Siirry pääsisältöön

Missä olit kun näit David Bowien ensimmäisen kerran?


Missä olit kun näit David Bowien ensimmäisen kerran? Itse olin 70-luvulla Kuorevedellä teini-ikäisen tätini huoneessa, jossa seinällä komeili Suosikista otettu Ziggy Stardust -juliste. Kuva jäi 7-vuotiaan mieleen. Tädin mankassa soivat myös ahkeraan Life on Mars ja Starman.

Kun tulin itse teini-ikään, Bowie oli vaihtanut tyyliään enemmän mainstreamin suuntaan. Ainoa kappale, joka todella säväytti, oli Bowien 80-luvun alussa saman nimiseen elokuvaan levyttämä Cat People. Kappaleen aloittava Bowien tummasävyinen laulu saa vieläkin ihokarvani pystyyn.

Bowie palasi elämääni kun markkinoille tulivat erilaiset musiikin striimauspalvelut. Pandoran lipas tuntui kutsuvan minua useimmiten juuri 70-luvulle ja löysin pian Ziggy Stardustin uudelleen. Pian alkoi kirjahyllyyni myös kertyä Bowie-aiheisia kirjoja, varsinkin kuvakirjoja. Jumankekka, että se mies osasi poseerata!

Dylan Jonesin kirja "David Bowie. A Life" ei ole perinteinen elämäkerta. Jones on haastatellut lähes 200 Bowien tuntenutta ihmistä ja asettanut haastattelupätkät kutakuinkin kronologiseen järjestykseen. Kertomuksista ja anekdooteista syntyy jännittävä ja osittain ristiriitainenkin aikajana Bowien elämästä ja urasta. Kirjaan ei kannata tarttua jos Bowie on täysin tuntematon tapaus, Jones ei nimittäin välitä täyttää haastattelujen väliin jääviä tyhjiä aukkoja vaan luottaa siihen, että lukijalla on jo perusfaktat tiedossa.

He had absolutely no vanity. He also had a great way of putting people at ease, by going round the studio introducing himself. He knew the effect he had on people.
                                                                                               (Chalkie Davies, valokuvaaja)

Minkälainen kuva Bowiesta sitten syntyy? Ehkä useimmiten kirjassa esiintyvä adjektiivi on "gentleman". Useimmat kirjaan haastatelluista kuvaavat Bowieta ystävälliseksi, rennoksi ja yllättäin vähän ujoksikin. Bowie oli brittimäiseen tapaan kohtelias eikä välittänyt (etenkään 70-luvun hullujen vuosien jälkeen) rock-tähden diivamaisuuksista. Bowie huolehti lähipiiristään ja auttoi mielellään muita - tosin muutama haastateltu kertoo Bowien auttamishalun kestäneen juuri niin kauan kuin itse tarvitsi kyseistä ihmistä urallaan.

Monet myös kuvaavat Bowien ällistyttävää kykyä muuntautua tavallisesta David Jonesista katseet kerääväksi tähdeksi. Bowie sähköisti tilan kuin tilan pelkällä olemuksellaan - niin halutessaan. Toisaalta hän hämmästytti julkkiskollegoitaan kertomalla kuinka matkusti Lontoon metrossa tai käveli New Yorkin kaduilla ilman, että kukaan tunnisti. Bowien vinkki oli pistää lakki päähän ja kreikankielinen sanomalehti kainaloon.

Bowien elämä oli hurjempi kuin mikään Hollywood-elokuva ikinä. Siihen sisältyi erityisen paljon seksiä ja huumeita mutta myös kurinalaista työntekoa, halua tulla tähdeksi ja lopulta halua viettää aivan normaalia perhe-elämää. Kaikki nämä haaveensa Bowie toteutti. Ainoa asia, jota hän lopulta elämässään katui  oli huumeet.

He said that during his cocaine period in LA he nearly died several times. Your blood pressure drops terribly. Once he overdosed and only survived because someone put him in a warm bath.
                                                                                                                         (Hanif Kureishi)

Dylan Jonesin kirja on hengästyttävää luettavaa ja jokaisen Bowie-fanin aarrearkku. Kirja vilisee anekdootteja ja yllättäviäkin tietoja Bowiesta kuten esimerkiksi, että hän kärsi voimakkaasta lentopelosta. Ensimmäiselle Amerikan-kiertueelleen Bowie matkusti laivalla! Kertomukset Bowien lukeneisuudesta eivät ole myöskään liioiteltuja, kirjat tulevat esiin monen haastateltavan kertomuksissa.

Massiivisesta sivumäärästään huolimatta kirja ei ihan pääse tasapainoon yksityisluonteisen juoruilun ja ammatillisen puolen välillä. Olisin toivonut ehkä hiukan vähemmän seksillä mässäilyä ja sen sijaan enemmän taustoituksia eri biiseihin. Mutta Bowiesta on kirjoitettu ja tullaan kirjoittamaan niin paljon, että jokaiselle löytynee se omia intressejä vastaava kirja. Dylan Jonesin kirja on intiimi kuvaus Bowien elämästä sen läheltä nähneiden silmin ja tämän lähemmäksi Bowieta tuskin pääseekään.

Perhaps a final word should go to the midwife who delivered Bowie into the world in his parents' house on Stanfield Road in Brixton, in 1947. 'This child', she said, 'has been on this Earth before'.

**
Dylan Jones: David Bowie. A Life
Preface 2017
555 sivua
Lainattu kirjastosta

Helmet-lukuhaaste: 14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan

Kommentit

  1. Tämäpä kuulostaa todella mielenkiintoisesti kasatulta elämäkerralta. Olen tästä Bowieta fanittavana kuullut, mutta en tiennyt, että se rakentuu pelkästään muiden haastatteluista. Täytyy lukea!

    Ja en muista, missä olin kun näin David Bowien ensimmäisen kerran, mutta muistan, kun kuulin hänet ensimmäisen kerran. Se oli kotona, omassa huoneessani isoveljeltäni näpistetyltä cd-levyltä (joka oli jokin kokoelmalevy), kun olin alakouluikäinen, ehkä viidesluokkalainen, jolloin aloin kiinnostua esim. Nirvanasta ja muista lähinnä ysärin rokkibändeistä. Ja sinun tavoin jossain vaiheessa vähän unohdin hänet ja hänen musiikkinsa, mutta joitakin vuosia sitten löysin hänet ns. uudelleen. Ihanaa, että löysin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säästin tätä lomakirjaksi ja se kannatti, tämä vie niin mukanaan etten olisi kyllä malttanut töihin edes mennä. Ja aivan mahtavaa, että nykyään pystyy niin helposti kuuntelemaan Bowien musiikkia, tätä lukiessa piti vähän väliä kuunnella kirjassa kulloinkin mainittuja biisejä. /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Mutta saako näin oikeasti kirjoittaa?

  Tällä kertaa haluan kirjoittaa kahdesta kirjasta, jotka ovat jääneet vaivaamaan mieltäni. Molemmissa  on käytetty henkilöhahmoina oikeita historian henkilöitä, mutta kyseiset kirjat eivät ole elämäkertoja vaan fiktion ja faktan sekoituksia. Saksalaisen Daniel Kehlmannin Lichtspiel (suomennettu nimellä Ohjaaja) kertoo mykkäelokuvakauden legendaarisesta elokuvaohjaajasta, W.G. Pabstista. Kirjassa häntä tituleerataan "Greta Garbon löytäjäksi" - väite, joka vetää mutkat suoriksi, sillä ensinhän Garbon löysi Mauritz Stiller . Jo tässä vaiheessa tuntosarveni alkavat väristä... W.G. Pabst palaa epäonnistuneen Hollywood-debyyttinsä jälkeen Eurooppaan, tarkoituksenaan vierailla vanhan äitinsä luona. Saksan poliittinen tilanne on kuitenkin kärjistynyt Pabstin poissaolon aikana ja hän ajautuu natsihallinnon propagandakoneiston sätkynukeksi. Kehlmann kuvaa jännittävästi natsi-Saksassa vallinneita realiteettejä, joiden pohjalta kukin joutui tekemään päätöksensä - olenko mukana vai leiki...

Sirpaleita Anna-Leena Härkösen elämästä - ja vähän omastanikin...

Nyt se vihdoin tuli! Tilaamani Taskupainos! Kävin hakemassa kirjastosta ja 24 tuntia myöhemmin kirja oli luettu. Olisin lukenut nopeamminkin, jos työt ja kotihommat eivät olisi estäneet. Ja kirja oli muuten aivan liian lyhyt. Anna-Leena Härkösen tarinointia olisin jaksanut vähintään yhtä kauan kuin Pirkko Saisiotakin. Anna-Leena Härkönen on lempikirjailijani ja yksi niitä harvoja joita luen yhä uudestaan. Hän on myös lohtukirjailijani - samalla tavalla kuin makaronilaatikko on lohturuokani, jota pitää saada kun elämä kohtelee kaltoin. Katja Kallion ystävästään kirjoittama muistelmateos on onneksi täysosuma. Kirjan rakenne on tarkoituksella spiraalimainen, ei aikajärjestyksessä kerrottu ja se toimii todella hyvin. Kerronta on tajunnanvirtamaista - ikäänkuin istuisin saman pöydän ääressä kuuntelemassa Härkösen jutustelua.  Kirjan kerronta on puhtaasti Härköstä itseään, sillä Kallio ei tähän kirjaan ole halunnut haastatella muista ihmisiä. " Mua kiinnostaa sun kokemus elämästä. Että ...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...