Siirry pääsisältöön

Kiitos ajatuksistasi, Claes Andersson!


Luin pari vuotta sitten Claes Andersson ensimmäiset kaksi Otto-kirjaa ja tämä sarjan kolmas osa pääsi listalleni heti kun kuulin kirjan ilmestymisestä. Kirja sai kuitenkin surunauhan kirjamerkikseen, sillä Andersson kuoli heinäkuun lopulla, vain pari viikkoa ennen kirjan ilmestymistä.

Andersson oli kirjaa kirjoittaessaan jo yli 80-vuotias ja omaelämäkerrallinen teksti suuntaa katseen vahvasti menneisyyteen. Mutta kun kirjaa lukee nyt, tietoisena siitä että tämä jäi Anderssonin viimeiseksi teokseksi, kirjaan leimautuu selvä testamentin sävy. Suorastaan imen kaikki Anderssonin ajatukset ja peilaan niitä omiini. Ja Andersson toimii edelleenkin moraalisena kompassinani, kuten niin monta kertaa aikaisemminkin.

Vaikka Anderssonin alter egon Oton fyysinen liikkumapiiri on supistunut Helsingin Jätkäsaaren ja Kampin välisiin ratikka-ajeluihin, henkisesti hän on aktiivinen ja seuraa uutisia ja maailmantilaa. Ilmastonmuutoskriisi huolestuttaa Ottoa kuten myös maailmanpoliittinen tilanne.

Ansiktet som stirrar på honom i badrumsspegeln gör att han rycker till och vill ropa på mamma.

Oma fyysinen rapistuminen on kuitenkin tosiasia ja Otolle vaikea asia. Andersson puhuu asioista niiden oikeilla nimillä eikä hymistele kauhistellessaan silmäpussejaan tai  roikkuvaa kaulanahkaansa. Myös erektiokyvyn hiipuminen on suuri surun aihe.

Mutta Andersson onnistuu jälleen kerran yhdistämään pienen ihmisen näkökulman suuriin yhteiskunnallisiin ongelmiin. Liikutun Oton selvittäessään päivän aikatauluaan, kuinka hän kuuntelee herättyään radion aamuhartauden ja Muistojen bulevardin ja kuinka hän ajaa raitiovaunulla Kamppiin ruokaostoksille ja pakolliselle peliautomaattikierrokselleen. Samalla hän kuitenkin pohtii suuria ihmiskuntaa koskevia filosofisia kysymyksiä kuten ilmastonmuutosta, syrjäytymistä, pahuutta, rakkautta, vanhenemista... Istun Oton vieressä ratikassa ja kuuntelen, kuuntelen...

Förvandlingen från yngling till åldring gick så snabbt att Otto inte hann märka någonting. Han gick till sängs som yngling och vaknade upp som gubbe.

Onneksi minulla on edessäni vielä iso lukematon pino Anderssonin teoksia ja esimerkiksi runoja olen lukenut häneltä vielä tuskin lainkaan. Yhteinen matkamme jatkuu siis vielä!

**
Claes Andersson: Busholmen nästa
(Suomennettuna 'Seuraavaksi Jätkäsaari')
Förlaget 2019
221 sivua

2019 Helmet-lukuhaaste: 30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema

Kommentit

  1. Kauniin kuvan olet ottanut kirjasta. Sopii hyvin sekä teemaan että väreihin tuo marraskuinen jäkälämätäs. Andersson on noita kulttuuripersoonia, joita jää paljon kaipaamaan. Nyt alkaa poistua yhä enemmän tuota itseäni hieman vanhempia tai samanikäisiä tyyppejä, joiden nimet ovat Suomen kulttuuri- tai poliittisesta elämästä tuttuja nuoruudestani saakka. Viimeisimpänä Leif Salmén.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Leena!

      Tämä maailma kaipaa kipeästi Claes Anderssonin kaltaisia humanisteja, ja nimenomaan päättäviiin asemiin. Mutta ajanhenki on nyt ihan toinen... Lämmitti lukea kirjasta, että Helsingin uusi kirjasto oli aikoinaan Anderssonin ideoima. Ei yllättänyt ollenkaan tämä tieto! /Mari

      Poista
  2. Täällä kolmas Anderssonia ikävöivä. Kunpa osaisi tarkastella hänen tavallaan lämpimästi ja vaatimattomasti omaa minäänsä ja terävästi maailmaa.

    Anderssonin kuolinilmoituksessa Hesarissa oli hänen oma runonsa:

    En morgon vid havet med sol, vind,
    fåglars rop och vingslag
    förstår jag hur vacker världen är
    För ett ögonblick upplever jag
    en så häftig lycka att jag inte
    vet om jag vågar leva längre
    I själva verket har jag redan lämnat allt
    och väntar bara
    på att jag själv skalla komma efter
    Det dröjer en stund
    och jag har all tid i världen.

    Olen joskus lainannut juuri tätä samaa runoa suomennettuna. Se on kokoelmasta 'Aamu meren rannalla, Sisäänhegitys, uloshengitys'.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä runosta, Marjatta! Anderssonin runous on minulle ihan tutkimaton alue, paljon hienoa vielä odotettavissa!

      Minulle tutumpi alue oli musiikki, kävin 90-luvulla usein Storyvillessä, jossa Andersson soitti säännöllisesti. Ja sitten olen niin iloinen, että voin sanoa äänestäneeni häntä eduskuntavaaleissa! Muistan miettineeni silloin, että jos ihminen on pianisti, psykiatri ja runoilija niin ei voi olla huono ihminen... /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Reidar ulos muotista

  Muisto Lontoosta vuodelta 1988: ollaan opiskelukaverin kanssa lähdetty Tampereelta ex tempore -reissulle Lontooseen. Punta on edullinen ja kierrämme innolla kauppoja, erityisesti kirjakauppoja. Erään kaupan takaosassa huomaan hyllyllä kirjan, jonka tekijänimi hätkähdyttää pahemman kerran. Haen matkakumppanini paikalle ja kysyn onko hän kuullut koskaan tällaisesta tyypistä. Ei ollut hänkään. Selaillaan kirjaa ja ihmetellään. Kuka tämä tällainen Tom of Finland muka on?! Tämä muisto todistakoon puolestaan sitä Noora Vaaralankin kirjassaan esille tuomaa faktaa, että homoseksuaalisuus oli Suomessa vaiettu aihe vielä 90-luvulle asti. Toki tiesimme asiasta ja tiesimme myös jos lähipiirissä joku oli seksuaaliselta suuntautumiseltaan homoseksuaali. Mutta siitä ei puhuttu sen kummemmin.  Taiteilija Reidar Särestöniemi oli homoseksuaali. Hän mukautui aikansa yhteiskuntaan eikä tuonut suuntautumistaan mitenkään julki. Tosin hän ei myöskään sitä peitellyt, lähipiiri tiesi asiasta. Ja nä...

Seela Sellan käsikirja elämään

  Olen elämäkertojen ja muistelmien suurkuluttaja, ja tällä kokemuksella uskallan jo sanoa, että mielenkiintoisimmat muistelmat tulevat teatteri-ihmisiltä. Ja ne huonoimmat? Olen lukenut muutamat urheilijamuistelmat, eikä niistä sitten sen enempää. Olisiko niin, että huippu-urheilijaksi tullakseen on pistettävä arkinen elämä hyllylle odottamaan kilpaurheilijan uran päättymistä, kun taas hyväksi näyttelijäksi tullakseen on otettava kaikki oppi mitä elämä suinkin tarjoaa.  Tämän kirjoitettuani muistin välittömästi yhden poikkeuksen, eli viime vuonna lukemani ruotsalaisen pika-aiturin Ludmila Engquistin elämäkerran. Kirja on harvinaisen rehellinen kuvaus kilpaurheilun armottomasta maailmasta, jossa ainoa onnistumisen merkki on yltäminen korkeimmalle palkintokorokkeelle. Juuri tällaiset tarinat kiinnostavat minua, mitään fanikirjoja en kaipaa. (Tämän takia jäänee myös Sanna Marinin tuore omaelämäkerta osaltani lukematta.) Sitäkin suurempi nautinto oli lukea Seela Sellan lähes 700...

Kolmen saaren välissä – lapsen ääni vanhempien tarinassa

  Olen nyt elämäkerrallisten kirjojen pyörteessä. Ja ihan mielelläni, sillä mikäänhän ei ole ihmeellisempää kuin aito, eletty elämä. Tällä kertaa siitä pääsi minulle kertomaan Sophia Jansson. Kun katsoin kirjan kantta, tulkitsin automaattisesti kolme saarta tarkoittamaan kolmen perheenjäsenen erillisiä saarekkeita: äitiä, isää ja kertoja-Sophiaa. Mutta jo alkusivuilla kolme saarta saa myös konkreettisemman merkityksen, sillä tarinan miljöö jakautuu kolmella eri saarella koettuun: Tonga, Ibiza ja oma pikkusaari Suomenlahdella. Sophia Jansson on kirjoittanut intiimin kirjan omasta taustastaan ja vanhemmistaan Lassesta ja Nitasta, joista kuin kohtalon oikusta tulee isä ja äiti. Molemmat nimittäin rakastuvat tahoillaan oman sukupuolen ihmisiin. Mutta porvarillinen avioliitto solmitaan, kun lapsi on ilmoittanut tulostaan. Liitto ei kuitenkaan lopulta pääty hyvin, sillä äiti Nita kärsii pahasta alkoholismista ja hän kuolee vain 38-vuotiaana. Sophian elämäkin olisi voinut ajautua aivan to...

Joulun pehmein paketti on Petri Tamminen

  "Nuori mies janoaa rakkautta ", lukee kirjan takakannessa. Ja kirjan alku onkin dramaattinen kun tämä kyseinen nuori mies ihastuu kihlajaismatkallaan Prahassa paikalliseen nuoreen naiseen. Kihlattu saa jäädä, kun tarinan Petri antautuu viettiensä valtaan. Eikä tässä kaikki: jossain vaiheessa mietin jo, että onpas tässä varsinainen sarjarakastaja. On Maria, Minnaa, Liisaa - ja sitten tosiaan vielä se H siellä Prahassa. Mutta, hold your horses, jos luulit että kyseessä on perinteinen nuoren miehen kosiomatkoista kertova kirja niin erehdyt. Kirjan on kirjoittanut Petri Tamminen! Ja jos olet jo lukenut Tammista tiedät, että tarina etenee aivan oman logiikkansa mukaan. Tarinan "Petri" on siis rakastunut. Ja rakkaus saa ainakin näennäisesti vastakaikua. Tamminen, tuo  kotimainen versio nolojen tilanteiden miehestä Mr. Beanistä, kuljettaa meitä niin Tampereella, Turussa, Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Prahassa. Tunteiden palo ajaa miestä palaamaan Prahaan kerta toisensa...