Siirry pääsisältöön

Laiskahkon kirjavuoden päätös


Tallinnan Piparikoogimaania-näyttelyssä oli havaittavissa myös kirjamaniaa!
Vuoden 2018 viimeiset päivät vietin matkalla. Menimme ensin Helsinkiin, sieltä laivalla Tallinnaan ja lopuksi laivalla takaisin kotiin Tukholmaan. Mukaan olin varannut kaksi kirjaa matkalukemisikseni mutta kävi kuten on käynyt koko vuoden - oli niin paljon muuta mielenkiintoista katseltavaa, että luin lopulta vain noin puolet ensimmäisestä kirjasta. Koko vuoden kirjasaldo jää laiskahkon lukutahdin vuoksi melko vaatimattomaksi. Mutta siitä huolimatta muutama kohokohta on jäänyt mieleen.

Joulukuun lukuelämykseksi nousi Hanya Yanagiharan Pieni elämä. Se on kirja, joka käsittääkseni jakaa lukijoiden mielipiteitä mutta olen kuullut kirjasta kuitenkin enemmän kehuja kuin moitteita. Yanagihara onkin luonut melkoisen stoorin! Kirjan ihmiskohtalot saivat ainakin tämän lukijan sydämen niin monelle sykkyrälle, ettei sen jälkeen oikein mikään kirja ole enää meinannut maistua.

Toinen sydämeen menevä kirja oli Kalle Kniivilän Tanjan katu - Elämää Pietarissa 1917-2017, joka kertoo erään pietarilaisen kadun asukkaista ja heidän kohtaloistaan sadan vuoden varrelta. Kniivilän tapa kertoa on mukava ja luontevan jutusteleva ja kirjan lukee nopeasti. Mutta se jää mieleen pitkäksi aikaa ja varsinkin Tanjan kohtalo on suorastaan sydäntäraastava.

Kesän lukuelämyksiini kuului ehdottomasti Dylan Jonesin elämäkerta David Bowiesta. Tämä on yksi mielenkiintoisimpia elämäkertoja, joita olen ylipäänsä lukenut! Jo itse aiheena oleva Bowie on tietysti huippumielenkiintoinen mutta Jones on rakentanut kirjansa haastatteluihin, joita hän on tehnyt Bowien tunteneiden kanssa ja haastatteluista ja anekdooteista syntyy todella aidon tuntuinen aikalaiskuvaus. Tosin on todettava, että tämänkin kirjan jälken Bowie on mielestäni edelleen hyvin arvoituksellinen henkilö...

Vuoden 2018 kirjallisiin seikkailuihin kuuluu myös retki Seilin saarelle ja lukemani saarelle sijoitetut romaanit. Tytär lähti urheasti matkakumppanikseni kesäiselle retkelle Turun saaristoon ja kiersipä kanssani myös puolitoistatuntisen opastetun kierroksenkin vanhan mielisairaalan miljöössä. Seilin vanha puukirkko oli vaikuttava kaikessa karuudessaan!


Toinen mieleenpainuva kirjallinen retki kohdistui Helsingin uuteen keskustakirjastoon Oodiin. Näin tukholmalaisesta näkökulmasta voi vain kateellisena todeta, että Helsingissä on uskallettu satsata sellaiseen mitä täällä ei kukaan uskaltaisi edes ehdottaa. Ja mikä upea lopputulos! Onnittelut kaikille helsinkiläisille ja koko Suomelle tästä esimerkillisestä kulttuuriteosta!





Vuoden kirjallinen pettymys oli se, etten edelleenkään saavuttanut Goodreadsiin asettamaani sadan kirjan lukutavoitetta. Vuoden aikana ehdin lukea 70 kirjaa. Lisäksi Helmet-haasteesta jäi muutama kohta avoimeksi. Mitä tästä sitten opin? Ensinnäkin sen, että ehkäpä ei kannata laskea kirjojen lukumäärää vaan sen sijaan sivujen? Nyt pääsin lähes 20 000 sivuun mikä voisi hyvinkin olla sata kirjaa jos olisin valinnut kirjani "fiksummin" eli noin parinsadan pituisia kirjoja. Yanagiharan Pienen elämän kaltaiset tiiliskivet romuttivat tilastoni täysin.

Niinpä en ensi vuodeksi asetakaan tavoitteeksi mitään kirjamäärää vaan yritän lyödä tämänvuotisen sivumääräni ja ehkäpä jopa korottaa sen 25 000 sivuun. Lisäksi yritän keskittyä tavoitteellisemmin Helmet -lukuhaasteen suorittamiseen. Olisipa mukava saada se edes kerran täydellisesti luettua!

Vuoden viimeiseksi lukukokemuksekseni jää Minna Rytimäen Rouva C, jota lähden nyt lukemaan. Tulkoon siitä vuoden 2019 Helmet-haasteen ensimmäinen suoritus sillä valitettavasti en saa sitä sopimaan mihinkään tämän vuoden haasteessa avoimiksi jääneeseen kohtaan. 

Kesken on myös vielä Amos Ozin Tarina rakkaudesta ja pimeydestä. Oz poistui keskuudestamme joulun jälkeen ja kunhan saan kirjan luettua se saa täyttää tämän vuoden Helmet-haasteesta kohdan 16 (Kirjassa luetaan kirjaa). Koko vuoden 2018 Helmet-haasteeni näet täältä.

Uusia kirjahaasteita ja -kokemuksia kohti siis! Toivotan teille kaikille kirjaystävilleni lukurauhaisaa vuotta 2019!

Kommentit

  1. Mitä laiskaa tuo nyt on? Olet lukenut paljon hyviä kirjoja. En ymmärrä ollenkaan, miksi pitäisi lukea mahdollisimman paljon yhdessä vuodessa. Eikö se riitä, että lukee silloin kun voi ja haluaa, kun kuitenkin on aktiivinen kirjojen lukija? Näin Turun kirjamessuilla syksyllä noita aktiivisimpia kirjabloggaajia keskustelussa vähän aikaa, ja minusta he vaikuttivat monet lukutavoitteissaan ja -tavoissaan oikeasti stressaantuneilta. Sehän on ihan hassua.

    Hyvää Uutta Vuotta Mrs Karlsson!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut! Ja samaan tulokseen tulin sitten minäkin, en aio enää laskea lukemiani kirjoja, siitä tulee vain stressiä. 70 kirjaahan on oikeasti paljon mutta olen tainnut verrata itseäni liikaa juuri näihin aktiivisimpiin kirjabloggareihin :) /Mari

      Poista
  2. Olen samaa mieltä kuin Leena noista tavoitteista. Rennosti vaan!

    Seilin saarella tekisi minunkin mieli käydä. Ja Oz on minulle vielä ihan uusi kirjailija. Muistan, että häntä veikkailtiin muutamana vuonna Nobelin saajaksi, ei ehtinyt. Kun nyt saisivat sen Akatemia-sotkun selvitetyksi, niin että kirjallisuuspalkinto päästäisiin jakamaan 2019.

    Hyvää uutta lukuvuotta ja vuotta muutoinkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitan ensi vuoden tavoitteet ihan minimiin, naurattaa näin jälkeenpäin kun luin sitä Pieni elämä -tiiliskiveä ja harmittelin kuinka monta ohuempaa kirjaa olisin ennättänyt lukea samassa ajassa.. ei tosiaan mitään järkeä tuollaisessa stressilukemisessa :)

      Tämä kesken oleva Amos Oz on myös tiiliskivi, aivan oma maailmansa joka vie mukanaan. Yritän päästä taas kiinni siihen nyt kun vielä viikon loma edessä! /Mari

      Poista
  3. Minulla ei ole koskaan ollut mitään lukumäärällisiä tavoitteita... en ole kokenut, että se toisi mitään lisäarvoa lukemiseeni. Enempi minusta on tärkeää, että vuoteen mahtuu hyviä ja todella hyviä kirjoja eikä vaan sellaista yhdentekevää harmaata massaa. Sinun vuoteesi näyttää kuuluneen paljon kaikkea kivaa. :) Olkoon alkava vuosikin antoisa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen sellainen ihminen, joka tykkää tehdä listoja ja laskea kaikkea tekemäänsä mutta kyllä se on nyt minunkin todettava, että lukemisharrastukseen se ei hirveän hyvin kuitenkaan sovi.

      Antoisaa vuotta myös sinulle! /Mari

      Poista
  4. Hieno vuosi sinullakin hauskoine retkineen. Seili on kaunis paikka. Meillä on oma kesäpaikka saaressa Turun saaristossa, joten tykkään saarielämästä.

    Hyvää uutta lukuvuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa uutta lukuvuotta myös sinulle, Mai! Seili oli mielenkiintoinen paikka vierailla varsinkin kun oli jo tutustunut siihen romaanimiljöönä. Olisikin mukava löytää muita vastaavia retkikohteita! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Kun Greta Gustafsson Hollywoodiin lähti

Gurra ja Moje oli sellainen pari, että 1920-luvun tukholmalaisympyrät olivat heille auttamattomasti liian pienet. Moje eli Mauritz Stiller oli ohjannut suurfilmin Gösta Berlingin taru, johon hän oli löytänyt nuoren teatteriopiskelijan Gurran eli Greta Gustafssonin. Tuosta ajasta kertoo esimerkiksi Lena Einhorn kirjassaan   Blekingegatan 32 . Gretalla oli suhde opiskelijaystäväänsä Mimi Pollackiin mutta se ei estänyt häntä tuntemasta vetoa temperamentiseen Mauritziin. Ja tunne oli molemminpuolinen, Stillerin homoseksuaalisuudesta huolimatta. Stiller oli päättänyt tehdä Gretasta tähden ja ensimmäinen etappi tällä tiellä vei Berliiniin, jossa Greta tähditti 1925 tehtyä skandaalielokuvaa  Die freudlose Gasse . Seuraava elokuvaprojekti oli jo sovittu, mutta Konstantinopolissa aloitetut kuvaukset jouduttiin keskeyttämään talousvaikeuksien vuoksi. Tässä vaiheessa avautuu uusi ovi - Hollywood. Ja juuri tästä hetkestä alkaa tarina kirjailijapari  Kerstin Gezeliuksen ja A...

Ruotsalaisia rakastajia, suomalaisia Tukholmassa ja universumin sitkein ötökkä

  Nyt ollaan jo syvällä syksyssä, Tukholmassa on satanut viime päivät kaatamalla ja muutenkin on ankean harmaata. Onneksi pääsin piristämään itseäni pari viikkoa sitten Turun kirjamessuille. Ehdin sinne tosin vain puoleksi päiväksi, mutta ohjelma oli suunniteltu niin sujuvaksi, että sain mahdutettua käyntiini neljä mielenkiintoista keskustelua. Kirjojakin olisin ostanut vaikka kuinka, mutta nämä Tukholman kotikirjastoni ovat taas vaihteeksi kunnostautuneet suomalaisten uutuuskirjojen hankinnassa, joten ei tarvitse enää kantaa Suomesta kirjoja varastoon.  Tässä muutama viime viikkojen kirjastovaraukseni, jotka ylsivät luettujen listalle: Amanda Romare: Halva Malmö består av killar som dumpat mig (Puolet kaupungin miehistä on jättänyt mut, Johnny Kniga 2023) Ensin kirjavinkki täältä Ruotsinmaalta, tai oikeammin Skånesta. Luin kesällä Amanda Romaren uusimman romaanin Judas, jossa hän on pitkän sinkkuajan jälkeen löytänyt vihdoin rakkauden. Ihastuin kirjan huumoriin ja erityises...

Tornionlaaksosta kajahtaa!

"Kronikka köyhästä suomalaisperheestä" (Expressen), "Nina Wähä kirjoittaa hauskasti helvetillisestä pimeydestä" (Dagens Nyheter), "Perheromaani joka muuttuu dekkariksi..." (Aftonbladet). Koko vuoden olen lukenut näitä ylistäviä lausuntoja alkuvuodesta ilmestyneestä Nina Wähän romaanista "Testamente" mutta olen tuntenut vastahakoisuutta tarttua kirjaan. Taasko yksi kuvaus suomalaisesta kurjuudesta, alkoholismista, väkivallasta? Miksi ruotsalaiset rakastavat näitä kuvauksia köyhistä suomalaisperheistä? Susanna Alakosken Sikalat, Eija Hetekivi Olssonin Ingenbarnsland... Mutta lokakuussa julkistettu August-palkintoehdokkuus mursi vastarintani. Pakkohan tämä on nyt lukea! Tosin kirja ei ole dekkari eikä edes kovin hauska, paitsi jos pitää pitää anttituurimaisesta huumorista. Mutta hurja tarina, sitä tämä on! Jo alkusivuilla huomaan olevani keskellä tornionlaaksolaista ihmissuhdehässäkkää. Kirjailija on ystävällisesti listannut tarinan henki...

Kahden kulttuurin lähettiläät - Linn Ullmann ja Ranya ElRamly

Lokakuun lukuhelmiini kuuluvat nämä kaksi tytärten vanhemmistaan kirjoittamaa kirjaa. Toinen tyttärista on Liv Ullmannin ja Ingmar Bergmanin tytär Linn, kahden maan ja kahden kielen kasvatti. Toinen tytär on suomalainen Ranya Paasonen (joka julkaisi esikoiskirjansa tyttönimellään ElRamly), joka kertoo kasvamisesta kahden kulttuurin risteämässä, siinä välitilassa jossa pitää oppia vaikkapa kaksi erilaista tapaa kuoria appelsiini. Luin molemmat kirjat suurella mielenkiinnolla, kotonani on nimittäin kasvamassa tytär, joka kohtaa päivittäin nämä kulttuurien nokkakolarit. Kun isä vaatii, että syntymäpäiväsankarille tarjoillaan ruotsalaiseen tapaan aamupala sänkyyn ja äiti kauhistelee, että ei kai nyt sentään arkisena koulupäivänä. Tai kun jouluaattona klo 15 pitäisi katsoa miljoonien muiden ruotsalaisten tavoin tv:stä Kalle Ankaa samalla kun äiti hoputtaa joulusaunaan. Lisänä vielä kahden kielen lahja - tai taakka, riippuen aina tilanteesta. Linn Ullmann on omien sanojensa mukaan kir...