Siirry pääsisältöön

Muuttoliikkeessä - Hédi Fried: Skärvor av ett liv (1992)


Hédi Fried on tunnettu hahmo Ruotsissa ja 93 vuoden iästään huolimatta edelleen aktiivinen debatööri. Tai ehkä juuri siksi, Fried on nimittäin moneen kertaan ilmaissut huolensa Ruotsissa yhä enemmän näkyvistä uusnatsismin ja antisemitismin merkeistä. Fried, joka itse pelastuttuaan keskitysleireiltä ja päästyään Ruotsiin, oli sodan jälkeen vakuuttunut, että samaa virhettä ei ihmiskunta enää tule tekemään. Nyt hän ei ole enää yhtä varma.

Fried on kirjoittanut useammankin kirjan, jotka perustuvat hänen omiin elämänvaiheisiinsa. Ensimmäinen niistä on tämä nyt lukemani "Skärvor av ett liv", elämän sirpaleita. Ja sirpaleista Fried todellakin lähti rakentamaan uutta elämäänsä saavuttuaan Ruotsiin vuonna 1945 Punaisen Ristin kiintiössä.

Fried syntyi ja vietti lapsuutensa Romaniassa unkarinkielisessä juutalaisperheessä. Perheen kohtalo oli sama kuin miljoonien muiden juutalaisperheiden. Ensin perhe ajettiin kotikaupungissaan asumaan gettoon. Huhut liikkuivat ja kuolemanleireistäkin oli jo kuultu mutta se kuulosti liian uskomattomalta ollakseen totta. Sen sijaan uskottiin niitä huhuja, joiden mukaan geton asukkaat kuljetettaisiin maaseudulle työvoimaksi. Vihdoin kuljetuspäivä koitti mutta pitkän junamatkan jälkeen pääteasema oli Auschwitz. Sinne jäivät lopulta Friedin molemmat vanhemmat. Sisarensa Livian kanssa Fried siirretään Hampuriin työleirille ja päätteeksi vielä Bergen-Belsenin keskitysleirille. Englantilaisten vapauttaessa leirin molemmat tytöt ovat hengissä.

Tarinan kaava on ehkä moneen kertaan kerrottu mutta Fried tuo tähän tarinaan nuoren tytön näkökulman. Elämä keskitysleirissä ei ollut helppoa mutta tytöt onnistuvat säilyttämään ainakin rippeet elämänjanostaan. Hédi salakuljettaa leirin ulkopuolella työskennellessään suussaan vihreän puunlehden, jota tytöt ystävineen ihailevat illalla parakissa kuin maailman seitsemättä ihmettä. Ja kun joku tytöistä täyttää vuosia toiset käyttävät kaiken kekseliäisyytensä voidakseen antaa lahjoja. Hédi säästää paloja pienestä leipäannoksestaan ja yhdessä ranskalaisilta sotavangeilta saamansa marmeladinokareen kanssa lahjasta tulee paras lahja jonka pikkusisko on elämänsä aikana saanut.

Vapauden koittaessa tytöillä on vain yksi haave - päästä nopeasti normaalin elämän alkuun ja jatkaa siitä minkä sota muutamaa vuotta aikaisemmin keskeytti. Suurin haave perheensä menettäneille tytöille on perustaa oma perhe ja saada lapsia. Livian tapaama poika pääsee Ruotsiin, jonne myös Livia haluaa. Isosisko Hédi haluaisi Australiaan mutta tuntee vastuuta pikkusiskostaan ja suostuu suunnitelmaan hakeutua Ruotsiin.

Ensimmäiset muistot Ruotsista ovat Friedillä edelleen vahvasti mielessä - kuuma maitokaakao ja puhtaat lakanat. Mutta hankauksiltakaan ei vältytä: ruotsalaiset eivät osaa arvostaa tyttöjen toimeliaisuutta kun nämä nuoren tytön innossaan leikkaavat ja ompelevat lakanat ja patjansuojukset tarvitsemikseen vaatekappaleiksi. Hédin on myös vaikea hyväksyä uutta statustaan "pakolaisena" ja sitä, että he Ruotsiin saavuttuaan joutuvat karanteeniin. Heidänhän piti olla nyt vapaita!

Fried on elänyt pitkän ja uskomattoman elämän. Ruotsissa hän meni ensin naimisiin ja perusti perheen mutta miehensä kuoltua hän ryhtyi hoitamaan tämän perustamaa yritystä. Kun lapset olivat aikuisia Fried toteutti vihdoin nuoruuden haaveensa ja ryhtyi opiskelemaan lapsipsykologiksi. 90-luvulla ilmestyi tämä ensimmäinen kirja ja siitä lähtien hän on kirjoittanut ja kiertänyt puhumassa holokaustista. Tänä syksynä Fried oli yksi August-kirjallisuuspalkinnon ehdokkaista kirjallaan "Frågor jag fått om Förintelsen" jossa hän vastaa koululaisten esittämiin kysymyksiin holokaustista.

Fried on eittämättä lähestymässä elämäntaipaleensa päätepistettä mutta hän jättää arvokkaan perinnön meille jälkipolville. Meidän tehtävämme on kantaa perintöä eteenpäin ja muistuttaa yhä uudestaan, että nämä nyt näkemämme varoitusmerkit on nähty jo aiemmin. Emme saa unohtaa.

Länge har jag tänkt över vad meningen kunde vara med detta påbröd, denna extra tilldelning, detta nya liv? Det tog mig fyrtio år att komma underfund med att jag är ett vittne, och att det kanske är min uppgift att berätta vad jag upplevt, trots att jag inte äger en författares penna. Vi är så få som är kvar! Vi måste berätta om detta omänskliga som har hänt i det tjugonde århundradet; det får inte försvinna under glömskans kåpa. Och det får aldrig hända igen!

**
Hédi Fried: Skärvor av ett liv. Vägen till och från Auschwitz.
Natur och Kultur 2015

Helmet-lukuhaaste: 43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Lomaseurana Floris ja Amélie Nothomb

  Lomatervehdys Ruotsin länsirannikolta, jonne saavuimme eilen. Valitettavasti samaan aikaan paikkakunnalle saapui myös Floris-myrsky, joten tämä ensimmäinen päivä ollaan vietetty sisätiloissa. Tuuli on hirmuinen ja vanha puinen vuokratalomme huojuu ja natisee liitoksissaan.  Mutta ei hätää, tämän päivän seuralaisekseni sain belgialaisen kirjailijan Amélie Nothombin ja hänen uusimman ruotsinnetun teoksensa Psykopomp. Nothombin kirjoja on käännetty suomeksi ja ruotsiksi melko sattumanvaraisesti ja tämä olikin nyt viimeinen lukemani käännös. Eli tästä eteenpäin pitää sitten selviytyä ruostuneella ranskallani. Ja luettavaahan riittää, sillä Nothomb on julkaissut uuden romaanin joka vuosi sitten esikoisensa, joka ilmestyi 1992. Psykopomp on Nothombin henkilökohtaisin teos. Kirja alkaa varhaislapsuuden muistoilla ja ensimmäisestä traumaattisesta kokemuksesta kun Japanissa syntynyt diplomaattiperheen tytär joutuu isänsä asemamaan vaihduttua jättämään rakkaan synnyinmaans...

Rantalomailua ja uusi rohkeampi minä

  Kesän säästä voidaan olla monta mieltä, mutta sitä iloa minulta ei poisteta, että ensimmäinen lomaviikkoni oli oikea rantaloma. Ja vieläpä niissä samoissa maisemissa, joissa tämä maallinen taipaleeni aikoinaan sai alkunsa. Ollaan siis Helsingin Lauttasaaressa. Blogini päivitys on viime viikkoina jäänyt taka-alalle, vaikka ideoita ja ajatuksia on syntynyt ja pari tekstinaloitustakin olen näköjään saanut jo aikaiseksi. Kun lomanalkajaiseksi kasasin yhteen pinoon kaikki keskenolevat kirjani, niitä kertyi peräti 17. Luen sivun sieltä, toisen täältä - päähäni mahtuu juuri nyt vain hajahuomioita. Olen myös huomannut, että hakeudun tällä hetkellä mieluummin elämäkertojen ja tietokirjojen pariin. Fiktio ei jostain syystä sytytä. Olisiko sitten syynä tämä vallitseva maailmantilanne, joka oikeasti alkaa olla jo taruakin ihmeellisempää. Ainoa kirja, jonka olen onnistunut lukemaan loppuun asti viimeisen parin viikon aikana, on Minna Salamin Sensuous Knowledge. Ja nyt olen vahvast...

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...