Hédi Fried on tunnettu hahmo Ruotsissa ja 93 vuoden iästään huolimatta edelleen aktiivinen debatööri. Tai ehkä juuri siksi, Fried on nimittäin moneen kertaan ilmaissut huolensa Ruotsissa yhä enemmän näkyvistä uusnatsismin ja antisemitismin merkeistä. Fried, joka itse pelastuttuaan keskitysleireiltä ja päästyään Ruotsiin, oli sodan jälkeen vakuuttunut, että samaa virhettä ei ihmiskunta enää tule tekemään. Nyt hän ei ole enää yhtä varma.
Fried on kirjoittanut useammankin kirjan, jotka perustuvat hänen omiin elämänvaiheisiinsa. Ensimmäinen niistä on tämä nyt lukemani "Skärvor av ett liv", elämän sirpaleita. Ja sirpaleista Fried todellakin lähti rakentamaan uutta elämäänsä saavuttuaan Ruotsiin vuonna 1945 Punaisen Ristin kiintiössä.
Fried syntyi ja vietti lapsuutensa Romaniassa unkarinkielisessä juutalaisperheessä. Perheen kohtalo oli sama kuin miljoonien muiden juutalaisperheiden. Ensin perhe ajettiin kotikaupungissaan asumaan gettoon. Huhut liikkuivat ja kuolemanleireistäkin oli jo kuultu mutta se kuulosti liian uskomattomalta ollakseen totta. Sen sijaan uskottiin niitä huhuja, joiden mukaan geton asukkaat kuljetettaisiin maaseudulle työvoimaksi. Vihdoin kuljetuspäivä koitti mutta pitkän junamatkan jälkeen pääteasema oli Auschwitz. Sinne jäivät lopulta Friedin molemmat vanhemmat. Sisarensa Livian kanssa Fried siirretään Hampuriin työleirille ja päätteeksi vielä Bergen-Belsenin keskitysleirille. Englantilaisten vapauttaessa leirin molemmat tytöt ovat hengissä.
Tarinan kaava on ehkä moneen kertaan kerrottu mutta Fried tuo tähän tarinaan nuoren tytön näkökulman. Elämä keskitysleirissä ei ollut helppoa mutta tytöt onnistuvat säilyttämään ainakin rippeet elämänjanostaan. Hédi salakuljettaa leirin ulkopuolella työskennellessään suussaan vihreän puunlehden, jota tytöt ystävineen ihailevat illalla parakissa kuin maailman seitsemättä ihmettä. Ja kun joku tytöistä täyttää vuosia toiset käyttävät kaiken kekseliäisyytensä voidakseen antaa lahjoja. Hédi säästää paloja pienestä leipäannoksestaan ja yhdessä ranskalaisilta sotavangeilta saamansa marmeladinokareen kanssa lahjasta tulee paras lahja jonka pikkusisko on elämänsä aikana saanut.
Vapauden koittaessa tytöillä on vain yksi haave - päästä nopeasti normaalin elämän alkuun ja jatkaa siitä minkä sota muutamaa vuotta aikaisemmin keskeytti. Suurin haave perheensä menettäneille tytöille on perustaa oma perhe ja saada lapsia. Livian tapaama poika pääsee Ruotsiin, jonne myös Livia haluaa. Isosisko Hédi haluaisi Australiaan mutta tuntee vastuuta pikkusiskostaan ja suostuu suunnitelmaan hakeutua Ruotsiin.
Ensimmäiset muistot Ruotsista ovat Friedillä edelleen vahvasti mielessä - kuuma maitokaakao ja puhtaat lakanat. Mutta hankauksiltakaan ei vältytä: ruotsalaiset eivät osaa arvostaa tyttöjen toimeliaisuutta kun nämä nuoren tytön innossaan leikkaavat ja ompelevat lakanat ja patjansuojukset tarvitsemikseen vaatekappaleiksi. Hédin on myös vaikea hyväksyä uutta statustaan "pakolaisena" ja sitä, että he Ruotsiin saavuttuaan joutuvat karanteeniin. Heidänhän piti olla nyt vapaita!
Fried on elänyt pitkän ja uskomattoman elämän. Ruotsissa hän meni ensin naimisiin ja perusti perheen mutta miehensä kuoltua hän ryhtyi hoitamaan tämän perustamaa yritystä. Kun lapset olivat aikuisia Fried toteutti vihdoin nuoruuden haaveensa ja ryhtyi opiskelemaan lapsipsykologiksi. 90-luvulla ilmestyi tämä ensimmäinen kirja ja siitä lähtien hän on kirjoittanut ja kiertänyt puhumassa holokaustista. Tänä syksynä Fried oli yksi August-kirjallisuuspalkinnon ehdokkaista kirjallaan "Frågor jag fått om Förintelsen" jossa hän vastaa koululaisten esittämiin kysymyksiin holokaustista.
Fried on eittämättä lähestymässä elämäntaipaleensa päätepistettä mutta hän jättää arvokkaan perinnön meille jälkipolville. Meidän tehtävämme on kantaa perintöä eteenpäin ja muistuttaa yhä uudestaan, että nämä nyt näkemämme varoitusmerkit on nähty jo aiemmin. Emme saa unohtaa.
Länge har jag tänkt över vad meningen kunde vara med detta påbröd, denna extra tilldelning, detta nya liv? Det tog mig fyrtio år att komma underfund med att jag är ett vittne, och att det kanske är min uppgift att berätta vad jag upplevt, trots att jag inte äger en författares penna. Vi är så få som är kvar! Vi måste berätta om detta omänskliga som har hänt i det tjugonde århundradet; det får inte försvinna under glömskans kåpa. Och det får aldrig hända igen!
**
Hédi Fried: Skärvor av ett liv. Vägen till och från Auschwitz.
Natur och Kultur 2015
Helmet-lukuhaaste: 43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään
Kommentit
Lähetä kommentti
Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!