Siirry pääsisältöön

Laiskahkon kirjavuoden päätös


Tallinnan Piparikoogimaania-näyttelyssä oli havaittavissa myös kirjamaniaa!
Vuoden 2018 viimeiset päivät vietin matkalla. Menimme ensin Helsinkiin, sieltä laivalla Tallinnaan ja lopuksi laivalla takaisin kotiin Tukholmaan. Mukaan olin varannut kaksi kirjaa matkalukemisikseni mutta kävi kuten on käynyt koko vuoden - oli niin paljon muuta mielenkiintoista katseltavaa, että luin lopulta vain noin puolet ensimmäisestä kirjasta. Koko vuoden kirjasaldo jää laiskahkon lukutahdin vuoksi melko vaatimattomaksi. Mutta siitä huolimatta muutama kohokohta on jäänyt mieleen.

Joulukuun lukuelämykseksi nousi Hanya Yanagiharan Pieni elämä. Se on kirja, joka käsittääkseni jakaa lukijoiden mielipiteitä mutta olen kuullut kirjasta kuitenkin enemmän kehuja kuin moitteita. Yanagihara onkin luonut melkoisen stoorin! Kirjan ihmiskohtalot saivat ainakin tämän lukijan sydämen niin monelle sykkyrälle, ettei sen jälkeen oikein mikään kirja ole enää meinannut maistua.

Toinen sydämeen menevä kirja oli Kalle Kniivilän Tanjan katu - Elämää Pietarissa 1917-2017, joka kertoo erään pietarilaisen kadun asukkaista ja heidän kohtaloistaan sadan vuoden varrelta. Kniivilän tapa kertoa on mukava ja luontevan jutusteleva ja kirjan lukee nopeasti. Mutta se jää mieleen pitkäksi aikaa ja varsinkin Tanjan kohtalo on suorastaan sydäntäraastava.

Kesän lukuelämyksiini kuului ehdottomasti Dylan Jonesin elämäkerta David Bowiesta. Tämä on yksi mielenkiintoisimpia elämäkertoja, joita olen ylipäänsä lukenut! Jo itse aiheena oleva Bowie on tietysti huippumielenkiintoinen mutta Jones on rakentanut kirjansa haastatteluihin, joita hän on tehnyt Bowien tunteneiden kanssa ja haastatteluista ja anekdooteista syntyy todella aidon tuntuinen aikalaiskuvaus. Tosin on todettava, että tämänkin kirjan jälken Bowie on mielestäni edelleen hyvin arvoituksellinen henkilö...

Vuoden 2018 kirjallisiin seikkailuihin kuuluu myös retki Seilin saarelle ja lukemani saarelle sijoitetut romaanit. Tytär lähti urheasti matkakumppanikseni kesäiselle retkelle Turun saaristoon ja kiersipä kanssani myös puolitoistatuntisen opastetun kierroksenkin vanhan mielisairaalan miljöössä. Seilin vanha puukirkko oli vaikuttava kaikessa karuudessaan!


Toinen mieleenpainuva kirjallinen retki kohdistui Helsingin uuteen keskustakirjastoon Oodiin. Näin tukholmalaisesta näkökulmasta voi vain kateellisena todeta, että Helsingissä on uskallettu satsata sellaiseen mitä täällä ei kukaan uskaltaisi edes ehdottaa. Ja mikä upea lopputulos! Onnittelut kaikille helsinkiläisille ja koko Suomelle tästä esimerkillisestä kulttuuriteosta!





Vuoden kirjallinen pettymys oli se, etten edelleenkään saavuttanut Goodreadsiin asettamaani sadan kirjan lukutavoitetta. Vuoden aikana ehdin lukea 70 kirjaa. Lisäksi Helmet-haasteesta jäi muutama kohta avoimeksi. Mitä tästä sitten opin? Ensinnäkin sen, että ehkäpä ei kannata laskea kirjojen lukumäärää vaan sen sijaan sivujen? Nyt pääsin lähes 20 000 sivuun mikä voisi hyvinkin olla sata kirjaa jos olisin valinnut kirjani "fiksummin" eli noin parinsadan pituisia kirjoja. Yanagiharan Pienen elämän kaltaiset tiiliskivet romuttivat tilastoni täysin.

Niinpä en ensi vuodeksi asetakaan tavoitteeksi mitään kirjamäärää vaan yritän lyödä tämänvuotisen sivumääräni ja ehkäpä jopa korottaa sen 25 000 sivuun. Lisäksi yritän keskittyä tavoitteellisemmin Helmet -lukuhaasteen suorittamiseen. Olisipa mukava saada se edes kerran täydellisesti luettua!

Vuoden viimeiseksi lukukokemuksekseni jää Minna Rytimäen Rouva C, jota lähden nyt lukemaan. Tulkoon siitä vuoden 2019 Helmet-haasteen ensimmäinen suoritus sillä valitettavasti en saa sitä sopimaan mihinkään tämän vuoden haasteessa avoimiksi jääneeseen kohtaan. 

Kesken on myös vielä Amos Ozin Tarina rakkaudesta ja pimeydestä. Oz poistui keskuudestamme joulun jälkeen ja kunhan saan kirjan luettua se saa täyttää tämän vuoden Helmet-haasteesta kohdan 16 (Kirjassa luetaan kirjaa). Koko vuoden 2018 Helmet-haasteeni näet täältä.

Uusia kirjahaasteita ja -kokemuksia kohti siis! Toivotan teille kaikille kirjaystävilleni lukurauhaisaa vuotta 2019!

Kommentit

  1. Mitä laiskaa tuo nyt on? Olet lukenut paljon hyviä kirjoja. En ymmärrä ollenkaan, miksi pitäisi lukea mahdollisimman paljon yhdessä vuodessa. Eikö se riitä, että lukee silloin kun voi ja haluaa, kun kuitenkin on aktiivinen kirjojen lukija? Näin Turun kirjamessuilla syksyllä noita aktiivisimpia kirjabloggaajia keskustelussa vähän aikaa, ja minusta he vaikuttivat monet lukutavoitteissaan ja -tavoissaan oikeasti stressaantuneilta. Sehän on ihan hassua.

    Hyvää Uutta Vuotta Mrs Karlsson!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut! Ja samaan tulokseen tulin sitten minäkin, en aio enää laskea lukemiani kirjoja, siitä tulee vain stressiä. 70 kirjaahan on oikeasti paljon mutta olen tainnut verrata itseäni liikaa juuri näihin aktiivisimpiin kirjabloggareihin :) /Mari

      Poista
  2. Olen samaa mieltä kuin Leena noista tavoitteista. Rennosti vaan!

    Seilin saarella tekisi minunkin mieli käydä. Ja Oz on minulle vielä ihan uusi kirjailija. Muistan, että häntä veikkailtiin muutamana vuonna Nobelin saajaksi, ei ehtinyt. Kun nyt saisivat sen Akatemia-sotkun selvitetyksi, niin että kirjallisuuspalkinto päästäisiin jakamaan 2019.

    Hyvää uutta lukuvuotta ja vuotta muutoinkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitan ensi vuoden tavoitteet ihan minimiin, naurattaa näin jälkeenpäin kun luin sitä Pieni elämä -tiiliskiveä ja harmittelin kuinka monta ohuempaa kirjaa olisin ennättänyt lukea samassa ajassa.. ei tosiaan mitään järkeä tuollaisessa stressilukemisessa :)

      Tämä kesken oleva Amos Oz on myös tiiliskivi, aivan oma maailmansa joka vie mukanaan. Yritän päästä taas kiinni siihen nyt kun vielä viikon loma edessä! /Mari

      Poista
  3. Minulla ei ole koskaan ollut mitään lukumäärällisiä tavoitteita... en ole kokenut, että se toisi mitään lisäarvoa lukemiseeni. Enempi minusta on tärkeää, että vuoteen mahtuu hyviä ja todella hyviä kirjoja eikä vaan sellaista yhdentekevää harmaata massaa. Sinun vuoteesi näyttää kuuluneen paljon kaikkea kivaa. :) Olkoon alkava vuosikin antoisa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen sellainen ihminen, joka tykkää tehdä listoja ja laskea kaikkea tekemäänsä mutta kyllä se on nyt minunkin todettava, että lukemisharrastukseen se ei hirveän hyvin kuitenkaan sovi.

      Antoisaa vuotta myös sinulle! /Mari

      Poista
  4. Hieno vuosi sinullakin hauskoine retkineen. Seili on kaunis paikka. Meillä on oma kesäpaikka saaressa Turun saaristossa, joten tykkään saarielämästä.

    Hyvää uutta lukuvuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa uutta lukuvuotta myös sinulle, Mai! Seili oli mielenkiintoinen paikka vierailla varsinkin kun oli jo tutustunut siihen romaanimiljöönä. Olisikin mukava löytää muita vastaavia retkikohteita! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mutta saako näin oikeasti kirjoittaa?

  Tällä kertaa haluan kirjoittaa kahdesta kirjasta, jotka ovat jääneet vaivaamaan mieltäni. Molemmissa  on käytetty henkilöhahmoina oikeita historian henkilöitä, mutta kyseiset kirjat eivät ole elämäkertoja vaan fiktion ja faktan sekoituksia. Saksalaisen Daniel Kehlmannin Lichtspiel (suomennettu nimellä Ohjaaja) kertoo mykkäelokuvakauden legendaarisesta elokuvaohjaajasta, W.G. Pabstista. Kirjassa häntä tituleerataan "Greta Garbon löytäjäksi" - väite, joka vetää mutkat suoriksi, sillä ensinhän Garbon löysi Mauritz Stiller . Jo tässä vaiheessa tuntosarveni alkavat väristä... W.G. Pabst palaa epäonnistuneen Hollywood-debyyttinsä jälkeen Eurooppaan, tarkoituksenaan vierailla vanhan äitinsä luona. Saksan poliittinen tilanne on kuitenkin kärjistynyt Pabstin poissaolon aikana ja hän ajautuu natsihallinnon propagandakoneiston sätkynukeksi. Kehlmann kuvaa jännittävästi natsi-Saksassa vallinneita realiteettejä, joiden pohjalta kukin joutui tekemään päätöksensä - olenko mukana vai leiki...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Sirpaleita Anna-Leena Härkösen elämästä - ja vähän omastanikin...

Nyt se vihdoin tuli! Tilaamani Taskupainos! Kävin hakemassa kirjastosta ja 24 tuntia myöhemmin kirja oli luettu. Olisin lukenut nopeamminkin, jos työt ja kotihommat eivät olisi estäneet. Ja kirja oli muuten aivan liian lyhyt. Anna-Leena Härkösen tarinointia olisin jaksanut vähintään yhtä kauan kuin Pirkko Saisiotakin. Anna-Leena Härkönen on lempikirjailijani ja yksi niitä harvoja joita luen yhä uudestaan. Hän on myös lohtukirjailijani - samalla tavalla kuin makaronilaatikko on lohturuokani, jota pitää saada kun elämä kohtelee kaltoin. Katja Kallion ystävästään kirjoittama muistelmateos on onneksi täysosuma. Kirjan rakenne on tarkoituksella spiraalimainen, ei aikajärjestyksessä kerrottu ja se toimii todella hyvin. Kerronta on tajunnanvirtamaista - ikäänkuin istuisin saman pöydän ääressä kuuntelemassa Härkösen jutustelua.  Kirjan kerronta on puhtaasti Härköstä itseään, sillä Kallio ei tähän kirjaan ole halunnut haastatella muista ihmisiä. " Mua kiinnostaa sun kokemus elämästä. Että ...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...