Siirry pääsisältöön

Missä olit kun näit David Bowien ensimmäisen kerran?


Missä olit kun näit David Bowien ensimmäisen kerran? Itse olin 70-luvulla Kuorevedellä teini-ikäisen tätini huoneessa, jossa seinällä komeili Suosikista otettu Ziggy Stardust -juliste. Kuva jäi 7-vuotiaan mieleen. Tädin mankassa soivat myös ahkeraan Life on Mars ja Starman.

Kun tulin itse teini-ikään, Bowie oli vaihtanut tyyliään enemmän mainstreamin suuntaan. Ainoa kappale, joka todella säväytti, oli Bowien 80-luvun alussa saman nimiseen elokuvaan levyttämä Cat People. Kappaleen aloittava Bowien tummasävyinen laulu saa vieläkin ihokarvani pystyyn.

Bowie palasi elämääni kun markkinoille tulivat erilaiset musiikin striimauspalvelut. Pandoran lipas tuntui kutsuvan minua useimmiten juuri 70-luvulle ja löysin pian Ziggy Stardustin uudelleen. Pian alkoi kirjahyllyyni myös kertyä Bowie-aiheisia kirjoja, varsinkin kuvakirjoja. Jumankekka, että se mies osasi poseerata!

Dylan Jonesin kirja "David Bowie. A Life" ei ole perinteinen elämäkerta. Jones on haastatellut lähes 200 Bowien tuntenutta ihmistä ja asettanut haastattelupätkät kutakuinkin kronologiseen järjestykseen. Kertomuksista ja anekdooteista syntyy jännittävä ja osittain ristiriitainenkin aikajana Bowien elämästä ja urasta. Kirjaan ei kannata tarttua jos Bowie on täysin tuntematon tapaus, Jones ei nimittäin välitä täyttää haastattelujen väliin jääviä tyhjiä aukkoja vaan luottaa siihen, että lukijalla on jo perusfaktat tiedossa.

He had absolutely no vanity. He also had a great way of putting people at ease, by going round the studio introducing himself. He knew the effect he had on people.
                                                                                               (Chalkie Davies, valokuvaaja)

Minkälainen kuva Bowiesta sitten syntyy? Ehkä useimmiten kirjassa esiintyvä adjektiivi on "gentleman". Useimmat kirjaan haastatelluista kuvaavat Bowieta ystävälliseksi, rennoksi ja yllättäin vähän ujoksikin. Bowie oli brittimäiseen tapaan kohtelias eikä välittänyt (etenkään 70-luvun hullujen vuosien jälkeen) rock-tähden diivamaisuuksista. Bowie huolehti lähipiiristään ja auttoi mielellään muita - tosin muutama haastateltu kertoo Bowien auttamishalun kestäneen juuri niin kauan kuin itse tarvitsi kyseistä ihmistä urallaan.

Monet myös kuvaavat Bowien ällistyttävää kykyä muuntautua tavallisesta David Jonesista katseet kerääväksi tähdeksi. Bowie sähköisti tilan kuin tilan pelkällä olemuksellaan - niin halutessaan. Toisaalta hän hämmästytti julkkiskollegoitaan kertomalla kuinka matkusti Lontoon metrossa tai käveli New Yorkin kaduilla ilman, että kukaan tunnisti. Bowien vinkki oli pistää lakki päähän ja kreikankielinen sanomalehti kainaloon.

Bowien elämä oli hurjempi kuin mikään Hollywood-elokuva ikinä. Siihen sisältyi erityisen paljon seksiä ja huumeita mutta myös kurinalaista työntekoa, halua tulla tähdeksi ja lopulta halua viettää aivan normaalia perhe-elämää. Kaikki nämä haaveensa Bowie toteutti. Ainoa asia, jota hän lopulta elämässään katui  oli huumeet.

He said that during his cocaine period in LA he nearly died several times. Your blood pressure drops terribly. Once he overdosed and only survived because someone put him in a warm bath.
                                                                                                                         (Hanif Kureishi)

Dylan Jonesin kirja on hengästyttävää luettavaa ja jokaisen Bowie-fanin aarrearkku. Kirja vilisee anekdootteja ja yllättäviäkin tietoja Bowiesta kuten esimerkiksi, että hän kärsi voimakkaasta lentopelosta. Ensimmäiselle Amerikan-kiertueelleen Bowie matkusti laivalla! Kertomukset Bowien lukeneisuudesta eivät ole myöskään liioiteltuja, kirjat tulevat esiin monen haastateltavan kertomuksissa.

Massiivisesta sivumäärästään huolimatta kirja ei ihan pääse tasapainoon yksityisluonteisen juoruilun ja ammatillisen puolen välillä. Olisin toivonut ehkä hiukan vähemmän seksillä mässäilyä ja sen sijaan enemmän taustoituksia eri biiseihin. Mutta Bowiesta on kirjoitettu ja tullaan kirjoittamaan niin paljon, että jokaiselle löytynee se omia intressejä vastaava kirja. Dylan Jonesin kirja on intiimi kuvaus Bowien elämästä sen läheltä nähneiden silmin ja tämän lähemmäksi Bowieta tuskin pääseekään.

Perhaps a final word should go to the midwife who delivered Bowie into the world in his parents' house on Stanfield Road in Brixton, in 1947. 'This child', she said, 'has been on this Earth before'.

**
Dylan Jones: David Bowie. A Life
Preface 2017
555 sivua
Lainattu kirjastosta

Helmet-lukuhaaste: 14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan

Kommentit

  1. Tämäpä kuulostaa todella mielenkiintoisesti kasatulta elämäkerralta. Olen tästä Bowieta fanittavana kuullut, mutta en tiennyt, että se rakentuu pelkästään muiden haastatteluista. Täytyy lukea!

    Ja en muista, missä olin kun näin David Bowien ensimmäisen kerran, mutta muistan, kun kuulin hänet ensimmäisen kerran. Se oli kotona, omassa huoneessani isoveljeltäni näpistetyltä cd-levyltä (joka oli jokin kokoelmalevy), kun olin alakouluikäinen, ehkä viidesluokkalainen, jolloin aloin kiinnostua esim. Nirvanasta ja muista lähinnä ysärin rokkibändeistä. Ja sinun tavoin jossain vaiheessa vähän unohdin hänet ja hänen musiikkinsa, mutta joitakin vuosia sitten löysin hänet ns. uudelleen. Ihanaa, että löysin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säästin tätä lomakirjaksi ja se kannatti, tämä vie niin mukanaan etten olisi kyllä malttanut töihin edes mennä. Ja aivan mahtavaa, että nykyään pystyy niin helposti kuuntelemaan Bowien musiikkia, tätä lukiessa piti vähän väliä kuunnella kirjassa kulloinkin mainittuja biisejä. /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

250‑vuotias Jane Austen olisi tunnistanut tämänkin ajan

  Lämpimät onnittelut tänään 250 vuotta täyttävälle Jane Austenille! Osallistun tällä kirjoituksellani Tuulevin lukublogin vetämään Jane Austen -haasteeseen.  What calm lives they had, those people! No worries about the French Revolution, or the crashing struggle of the Napoleonic wars. Only manners controlling natural passion so far as they could, together with cultured explanations of any mischances. Näin kommentoi Winston Churchill luettuaan Ylpeys ja ennakkoluulo -romaanin. Viittaus Napoleonin sotaan selittynee sillä, että Churchill luki kirjan vuonna 1943, keskellä toista maailmansotaa. Lisäksi Churchill luki kirjan sairastaessaan keuhkokuumetta, joten hän ei ehkä lukenut tarkasti.  Calm lives?! Jane Austenin aikana sopivan puolison löytäminen oli sekä kestävyyttä että hermoja koetteleva laji. Austenin romaaneissa nuoret naiset asuivat usein myös maaseudulla, jossa sopivien herrasmiesten tarjonta ei ollut runsasta. Ja varsinkin jos nainen oli vaatimattomista oloist...

Joulun pehmein paketti on Petri Tamminen

  "Nuori mies janoaa rakkautta ", lukee kirjan takakannessa. Ja kirjan alku onkin dramaattinen kun tämä kyseinen nuori mies ihastuu kihlajaismatkallaan Prahassa paikalliseen nuoreen naiseen. Kihlattu saa jäädä, kun tarinan Petri antautuu viettiensä valtaan. Eikä tässä kaikki: jossain vaiheessa mietin jo, että onpas tässä varsinainen sarjarakastaja. On Maria, Minnaa, Liisaa - ja sitten tosiaan vielä se H siellä Prahassa. Mutta, hold your horses, jos luulit että kyseessä on perinteinen nuoren miehen kosiomatkoista kertova kirja niin erehdyt. Kirjan on kirjoittanut Petri Tamminen! Ja jos olet jo lukenut Tammista tiedät, että tarina etenee aivan oman logiikkansa mukaan. Tarinan "Petri" on siis rakastunut. Ja rakkaus saa ainakin näennäisesti vastakaikua. Tamminen, tuo  kotimainen versio nolojen tilanteiden miehestä Mr. Beanistä, kuljettaa meitä niin Tampereella, Turussa, Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Prahassa. Tunteiden palo ajaa miestä palaamaan Prahaan kerta toisensa...

Täytän tänään kymmenen!

  Havahduin sattumalta siihen tosiasiaan , että blogini täyttää pyöreät 10 vuotta! Ihme kyllä, tämä henkiraasu on vielä voimissaan, vaikka jossain vaiheessa tekstejä alkoi syntyä harvemmin. Korona-aika elvytti blogia mukavasti, kiitos etätyön ja kotosalla kykkimisen.  Viime aikoina olen huomannut Instagramissa keskustelua siitä, miten kirjapostausten kaupallisuus ja algoritmien oikullisuus eivät enää innosta monia kirjagrammaajia. Onpa jopa toivottu paluuta pidempiin blogiteksteihin ja tilaa keskusteluille. Onko vanha kunnon blogiformaatti kenties tekemässä paluun sosiaaliseen mediaan?  En sulje siis vielä tätä ovea ja varsinkin kun huomaan, miten erityisesti klassikoita käsitteleviä postauksiani luetaan edelleen säännöllisesti.  Pieni juhlapostaus olkoon siis paikallaan. Katselin näitä menneitä vuosia ja valitsin jokaiselta vuodelta jonkun itselleni mieluisan tai muuten vaan mieleen painuneen postauksen.  Muistojen polku siis, olkaa hyvä! 2015 Koska blogini ava...

Seela Sellan käsikirja elämään

  Olen elämäkertojen ja muistelmien suurkuluttaja, ja tällä kokemuksella uskallan jo sanoa, että mielenkiintoisimmat muistelmat tulevat teatteri-ihmisiltä. Ja ne huonoimmat? Olen lukenut muutamat urheilijamuistelmat, eikä niistä sitten sen enempää. Olisiko niin, että huippu-urheilijaksi tullakseen on pistettävä arkinen elämä hyllylle odottamaan kilpaurheilijan uran päättymistä, kun taas hyväksi näyttelijäksi tullakseen on otettava kaikki oppi mitä elämä suinkin tarjoaa.  Tämän kirjoitettuani muistin välittömästi yhden poikkeuksen, eli viime vuonna lukemani ruotsalaisen pika-aiturin Ludmila Engquistin elämäkerran. Kirja on harvinaisen rehellinen kuvaus kilpaurheilun armottomasta maailmasta, jossa ainoa onnistumisen merkki on yltäminen korkeimmalle palkintokorokkeelle. Juuri tällaiset tarinat kiinnostavat minua, mitään fanikirjoja en kaipaa. (Tämän takia jäänee myös Sanna Marinin tuore omaelämäkerta osaltani lukematta.) Sitäkin suurempi nautinto oli lukea Seela Sellan lähes 700...