Siirry pääsisältöön

Lukupäiväkirja - Hanya Yanagihara: Pieni elämä


Eräs lukupiiriläisistämme ehdotti seuraavaksi kirjaksemme Hanya Yanagiharan 'Pieni elämä' -romaania ja koska olin kuullut paljon kehuja siitä kannatin heti ehdotusta. Tunnelma latistui hieman kun hain varaukseni kirjastosta - kirjan englanninkielinen laitos kun on peräti 720 sivua. Lisäksi kuulin  myös kommentteja siitä kuinka järkyttävä kirjan tarina on mutta samalla kuitenkin todella koukuttava. Monet kertoivat lukeneensa kirjaa yöuniensa kustannuksella.

s. 0-88: Aloitan siis lukemisen hieman epäröiden. Alkusivut menevät henkilöhahmoihin tutuestessa ja yrittäessäni muodostaa heistä jokaisesta oman kuvansa. Tarinan keskiössä on neljä nuorta miestä, onneksi hyvin erilaisia keskenään joten tarinan kertojan pystyy aina päättelemään vaikka nimeä ei olisi suoraan sanottukaan.

Noin 50 sivun jälkeen tunnen miten tarina alkaa viedä mukanaan. Sivut ovat pitkiä ja tekstimassa tiheää mutta tarinassa tapahtuu ja henkilöt tuntuvat eläviltä. Lisäksi ilmassa on jo havaittavissa merkkejä siitä, että jotain - kenties ikävää - on tulossa.

Edellinen lukija on merkinnyt sivun laitaan kohdan, joka tuntuu minustakin merkitykselliseltä tässä vaiheessa tarinaa. Ystävien välit ovat läheiset vaikkakin tietty etäisyys on luonnollinen osa sitä.

You understood that proof of your friendship lay in keeping your distance, in accepting what was told you, in turning and walking away when the door was shut in your face instead of trying to force it open again.

Onkohan muita muuten hämmentänyt kirjassa esitelty Willemin tausta - Ruotsissa syntynyt, isä islantilainen, äiti tanskalainen ja nimenä hollantilainen WIllem skandinaavisen Wilhelmin sijaan. Kirjailija on vähän liiankin näppärästi niputtanut kaikki Skandinavian maat yhteen, ehkä sama ilmiö kun me eurooppalaiset puhumme "Afrikasta" useinkaan tajuamatta, että se pitää sisällään lukemattomia eri kulttuureita?

s. 89-340: Olen koukussa! Olen porskutellut runsaat 200 sivua ja tarina etenee jouhevasti. Kirjan päähenkilöksi on muodostunut Jude vaikka välillä piipahdetaan katsomassa myös mitä ystävänelikon muille jäsenille kuuluu. Tarina poukkoilee jonkun verran ja vaihtaa moodia synkästä toiveikkaaseen ja jälleen takaisin epätoivoon. Mutta keskiössä on koko ajan ystävyys ja ihmisen hyvyys. Ollaan suurten kysymysten äärellä...

Kovin miehinen on vain tämä maailma. Naisia vilahtelee siellä täällä mutta vain sivurooleissa äiteinä, tyttöystävinä ja työkavereina. Merkittävin naispuolinen henkilö lienee tähän mennessä ollut Ana, Juden nuoruusvuosien sosiaalityöntekijä.

Kirja muistuttaa muuten hyvin paljon Ferranten Loistava ystäväni -sarjaa, sekä tematiikaltaan että tyyliltään. Ferrante ei minuun iskenyt ensimmäistä osaa pidemmälle, mutta Yanagiharan teksti antaa enemmän tilaa hengittää. Kaikki eteen vyöryvät lukemattomat henkilöhahmot ja tapahtumat tarvitsevat hengähdystaukoja säännöllisin väliajoin ja mielestäni Yanagihara onnistuu tässä paremmin kuin Ferrante.

s. 341-403: Olen sanaton.... en tiedä uskallanko jatkaa lukemista sillä tarina on juuri saavuttanut traagistakin traagisemman huipentumansa. Toisaalta on pakko tietää miten tässä käy.

s. 403-616 Paikoin alkaa jo ärsyttää Juden kristusmainen kärsimystarina ja itsesäälissä vellominen. Mies ei edes ymmärrä millainen onni häntä on kohdannut kaikkien näiden ympärillä hääräävien ystävien ansiosta! Olen myös alkanut miettiä enemmän itse kirjailijaa ja hänen taustaansa. Mikä on ollut alkusysäys tälle tarinalle? Yanagiharasta on kirjan loppusivuilla vain lyhyt maininta, "asuu New York Cityssä". Päätän kuitenkin olla googlaamatta ennen kuin olen saanut kirjan luettua loppuun.

Enää sata sivua jäljellä, tarina alkaa jo selvästikin valmistautua loppuratkaisua varten mutta tuleeko se olemaan loppuräjähdys vai hiljalleen hiipuva hiillos?

s. 617-720: Sieltä tulikin molemmat, ensin käänne jota osasin ehkä odottaa mutta uskoin viimeiseen asti, että kirjailija malttaisi mielensä ja päättäisi tarinan "tyylikkäästi". No, elämähän harvoin päättyy tyylikkäästi joten annettakoon tämä kirjailijallekin anteeksi. Loppu vajosi kuitenkin sellaisiin tunnesyövereihin, jotka löytävät vertaisensa vain Humisevan harjun Heathcliffin epätoivoisessa yrityksessä löytää kuollut rakkaansa. Lopun hienovarainen kertojaääni sitoo tarinan kuitenkin hellävaraisesti yhteen ja antaa historian hiipua hiljalleen kohti päätöstään. Yksi pieni elämä, monen muun elämän rinnalla.

**
Hanya Yanagiharan "Pieni elämä" oli tämän lukuvuoteni 2018 ehdoton loppuhuipennus. Painavasta lukukokemuksesta kärsivät sekä yöuneni että käsivarteni mutta olen samaa mieltä monien muiden kirjaa hehkuttaneiden kanssa, että tämä tarina tulee todella ihon alle. Tulen elämään näiden henkilöiden kanssa vielä pitkään.

**
Hanya Yanagihara: A Little Life
Doubleday 2015
(Suomeksi julkaistu nimellä 'Pieni elämä', Tammi 2017)

Helmet-lukuhaaste: 24. Surullinen kirja

Kommentit

  1. Järisyttävä kirja kooltaan ja tarinaltaan. Tarvitsin nenäliinoja tämän seurassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei mennyt nenäliinoja mutta rauhoittavia olisin tarvinnut ainakin parissa kohtaa! /Mari

      Poista
  2. Kivasti kirjoitettu juttu. Oli mukava seurata sun lukemisen etenemistä. Minähän en tätä vielä(kään) ole uskaltanut lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä lähtee kyllä kirjan mukana sellaiselle matkalle, että kannattaa varata sekä aikaa että hermoja. Mutta todella hieno lukukokemus tämä oli vaikka paikoin ärsyttikin. /Mari

      Poista
  3. Tunteesi A Little Lifea lukiessa tuli hyvin esiin tässä päiväkirjamuotoisessa postauksessa, tosi kiva! Minulla oli ja on edelleen hyvin ristiriitaiset tunteet tätä kirjaa kohden. Se oli hirveä ja raastava ja oksettava ja toisaalta myös kaunis ja ihana kuvaus ystävyydestä (hyvä vertaus tuo Ferranten Napoli-sarja!), mutta myös ärsyttävän epäuskottava siinä Juden kohtaamassa kärsimyksessä. Herättää ainakin siis tunteita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kävi epäuskottavan rajoilla muutamankin kerran mutta jotenkin kirjailija onnistui kääntämään sen aina niin, että olin sitten kuitenkin ihan täysillä mukana. Tunteet olivat tosiaan pinnalla lähes koko lukemisen ajan! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kolmen saaren välissä – lapsen ääni vanhempien tarinassa

  Olen nyt elämäkerrallisten kirjojen pyörteessä. Ja ihan mielelläni, sillä mikäänhän ei ole ihmeellisempää kuin aito, eletty elämä. Tällä kertaa siitä pääsi minulle kertomaan Sophia Jansson. Kun katsoin kirjan kantta, tulkitsin automaattisesti kolme saarta tarkoittamaan kolmen perheenjäsenen erillisiä saarekkeita: äitiä, isää ja kertoja-Sophiaa. Mutta jo alkusivuilla kolme saarta saa myös konkreettisemman merkityksen, sillä tarinan miljöö jakautuu kolmella eri saarella koettuun: Tonga, Ibiza ja oma pikkusaari Suomenlahdella. Sophia Jansson on kirjoittanut intiimin kirjan omasta taustastaan ja vanhemmistaan Lassesta ja Nitasta, joista kuin kohtalon oikusta tulee isä ja äiti. Molemmat nimittäin rakastuvat tahoillaan oman sukupuolen ihmisiin. Mutta porvarillinen avioliitto solmitaan, kun lapsi on ilmoittanut tulostaan. Liitto ei kuitenkaan lopulta pääty hyvin, sillä äiti Nita kärsii pahasta alkoholismista ja hän kuolee vain 38-vuotiaana. Sophian elämäkin olisi voinut ajautua aivan to...

Tove Alsterdal punoo menneisyyden kiehtoviksi kertomuksiksi

  Miten olinkin onnistunut unohtamaan Tove Alsterdalin ! Luin häneltä joskus aikoinaan dekkarin I tystnaden begravd (suomennos "Haudattu hiljaisuudessa") vuodelta 2012, mutta koska tämä oli kauan ennen kirjablogini perustamista niin en muista kirjasta muuta kuin, että se oli hyvä. Nyt olen onneksi löytänyt Alsterdalin uudestaan ja olen jälleen kerran otettu. Tosin Alsterdalin vuonna 2019 ilmestyneestä (ja tänä vuonna suomennetusta) dekkarista Blindtunnel (Salakäytävä) jäi vähän ristiriitaiset ajatukset. Alsterdal onnistuu erinomaisesti kirjan historiallisessa taustoituksessa ja löysin kirjan alunperin juuri siksi, että tarina sijoittuu entisen Sudeettialueen, nykyisen Tšekin tasavallan alueelle.  Salakäytävä-dekkarissa ruotsalainen aviopari Sonja ja Daniel etsivät uutta suuntaa elämäänsä erinäisten takaiskujen jälkeen ja päätyvät ostamaan vanhan ja ränsistyneen viinitilan yhdestä itäisen Euroopan maaseutukylistä. Eipä aikaakaan ja pariskunta on keskellä murhavyyhteä, jonka ...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

1920-luvun klassikoita - Main Street (1920)

Uuden vuosikymmenen innoittamana kaivoin kirjahyllystäni Philipp Blomin kirjan "Fractures: Life and Culture in the West: 1918-1938", jossa Blom käy läpi maailmansotien välistä poliittista historiaa ja kulttuurin käännekohtia. Kirja oli todella inspiroivaa luettavaa mutta paikoin myös selkäpiitä karmivaa, sillä monessa kohtaa pystyi tekemään vertauksia oman aikamme yleiseen ilmapiiriin. Blomin kirja antoi minulle idean, että lukisin sadan vuoden takaisen 20-luvun bestselleritä tai muuten huomiota saaneita kirjoja ja kirjailijoita. Olen aina ollut kiinnostunut 1920-luvusta ja sen ajanhengestä mutta en ole aktiivisesti lukenut sen ajan kirjallisuutta. Päätin aloittaa vuodesta 1920 ja kyseisen vuoden (amerikkalainen) bestselleri olikin helppo löytää. Lokakuussa 1920 ilmestyi Sinclair Lewisin satiirinen pikkukaupunkikuvaus "Main Street", joka pongahti välittömästi myyntilistojen kärkeen ja herätti paljon keskustelua. Lewisin säälimätön kuvaus kuvitteellisesta Gop...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...