Siirry pääsisältöön

Laiskahkon kirjavuoden päätös


Tallinnan Piparikoogimaania-näyttelyssä oli havaittavissa myös kirjamaniaa!
Vuoden 2018 viimeiset päivät vietin matkalla. Menimme ensin Helsinkiin, sieltä laivalla Tallinnaan ja lopuksi laivalla takaisin kotiin Tukholmaan. Mukaan olin varannut kaksi kirjaa matkalukemisikseni mutta kävi kuten on käynyt koko vuoden - oli niin paljon muuta mielenkiintoista katseltavaa, että luin lopulta vain noin puolet ensimmäisestä kirjasta. Koko vuoden kirjasaldo jää laiskahkon lukutahdin vuoksi melko vaatimattomaksi. Mutta siitä huolimatta muutama kohokohta on jäänyt mieleen.

Joulukuun lukuelämykseksi nousi Hanya Yanagiharan Pieni elämä. Se on kirja, joka käsittääkseni jakaa lukijoiden mielipiteitä mutta olen kuullut kirjasta kuitenkin enemmän kehuja kuin moitteita. Yanagihara onkin luonut melkoisen stoorin! Kirjan ihmiskohtalot saivat ainakin tämän lukijan sydämen niin monelle sykkyrälle, ettei sen jälkeen oikein mikään kirja ole enää meinannut maistua.

Toinen sydämeen menevä kirja oli Kalle Kniivilän Tanjan katu - Elämää Pietarissa 1917-2017, joka kertoo erään pietarilaisen kadun asukkaista ja heidän kohtaloistaan sadan vuoden varrelta. Kniivilän tapa kertoa on mukava ja luontevan jutusteleva ja kirjan lukee nopeasti. Mutta se jää mieleen pitkäksi aikaa ja varsinkin Tanjan kohtalo on suorastaan sydäntäraastava.

Kesän lukuelämyksiini kuului ehdottomasti Dylan Jonesin elämäkerta David Bowiesta. Tämä on yksi mielenkiintoisimpia elämäkertoja, joita olen ylipäänsä lukenut! Jo itse aiheena oleva Bowie on tietysti huippumielenkiintoinen mutta Jones on rakentanut kirjansa haastatteluihin, joita hän on tehnyt Bowien tunteneiden kanssa ja haastatteluista ja anekdooteista syntyy todella aidon tuntuinen aikalaiskuvaus. Tosin on todettava, että tämänkin kirjan jälken Bowie on mielestäni edelleen hyvin arvoituksellinen henkilö...

Vuoden 2018 kirjallisiin seikkailuihin kuuluu myös retki Seilin saarelle ja lukemani saarelle sijoitetut romaanit. Tytär lähti urheasti matkakumppanikseni kesäiselle retkelle Turun saaristoon ja kiersipä kanssani myös puolitoistatuntisen opastetun kierroksenkin vanhan mielisairaalan miljöössä. Seilin vanha puukirkko oli vaikuttava kaikessa karuudessaan!


Toinen mieleenpainuva kirjallinen retki kohdistui Helsingin uuteen keskustakirjastoon Oodiin. Näin tukholmalaisesta näkökulmasta voi vain kateellisena todeta, että Helsingissä on uskallettu satsata sellaiseen mitä täällä ei kukaan uskaltaisi edes ehdottaa. Ja mikä upea lopputulos! Onnittelut kaikille helsinkiläisille ja koko Suomelle tästä esimerkillisestä kulttuuriteosta!





Vuoden kirjallinen pettymys oli se, etten edelleenkään saavuttanut Goodreadsiin asettamaani sadan kirjan lukutavoitetta. Vuoden aikana ehdin lukea 70 kirjaa. Lisäksi Helmet-haasteesta jäi muutama kohta avoimeksi. Mitä tästä sitten opin? Ensinnäkin sen, että ehkäpä ei kannata laskea kirjojen lukumäärää vaan sen sijaan sivujen? Nyt pääsin lähes 20 000 sivuun mikä voisi hyvinkin olla sata kirjaa jos olisin valinnut kirjani "fiksummin" eli noin parinsadan pituisia kirjoja. Yanagiharan Pienen elämän kaltaiset tiiliskivet romuttivat tilastoni täysin.

Niinpä en ensi vuodeksi asetakaan tavoitteeksi mitään kirjamäärää vaan yritän lyödä tämänvuotisen sivumääräni ja ehkäpä jopa korottaa sen 25 000 sivuun. Lisäksi yritän keskittyä tavoitteellisemmin Helmet -lukuhaasteen suorittamiseen. Olisipa mukava saada se edes kerran täydellisesti luettua!

Vuoden viimeiseksi lukukokemuksekseni jää Minna Rytimäen Rouva C, jota lähden nyt lukemaan. Tulkoon siitä vuoden 2019 Helmet-haasteen ensimmäinen suoritus sillä valitettavasti en saa sitä sopimaan mihinkään tämän vuoden haasteessa avoimiksi jääneeseen kohtaan. 

Kesken on myös vielä Amos Ozin Tarina rakkaudesta ja pimeydestä. Oz poistui keskuudestamme joulun jälkeen ja kunhan saan kirjan luettua se saa täyttää tämän vuoden Helmet-haasteesta kohdan 16 (Kirjassa luetaan kirjaa). Koko vuoden 2018 Helmet-haasteeni näet täältä.

Uusia kirjahaasteita ja -kokemuksia kohti siis! Toivotan teille kaikille kirjaystävilleni lukurauhaisaa vuotta 2019!

Kommentit

  1. Mitä laiskaa tuo nyt on? Olet lukenut paljon hyviä kirjoja. En ymmärrä ollenkaan, miksi pitäisi lukea mahdollisimman paljon yhdessä vuodessa. Eikö se riitä, että lukee silloin kun voi ja haluaa, kun kuitenkin on aktiivinen kirjojen lukija? Näin Turun kirjamessuilla syksyllä noita aktiivisimpia kirjabloggaajia keskustelussa vähän aikaa, ja minusta he vaikuttivat monet lukutavoitteissaan ja -tavoissaan oikeasti stressaantuneilta. Sehän on ihan hassua.

    Hyvää Uutta Vuotta Mrs Karlsson!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut! Ja samaan tulokseen tulin sitten minäkin, en aio enää laskea lukemiani kirjoja, siitä tulee vain stressiä. 70 kirjaahan on oikeasti paljon mutta olen tainnut verrata itseäni liikaa juuri näihin aktiivisimpiin kirjabloggareihin :) /Mari

      Poista
  2. Olen samaa mieltä kuin Leena noista tavoitteista. Rennosti vaan!

    Seilin saarella tekisi minunkin mieli käydä. Ja Oz on minulle vielä ihan uusi kirjailija. Muistan, että häntä veikkailtiin muutamana vuonna Nobelin saajaksi, ei ehtinyt. Kun nyt saisivat sen Akatemia-sotkun selvitetyksi, niin että kirjallisuuspalkinto päästäisiin jakamaan 2019.

    Hyvää uutta lukuvuotta ja vuotta muutoinkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitan ensi vuoden tavoitteet ihan minimiin, naurattaa näin jälkeenpäin kun luin sitä Pieni elämä -tiiliskiveä ja harmittelin kuinka monta ohuempaa kirjaa olisin ennättänyt lukea samassa ajassa.. ei tosiaan mitään järkeä tuollaisessa stressilukemisessa :)

      Tämä kesken oleva Amos Oz on myös tiiliskivi, aivan oma maailmansa joka vie mukanaan. Yritän päästä taas kiinni siihen nyt kun vielä viikon loma edessä! /Mari

      Poista
  3. Minulla ei ole koskaan ollut mitään lukumäärällisiä tavoitteita... en ole kokenut, että se toisi mitään lisäarvoa lukemiseeni. Enempi minusta on tärkeää, että vuoteen mahtuu hyviä ja todella hyviä kirjoja eikä vaan sellaista yhdentekevää harmaata massaa. Sinun vuoteesi näyttää kuuluneen paljon kaikkea kivaa. :) Olkoon alkava vuosikin antoisa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen sellainen ihminen, joka tykkää tehdä listoja ja laskea kaikkea tekemäänsä mutta kyllä se on nyt minunkin todettava, että lukemisharrastukseen se ei hirveän hyvin kuitenkaan sovi.

      Antoisaa vuotta myös sinulle! /Mari

      Poista
  4. Hieno vuosi sinullakin hauskoine retkineen. Seili on kaunis paikka. Meillä on oma kesäpaikka saaressa Turun saaristossa, joten tykkään saarielämästä.

    Hyvää uutta lukuvuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa uutta lukuvuotta myös sinulle, Mai! Seili oli mielenkiintoinen paikka vierailla varsinkin kun oli jo tutustunut siihen romaanimiljöönä. Olisikin mukava löytää muita vastaavia retkikohteita! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tammikuun luetut & Berliinin terveiset

  Tänä vuonna tammikuu oli osaltani harvinaisen jännittävä: toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja lähdin kolmeksi viikoksi Berliiniin opiskelemaan saksaa. Tavoitteena oli ylittää huiman korkealta tuntuva kynnys ja alkaa puhua saksaa. Tämä toteutuikin jo ensimmäisen viikon jälkeen! Jokin asetus napsahti aivoissa paikoilleen ja yliopistossa pandemian jälkeen oppimani saksa alkoi tulla ulos. Ei aina virheettömästi, mutta enpähän enää pelännyt puhua. Myös saksan kielen lukemiseen näyttää tulleen vauhtia lisää. Ostin lähes ensitöikseni Berliinin kirjakaupat löydettyäni Juli Zeh 'n romaanin "Über Menschen". Olin lukenut romaanin aiemmin jo suomeksi, mutta nyt sain siihen aivan uuden tuntuman ja kielikurssilla eteentulleita sanoja tuntui tupsahtelevan eteen joka rivillä. Onneksi olin myös ehtinyt unohtaa miten tarina päättyy, joten sain jälleen kerran yllättyä ja liikuttua. Menomatkan lukemisiksi yöjunaan olin ottanut mukaan ruotsalaisen Lena Einhornin romaanin "Siri". S...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Loma! Ja dekkarit...

Ensimmäinen lomaviikko on nyt takana mutta kolme vielä edessä. Ja ilmatkin näyttävät alkavan lämmetä joten tunnelma on korkealla! Lomatunnelmaani kuuluvat myös dekkarit. En niitä yleensä lue kovin paljon koska nykydekkarit ovat mielestäni selkeästi raaistuneet. Muutos tapahtui kai Stieg Larssonin Millenium-sarjan myötä, jonka jälkeen monet keksivät tämän modernin version Klondikesta ja mahdollisuuden tehdä rahaa. Psykologiset trillerit ovat kuitenkin mieleistäni jännityskirjallisuutta ja muistelen edelleen lämmöllä viime kesän huippujännää lukukokemusta, Gillian Flynnin  Kiltti tyttö  -trilleriä. Joten kun näin tämän A.J. Finnin Nainen ikkunassa -kirjan seistä töröttävän kirjakaupan eniten myyvien kirjojen ykkösenä ja kannessa vieläpä Flynnin suositus "Amazing!" niin se oli siinä. No, se "Amazing" oli ehkä hiukan liioiteltua ja Flynnin nimen käyttäminen markkinoinnissa aika lailla harhaanjohtavaa. Yhteistä kirjoille oli toki mieleltään  enemmän tai vähemmän...

Onnea Viron kirjallisuus 500 vuotta! - Klassikkohaaste #20

  Tämänkertaisen klassikkohaasteen omistan Viron kirjallisuudelle. Ja ajankohta sopii täydellisesti, sillä eilen - kirjailija A.H. Tammsaaren syntymäpäivänä 30. tammikuuta - Virossa juhlittiin jälleen virolaisen kirjallisuuden päivää . Tällä kertaa päivästä tuli erityisen juhlallinen, sillä se oli samalla lähtölaukaus virolaisen kirjallisuuden juhlavuodelle . Tänä vuonna on nimittäin kulunut tasan 500 vuotta siitä kun ensimmäinen vironkielinen kirja ilmestyi. Lämpimät onnittelut siis kaikille virolaisille!  Kirjallisuuden arvostus on Virossa ollut käsittääkseni aina korkealla. "Oma kieli, oma mieli" oli elintärkeä motto neuvostovuosien aikana. Eikä kai ollut sattumaa, että uudelleen itsenäistyneen Viron ensimmäiseksi presidentiksi valittiin juuri kirjailija Lennart Meri. Maan oman kielen ja kulttuurin esille nostaminen oli presidentin tärkeimpiä tehtäviä kun entisen suurvallan raunioista rakennettiin uusi itsenäinen Viro. Meri on kuvannut kieltä "vahvaksi hirsitaloksi...

Tornionlaaksosta kajahtaa!

"Kronikka köyhästä suomalaisperheestä" (Expressen), "Nina Wähä kirjoittaa hauskasti helvetillisestä pimeydestä" (Dagens Nyheter), "Perheromaani joka muuttuu dekkariksi..." (Aftonbladet). Koko vuoden olen lukenut näitä ylistäviä lausuntoja alkuvuodesta ilmestyneestä Nina Wähän romaanista "Testamente" mutta olen tuntenut vastahakoisuutta tarttua kirjaan. Taasko yksi kuvaus suomalaisesta kurjuudesta, alkoholismista, väkivallasta? Miksi ruotsalaiset rakastavat näitä kuvauksia köyhistä suomalaisperheistä? Susanna Alakosken Sikalat, Eija Hetekivi Olssonin Ingenbarnsland... Mutta lokakuussa julkistettu August-palkintoehdokkuus mursi vastarintani. Pakkohan tämä on nyt lukea! Tosin kirja ei ole dekkari eikä edes kovin hauska, paitsi jos pitää pitää anttituurimaisesta huumorista. Mutta hurja tarina, sitä tämä on! Jo alkusivuilla huomaan olevani keskellä tornionlaaksolaista ihmissuhdehässäkkää. Kirjailija on ystävällisesti listannut tarinan henki...