Siirry pääsisältöön

Muuttoliikkeessä - Hédi Fried: Skärvor av ett liv (1992)


Hédi Fried on tunnettu hahmo Ruotsissa ja 93 vuoden iästään huolimatta edelleen aktiivinen debatööri. Tai ehkä juuri siksi, Fried on nimittäin moneen kertaan ilmaissut huolensa Ruotsissa yhä enemmän näkyvistä uusnatsismin ja antisemitismin merkeistä. Fried, joka itse pelastuttuaan keskitysleireiltä ja päästyään Ruotsiin, oli sodan jälkeen vakuuttunut, että samaa virhettä ei ihmiskunta enää tule tekemään. Nyt hän ei ole enää yhtä varma.

Fried on kirjoittanut useammankin kirjan, jotka perustuvat hänen omiin elämänvaiheisiinsa. Ensimmäinen niistä on tämä nyt lukemani "Skärvor av ett liv", elämän sirpaleita. Ja sirpaleista Fried todellakin lähti rakentamaan uutta elämäänsä saavuttuaan Ruotsiin vuonna 1945 Punaisen Ristin kiintiössä.

Fried syntyi ja vietti lapsuutensa Romaniassa unkarinkielisessä juutalaisperheessä. Perheen kohtalo oli sama kuin miljoonien muiden juutalaisperheiden. Ensin perhe ajettiin kotikaupungissaan asumaan gettoon. Huhut liikkuivat ja kuolemanleireistäkin oli jo kuultu mutta se kuulosti liian uskomattomalta ollakseen totta. Sen sijaan uskottiin niitä huhuja, joiden mukaan geton asukkaat kuljetettaisiin maaseudulle työvoimaksi. Vihdoin kuljetuspäivä koitti mutta pitkän junamatkan jälkeen pääteasema oli Auschwitz. Sinne jäivät lopulta Friedin molemmat vanhemmat. Sisarensa Livian kanssa Fried siirretään Hampuriin työleirille ja päätteeksi vielä Bergen-Belsenin keskitysleirille. Englantilaisten vapauttaessa leirin molemmat tytöt ovat hengissä.

Tarinan kaava on ehkä moneen kertaan kerrottu mutta Fried tuo tähän tarinaan nuoren tytön näkökulman. Elämä keskitysleirissä ei ollut helppoa mutta tytöt onnistuvat säilyttämään ainakin rippeet elämänjanostaan. Hédi salakuljettaa leirin ulkopuolella työskennellessään suussaan vihreän puunlehden, jota tytöt ystävineen ihailevat illalla parakissa kuin maailman seitsemättä ihmettä. Ja kun joku tytöistä täyttää vuosia toiset käyttävät kaiken kekseliäisyytensä voidakseen antaa lahjoja. Hédi säästää paloja pienestä leipäannoksestaan ja yhdessä ranskalaisilta sotavangeilta saamansa marmeladinokareen kanssa lahjasta tulee paras lahja jonka pikkusisko on elämänsä aikana saanut.

Vapauden koittaessa tytöillä on vain yksi haave - päästä nopeasti normaalin elämän alkuun ja jatkaa siitä minkä sota muutamaa vuotta aikaisemmin keskeytti. Suurin haave perheensä menettäneille tytöille on perustaa oma perhe ja saada lapsia. Livian tapaama poika pääsee Ruotsiin, jonne myös Livia haluaa. Isosisko Hédi haluaisi Australiaan mutta tuntee vastuuta pikkusiskostaan ja suostuu suunnitelmaan hakeutua Ruotsiin.

Ensimmäiset muistot Ruotsista ovat Friedillä edelleen vahvasti mielessä - kuuma maitokaakao ja puhtaat lakanat. Mutta hankauksiltakaan ei vältytä: ruotsalaiset eivät osaa arvostaa tyttöjen toimeliaisuutta kun nämä nuoren tytön innossaan leikkaavat ja ompelevat lakanat ja patjansuojukset tarvitsemikseen vaatekappaleiksi. Hédin on myös vaikea hyväksyä uutta statustaan "pakolaisena" ja sitä, että he Ruotsiin saavuttuaan joutuvat karanteeniin. Heidänhän piti olla nyt vapaita!

Fried on elänyt pitkän ja uskomattoman elämän. Ruotsissa hän meni ensin naimisiin ja perusti perheen mutta miehensä kuoltua hän ryhtyi hoitamaan tämän perustamaa yritystä. Kun lapset olivat aikuisia Fried toteutti vihdoin nuoruuden haaveensa ja ryhtyi opiskelemaan lapsipsykologiksi. 90-luvulla ilmestyi tämä ensimmäinen kirja ja siitä lähtien hän on kirjoittanut ja kiertänyt puhumassa holokaustista. Tänä syksynä Fried oli yksi August-kirjallisuuspalkinnon ehdokkaista kirjallaan "Frågor jag fått om Förintelsen" jossa hän vastaa koululaisten esittämiin kysymyksiin holokaustista.

Fried on eittämättä lähestymässä elämäntaipaleensa päätepistettä mutta hän jättää arvokkaan perinnön meille jälkipolville. Meidän tehtävämme on kantaa perintöä eteenpäin ja muistuttaa yhä uudestaan, että nämä nyt näkemämme varoitusmerkit on nähty jo aiemmin. Emme saa unohtaa.

Länge har jag tänkt över vad meningen kunde vara med detta påbröd, denna extra tilldelning, detta nya liv? Det tog mig fyrtio år att komma underfund med att jag är ett vittne, och att det kanske är min uppgift att berätta vad jag upplevt, trots att jag inte äger en författares penna. Vi är så få som är kvar! Vi måste berätta om detta omänskliga som har hänt i det tjugonde århundradet; det får inte försvinna under glömskans kåpa. Och det får aldrig hända igen!

**
Hédi Fried: Skärvor av ett liv. Vägen till och från Auschwitz.
Natur och Kultur 2015

Helmet-lukuhaaste: 43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mikael Persbrandt, Carl-Johan Vallgren: Så som jag minns det (2017)

Olipa rankka joulu tänä vuonna! Ainakin jos vietti sen Mikael Persbrandtin seurassa. Sain kirjastolta joululahjan kun kauan jonottamani kirja saapui juuri ennen joulunpyhiä ja kun kerran avasin kirjan niin se pitikin sitten lukea samaan syssyyn loppuun asti.

Mikael Persbrandt on esiintynyt iltalehtien lööpeissä viime vuosina sen verran usein, että minäkin tiesin miehen alkoholi- ja huumeongelmista. Mutta en tiedä mitä oikeastaan odotin kirjan lukemista aloittaessani. En edes välttämättä pidä hänestä näyttelijänä ja skandaalinkäryisistä paljastuksistakaan en välittäisi lukea. Mutta Persbrandtin tarina piti otteessaan ja liikutti, kaikessa karmeudessaan.

Tarina alkaa Jakobsbergin lähiöstä Tukholman kupeesta, jossa Mikael syntyy nuoren isän ja vielä nuoremman äidin ainokaiseksi. Isä häipyy kuvioista varhaisessa vaiheessa, vaikka satunnainen yhteys säilyykin. Äiti ryhtyy opiskelemaan taidetta, miesystävät vaihtuvat ja nuori Mikael itsenäistyy varhain.

Koulu ei suju kovinkaan hyvin mutta …

Seili - sielujen saari

Hän ajattelee, miten paljon tietoa saarelle on säilötty. Ei pelkästään penkkeihin hänen ympärillään, seiniin, kallioihin, Fyyrin tienoille, vaan kaikkialle. Puihin. Tyttökalliolle, joka on mustunut yöllisten nuotioiden jäljiltä. Koko saarelle, maahan. (...)

Teimme tyttären kanssa loppukesän viimeisen lomareissun Turkuun. Reissusta tuli puolivahingossa teemaltaan varsin kirjallinen - kävimme ensimmäisenä päivänä Naantalin Muumimaailmassa ja toisena reissupäivänä Seilin saarella, joka on ollut kovasti esillä viime vuosien suomalaisessa kirjallisuudessa. Siinä välissä ehdimme myös nähdä juuri ensi-iltaan tulleen Mari Rantasilan ohjaaman Puluboin ja Ponin leffan, joka perustuu Veera Salmen kirjoihin.

Olin juuri ennen matkaa lukenut Johanna Holmströmin Sielujen saaren ja mielessä liikkuivat vielä tuoreena romaanin naiset ja heidän kohtalonsa. Matkasinkin Seiliin kuin myyttiselle tarujen saarelle ja osittain odotukseni täyttyivät.


Seiliin pääsee kätevästi Turusta kesällä päivittäin kulkeval…

Yösyöttö

Tukholmassa ei usein pääse katsomaan uusia suomalaisia filmejä mutta joskus onnistaa. Tavalliseen ohjelmistoon suomalaiselokuvat eksyvät tuskin koskaan ja tämä Yösyöttö-filmikin kuuluu elokuvateatteri Zitan ja Suomi-Instituutin yhteiseen Ny finsk film -satsaukseen. Lisähaasteen tuo myös se, että ruotsalaismedia ei noteeraa suomalaiskulttuuria millään tavoin joten täytyy olla tarkkana jos aikoo saada lipun. En vieläkään ole toipunut siitä järkytyksestä kun sain tietää Katri-Helenan konsertista Berwaldhallenissa vasta kun konsertti oli loppuunmyyty vihoviimeistä paikkaa myöten...

Olen lukenut Eve Hietamiehen koko Pasas-sarjan, viimeksi uusimman Hammaskeijun. Hietamies kirjoittaa hauskaa tilannekomiikkaa, vaikkakin hän mielestäni turhaan peittää vakavamman aineksen huumorin alle. Kirjoissa Pasasten perhearki on melkoista kohellusta ja välillä kirjailijan rima on harmittavan matalalla. Olikin jännä nähdä miten Hietamiehen rönsyilevä tyyli pusertuu elokuvan 90 minuuttiin.

Yösyöttö-elokuva…