Eilen joulukalenterin luukun takaa löytyi Tuntemattoman lukijan kuvaus Batmanin joulusta ja huomenna luukun avaa Yöpöydän kirjat -kirjablogi. Tänään kurkistamme jouluun 1954.
Helsingin Sanomat kertoo 24.12.1954, että Euroopassa riehuu myrsky joka on mm. katkaissut Brysselin valonjuhlassa Suomesta saadun joulukuusen. Ahvenanmerellä on ruotsalainen rahtilaiva haaksirikossa. Lapamatoisuus on lisääntynyt mutta influenssaepidemiaa ei ole toistaiseksi vielä näkyvissä.
Syksyn lastenkirjakatsaus taas kertoo, että Raul Roineelta on ilmestynyt jälleen joka syksyiseen tapaan satukirja niin kuin myös Marjatta Kurenniemeltä kirja "Antti-Karoliina", joka lehden mukaan on "arveluttava sana lastenkirjan nimeksi, mutta sisällyksessä ei ole mitään arveluttavaa".
Suomen ja Neuvostoliiton jokavuotinen "ystävyyden kuukausi" oli jälleen menestyksekäs, kulttuurivaihtoa tapahtui puolin ja toisin. Elokuvateattereissa jouluna ensi-iltansa saa Ingmar Bergmanin uusin "eroottinen ja riemastuttavan rohkea" Rakkauden oppitunti, oopperassa puolestaan esitetään tapaninpäivänä "Jeanne d-Arc roviolla", vierailijana Ella Eronen.
Vuoden 1954 kirjauutuuksiin kuuluivat Väinö Linnan Tuntematon sotilas ja Unto Seppäsen Evakko. Molempia kirjoja oli mainostettu pitkin vuotta ja erityisesti nyt joulun alla. Seppäsen Evakko oli kirja "josta näkyy, miten suuri osa Suomen kansaa eli ja ajatteli, kärsi ja toivoi talvisodan kylmänkirkkaina päivinä". Väinö Linnan Tuntematon sotilas taas oli "väkevä kuvaus korpisoturista", jonka vaikutus on "miltei tyrmäävä".
Perheemme miehet eivät olleet rintamalla koska olivat sinne joko liian nuoria tai vanhoja mutta perhettä koski sitäkin voimallisemmin joulun toisen uutuskirjan teema - evakkous.
"Jouluna 1954". Isäni äiti, Mamma, on kirjoittanut Evakko-kirjan etusivulle tämän merkinnän. Jotain erityistä sen on täytynyt merkitä sillä muissa Mammalta perimissäni kirjoissa ei ole samanlaista merkintää. Kirjan lukemista oli varmasti odotettu, olihan se ilmestynyt jo keväällä. Oliko siitä puhuttu ystäväpiirissä ja sitten kirjan ostoa suunniteltu jouluksi?
Unto Seppänen kuvaa Evakko-kirjassaan erään karjalaiskylän tyhjennystä ja sen asukkaiden evakkotaivalta. Kirjan pääosassa ovat Aato Nikkanen ja tämän perhe. Perheen ja kylän tunnelmia seurataan talvisotaa edeltävästä kesästä. Lopulta tulee käsky lähteä evakkoon ja ja Aato saa raskaan tehtävän: kotikylä on poltettava. Taloja ei haluttu jättää vihollisille.
Evakko-nimitystä ihmetellään ja maistellaan. Sitä pidettiin rumanakin, "mie en siijä koko tuota sannaa! Evakko - ikää ku emakko, sika!". Aatonkin perhe pohtii sitä, mitä he nyt oikeastaan mahtavat olla. Aato käyttää ensin itsestään puhuessa nimitystä "siirtolainen" kunnes saa kysymyksen mahtaako hän olla Amerikan siirtolaisia. Lopulta hän päättää olla "kannakselainen".
Kaikki he siinä tajusivat kuitenkin, ettei evakko voinut olla yksistään kodistaan lähtenyt sotapakolainen, vaan hän oli paljon muutakin - hyljätty, halvattu vanhus, tunkioheittolainen, ihminen, joka pui värjöttävän sydämensä lyönneillä ansaitsemattomia kärsimyksiään elämän pimeässä riihessä.
Evakkous kulki Mamman mukana koko tämän elämän loppuun asti. Kaksi kertaa kotinsa jättänyt muistutti aina, että "mittään täält' ei mukkaansa saa". Mamma muisteli myös välillä evakkomatkaansa, mieleen oli jäänyt tarkasti kuka oli auttanut ja kuka taas kohdellut tylysti. "Venepakolaisiiha myökii oltii", Mamma muistutti kun Suomeen saapui Vietnamin venepakolaisia. Pakomatka Viipurista oli tehty veneillä.
Eeva Kilpi on luonut käsitteen "elämän evakko" ja hän on kirjoittanut siitä kuinka lapsuuden sotakokemukset ja evakkous ovat tehneet hänestä ikuisen kotiin kaipaajan ja nyssyköiden haalijan. "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla."
Nykyään on jo tutkittu traumojen ja pelkojen siirtymistä sukupolvelta toiselle geneettisen muistin kautta. Olisiko mahdollista, että minussakin olisi jälkiä vielä näkyvissä tuosta "elämän evakkoudesta". Olenhan ollut aina nopea lähtemään enkä edes haikaile mitään suurempia tiluksia omakseni. Mutta kaipuu on aina jonnekin.
Nyt jo 18 vuotta täällä Tukholmassa asuttuani on Suomesta tullut minulle se "Karjalan kultamaa", joka elää aina sydämessä. Tuttu tunnetila siis, joka ympäröi minua jo lapsuudessani. Vaikka toki se Suomi, josta lähdin pari vuosikymmentä sitten on jo osittain mennyttä, aivan kuten isäni muistojen rakas Viipuri.
Mie muistan sinnuu ku Karjalaa, / mie muistan sinnuu ku jouluu, / mie muistan sinnuu ku sitä yhtä polkuu / jota kenties ei ensinkään ollut. (Eeva Kilpi)
**
Onko sinulla kirja, jonka tulet aina liittämään mielessäsi johonkin tiettyyn jouluun?
Rauhaisaa joulua kaikille!
Mielenkiintoinen luukku, kiitos! Minulle ei äkkiseltään tule mieleen kirjoja, jotka liittäisin tiettyyn jouluun. Kuitenkin useampikin kirja on hyllyssäni joululahjaksi saatuna ja siitä syystä yhdistän ne juuri joulun aikaan.
VastaaPoistaMinua alkoi kiinnostaa tuo Evakko-kirja, joka on ollut mammallesi tärkeä. Täytyy pistää se lukulistalle. Minunkin suvussani on evakkotaipaleelle joutuneita, joten aihe tuntuu itselleni sitä kautta erityisen tärkeältä ja kiinnostavalta.
Monet ovat suositelleet kirjasta tehtyä elokuvaa joka on myös minun mielestäni kirjaa onnistuneempi. Kirja on paikoin...no, hyvinkin sentimentaalinen :) /Mari
Poista