatka Hampuriin sujui hienosti ja pieni lauttamatka kesken kaiken oli jännittävä kokemus. Mutta sitten tuli pettymys! Lapsi huomasi heti tähän Hampurin hostelliin tullessamme, että nyt on taso heikompi verrattuna edelliseen yöhön. Onneksi kuitenkin wifi pelittää ja sovimme, että tästäkin takaiskusta selviämme.

Päivän ahaa-hetki
Lapsi kysyi osaanko tanskaa ja oli pakko tunnustaa, etten ymmärrä hölkäsen pöläystä kun puhuvat mutta että tekstiä ymmärrän melko sujuvasti. Kehoitinkin lasta kokeilemaan miten häneltä onnistuu tekstin luku (olimme juuri silloin McDonaldsissa) ja kyllä, onnistuihan se vahvan ruotsin ansiosta!

Äidin huonoa omaatuntoa lepyttämässä...

Tämä ei ole kaupallinen yhteistyö vaan lapsi aidosti rakastaa näitä Irman ekologisia nallekarkkeja!