Siirry pääsisältöön

Kahden kulttuurin lähettiläät - Linn Ullmann ja Ranya ElRamly


Lokakuun lukuhelmiini kuuluvat nämä kaksi tytärten vanhemmistaan kirjoittamaa kirjaa. Toinen tyttärista on Liv Ullmannin ja Ingmar Bergmanin tytär Linn, kahden maan ja kahden kielen kasvatti. Toinen tytär on suomalainen Ranya Paasonen (joka julkaisi esikoiskirjansa tyttönimellään ElRamly), joka kertoo kasvamisesta kahden kulttuurin risteämässä, siinä välitilassa jossa pitää oppia vaikkapa kaksi erilaista tapaa kuoria appelsiini.

Luin molemmat kirjat suurella mielenkiinnolla, kotonani on nimittäin kasvamassa tytär, joka kohtaa päivittäin nämä kulttuurien nokkakolarit. Kun isä vaatii, että syntymäpäiväsankarille tarjoillaan ruotsalaiseen tapaan aamupala sänkyyn ja äiti kauhistelee, että ei kai nyt sentään arkisena koulupäivänä. Tai kun jouluaattona klo 15 pitäisi katsoa miljoonien muiden ruotsalaisten tavoin tv:stä Kalle Ankaa samalla kun äiti hoputtaa joulusaunaan. Lisänä vielä kahden kielen lahja - tai taakka, riippuen aina tilanteesta.

Linn Ullmann on omien sanojensa mukaan kirjoittanut sekoituksen romaania ja omaelämäkertaa. Henkilöille ei anneta nimiä mutta kuvaus seuraa todellisten esikuviensa vaiheita niin todenmukaisesti, että niistä on helppo tunnistaa Linn Ullmannin omat vanhemmat.

Isä Ingmar asui Tukholmassa Karlaplanin vieressä ja se on sama metroasema, jota olen käyttänyt työmatkallani jo 18 vuoden ajan. Alkuvuosina saatoinkin nähdä Bergmanin kävelevän tutussa vihreässä takissaan kauppakassi kädessään. Tämä minulle tuttu kaupunginkulmaus tulee kuvatuksi myös Ullmannin kirjassa.

Minua liikutti eniten kohta jossa Ullmann kertoo ainoasta kahdenkeskisestä joulunvietostaan isänsä kanssa. Tämä tapahtuu juuri Karlavägenin kaupunkiasunnossa ja molemmat ovat hiukan hämmentyneitä asioiden saamasta yllättävästä käänteestä. Isä ei yleensä edes vietä joulua ja vasta eronnut Ullmann viettää juuri sinä vuonna poikkeuksellisesti joulunsa yksin. Niinpä nämä kaksi yksinäistä kohtaavat isän asunnossa, ohjaajan tarkasti laatiman aikataulun mukaan:

15.00: Du kommer till lägenheten på Karlaplan.
15.30: Vi promenerar till Hedvig Eleonora kyrka på Östermalmstorg där din farfar Erik Bergman var präst i trettio år.
16.00: Julgudstjänst.
18.00: Middag. Det blir köttbullar. Du kan få vin till om du vill.
18.30-22.30: Sittning.
22.30: Slut.

Tulin surulliseksi kun luin tämän kohdan. Etäisyys ja suhteen kankeus on käsinkosketeltavaa samalla kun molempien toisiinsa tuntema kiintymys ilmenee sieltä jostakin, rivien välistä.

Tyttären suuri suru on se, etteivät hänen äidinrakkautensa ja isänrakkautensa koskaan kohtaa, "toinen oli yö ja toinen päivä, toinen päättyi siihen mistä toinen alkoi". Hän oli äidin lapsi ja isän lapsi mutta ei koskaan heidän lapsensa.

Ranya ElRamlyn Auringon asema on aivan toisen tyyppinen kuvaus keskittyen enemmän vanhempien väliseen dynamiikkaan. ElRamly käyttää hyvin runollista kieltä, joka on soljuvan pehmeää ja täynnä aistituntemuksia. Ei ihme, että sen kieltä on ihasteltu ja kirja on myös palkittu mm. Runeberg-palkinnolla. Lisäksi kirja on käännetty usealle kielelle.

ElRamlyn tarina muistuttaa hyvin paljon viime vuonna lukemaani Riad Sattoufin Tulevaisuuden arabi -sarjaa. Sattouf kertoo sarjakuvakirjoissaan oman tarinansa ranskalaisen äidin ja syyrialaisen isän esikoisena. Sattoufin perheen tavoin ElRamlyn romaanin perhe asuu myös kahdessa maassa, mutta suuri tragedia on se, ettei  kumpikaan vanhemmista ole onnellinen samassa maassa.

Tytär kasvaa aikuiseksi kahdessa toisistaan täysin poikkeavassa kulttuurissa. Värit, maut ja erilaiset jumalat synnyttävät ristiriitaisen maailman, josta selviytyäkseen hänen on luotava oma "saarensa".

Minä en enää halua valita teidän väliltänne. Jos minulla on kiire, kuorin appelsiinin niin, että teen siihen neljä viiltoa, jolloin kuori irtoaa helposti. Ja jos minulla on aikaa, kuorin sen niin, että leikkaan kuoren pois pitkänä spiraalina, jonka pujotan hetkeksi ranteeseeni, kuin korun. Minä en enää aio juurtua minnekään, minun saareni kulkee minun mukanani tästä päivästä eteenpäin.

Odotan jännityksellä miten oma, nyt 9-vuotias, tyttäreni muodostaa oman identiteettinsä kahden kulttuurin sekoituksessa. Toivottavasti siihen tulee mahtumaan sekä Kalle Anka että joulusauna!

**
Linn Ullmann: De oroliga (De urolige)
Ruotsalainen käännös: Urban Andersson
Albert Bonniers 2016
Helmet-lukuhaaste: 47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta

Ranya ElRamly: Auringon asema
Otava 2002
Helmet lukuhaaste: 43. Suomalainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle

Kommentit

  1. Onpa Ingmar Bergmanilla ja tyttärellä jäykän oloinen jouluohjelma. Tuo kellotettu sittning kuulostaa pahimmalta. Bergman dokumentin kävin katsomassa ja se oli yllättävän mielenkiintoinen ja hyvin tehty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bergman oli monimutkainen persoona... tuota dokumenttiä en olekaan vielä nähnyt! Täällähän on nyt tänä vuonna menossa Bergman100-vuosi joten miestä on muisteltu vähän siellä sun täällä. /Mari

      Poista
  2. Bergman on näemmä käsikirjoittanut muutakin kui elokuviaan.
    Molemmat kirjat kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikataulutettu elämä taisi tuottaa hänelle turvallisuuden tunnetta. Psykologian kannalta varsin mielenkiintoinen tapaus :) / Mari

      Poista
  3. Ullmanin teos minulle onkin tuntematon, mutta ElRamlyn Auringon asema yksi rakkaimpia kirjoja. Juurikin sen kieli ihastutti aivan äärettömän paljon, mutta paljon myös antoi kahden kulttuurin kohtaaminen. Luin sen muistaakseni osana monikulttuurisuuskasvatusopintojani, ja sinnekin se hurjan hyvin sopi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet kertovat lukeneensa ElRamlyn kirjan useaankin kertaan ja ymmärrän hyvin, yhdellä lukemiskerralla en ihan kaikkea saanut vielä irti siitä. Siihen tekstiin on ladattu niin uskomattoman paljon tasoja ja merkityksiä. /Mari

      Poista
  4. Auringon asema oli aikanaan loistava, harmi, ettei elRamly kirjoittanut enempää kuin esikoisen. Tuosta Ullmanin kirjasta en ole varma, luinko äskettäin käännöksen - mahdollisesti kyllä, mutta en muista joulukuvausta. Loistava kirja se silti oli. El Ramlyn teos puhutteli siksi enemmän, että se ei kertonut maailmankuuluista ihmisistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa Ullmannin kirjassa on niin paljon, että ei ihme jos ei kaikkea muista. Joulukuvaus jäi minulla mieleen koska itse tapahtumapaikka on vain noin 200 metriä työpaikastani, kävelen joka päivä Bergmanin vanhan kotitalon ohi kun menen töihin.

      Tosiaan sääli, ettei ElRamly ole julkaissut enempää! Toisaalta tämä esikoinen tuntuu olevan sellainen teos, johon onkin sitten ladattu sitäkin enemmän asiaa. /Mari

      Poista
  5. Molemmat postauksesi kirjat ovat minulle aivan uusia tuttavuuksia, mutta oih, tuo Auringon asema kuulostaa juuri sellaiselta, jonka haluaisin lukea! Kasvutarinat ja oman identiteetin kanssa painiminen ovat teemoja, jotka jaksavat kiinnostaa minua loputtomiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen nyt ymmärtänyt, että ElRamlyn kirja on todella pidetty ja monet lukevat sen yhä uudestaan. Tämä kirja on todellinen täysosuma! /Mari

      Poista
  6. Onpa totisesti kiinnostavia kirjoja! Minä olen kasvanut yhden kulttuurin perheessä, mutta silti (tai ehkä juuri siksi) tällainen kahden kielen ja kulttuurin sovittaminen kiinnostaa minua todella paljon. Tuo appelsiinin kuoriminen on esimerkiksi todella herkullinen havainto. Tuollaisia ei tule ajatelleeksikaan, kun omassa kodissa on ollut tietyt urat, joita on seurailtu, eikä niitä muilla perinteillä ole juuri haasettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen myös kasvanut yhden kulttuurin perheessä mutta tyttären myötä olen pohtinut tätä teemaa paljonkin. Eiväthän ne erot välttämättä aina johdu kansallisuuksista vaan ne voivat olla myös ihan yksilökohtaisia eroja. Mutta esimerkiksi Ullmannin kirjassa tuli juuri tuo kahden kielen sovittaminen hyvin esille, kun kirjan minä kertoo kuulostavansa erilaiselta puhuessaan ruotsia tai norjaa. Varsinkin nuorelle ihmiselle tämänkaltaiset ristiriidat voivat nousta todella isoon asemaan. /Mari

      Poista
  7. Kirjoituksesi ja puhe monikulttuurisuudesta nostattivat mieleeni omat isovanhempani. Toinen on kotoisin Keski-Suomesta ja toinen Karjalasta. Siinä kaksi kulttuuria kohtasivat. Joulun viettotavat olivat heidänkin omissa lapsuudenperheissään erilaiset. Olisi kyllä mielenkiintoista lukea aiheeseen liittyvä kirja - tuleeko mieleen yhtään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aihetta sivutaan kyllä monissa kirjoissa, onhan se kuitenkin aika tavallinen ilmiö. Mutta se kirja joka tuli päällimmäisenä mieleen on nigerialaisen Ayobami Adebayon Älä mene pois, vaikka en ole varma onko se juuri tästä hyvä esimerkki. Mutta jotenkin siitä on jäänyt mieleeni vahvasti juuri nämä ristiriitaiset tunnelmat kun kaksi eri perhekulttuureista tulevaa päättävät mennä naimisiin. Siinä tulee paketissa mukana niin paljon muutakin, kahden suvun monen vuosikymmenen historia, tavat ja traumat. Ei helppo yhdistelmä! /Mari

      Poista
  8. Kiinnostavia kirjoja ja minulle ennestään tuntemattomia. Onneksi olen saanut viettää vähän rennompia jouluja, vaikka aatoissa tietty rakenne onkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruotsalainen jouluaatto oli itselleni vähän shokkikin alussa! Riisipuuro syödään maidon kanssa, kinkku keitetään ja kello kolme kaikki vääntäytyvät television ääreen :) /Mari

      Poista
  9. Meilläkin lapset taitavat tasapainoilla kahden kulttuurin välissä, vaikka meillä taitaa monikulttuurisuus näkyä ehkä eniten kahdessa kielessä ja erilaisissa ruokalajeissa, jos tavoista puhutaan. Olimme miehen kanssa olleet yhdessä jo niin kauan ennen lapsia, että pahimmat erot oli jo tasoitettu ja lopputuloksena enemmänkin "meidän tavat".
    Toki eroja on ja pitäisi varmaan lapsilta joskus kysyä, miten he asian kokevat. Ehkä minä olen vain niin kiireinen ja arjessa kiinni, etten enää huomaa koska vauhdissa hypätään ristiriitaisten oletusten yli.
    Molemmat kirjat tietysti vaikuttavat mielenkiintoisilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan vuosien myötä onneksi ne erilaiset tavat ja perinteet saa lomitettua yhteen, ehkä enemmän tulee sellaista pientä loukkaantumista kun toinen ei aina muistakaan, että tämä oli se minulle tärkeä juttu. Ja joskus tuntee olonsa vähän yksinäiseksi niiden tähtitorttujensa kanssa :) /Mari

      Poista
  10. Appelsiinin kuoriminen on kyllä erinomainen esimerkki siitä, miten kaksikulttuurisuus läpäisee elämän ja tulee vastaan niin monissa asioissa.
    Itse olen kasvanut ja nykyäänkin elän ihan yksikulttuurisessa perheessä, joten en osaa edes kuvitella, mitä kaksikulttuurisuus voi merkitä. Mutta toisaalta, ainahan parisuhteessa kulttuurit törmäävät, esimerkiksi juuri joulunvietossa, joten siinä mielessä asiaan on helppo samaistua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, perhekuviot on aina kahden suvun kompromisseja, varmasti vähän kummaltakin puolelta. Olen tämän nykyisen elämänkuvioni myötä herkistynyt näille kysymyksille ja katson nyt lapsuuttanikin toisin silmin. Karjalainen ja hämäläinen sukutraditio sielläkin taisteli olemassaolostaan :) /Mari

      Poista
  11. Olen lukenut joskus aikoja sitten jonkin Linn Ullmanin romaanin (en muista nimeä enää). Silloin en tiennyt, että vanhempansa ovat "kuuluisuuksia". Opin tämän tiedon vasta lukiessani jostain muualta taannoin tästä kirjasta. Tämä Ullmanin kirja kiinnostaa, pitääkin tsekata onko sitä käännetty enkuksi. Itse en vietä joulua, vaan olen iloinen kun saan olla rauhassa eikä tarvitse suorittaa mitään sukuvierailuja minnekään.

    Tuosta Auringon asemasta en muista edes kuulleeni, mutta sekin vaikuttaa kiintoisalta. Täytyypä merkitä ylös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä Ullmannin kirja saa kieltämättä mielenkiintoisen ulottuvuuden kun tietää vanhemmat (vaikka ovatkin tässä nyt olevinaan fiktiivisiä hahmoja). Mutta tämä on ennen kaikkea lapsen tarina ja sellaisenaan vaikuttava joten suosittelen ehdottomasti! /Mari

      Poista
  12. Aivan ensimmäiseksi: aamupala sänkyyn kaikkina juhlapäivinä, suosittelen minä. Liikaa ei voi juhlistaa.
    Mielenkiintoisilta vaikuttavat kirjat. Linniltä pitäisi lukea vaikka tämä ihan jo viimevuotisen upean Espoon Kaupunginteatterin Syyssonaatin pohjalta.
    Meillä ei ole kahta kovin erilaista kulttuuria, mutta olemme eläneet ulkomailla eri kulttuureissa ja sieltä on jäänyt yhteiseloomme joitain käytäntöjä, jotka mielestäni vain rikastavat eloamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parasta on kun saa yhdessä rakentaa yhteiselämän traditioita! Ullmannin päähenkilön tragedia oli se, että hänellä oli e.lämässään kaksi erllistä jalustaa jotka eivät koskaan kohdanneet. Traditioista tulikin enemmän pelisääntöjä, jotka oli muistettava kahden kodin väliä kulkiessa. Kirja on todella vahva kuvaus lapsen irrallisuudesta suhteessa vanhempiinsa. /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit

Pikkukaupungin ilot ja kirot - Philip Teirin Pietarsaari ja Stine Pilgaardin Jyllanti

  Marraskuun pimeydestä teitä tervehdin, rakkaat blogilukijani - tosin hiukan väräjävin koivin ja tukka pystyssä koronan kourista irti päästyäni. Kalenteriin katsominen  hermostuttaa, sitä saakin pistää tämän sairasviikon jäljiltä uusiksi. Mutta aivan ensimmäiseksi pistetään blogi ajantasalle! En pysty yleensä sairastellessani lukemaan, koska saan melkein aina silmä- ja päänsärkyä. Nytkin lepäilin lähinnä hiljaisuudessa tai radiosta musiikkiohjelmia kuunnellen. Mutta juuri ennen sairastumista minun piti tänne jo vuodattaa ajatuksiani kahdesta juuri lukemastani kirjasta ja yritän nyt saada kiinni niistä tunnelmista... Philip Teiriltä olen lukenut kai kaikki hänen romaaninsa ja olen niistä myös pitänyt. Tämän uusimman teoksen 'Eftermiddag i augusti' (suom. Elokuun varjot) laitoin tietysti sitten heti varaukseen. Nyt kirjan luettuani olen kuitenkin hiukan ehkä pettynyt, tämä uusin ei ollut nimittäin ihan samanlainen lukunautinto kuin Teirin aiemmat.  Vuonna 2020 ilmestynyttä Neits

Kirjatulvavaroitus - ja pari sanaa tuoreesta nobelistista

  Onpa tullut taas luettua! Kirjoja on levällään joka nurkassa, lainakirjoja on tällä hetkellä kerääntynyt peräti neljästä eri kirjastosta ja muistutusviestejä tulee tasaiseen tahtiin, että aina on jonkun kirjan lainausaika päättymässä.  Useimpien lainausaikaa olen saanut pidennettyä, mutta aina välillä iskee kauhun paikka - kirjaan on toinen varaus ja se pitää palauttaa jo parin päivän päästä. Ja sitten paahdan hiki hatussa, että ehdin lukea. Mutta vain jos kirja on hyvä. Huonot kirjat palautan lukemattomina. Olen nyt vihdoinkin oppinut sen, että elämää ei tuhlata kirjoihin, jotka eivät niin sanotusti vedä.  Kirjapinossa on ollut yksi pikalaina, ruotsalaisen journalistin Martin Gelinin juuri ilmestynyt teos Imorgon är jag långt härifrån  (Huomenna olen kaukana täältä). Ja se olikin onneksi kirja, joka veti heti mukaansa. Gelin muutti 23 vuotta sitten unelmakaupunkiinsa New Yorkiin, mutta nyt muuttokuorma palasi takaisin Eurooppaan. Päätös ei ollut helppo, mutta amerikkalaisen sosiaali

Kärsitkö unettomista öistä? Hanki oma Saisio!

  Alan jo pikkuhiljaa toipua tuosta viimeisimmästä lukushokistani eli Ann Napolitanon Kaunokaiset-romaanista . Jonka siis jo ehdin julistaa tekoälyn kirjoittamaksi ja kaikin puolin kelvottomaksi kirjaksi.  Sitten osui käsiini Hanna Weseliuksen viime vuonna ilmestynyt romaani "Nimetön" ja tajusin, ettei minun ole tarkoituskaan lukea mitään napolitanoja tai ferranteja. Tarvitsen juuri tällaista sopivasti sekavaa, ajassa ja paikassa hyppivää kerrontaa, joka jättää myös tyhjiä aukkoja niin ettei mielenkiintoni herpaannu. Tekstin pitää hengittää! Nyt sen taas opin: kirjallisuuden harrastajan tärkein ominaisuus on osata tunnistaa oma kirjailijatyyppinsä, ettei tuhlaa tätä lyhyttä elämäänsä vääränlaiseen kirjallisuuteen. Weseliuksen "Nimetön" on koukuttava ja kiehtova tarina yhdestä pitkän iän saavuttaneesta naisesta ja hänen elämästään. Ja mitä kaikkea siihen elämään voikaan mahtua!  Olen itse saanut kunnian olla ystävä kahdelle lähes sadanvuoden ikään eläneelle naiselle

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj