Siirry pääsisältöön

Helsinki!


Joulun välipäivinä käytiin Helsingissä. Vanhaan kotikaupunkiini pitää päästä säännöllisin väliajoin ja tällä kertaa olikin paljon uutta koettavaa - Amos Rex ja Oodi olivat listalla, totta kai!

Luen mielelläni Helsinkiin sijoittuvia kirjoja koti-ikävää laannuttaakseni ja tässä muutama kirjavinkki viime vuosien kirjapinostani:

Minna Lindgrenin Ehtoolehto-kirjat sijoittuvat tukevasti Helsingin kantakaupunkiin ja niissä pääsevät oikeuksiinsa sekä kaupungin arkkitehtuuri että raitiovaunulinjat.

Pentti Saarikoskea lukeneet saattaisivat viehättyä myös Saarikosken Sirkka-siskon kirjasta Veljeni, Pentti. Kirja on perhekuvauksen suhteen paikoin hiukan liiankin intiimi mutta kirja antaa ennen kaikkea mielenkiintoisen kuvauksen 1900-luvun alun helsinkiläisarjesta.

Outi Pakkanen on tunnettu Helsinkiin sijoittuvista dekkareistaan ja jos ei liiemmin piittaa siitä, että nämä dekkarit eivät ole erityisen jännittäviä niin Helsingin ja erityisesti Töölön kuvauksista kiinnostuneille suosittelen esimerkiksi Pakkasen Ruohonleikkaaja-romaania. Kelpo viihdettä!

Heidi Köngäksen Hyväntekijä oli myös kirja, joka jäi mieleeni erityisesti Helsinkiin sijoittuvasta tarinastaan. Köngäksen romaanissa Helsinkiä katseltiin erityisesti päähenkilön pitkillä kävelylenkeillä.

"Alienin silmin" pääsee Helsinkiä tarkastelemaan Umayya Abu-Hannan omaelämäkerrallisessa kirjassa. Itselleni tämä oli erityisen mielenkiintoinen koska Abu-Hanna kuvaa hyvin paljon niitä vuosia jolloin itsekin pyörin Helsingissä nuorena opiskelijana. Mutta miten erilaiselta ne meidän Helsinkimme näyttivätkään!

Hyvin toisenlaiselta Helsingiltä näyttää myös Simo Muirin kuvaama juutalaisyhteisön kotikaupunki ennen sotia. Ei enää kirjeitä Puolasta kertoo erään helsinkiläisperheen traagisen tarinan heidän yrittäessään pitää yhteyttä Puolassa asuneeseen suureen sukuunsa. Sodan edetessä kirjeet vähenevät pikkuhiljaa... Mutta kirja avaa myös monille meistä tuntemattoman uuden puolen Helsingin sodanaikaisesta historiasta sillä kaupungissa asui tiivis ja toimelias juutalaisyhteisö.

Lopuksi vielä Helsinki-kirjojen aatelia, Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista. Kirja avaa aivan uuden ulottuvuuden näihin tuttuakin tutumpiin kotimaisemiin, on todellinen nautinto kulkea Helsingin katuja Engelin jalanjälkiä seuraten!

***

Onko sinulla suosikkeja Helsinkiin sijoittuvista kirjoista?
Tunnisteet:

Kommentit

  1. Leena Laurila 28/12/18 11:03

    Tästä tuli mieleen joskus ammoisina aikoina, ennen blogia, lukemani Minun Helsinkini -kirja. Hyllyssäni on Henrik Tikkasen samanniminen ja piirroksilla koristeltu teos, mutta se ei ole se 'oikea'. Löysin netistä toisen samannimisen, joka on Salme Sauren toimittama ja jossa on monen kulttuurihenkilön muistelmia mm Helvi Hämäläinen, Aila Meriluoto, Märtä Tikkanen, Merete Mazzarella etc. Olisiko se sitten ollut tuo, joka teki suuremman vaikutuksen - en ole varma.
    Alienin silmin olen minäkin lukenut, ja se oli siitä näkökulmasta hyvin avartava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari / Mrs Karlsson lukee28/12/18 16:01

      Tuo kuulostaa todella mielenkiintoiselta kirjalta! /Mari

      Poista
  2. Johanna28/12/18 12:34

    Mika Waltarin Surun ja ilon kaupunki oli mieleenpainuva

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...
14 kommenttia
Lue lisää

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...
20 kommenttia
Lue lisää

Kevätsukkahousut jalassa matkaan monikielisyyden maailmoihin

  Mielessäni on pyörinyt viime päivinä Sinikka Nopolan pistämätön kirjan nimi "Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla". En ole kyseistä kirjaa (vielä) lukenut, mutta tuo nimi on jäänyt mieleen. Siinä on jotain niin herkullisen suomalaista absurdia huumoria ja sanaleikittelyä. Ja joudun kerta kerran jälkeen toteamaan, että vaikka kuinka opiskelen näitä muita kieliäni ja vaikka pystyn niillä työhommatkin ihan asiallisesti hoitamaan, niin tätä oman kielen tuntua en niihin saa.  Se ei saa kuitenkaan lannistaa vieraiden kielten opiskelua, päinvastoin! Ihmettelyä riittää niissä muissakin kielissä, kuten nyt tässä minulle tällä hetkellä ajankohtaisessa saksan kielessä. Uudet kielet opastavat yllätyksellisille tutkimusmatkoille uusiin maailmoihin. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, nyt ei lueta kirjoja vaan kirjoitetaan lopputyötä. Tämä kevät menee monikielisyyden teorioiden parissa. Tutkielman runko on jo valmis, nyt pistetään paloja paikoilleen.  Ja täytyy sanoa, että tu...
2 kommenttia
Lue lisää

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...
10 kommenttia
Lue lisää

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...
19 kommenttia
Lue lisää