Siirry pääsisältöön

Kiitos ajatuksistasi, Claes Andersson!


Luin pari vuotta sitten Claes Andersson ensimmäiset kaksi Otto-kirjaa ja tämä sarjan kolmas osa pääsi listalleni heti kun kuulin kirjan ilmestymisestä. Kirja sai kuitenkin surunauhan kirjamerkikseen, sillä Andersson kuoli heinäkuun lopulla, vain pari viikkoa ennen kirjan ilmestymistä.

Andersson oli kirjaa kirjoittaessaan jo yli 80-vuotias ja omaelämäkerrallinen teksti suuntaa katseen vahvasti menneisyyteen. Mutta kun kirjaa lukee nyt, tietoisena siitä että tämä jäi Anderssonin viimeiseksi teokseksi, kirjaan leimautuu selvä testamentin sävy. Suorastaan imen kaikki Anderssonin ajatukset ja peilaan niitä omiini. Ja Andersson toimii edelleenkin moraalisena kompassinani, kuten niin monta kertaa aikaisemminkin.

Vaikka Anderssonin alter egon Oton fyysinen liikkumapiiri on supistunut Helsingin Jätkäsaaren ja Kampin välisiin ratikka-ajeluihin, henkisesti hän on aktiivinen ja seuraa uutisia ja maailmantilaa. Ilmastonmuutoskriisi huolestuttaa Ottoa kuten myös maailmanpoliittinen tilanne.

Ansiktet som stirrar på honom i badrumsspegeln gör att han rycker till och vill ropa på mamma.

Oma fyysinen rapistuminen on kuitenkin tosiasia ja Otolle vaikea asia. Andersson puhuu asioista niiden oikeilla nimillä eikä hymistele kauhistellessaan silmäpussejaan tai  roikkuvaa kaulanahkaansa. Myös erektiokyvyn hiipuminen on suuri surun aihe.

Mutta Andersson onnistuu jälleen kerran yhdistämään pienen ihmisen näkökulman suuriin yhteiskunnallisiin ongelmiin. Liikutun Oton selvittäessään päivän aikatauluaan, kuinka hän kuuntelee herättyään radion aamuhartauden ja Muistojen bulevardin ja kuinka hän ajaa raitiovaunulla Kamppiin ruokaostoksille ja pakolliselle peliautomaattikierrokselleen. Samalla hän kuitenkin pohtii suuria ihmiskuntaa koskevia filosofisia kysymyksiä kuten ilmastonmuutosta, syrjäytymistä, pahuutta, rakkautta, vanhenemista... Istun Oton vieressä ratikassa ja kuuntelen, kuuntelen...

Förvandlingen från yngling till åldring gick så snabbt att Otto inte hann märka någonting. Han gick till sängs som yngling och vaknade upp som gubbe.

Onneksi minulla on edessäni vielä iso lukematon pino Anderssonin teoksia ja esimerkiksi runoja olen lukenut häneltä vielä tuskin lainkaan. Yhteinen matkamme jatkuu siis vielä!

**
Claes Andersson: Busholmen nästa
(Suomennettuna 'Seuraavaksi Jätkäsaari')
Förlaget 2019
221 sivua

2019 Helmet-lukuhaaste: 30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema

Kommentit

  1. Kauniin kuvan olet ottanut kirjasta. Sopii hyvin sekä teemaan että väreihin tuo marraskuinen jäkälämätäs. Andersson on noita kulttuuripersoonia, joita jää paljon kaipaamaan. Nyt alkaa poistua yhä enemmän tuota itseäni hieman vanhempia tai samanikäisiä tyyppejä, joiden nimet ovat Suomen kulttuuri- tai poliittisesta elämästä tuttuja nuoruudestani saakka. Viimeisimpänä Leif Salmén.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Leena!

      Tämä maailma kaipaa kipeästi Claes Anderssonin kaltaisia humanisteja, ja nimenomaan päättäviiin asemiin. Mutta ajanhenki on nyt ihan toinen... Lämmitti lukea kirjasta, että Helsingin uusi kirjasto oli aikoinaan Anderssonin ideoima. Ei yllättänyt ollenkaan tämä tieto! /Mari

      Poista
  2. Täällä kolmas Anderssonia ikävöivä. Kunpa osaisi tarkastella hänen tavallaan lämpimästi ja vaatimattomasti omaa minäänsä ja terävästi maailmaa.

    Anderssonin kuolinilmoituksessa Hesarissa oli hänen oma runonsa:

    En morgon vid havet med sol, vind,
    fåglars rop och vingslag
    förstår jag hur vacker världen är
    För ett ögonblick upplever jag
    en så häftig lycka att jag inte
    vet om jag vågar leva längre
    I själva verket har jag redan lämnat allt
    och väntar bara
    på att jag själv skalla komma efter
    Det dröjer en stund
    och jag har all tid i världen.

    Olen joskus lainannut juuri tätä samaa runoa suomennettuna. Se on kokoelmasta 'Aamu meren rannalla, Sisäänhegitys, uloshengitys'.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä runosta, Marjatta! Anderssonin runous on minulle ihan tutkimaton alue, paljon hienoa vielä odotettavissa!

      Minulle tutumpi alue oli musiikki, kävin 90-luvulla usein Storyvillessä, jossa Andersson soitti säännöllisesti. Ja sitten olen niin iloinen, että voin sanoa äänestäneeni häntä eduskuntavaaleissa! Muistan miettineeni silloin, että jos ihminen on pianisti, psykiatri ja runoilija niin ei voi olla huono ihminen... /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Lomaseurana Floris ja Amélie Nothomb

  Lomatervehdys Ruotsin länsirannikolta, jonne saavuimme eilen. Valitettavasti samaan aikaan paikkakunnalle saapui myös Floris-myrsky, joten tämä ensimmäinen päivä ollaan vietetty sisätiloissa. Tuuli on hirmuinen ja vanha puinen vuokratalomme huojuu ja natisee liitoksissaan.  Mutta ei hätää, tämän päivän seuralaisekseni sain belgialaisen kirjailijan Amélie Nothombin ja hänen uusimman ruotsinnetun teoksensa Psykopomp. Nothombin kirjoja on käännetty suomeksi ja ruotsiksi melko sattumanvaraisesti ja tämä olikin nyt viimeinen lukemani käännös. Eli tästä eteenpäin pitää sitten selviytyä ruostuneella ranskallani. Ja luettavaahan riittää, sillä Nothomb on julkaissut uuden romaanin joka vuosi sitten esikoisensa, joka ilmestyi 1992. Psykopomp on Nothombin henkilökohtaisin teos. Kirja alkaa varhaislapsuuden muistoilla ja ensimmäisestä traumaattisesta kokemuksesta kun Japanissa syntynyt diplomaattiperheen tytär joutuu isänsä asemamaan vaihduttua jättämään rakkaan synnyinmaans...

Rantalomailua ja uusi rohkeampi minä

  Kesän säästä voidaan olla monta mieltä, mutta sitä iloa minulta ei poisteta, että ensimmäinen lomaviikkoni oli oikea rantaloma. Ja vieläpä niissä samoissa maisemissa, joissa tämä maallinen taipaleeni aikoinaan sai alkunsa. Ollaan siis Helsingin Lauttasaaressa. Blogini päivitys on viime viikkoina jäänyt taka-alalle, vaikka ideoita ja ajatuksia on syntynyt ja pari tekstinaloitustakin olen näköjään saanut jo aikaiseksi. Kun lomanalkajaiseksi kasasin yhteen pinoon kaikki keskenolevat kirjani, niitä kertyi peräti 17. Luen sivun sieltä, toisen täältä - päähäni mahtuu juuri nyt vain hajahuomioita. Olen myös huomannut, että hakeudun tällä hetkellä mieluummin elämäkertojen ja tietokirjojen pariin. Fiktio ei jostain syystä sytytä. Olisiko sitten syynä tämä vallitseva maailmantilanne, joka oikeasti alkaa olla jo taruakin ihmeellisempää. Ainoa kirja, jonka olen onnistunut lukemaan loppuun asti viimeisen parin viikon aikana, on Minna Salamin Sensuous Knowledge. Ja nyt olen vahvast...

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...