Siirry pääsisältöön

Seili - sielujen saari


Hän ajattelee, miten paljon tietoa saarelle on säilötty. Ei pelkästään penkkeihin hänen ympärillään, seiniin, kallioihin, Fyyrin tienoille, vaan kaikkialle. Puihin. Tyttökalliolle, joka on mustunut yöllisten nuotioiden jäljiltä. Koko saarelle, maahan. (...)

Teimme tyttären kanssa loppukesän viimeisen lomareissun Turkuun. Reissusta tuli puolivahingossa teemaltaan varsin kirjallinen - kävimme ensimmäisenä päivänä Naantalin Muumimaailmassa ja toisena reissupäivänä Seilin saarella, joka on ollut kovasti esillä viime vuosien suomalaisessa kirjallisuudessa. Siinä välissä ehdimme myös nähdä juuri ensi-iltaan tulleen Mari Rantasilan ohjaaman Puluboin ja Ponin leffan, joka perustuu Veera Salmen kirjoihin.

Olin juuri ennen matkaa lukenut Johanna Holmströmin Sielujen saaren ja mielessä liikkuivat vielä tuoreena romaanin naiset ja heidän kohtalonsa. Matkasinkin Seiliin kuin myyttiselle tarujen saarelle ja osittain odotukseni täyttyivät.

Johanna Holmströmin kirjan "Själarnas ö" perusteella ehdin jo päätellä, että saaren nimi viittaisi sieluihin mutta opas kertoi nimen tarkoittavan hyljesaarta. Seilillä on harjoitettu aikoinaan juuri valaanpyyntiä.

Seiliin pääsee kätevästi Turusta kesällä päivittäin kulkevalla yhteysaluksella. Matka kestää parisen tuntia ja perillä ehtii hyvin osallistua opastetulle kävelykierrokselle ja nauttia lounaan ennen paluumatkaa Turkuun.

Saarella oli enemmän trafiikkia kuin mitä osasin odottaa. Yhteysalukset tuovat saarelle matkustajia Turusta, Nauvosta ja Hangosta ja saarella liikkui sekä autoja että pyöräilijöitä. Vanhan hospitaalin tiloissa taas näki vierailupäivänämme sekä yliopiston tutkijoita että kansainvälisiä konferenssivieraita. Menneisyyden haamut pysyivät visusti omissa oloissaan.

100 vuotta sitten saarelle tulleet olivat saapuneet lopulliseen määränpäähänsä, meitä lohdutti tieto että m/s Fanny noutaisi meidät muutaman tunnin kuluttua takaisin Turkuun.

Retkipäivän liikuttavin kohde oli Seilin vanha kirkko, joka on rakennettu 1733. Niinpä kirkko oli käytössä jo silloin kun saari toimi vielä leprapotilaiden sairaalana. Viimeinen spitaalipotilas kuoli 1785, jolloin saarelle rakennettiin uusi hospitaali, "hourujenhuone". Sairaalaan otettiin potilaiksi sekä miehiä että naisia mutta vähitellen saaresta tuli naispotilaiden sijoituspaikka.

Seilin mielisairaala lakkautettiin 1962 ja rakennukset ovat nykyään Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitoksen käytössä. Vanha kirkko on museokirkko ja avoinna kesäisin, jolloin kirkossa pidetään myös muutama jumalanpalvelus.

Kirkon takana on pieni hautausmaa, jossa on haudattuna sekä kylän asukkaita että mielisairaalan potilaita. Spitaalipotilaiden hautoja ei ole yrityksistä huolimatta onnistuttu paikallistamaan.
Kirkon interiööri on häkellyttävän karu ja pelkistetty, hirret nopeasti kirveellä hakattuja. Kauniin votiivilaivan on tehnyt nauvolainen Åke Sandvall.

Kirkon länsipuolella on spitaalipotilaiden oma sisäänkäynti, heidät eristettiin tartuntapelon vuoksi muusta kirkkoväestä aitauksella.
Seilin matkailua on kehitetty viime vuosina ja saari ei tuntunut suinkaan olevan enää mikään ulkomaailmasta eristetty syrjäinen kolkka. Saaren historiaa ei ole kuitenkaan haluttu unohtaa ja olikin liikuttavaa nähdä esimerkiksi vanhan sairaalarakennuksen tiloihin jätetty potilashuone.

Saarta on kuitenkin ehkä vaikea tunnistaa, jos on ehtinyt luoda mielikuvan Johanna Holmströmin "Sielujen saari"-  ja Katja Kallion "Yönkantaja-kirjojen pohjalta. Luonto on vuosikymmenten mittaan muuttunut ja aiemmasta karusta saaresta on tullut metsäinen ja maankohoaman ansiosta myös suurempi saari.

Kirjaharrastajalle on aina juhlahetki päästä paikan päälle kokemaan lukemiensa kirjojen maisemat eikä Seili tuottanut sen suhteen pettymystä. Jos Seili-kirjoja lukeneita kertyy enemmänkin ehkä saarelle voidaan pian järjestää myös kirjallisia teemaristeilyjä. Mielessäni oli kysymyksiä, joita en tohtinut ottaa esille tällä opastuskierroksella mutta mielikuvitukseni lähti lentoon kun opas mainitsi sairaalan tiloista löytyneen suuren määrän sensuroituja potilaiden kirjoittamia kirjeitä, joita ei koskaan postitettu saarelta. Seilin salaisuutta ei siis liene vielä täysin paljastettu.

"Täällä  me voimme olla yhdessä. Sellaisina kuin me olemme. He eivät voi suorastaan estää meitä. Eiväthän he voi lähettää kumpaakaan meistä pois. Sehän on viime kädessä laitoksen vapautta, siellä voi olla oma itsensä."

**
Lainaukset Johanna Holmströmin kirjasta Sielujen saari (Själarnas ö), Otava 2017, käsikirjoituksesta suomentanut Jaana Nikula. 

Kommentit

  1. Tuolla minäkin haluaisin käydä. Suelujen saari oli järkyttävä lukukokemus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen retkeä Seiliin!

      Yritin vähän fiilistellä kirjan tunnelmia saarella ollessani mutta saari elää kyllä ihan nykyaikaa. Kirkossa tosin tuntui, että siellä ne istuivat penkeillään Kristiinat ja kohtalotoverinsa kirkonmenojen alkamista odotellen... / Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Kahden kulttuurin lähettiläät - Linn Ullmann ja Ranya ElRamly

Lokakuun lukuhelmiini kuuluvat nämä kaksi tytärten vanhemmistaan kirjoittamaa kirjaa. Toinen tyttärista on Liv Ullmannin ja Ingmar Bergmanin tytär Linn, kahden maan ja kahden kielen kasvatti. Toinen tytär on suomalainen Ranya Paasonen (joka julkaisi esikoiskirjansa tyttönimellään ElRamly), joka kertoo kasvamisesta kahden kulttuurin risteämässä, siinä välitilassa jossa pitää oppia vaikkapa kaksi erilaista tapaa kuoria appelsiini. Luin molemmat kirjat suurella mielenkiinnolla, kotonani on nimittäin kasvamassa tytär, joka kohtaa päivittäin nämä kulttuurien nokkakolarit. Kun isä vaatii, että syntymäpäiväsankarille tarjoillaan ruotsalaiseen tapaan aamupala sänkyyn ja äiti kauhistelee, että ei kai nyt sentään arkisena koulupäivänä. Tai kun jouluaattona klo 15 pitäisi katsoa miljoonien muiden ruotsalaisten tavoin tv:stä Kalle Ankaa samalla kun äiti hoputtaa joulusaunaan. Lisänä vielä kahden kielen lahja - tai taakka, riippuen aina tilanteesta. Linn Ullmann on omien sanojensa mukaan kir...

Ruotsalaisia rakastajia, suomalaisia Tukholmassa ja universumin sitkein ötökkä

  Nyt ollaan jo syvällä syksyssä, Tukholmassa on satanut viime päivät kaatamalla ja muutenkin on ankean harmaata. Onneksi pääsin piristämään itseäni pari viikkoa sitten Turun kirjamessuille. Ehdin sinne tosin vain puoleksi päiväksi, mutta ohjelma oli suunniteltu niin sujuvaksi, että sain mahdutettua käyntiini neljä mielenkiintoista keskustelua. Kirjojakin olisin ostanut vaikka kuinka, mutta nämä Tukholman kotikirjastoni ovat taas vaihteeksi kunnostautuneet suomalaisten uutuuskirjojen hankinnassa, joten ei tarvitse enää kantaa Suomesta kirjoja varastoon.  Tässä muutama viime viikkojen kirjastovaraukseni, jotka ylsivät luettujen listalle: Amanda Romare: Halva Malmö består av killar som dumpat mig (Puolet kaupungin miehistä on jättänyt mut, Johnny Kniga 2023) Ensin kirjavinkki täältä Ruotsinmaalta, tai oikeammin Skånesta. Luin kesällä Amanda Romaren uusimman romaanin Judas, jossa hän on pitkän sinkkuajan jälkeen löytänyt vihdoin rakkauden. Ihastuin kirjan huumoriin ja erityises...

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Kun Greta Gustafsson Hollywoodiin lähti

Gurra ja Moje oli sellainen pari, että 1920-luvun tukholmalaisympyrät olivat heille auttamattomasti liian pienet. Moje eli Mauritz Stiller oli ohjannut suurfilmin Gösta Berlingin taru, johon hän oli löytänyt nuoren teatteriopiskelijan Gurran eli Greta Gustafssonin. Tuosta ajasta kertoo esimerkiksi Lena Einhorn kirjassaan   Blekingegatan 32 . Gretalla oli suhde opiskelijaystäväänsä Mimi Pollackiin mutta se ei estänyt häntä tuntemasta vetoa temperamentiseen Mauritziin. Ja tunne oli molemminpuolinen, Stillerin homoseksuaalisuudesta huolimatta. Stiller oli päättänyt tehdä Gretasta tähden ja ensimmäinen etappi tällä tiellä vei Berliiniin, jossa Greta tähditti 1925 tehtyä skandaalielokuvaa  Die freudlose Gasse . Seuraava elokuvaprojekti oli jo sovittu, mutta Konstantinopolissa aloitetut kuvaukset jouduttiin keskeyttämään talousvaikeuksien vuoksi. Tässä vaiheessa avautuu uusi ovi - Hollywood. Ja juuri tästä hetkestä alkaa tarina kirjailijapari  Kerstin Gezeliuksen ja A...