Siirry pääsisältöön

Lukupäiväkirja - Hanya Yanagihara: Pieni elämä


Eräs lukupiiriläisistämme ehdotti seuraavaksi kirjaksemme Hanya Yanagiharan 'Pieni elämä' -romaania ja koska olin kuullut paljon kehuja siitä kannatin heti ehdotusta. Tunnelma latistui hieman kun hain varaukseni kirjastosta - kirjan englanninkielinen laitos kun on peräti 720 sivua. Lisäksi kuulin  myös kommentteja siitä kuinka järkyttävä kirjan tarina on mutta samalla kuitenkin todella koukuttava. Monet kertoivat lukeneensa kirjaa yöuniensa kustannuksella.

s. 0-88: Aloitan siis lukemisen hieman epäröiden. Alkusivut menevät henkilöhahmoihin tutuestessa ja yrittäessäni muodostaa heistä jokaisesta oman kuvansa. Tarinan keskiössä on neljä nuorta miestä, onneksi hyvin erilaisia keskenään joten tarinan kertojan pystyy aina päättelemään vaikka nimeä ei olisi suoraan sanottukaan.

Noin 50 sivun jälkeen tunnen miten tarina alkaa viedä mukanaan. Sivut ovat pitkiä ja tekstimassa tiheää mutta tarinassa tapahtuu ja henkilöt tuntuvat eläviltä. Lisäksi ilmassa on jo havaittavissa merkkejä siitä, että jotain - kenties ikävää - on tulossa.

Edellinen lukija on merkinnyt sivun laitaan kohdan, joka tuntuu minustakin merkitykselliseltä tässä vaiheessa tarinaa. Ystävien välit ovat läheiset vaikkakin tietty etäisyys on luonnollinen osa sitä.

You understood that proof of your friendship lay in keeping your distance, in accepting what was told you, in turning and walking away when the door was shut in your face instead of trying to force it open again.

Onkohan muita muuten hämmentänyt kirjassa esitelty Willemin tausta - Ruotsissa syntynyt, isä islantilainen, äiti tanskalainen ja nimenä hollantilainen WIllem skandinaavisen Wilhelmin sijaan. Kirjailija on vähän liiankin näppärästi niputtanut kaikki Skandinavian maat yhteen, ehkä sama ilmiö kun me eurooppalaiset puhumme "Afrikasta" useinkaan tajuamatta, että se pitää sisällään lukemattomia eri kulttuureita?

s. 89-340: Olen koukussa! Olen porskutellut runsaat 200 sivua ja tarina etenee jouhevasti. Kirjan päähenkilöksi on muodostunut Jude vaikka välillä piipahdetaan katsomassa myös mitä ystävänelikon muille jäsenille kuuluu. Tarina poukkoilee jonkun verran ja vaihtaa moodia synkästä toiveikkaaseen ja jälleen takaisin epätoivoon. Mutta keskiössä on koko ajan ystävyys ja ihmisen hyvyys. Ollaan suurten kysymysten äärellä...

Kovin miehinen on vain tämä maailma. Naisia vilahtelee siellä täällä mutta vain sivurooleissa äiteinä, tyttöystävinä ja työkavereina. Merkittävin naispuolinen henkilö lienee tähän mennessä ollut Ana, Juden nuoruusvuosien sosiaalityöntekijä.

Kirja muistuttaa muuten hyvin paljon Ferranten Loistava ystäväni -sarjaa, sekä tematiikaltaan että tyyliltään. Ferrante ei minuun iskenyt ensimmäistä osaa pidemmälle, mutta Yanagiharan teksti antaa enemmän tilaa hengittää. Kaikki eteen vyöryvät lukemattomat henkilöhahmot ja tapahtumat tarvitsevat hengähdystaukoja säännöllisin väliajoin ja mielestäni Yanagihara onnistuu tässä paremmin kuin Ferrante.

s. 341-403: Olen sanaton.... en tiedä uskallanko jatkaa lukemista sillä tarina on juuri saavuttanut traagistakin traagisemman huipentumansa. Toisaalta on pakko tietää miten tässä käy.

s. 403-616 Paikoin alkaa jo ärsyttää Juden kristusmainen kärsimystarina ja itsesäälissä vellominen. Mies ei edes ymmärrä millainen onni häntä on kohdannut kaikkien näiden ympärillä hääräävien ystävien ansiosta! Olen myös alkanut miettiä enemmän itse kirjailijaa ja hänen taustaansa. Mikä on ollut alkusysäys tälle tarinalle? Yanagiharasta on kirjan loppusivuilla vain lyhyt maininta, "asuu New York Cityssä". Päätän kuitenkin olla googlaamatta ennen kuin olen saanut kirjan luettua loppuun.

Enää sata sivua jäljellä, tarina alkaa jo selvästikin valmistautua loppuratkaisua varten mutta tuleeko se olemaan loppuräjähdys vai hiljalleen hiipuva hiillos?

s. 617-720: Sieltä tulikin molemmat, ensin käänne jota osasin ehkä odottaa mutta uskoin viimeiseen asti, että kirjailija malttaisi mielensä ja päättäisi tarinan "tyylikkäästi". No, elämähän harvoin päättyy tyylikkäästi joten annettakoon tämä kirjailijallekin anteeksi. Loppu vajosi kuitenkin sellaisiin tunnesyövereihin, jotka löytävät vertaisensa vain Humisevan harjun Heathcliffin epätoivoisessa yrityksessä löytää kuollut rakkaansa. Lopun hienovarainen kertojaääni sitoo tarinan kuitenkin hellävaraisesti yhteen ja antaa historian hiipua hiljalleen kohti päätöstään. Yksi pieni elämä, monen muun elämän rinnalla.

**
Hanya Yanagiharan "Pieni elämä" oli tämän lukuvuoteni 2018 ehdoton loppuhuipennus. Painavasta lukukokemuksesta kärsivät sekä yöuneni että käsivarteni mutta olen samaa mieltä monien muiden kirjaa hehkuttaneiden kanssa, että tämä tarina tulee todella ihon alle. Tulen elämään näiden henkilöiden kanssa vielä pitkään.

**
Hanya Yanagihara: A Little Life
Doubleday 2015
(Suomeksi julkaistu nimellä 'Pieni elämä', Tammi 2017)

Helmet-lukuhaaste: 24. Surullinen kirja

Kommentit

  1. Järisyttävä kirja kooltaan ja tarinaltaan. Tarvitsin nenäliinoja tämän seurassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei mennyt nenäliinoja mutta rauhoittavia olisin tarvinnut ainakin parissa kohtaa! /Mari

      Poista
  2. Kivasti kirjoitettu juttu. Oli mukava seurata sun lukemisen etenemistä. Minähän en tätä vielä(kään) ole uskaltanut lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä lähtee kyllä kirjan mukana sellaiselle matkalle, että kannattaa varata sekä aikaa että hermoja. Mutta todella hieno lukukokemus tämä oli vaikka paikoin ärsyttikin. /Mari

      Poista
  3. Tunteesi A Little Lifea lukiessa tuli hyvin esiin tässä päiväkirjamuotoisessa postauksessa, tosi kiva! Minulla oli ja on edelleen hyvin ristiriitaiset tunteet tätä kirjaa kohden. Se oli hirveä ja raastava ja oksettava ja toisaalta myös kaunis ja ihana kuvaus ystävyydestä (hyvä vertaus tuo Ferranten Napoli-sarja!), mutta myös ärsyttävän epäuskottava siinä Juden kohtaamassa kärsimyksessä. Herättää ainakin siis tunteita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kävi epäuskottavan rajoilla muutamankin kerran mutta jotenkin kirjailija onnistui kääntämään sen aina niin, että olin sitten kuitenkin ihan täysillä mukana. Tunteet olivat tosiaan pinnalla lähes koko lukemisen ajan! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ruotsalaisia rakastajia, suomalaisia Tukholmassa ja universumin sitkein ötökkä

  Nyt ollaan jo syvällä syksyssä, Tukholmassa on satanut viime päivät kaatamalla ja muutenkin on ankean harmaata. Onneksi pääsin piristämään itseäni pari viikkoa sitten Turun kirjamessuille. Ehdin sinne tosin vain puoleksi päiväksi, mutta ohjelma oli suunniteltu niin sujuvaksi, että sain mahdutettua käyntiini neljä mielenkiintoista keskustelua. Kirjojakin olisin ostanut vaikka kuinka, mutta nämä Tukholman kotikirjastoni ovat taas vaihteeksi kunnostautuneet suomalaisten uutuuskirjojen hankinnassa, joten ei tarvitse enää kantaa Suomesta kirjoja varastoon.  Tässä muutama viime viikkojen kirjastovaraukseni, jotka ylsivät luettujen listalle: Amanda Romare: Halva Malmö består av killar som dumpat mig (Puolet kaupungin miehistä on jättänyt mut, Johnny Kniga 2023) Ensin kirjavinkki täältä Ruotsinmaalta, tai oikeammin Skånesta. Luin kesällä Amanda Romaren uusimman romaanin Judas, jossa hän on pitkän sinkkuajan jälkeen löytänyt vihdoin rakkauden. Ihastuin kirjan huumoriin ja erityises...

Kirjat, nuo elämänlankani

  Luin jostakin, että tällä viikolla tapahtunut syyspäiväntasaus olisi sitten lopullinen piste kesälle. Aurinko lämmittää vielä tänään, mutta on siis vain käännettävä katse kohti syksyä. Paitsi ensin katsotaan vielä vähän taaksepäin: mitä kaikkea tulikaan kesällä luettua. Tässä kolme kirjakohokohtaa: ** Gisèle Pelicot: Hymni elämälle (Et la joi de vivre, 2026) En ollut ensin aikeissa lukea tätä kirjaa, sillä luulin saaneeni jo kaikki tärkeimmät tiedot uutisvirran kautta. Mutta tämä ennakkoluulo osoittautui vääräksi... Gisèle Pelicot on päähenkilö yhdessä tämän vuosituhannen alun tunnetuimmista rikostapauksista. Pelicot'n mies jää kiinni naisen salakuvaamisesta ja kun poliisi alkaa tutkia tarkemmin miehen tallenteita, paljastuu jotain vielä järkyttävämpää: aviomies on kymmenen vuoden ajan huumannut säännöllisesti vaimonsa ja tarjonnut tätä raiskattavaksi. Oikeudenkäynnissä syytettyjen penkillä istuu lopulta viitisenkymmentä miestä. Pelicot'n päätös antaa oikeudenkäynnin olla j...

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Kahden kulttuurin lähettiläät - Linn Ullmann ja Ranya ElRamly

Lokakuun lukuhelmiini kuuluvat nämä kaksi tytärten vanhemmistaan kirjoittamaa kirjaa. Toinen tyttärista on Liv Ullmannin ja Ingmar Bergmanin tytär Linn, kahden maan ja kahden kielen kasvatti. Toinen tytär on suomalainen Ranya Paasonen (joka julkaisi esikoiskirjansa tyttönimellään ElRamly), joka kertoo kasvamisesta kahden kulttuurin risteämässä, siinä välitilassa jossa pitää oppia vaikkapa kaksi erilaista tapaa kuoria appelsiini. Luin molemmat kirjat suurella mielenkiinnolla, kotonani on nimittäin kasvamassa tytär, joka kohtaa päivittäin nämä kulttuurien nokkakolarit. Kun isä vaatii, että syntymäpäiväsankarille tarjoillaan ruotsalaiseen tapaan aamupala sänkyyn ja äiti kauhistelee, että ei kai nyt sentään arkisena koulupäivänä. Tai kun jouluaattona klo 15 pitäisi katsoa miljoonien muiden ruotsalaisten tavoin tv:stä Kalle Ankaa samalla kun äiti hoputtaa joulusaunaan. Lisänä vielä kahden kielen lahja - tai taakka, riippuen aina tilanteesta. Linn Ullmann on omien sanojensa mukaan kir...

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...