Siirry pääsisältöön

Missä olit kun näit David Bowien ensimmäisen kerran?


Missä olit kun näit David Bowien ensimmäisen kerran? Itse olin 70-luvulla Kuorevedellä teini-ikäisen tätini huoneessa, jossa seinällä komeili Suosikista otettu Ziggy Stardust -juliste. Kuva jäi 7-vuotiaan mieleen. Tädin mankassa soivat myös ahkeraan Life on Mars ja Starman.

Kun tulin itse teini-ikään, Bowie oli vaihtanut tyyliään enemmän mainstreamin suuntaan. Ainoa kappale, joka todella säväytti, oli Bowien 80-luvun alussa saman nimiseen elokuvaan levyttämä Cat People. Kappaleen aloittava Bowien tummasävyinen laulu saa vieläkin ihokarvani pystyyn.

Bowie palasi elämääni kun markkinoille tulivat erilaiset musiikin striimauspalvelut. Pandoran lipas tuntui kutsuvan minua useimmiten juuri 70-luvulle ja löysin pian Ziggy Stardustin uudelleen. Pian alkoi kirjahyllyyni myös kertyä Bowie-aiheisia kirjoja, varsinkin kuvakirjoja. Jumankekka, että se mies osasi poseerata!

Dylan Jonesin kirja "David Bowie. A Life" ei ole perinteinen elämäkerta. Jones on haastatellut lähes 200 Bowien tuntenutta ihmistä ja asettanut haastattelupätkät kutakuinkin kronologiseen järjestykseen. Kertomuksista ja anekdooteista syntyy jännittävä ja osittain ristiriitainenkin aikajana Bowien elämästä ja urasta. Kirjaan ei kannata tarttua jos Bowie on täysin tuntematon tapaus, Jones ei nimittäin välitä täyttää haastattelujen väliin jääviä tyhjiä aukkoja vaan luottaa siihen, että lukijalla on jo perusfaktat tiedossa.

He had absolutely no vanity. He also had a great way of putting people at ease, by going round the studio introducing himself. He knew the effect he had on people.
                                                                                               (Chalkie Davies, valokuvaaja)

Minkälainen kuva Bowiesta sitten syntyy? Ehkä useimmiten kirjassa esiintyvä adjektiivi on "gentleman". Useimmat kirjaan haastatelluista kuvaavat Bowieta ystävälliseksi, rennoksi ja yllättäin vähän ujoksikin. Bowie oli brittimäiseen tapaan kohtelias eikä välittänyt (etenkään 70-luvun hullujen vuosien jälkeen) rock-tähden diivamaisuuksista. Bowie huolehti lähipiiristään ja auttoi mielellään muita - tosin muutama haastateltu kertoo Bowien auttamishalun kestäneen juuri niin kauan kuin itse tarvitsi kyseistä ihmistä urallaan.

Monet myös kuvaavat Bowien ällistyttävää kykyä muuntautua tavallisesta David Jonesista katseet kerääväksi tähdeksi. Bowie sähköisti tilan kuin tilan pelkällä olemuksellaan - niin halutessaan. Toisaalta hän hämmästytti julkkiskollegoitaan kertomalla kuinka matkusti Lontoon metrossa tai käveli New Yorkin kaduilla ilman, että kukaan tunnisti. Bowien vinkki oli pistää lakki päähän ja kreikankielinen sanomalehti kainaloon.

Bowien elämä oli hurjempi kuin mikään Hollywood-elokuva ikinä. Siihen sisältyi erityisen paljon seksiä ja huumeita mutta myös kurinalaista työntekoa, halua tulla tähdeksi ja lopulta halua viettää aivan normaalia perhe-elämää. Kaikki nämä haaveensa Bowie toteutti. Ainoa asia, jota hän lopulta elämässään katui  oli huumeet.

He said that during his cocaine period in LA he nearly died several times. Your blood pressure drops terribly. Once he overdosed and only survived because someone put him in a warm bath.
                                                                                                                         (Hanif Kureishi)

Dylan Jonesin kirja on hengästyttävää luettavaa ja jokaisen Bowie-fanin aarrearkku. Kirja vilisee anekdootteja ja yllättäviäkin tietoja Bowiesta kuten esimerkiksi, että hän kärsi voimakkaasta lentopelosta. Ensimmäiselle Amerikan-kiertueelleen Bowie matkusti laivalla! Kertomukset Bowien lukeneisuudesta eivät ole myöskään liioiteltuja, kirjat tulevat esiin monen haastateltavan kertomuksissa.

Massiivisesta sivumäärästään huolimatta kirja ei ihan pääse tasapainoon yksityisluonteisen juoruilun ja ammatillisen puolen välillä. Olisin toivonut ehkä hiukan vähemmän seksillä mässäilyä ja sen sijaan enemmän taustoituksia eri biiseihin. Mutta Bowiesta on kirjoitettu ja tullaan kirjoittamaan niin paljon, että jokaiselle löytynee se omia intressejä vastaava kirja. Dylan Jonesin kirja on intiimi kuvaus Bowien elämästä sen läheltä nähneiden silmin ja tämän lähemmäksi Bowieta tuskin pääseekään.

Perhaps a final word should go to the midwife who delivered Bowie into the world in his parents' house on Stanfield Road in Brixton, in 1947. 'This child', she said, 'has been on this Earth before'.

**
Dylan Jones: David Bowie. A Life
Preface 2017
555 sivua
Lainattu kirjastosta

Helmet-lukuhaaste: 14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan

Kommentit

  1. Tämäpä kuulostaa todella mielenkiintoisesti kasatulta elämäkerralta. Olen tästä Bowieta fanittavana kuullut, mutta en tiennyt, että se rakentuu pelkästään muiden haastatteluista. Täytyy lukea!

    Ja en muista, missä olin kun näin David Bowien ensimmäisen kerran, mutta muistan, kun kuulin hänet ensimmäisen kerran. Se oli kotona, omassa huoneessani isoveljeltäni näpistetyltä cd-levyltä (joka oli jokin kokoelmalevy), kun olin alakouluikäinen, ehkä viidesluokkalainen, jolloin aloin kiinnostua esim. Nirvanasta ja muista lähinnä ysärin rokkibändeistä. Ja sinun tavoin jossain vaiheessa vähän unohdin hänet ja hänen musiikkinsa, mutta joitakin vuosia sitten löysin hänet ns. uudelleen. Ihanaa, että löysin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säästin tätä lomakirjaksi ja se kannatti, tämä vie niin mukanaan etten olisi kyllä malttanut töihin edes mennä. Ja aivan mahtavaa, että nykyään pystyy niin helposti kuuntelemaan Bowien musiikkia, tätä lukiessa piti vähän väliä kuunnella kirjassa kulloinkin mainittuja biisejä. /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit

Pikkukaupungin ilot ja kirot - Philip Teirin Pietarsaari ja Stine Pilgaardin Jyllanti

  Marraskuun pimeydestä teitä tervehdin, rakkaat blogilukijani - tosin hiukan väräjävin koivin ja tukka pystyssä koronan kourista irti päästyäni. Kalenteriin katsominen  hermostuttaa, sitä saakin pistää tämän sairasviikon jäljiltä uusiksi. Mutta aivan ensimmäiseksi pistetään blogi ajantasalle! En pysty yleensä sairastellessani lukemaan, koska saan melkein aina silmä- ja päänsärkyä. Nytkin lepäilin lähinnä hiljaisuudessa tai radiosta musiikkiohjelmia kuunnellen. Mutta juuri ennen sairastumista minun piti tänne jo vuodattaa ajatuksiani kahdesta juuri lukemastani kirjasta ja yritän nyt saada kiinni niistä tunnelmista... Philip Teiriltä olen lukenut kai kaikki hänen romaaninsa ja olen niistä myös pitänyt. Tämän uusimman teoksen 'Eftermiddag i augusti' (suom. Elokuun varjot) laitoin tietysti sitten heti varaukseen. Nyt kirjan luettuani olen kuitenkin hiukan ehkä pettynyt, tämä uusin ei ollut nimittäin ihan samanlainen lukunautinto kuin Teirin aiemmat.  Vuonna 2020 ilmestynyttä Neits

Kirjatulvavaroitus - ja pari sanaa tuoreesta nobelistista

  Onpa tullut taas luettua! Kirjoja on levällään joka nurkassa, lainakirjoja on tällä hetkellä kerääntynyt peräti neljästä eri kirjastosta ja muistutusviestejä tulee tasaiseen tahtiin, että aina on jonkun kirjan lainausaika päättymässä.  Useimpien lainausaikaa olen saanut pidennettyä, mutta aina välillä iskee kauhun paikka - kirjaan on toinen varaus ja se pitää palauttaa jo parin päivän päästä. Ja sitten paahdan hiki hatussa, että ehdin lukea. Mutta vain jos kirja on hyvä. Huonot kirjat palautan lukemattomina. Olen nyt vihdoinkin oppinut sen, että elämää ei tuhlata kirjoihin, jotka eivät niin sanotusti vedä.  Kirjapinossa on ollut yksi pikalaina, ruotsalaisen journalistin Martin Gelinin juuri ilmestynyt teos Imorgon är jag långt härifrån  (Huomenna olen kaukana täältä). Ja se olikin onneksi kirja, joka veti heti mukaansa. Gelin muutti 23 vuotta sitten unelmakaupunkiinsa New Yorkiin, mutta nyt muuttokuorma palasi takaisin Eurooppaan. Päätös ei ollut helppo, mutta amerikkalaisen sosiaali

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj

Kärsitkö unettomista öistä? Hanki oma Saisio!

  Alan jo pikkuhiljaa toipua tuosta viimeisimmästä lukushokistani eli Ann Napolitanon Kaunokaiset-romaanista . Jonka siis jo ehdin julistaa tekoälyn kirjoittamaksi ja kaikin puolin kelvottomaksi kirjaksi.  Sitten osui käsiini Hanna Weseliuksen viime vuonna ilmestynyt romaani "Nimetön" ja tajusin, ettei minun ole tarkoituskaan lukea mitään napolitanoja tai ferranteja. Tarvitsen juuri tällaista sopivasti sekavaa, ajassa ja paikassa hyppivää kerrontaa, joka jättää myös tyhjiä aukkoja niin ettei mielenkiintoni herpaannu. Tekstin pitää hengittää! Nyt sen taas opin: kirjallisuuden harrastajan tärkein ominaisuus on osata tunnistaa oma kirjailijatyyppinsä, ettei tuhlaa tätä lyhyttä elämäänsä vääränlaiseen kirjallisuuteen. Weseliuksen "Nimetön" on koukuttava ja kiehtova tarina yhdestä pitkän iän saavuttaneesta naisesta ja hänen elämästään. Ja mitä kaikkea siihen elämään voikaan mahtua!  Olen itse saanut kunnian olla ystävä kahdelle lähes sadanvuoden ikään eläneelle naiselle