Siirry pääsisältöön

Missä olit kun näit David Bowien ensimmäisen kerran?


Missä olit kun näit David Bowien ensimmäisen kerran? Itse olin 70-luvulla Kuorevedellä teini-ikäisen tätini huoneessa, jossa seinällä komeili Suosikista otettu Ziggy Stardust -juliste. Kuva jäi 7-vuotiaan mieleen. Tädin mankassa soivat myös ahkeraan Life on Mars ja Starman.

Kun tulin itse teini-ikään, Bowie oli vaihtanut tyyliään enemmän mainstreamin suuntaan. Ainoa kappale, joka todella säväytti, oli Bowien 80-luvun alussa saman nimiseen elokuvaan levyttämä Cat People. Kappaleen aloittava Bowien tummasävyinen laulu saa vieläkin ihokarvani pystyyn.

Bowie palasi elämääni kun markkinoille tulivat erilaiset musiikin striimauspalvelut. Pandoran lipas tuntui kutsuvan minua useimmiten juuri 70-luvulle ja löysin pian Ziggy Stardustin uudelleen. Pian alkoi kirjahyllyyni myös kertyä Bowie-aiheisia kirjoja, varsinkin kuvakirjoja. Jumankekka, että se mies osasi poseerata!

Dylan Jonesin kirja "David Bowie. A Life" ei ole perinteinen elämäkerta. Jones on haastatellut lähes 200 Bowien tuntenutta ihmistä ja asettanut haastattelupätkät kutakuinkin kronologiseen järjestykseen. Kertomuksista ja anekdooteista syntyy jännittävä ja osittain ristiriitainenkin aikajana Bowien elämästä ja urasta. Kirjaan ei kannata tarttua jos Bowie on täysin tuntematon tapaus, Jones ei nimittäin välitä täyttää haastattelujen väliin jääviä tyhjiä aukkoja vaan luottaa siihen, että lukijalla on jo perusfaktat tiedossa.

He had absolutely no vanity. He also had a great way of putting people at ease, by going round the studio introducing himself. He knew the effect he had on people.
                                                                                               (Chalkie Davies, valokuvaaja)

Minkälainen kuva Bowiesta sitten syntyy? Ehkä useimmiten kirjassa esiintyvä adjektiivi on "gentleman". Useimmat kirjaan haastatelluista kuvaavat Bowieta ystävälliseksi, rennoksi ja yllättäin vähän ujoksikin. Bowie oli brittimäiseen tapaan kohtelias eikä välittänyt (etenkään 70-luvun hullujen vuosien jälkeen) rock-tähden diivamaisuuksista. Bowie huolehti lähipiiristään ja auttoi mielellään muita - tosin muutama haastateltu kertoo Bowien auttamishalun kestäneen juuri niin kauan kuin itse tarvitsi kyseistä ihmistä urallaan.

Monet myös kuvaavat Bowien ällistyttävää kykyä muuntautua tavallisesta David Jonesista katseet kerääväksi tähdeksi. Bowie sähköisti tilan kuin tilan pelkällä olemuksellaan - niin halutessaan. Toisaalta hän hämmästytti julkkiskollegoitaan kertomalla kuinka matkusti Lontoon metrossa tai käveli New Yorkin kaduilla ilman, että kukaan tunnisti. Bowien vinkki oli pistää lakki päähän ja kreikankielinen sanomalehti kainaloon.

Bowien elämä oli hurjempi kuin mikään Hollywood-elokuva ikinä. Siihen sisältyi erityisen paljon seksiä ja huumeita mutta myös kurinalaista työntekoa, halua tulla tähdeksi ja lopulta halua viettää aivan normaalia perhe-elämää. Kaikki nämä haaveensa Bowie toteutti. Ainoa asia, jota hän lopulta elämässään katui  oli huumeet.

He said that during his cocaine period in LA he nearly died several times. Your blood pressure drops terribly. Once he overdosed and only survived because someone put him in a warm bath.
                                                                                                                         (Hanif Kureishi)

Dylan Jonesin kirja on hengästyttävää luettavaa ja jokaisen Bowie-fanin aarrearkku. Kirja vilisee anekdootteja ja yllättäviäkin tietoja Bowiesta kuten esimerkiksi, että hän kärsi voimakkaasta lentopelosta. Ensimmäiselle Amerikan-kiertueelleen Bowie matkusti laivalla! Kertomukset Bowien lukeneisuudesta eivät ole myöskään liioiteltuja, kirjat tulevat esiin monen haastateltavan kertomuksissa.

Massiivisesta sivumäärästään huolimatta kirja ei ihan pääse tasapainoon yksityisluonteisen juoruilun ja ammatillisen puolen välillä. Olisin toivonut ehkä hiukan vähemmän seksillä mässäilyä ja sen sijaan enemmän taustoituksia eri biiseihin. Mutta Bowiesta on kirjoitettu ja tullaan kirjoittamaan niin paljon, että jokaiselle löytynee se omia intressejä vastaava kirja. Dylan Jonesin kirja on intiimi kuvaus Bowien elämästä sen läheltä nähneiden silmin ja tämän lähemmäksi Bowieta tuskin pääseekään.

Perhaps a final word should go to the midwife who delivered Bowie into the world in his parents' house on Stanfield Road in Brixton, in 1947. 'This child', she said, 'has been on this Earth before'.

**
Dylan Jones: David Bowie. A Life
Preface 2017
555 sivua
Lainattu kirjastosta

Helmet-lukuhaaste: 14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan

Kommentit

  1. Tämäpä kuulostaa todella mielenkiintoisesti kasatulta elämäkerralta. Olen tästä Bowieta fanittavana kuullut, mutta en tiennyt, että se rakentuu pelkästään muiden haastatteluista. Täytyy lukea!

    Ja en muista, missä olin kun näin David Bowien ensimmäisen kerran, mutta muistan, kun kuulin hänet ensimmäisen kerran. Se oli kotona, omassa huoneessani isoveljeltäni näpistetyltä cd-levyltä (joka oli jokin kokoelmalevy), kun olin alakouluikäinen, ehkä viidesluokkalainen, jolloin aloin kiinnostua esim. Nirvanasta ja muista lähinnä ysärin rokkibändeistä. Ja sinun tavoin jossain vaiheessa vähän unohdin hänet ja hänen musiikkinsa, mutta joitakin vuosia sitten löysin hänet ns. uudelleen. Ihanaa, että löysin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säästin tätä lomakirjaksi ja se kannatti, tämä vie niin mukanaan etten olisi kyllä malttanut töihin edes mennä. Ja aivan mahtavaa, että nykyään pystyy niin helposti kuuntelemaan Bowien musiikkia, tätä lukiessa piti vähän väliä kuunnella kirjassa kulloinkin mainittuja biisejä. /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mikael Persbrandt, Carl-Johan Vallgren: Så som jag minns det (2017)

Olipa rankka joulu tänä vuonna! Ainakin jos vietti sen Mikael Persbrandtin seurassa. Sain kirjastolta joululahjan kun kauan jonottamani kirja saapui juuri ennen joulunpyhiä ja kun kerran avasin kirjan niin se pitikin sitten lukea samaan syssyyn loppuun asti.

Mikael Persbrandt on esiintynyt iltalehtien lööpeissä viime vuosina sen verran usein, että minäkin tiesin miehen alkoholi- ja huumeongelmista. Mutta en tiedä mitä oikeastaan odotin kirjan lukemista aloittaessani. En edes välttämättä pidä hänestä näyttelijänä ja skandaalinkäryisistä paljastuksistakaan en välittäisi lukea. Mutta Persbrandtin tarina piti otteessaan ja liikutti, kaikessa karmeudessaan.

Tarina alkaa Jakobsbergin lähiöstä Tukholman kupeesta, jossa Mikael syntyy nuoren isän ja vielä nuoremman äidin ainokaiseksi. Isä häipyy kuvioista varhaisessa vaiheessa, vaikka satunnainen yhteys säilyykin. Äiti ryhtyy opiskelemaan taidetta, miesystävät vaihtuvat ja nuori Mikael itsenäistyy varhain.

Koulu ei suju kovinkaan hyvin mutta …

Seili - sielujen saari

Hän ajattelee, miten paljon tietoa saarelle on säilötty. Ei pelkästään penkkeihin hänen ympärillään, seiniin, kallioihin, Fyyrin tienoille, vaan kaikkialle. Puihin. Tyttökalliolle, joka on mustunut yöllisten nuotioiden jäljiltä. Koko saarelle, maahan. (...)

Teimme tyttären kanssa loppukesän viimeisen lomareissun Turkuun. Reissusta tuli puolivahingossa teemaltaan varsin kirjallinen - kävimme ensimmäisenä päivänä Naantalin Muumimaailmassa ja toisena reissupäivänä Seilin saarella, joka on ollut kovasti esillä viime vuosien suomalaisessa kirjallisuudessa. Siinä välissä ehdimme myös nähdä juuri ensi-iltaan tulleen Mari Rantasilan ohjaaman Puluboin ja Ponin leffan, joka perustuu Veera Salmen kirjoihin.

Olin juuri ennen matkaa lukenut Johanna Holmströmin Sielujen saaren ja mielessä liikkuivat vielä tuoreena romaanin naiset ja heidän kohtalonsa. Matkasinkin Seiliin kuin myyttiselle tarujen saarelle ja osittain odotukseni täyttyivät.


Seiliin pääsee kätevästi Turusta kesällä päivittäin kulkeval…

Yösyöttö

Tukholmassa ei usein pääse katsomaan uusia suomalaisia filmejä mutta joskus onnistaa. Tavalliseen ohjelmistoon suomalaiselokuvat eksyvät tuskin koskaan ja tämä Yösyöttö-filmikin kuuluu elokuvateatteri Zitan ja Suomi-Instituutin yhteiseen Ny finsk film -satsaukseen. Lisähaasteen tuo myös se, että ruotsalaismedia ei noteeraa suomalaiskulttuuria millään tavoin joten täytyy olla tarkkana jos aikoo saada lipun. En vieläkään ole toipunut siitä järkytyksestä kun sain tietää Katri-Helenan konsertista Berwaldhallenissa vasta kun konsertti oli loppuunmyyty vihoviimeistä paikkaa myöten...

Olen lukenut Eve Hietamiehen koko Pasas-sarjan, viimeksi uusimman Hammaskeijun. Hietamies kirjoittaa hauskaa tilannekomiikkaa, vaikkakin hän mielestäni turhaan peittää vakavamman aineksen huumorin alle. Kirjoissa Pasasten perhearki on melkoista kohellusta ja välillä kirjailijan rima on harmittavan matalalla. Olikin jännä nähdä miten Hietamiehen rönsyilevä tyyli pusertuu elokuvan 90 minuuttiin.

Yösyöttö-elokuva…