Siirry pääsisältöön

Hampuri menopaluu (matkapäivä 2/6)


Kööpenhaminassa heräsimme pilviseen aamuun. Vetelehdimme huoneessa niin kauan kuin mahdollista ja lähdimme sitten kaupungille tappamaan aikaa ennen Hampurin-junan lähtöä.

Vastuuntuntoisena äitinä minulla oli hiukan huono omatunto, että olin ottanut lapselle kolme ylimääräistä lomapäivää koulusta. Niinpä ehdotin, että menemme paikalliseen kansallismuseoon, jonka Viikinki-näyttelyn olin bongannut jostakin brosyyrista. Nationalmuseet oli kiva paikka, sinne voisin mennä uudestaankin. Ja hauska juttu muuten, että jos olisin mennyt yksin niin olisin maksanut 95 kruunua mutta lapsen kanssa maksoimme yhteensä vain 80 kruunua!

Tämä oli muuten jo toinen kerta kun yövyimme Steel House Hostellissa ja sitä suosittelemme edelleen. Hostelli sijaitsee noin 10 minuutin kävelymatkan päässä rautatieasemalta. Tykästyimme jo viimeksi sen rentoon tunnelmaan ja siihen, että hostellin übercool henkilökunta saa minutkin tuntemaan olevani osa tätä übercoolia yhteisöä. Pieniä miinuksia tulee liian tehokkaasta ilmanvaihtosysteemistä, maksullisesta laukkusäilytyksestä ja ettei hostellissa ole tarjolla kunnon aamiaista.

Mitä luin?
Yritän lukea loppuun ruotsalaisen Steve Sem-Sandbergin romaania W. mutta se on niin kuivaa kerrontaa, etten jaksa kuin muutaman sivun kerrallaan. Samalla ärsyttää tämä pakkomielteeni, että haluan lukea kirjan loppuun. Mutta onhan se eittämättä vuoden parhaita ruotsalaisromaaneja ja vahva ennakkosuosikki August-palkinnon voittajaksi (vaikka voittoa ei sitten napsahtanutkaan).

Vanhoja Der Spiegeleitä selatessa sen sijaan löysin mielenkiintoisia tarinoita! Kuten esimerkiksi tarinan Herr Wendtistä (Der Spiegel 45/2014), joka muuttaa vaimonsa kanssa Saksojen yhdistymisen, die Wende, jälkeen itäsaksalaiseen pikkukaupunkiin, jossa he perustavat postin asioimisliikkeen. Mutta usean vuoden jälkeenkin he ovat paikalliasukkaille aina vain länsisaksalaisia, die Wessis. Aluksi heillä on erillinen liiketila mutta vuokran, die Miete, kohoamisen jälkeen he päättävät siirtää asiamiespostinsa kotitaloonsa, autotallin vieressä olevaan vapaaseen tilaan. Mutta tästäpä eivät naapurit tykkää ollenkaan! Alkaa monenlainen kiusanteko, joka huipentuu siihen, että joku pistää Herr Wandtista paikallislehteen valheellisen kuolinilmoituksen, eine Todesanzeige!  Tästäkään huolimatta Herr Wandt ei aio antaa periksi, posti on ja pysyy, 'Die Post ist da!'. 

Pidin erityisesti Der Spiegelin tekemästä luonnekuvauksesta, jonka mukaan Herr Wendt kuuntelee Beethovenia ja Mendelssohnia ja lukee "Bölliä, Grassia tai tietokirjoja Puolan historiasta". Ei voi olla siis huono ihminen! Pikkukaupunki on lehden mukaan oikea tuppukylä, eine biedere Gegend, jossa Herr Wendt on kuin cowboy preerialla ilman hevosta, "wie ein Cowboy in einer Prärie ohne Pferde". Mitä tuo vertaus sitten tarkoittaakaan...

Lapsen mietteitä
Lapsella oli aamulla käynnistysongelmia, sain patistaa useaan kertaan aamupesulle ja pukeutumaan, ja lopulta luovutimme huoneen vain pari minuuttia ennen säädettyä aikaa. Onneksi viikinkinäyttely näytti kiinnostavan lasta. Heillä onkin koulussa juuri tämä aikakausi menossa hissan tunneilla. Lasta piristi myös kun sai käydä ostamassa Irma-ruokakaupasta ekologisia nallekarkkeja. Nämä karkit olivat nimittäin jääneet mieleen edelliseltä Köpiksen-reissulta! Junamatka Hampuriin sujui hienosti ja pieni lauttamatka kesken kaiken oli jännittävä kokemus. Mutta sitten tuli pettymys! Lapsi huomasi heti tähän Hampurin hostelliin tullessamme, että nyt on taso heikompi verrattuna edelliseen yöhön. Onneksi kuitenkin wifi pelittää ja sovimme, että tästäkin takaiskusta selviämme.

Päivän ahaa-hetki
Lapsi kysyi osaanko tanskaa ja oli pakko tunnustaa, etten ymmärrä hölkäsen pöläystä kun puhuvat mutta että tekstiä ymmärrän melko sujuvasti. Kehoitinkin lasta kokeilemaan miten häneltä onnistuu tekstin luku (olimme juuri silloin McDonaldsissa) ja kyllä, onnistuihan se vahvan ruotsin ansiosta!

Äidin huonoa omaatuntoa lepyttämässä...

Tämä ei ole kaupallinen yhteistyö vaan lapsi aidosti rakastaa näitä Irman ekologisia nallekarkkeja!


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta (Låt oss hoppas på det bästa) (2018)

Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan parasta) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti. Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa  Joka hetki olemme yhä elossa.  Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin. Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on...

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Saksaa puolin ja toisin

  Loma alkoi vauhdikkaasti pienellä junareissulla Manner-Eurooppaan. Testasimme tänä keväänä aloitetun suoran junayhteyden Tukholma-Hampuri ja hyvinhän se toimi. Tosin junamatka venyi molempiin suuntiin, mutta koska meillä ei ollut kummassakaan päässä jatkoyhteyksiä odottamassa niin saatoimme istua rauhallisina ja vain nauttia matkanteosta. Ensimmäiseksi lomakirjakseni valikoitui moderni saksalaisklassikko. Muistan kun Patrik Süskindin "Parfyymi" ilmestyi v. 1985 ja siitä tuli yhtä suuri jättimenestys kuin Umberto Econ Ruusun nimestä. Econ kirjan luin tuoreeltaan, Süskind saikin sitten odottaa peräti 41 vuotta. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1700-luvun Ranskaan. Päähenkilö Grenouille syntyy äpäränä ja, kuten hylätyn vauvan ensimmäinen hoitaja huomaa, ilman ihmistuoksua. Sen sijaan lapsella itsellään on ällistyttävä hajuaisti ja -muisti. Alkaa omituinen elämäntarina, jota kirja kuvaa ulkopuolisen kertojan silmin. Eteemme piirtyy 1700-luvun hajukakofonia ja armoton sääty-yhte...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...