Siirry pääsisältöön

Onko teatteri-ihmisillä parhaat muistelmat?

 

Tuossa ylläolevassa kuvassa on yhdeksän eniten sydämiä vuonna 2022 kerännyttä kuvaani instagramissa. Kukat, runot ja kirjastot näemmä viehättävät! Ja on siellä joukossa hyviä kirjojakin, Kati Outisen muistelmateoksesta pidin todella paljon ja Laura Lindstedtin Oneironista menin aivan pois tolaltani. Ai näinkin voi kirjoittaa?!

Luin vuoden aikana noin 60 kirjaa ja joukossa oli muutamakin sykähdyttävä lukukokemus, niistä enemmän ensi kerralla. Mutta nyt fiilistelen teatterimaailmassa, aivan kuten vuoden alussa Kati Outisen kirjan löytäessäni. En ole mikään erityisen ahkera teatterissa kävijä, mutta näyttelijäelämäkerrat kiinnostavat aina. Jostakin syystä juuri näyttelijöillä on aina ne parhaat jutut...

En ole tainnut vieläkään oikein toipua Mikael Persbrandtin rehellisestä tilityksestä, jossa alkoholia, kokaiinia ja seksiä kulutettiin enemmän kuin kohtuullisesti. Demi Moore kertoi omasta rikkinäisestä lapsuudestaan ja Hollywoodin varjopuolista, Stina Ekbladin kirja oli puolestaan ylistys runoudelle, hänen ansiostaan rohkaistuin lukemaan runoja ääneen täällä kotona.

Aloin viime kesänä kuunnella Johanna Venhon kirjoittamaa kirjaa Martti Suosalon elämästä. Hurmaannuin täysillä, varsinkin kun Suosalo on itse äänikirjan lukijana. Kävin Suosalon kanssa heinäkuussa mustikkametsässä, mutta sitten alkoi taas syyskiireet ja kirja jäi puoleenväliin. Nyt joululomalla olemme käyneet metsäkävelyillä ja olen saanut kuunneltua kirjan loppuun. Mikä nautinto!

Suosalo kertoo kirjassaan tietysti kaikki pakolliset lapsuus- ja nuoruuskuviot, mutta erityisen yksityiskohtaisesti hän kertoo näyttelijäntyöstään. Suosalolle näyttelijäntyö ei ole glamuuria tai boheemielämää vaan ihan rehellistä käsityöläisen hommaa, jossa on kuitenkin tietty mystiikan verho. Suosalo kertoo useita esimerkkejä, joissa hän pääsee työssään toteuttamaan illuusionomaisia kohtauksia. Hän kertoo myös näyttelijän ja yleisön suhteesta, joka on tietysti aivan olennainen osa teatteriesitystä. Suosalon mukaan tuossa suhteessa voi olla myös seksuaalista virettä.

Kirjassa pääsevät ääneen Suosalon tulkitsemina tärkeät henkilöt lapsuusperheestä ja serkuista aina Jouko Turkkaan asti. Luulenpa muuten, että näin lämmihenkistä muistelua Turkasta ei taida toista olla. Suosalo ei hymistele, mutta antaa myös sen arvon, joka opettajalle kuuluu. 

Jos kirja kiinnostaa, suosittelen erityisesti äänikirjaversiota. 

Johanna Venho: Martti Suosalon tähänastinen elämä (WSOY 2022)

Sain tässä joululomalla kurkistaa myös brittiläisen teatterin maailmaan. En ole mikään suurempi komisario Morse -fani, joten tämä näyttelijä John Thaw'sta kertova kirja on ehkä yllättävä valinta. Mutta antakaas kun selitän!

Olen jo muutaman vuoden seurannut tv-sarjaa "Great Canal Journeys", jossa näyttelijät ja aviopari Timothy West ja Prunella Scales kiertävät Englannin kanavia ja myöhemmissä osissa myös ulkomaiden vesireittejä. Scales sairastui kuitenkin Alzheimeriin ja nyt sarjaa jatkaa uusi parivaljakko, ystävykset Sheila Hancock, joka on näyttelijä sekä toimittaja-kirjailija Gyles Brandreth. 

Kiinnostuin erityisesti Hancockista, joka täyttää pian 90 vuotta, mutta näyttää käsittämättömän elinvoimaiselta. Nopea googlaus paljasti Hancockin olleen naimisissa "komisario Morsen" kanssa tämän kuolemaan asti ja Hancock on myös kirjoittanut kirjan pariskunnan elämästä. Onneksi se löytyi lähikirjaston makasiinista!

Kirja on kertomus sekä Hancockin että Thawn'n elämästä ja käy läpi molempien lapsuus- ja nuoruusvuodet, kunnes jossakin vaiheessa elämäntaipaleet yhdistyvät. Mutta kirjan kannessa komeilee John Thaw, minkä ymmärrän toki kirjan kustantajan näkökulmasta, vaikkakin Sheila Hancockin puolesta harmittaa. Hancock oli kuitenkin Thaw'n tavatessaan  töidensä ansiosta se tunnetumpi osapuoli ja kaiken lisäksi paremmin palkattukin. Thaw'takin kismitti, että uran alkuvaiheessa, päästyään "Kuka kukin on" -kirjaan, hänen kohdallaan luki lyhyesti "Katso Sheila Hancock".

Mutta tilanne kääntyi lopulta päälaelleen kun Thaw sai ensimmäisen poliisiroolinsa The Sweeney -sarjassa, josta tuli supersuosittu. Ja maailmanlaajuinen läpimurto tulikin sitten komisario Morsen roolin myötä.

Hancock kertoo huumorilla elämästä sodanjälkeisessä Englannissa, joka oli monella tapaa miesten maailma. Nuori Sheila ymmärtää jo varhain, ettei hänen nenällään ja pituudellaan saada pääosia, mutta huumorin taitajana hän sai näkyvyyttä erityisesti televisiossa. Hiukan myöhemmin Hancock ryhtyy aktiivisesti ajamaan naisasiaa ja tästä olisin mielelläni lukenut enemmänkin, mutta koska kirjan päähenkilö on siis aviomies John Thaw, ei Hancock mene pintaa syvemmälle. 

Kirjassa kerrotaan myös muistelujen lomassa päiväkirjamerkinnöin Thaw'n kuolemasta. Tämä kuoli v. 2002 sairastuttuaan ruokatorven syöpään. Hancockin kirja ilmestyi pari vuotta myöhemmin ja on tietysti suunnattu ennen kaikkea komisario Morsea kaipaamaan jääneille faneille. Mutta teatterista ja ylipäänsä brittikulttuurista kiinnostuneille kirja on mielenkiintoista luettavaa.

Sheila Hancock: The Two of Us - My Life with John Thaw (Bloomsbury 2004)

Mutta Sheila Hancock ei jätä minua rauhaan. Satuin löytämään kirjaston elokuvapalvelusta elokuvan, jossa Hancock näyttelee pääroolin. Miehensä kuoleman jälkeen kahdeksankymppinen Mrs Edith Moore, Edie, päättää toteuttaa vuosikymmenten aikaisen haaveensa ja lähteä Skotlantiin, tarkoituksena nousta Suilven-vuorelle. The Guardian-lehden haastattelusta luen, että Hancock näyttelee roolin ilman teknisiä kikkaskonsteja. Silloin vielä 85-vuotias näyttelijä tarpoo pitkin nummia ja vuorenrinteitä, hyväkuntoinen kun on. Mikä nainen!

Kommentit

  1. Johanna Venho on ainakin fiktion ja runouden puolella taitava kirjoittaja, joten en epäile etteikö Suosalo-kirjakin ole nautinto. Itseäni ei vain juuri se teos kiinnosta, olen vähän turhan nuori Suosalon faniksi. :)

    Sheila Hancockin kyky vaeltaa vielä tuossa iässä on kyllä kunnioitettavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tuossa Suosalon kirjassa oli suuri osa nautintoa juuri se, että hän kommentoi tapahtumia 80- ja 90- luvuilta, esimerkiksi juuri Jouko Turkkaa, joka ei kai nuoremmille taida olla enää niin tuttu nimi? Mutta 80-luvun lopulla teatterikoulu oli varsinainen myrskyn keskus ja ainainen puheenaihe.

      Poista
    2. Kyllä toki Turkka on tuttu hahmona, samoin pääpiirteittäin teatterikoulun kuohunnat. Mutta veikkaan, että kovin monelle itseäni nuoremmalle eivät ehkä olekaan.

      Poista
  2. Ai niin, Demi Mooren kirja minun pitää ehdottomasti lukea! Täytyykin heti mennä katsomaan saako sen meidän kirjastosta (no saa, jee!).

    Tuo Edie-elokuva minun piti taannoin katsoa, mutta ilmeisesti unohdin. Minua kiinnosti myös kovasti se, että Hancock tosiaan patikoi itse eri paikkoihin eikä käyttänyt mitään stuntteja. Muistelisin, että hänellä kaiken lisäksi on korkeanpaikankammo.

    Rentoa vuoden viimeistä päivää ja paljon ilonhetkiä tulevalle vuodelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hancock mainitsee tosiaan tuossa Guardianin haastattelussa, että hän kärsii korkeanpaikankammosta. Sain muuten tuosta elokuvasta nyt inspiraation, että alan harrastaa vaeltamista aktiivisemmin niin olen sitten ysikymppisenä yhtä hyvässä kunnossa kuin Sheila Hancock. Life goals 😀

      Kiitos samoin, mukavaa loppuvuotta ja onnellista uutta sellaista!!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...

Pieni kirjakimara ja bonuksena ruotsinsuomalainen kirjakohu

Tukholmassa on nyt alkanut hanamin aika! Kävin eilen pyörähtämässä Kungsträdgårdenin kautta ja näpsäisemässä muutaman kuvan, minkä nyt siltä ihmismassalta pystyin. Ja aina edelleen tulee mieleen kevät 2020, jolloin sai kävellä lähes yksinään kukkivien kirsikkapuiden alla. Korona-nostalgiaa... It is important to be on the alert for "the decisive moment", says the man next to me who is talking to his date. I agree. The only difference is that he is talking about twentieth-century photography and I am talking about twenty-first-century everything. Yllä oleva ajatus on amerikkalaisen  Jenny Offillin kirjasta 'Weather'  (Ilmastoja) ja se kuvaakin hyvin kirjan hermostunutta tunnelmaa. Tätä kirjaa olin jo palauttamassa lukemattomana kirjastoon, mutta satuin selailemaan sitä muutaman sivun verran ja yhtäkkiä tunsin, että juuri tällaista kirjaa tarvitsin, juuri nyt. Sirpaleinen ja tajunnanvirtamainen teksti oli kuin lepokoti aivoille, jotka on viime viikkoina työstäneet sa...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Nobel-huumaa! - Kirjabloggaajien joulukalenterin 2022 luukku nro 8

  Loistokasta Nobel-viikkoa täältä Tukholmasta! Nyt on taas se aika vuodesta kun tämä nykyinen kotikaupunkini hehkuu väriä ja loistetta ja televisiosta katsotaan kuinka kuninkaalliset syövät ja seurustelevat tuoreiden Nobel-palkittujen kanssa. Sekä tämä Nobel-hulina että Lucianpäivä tuovat kaivattua valoa alkutalven pimeyteen ja koleuteen. En tiedä kuinka paljon tämä Nobel-huuma näkyy muualla Ruotsissa, mutta täällä Tukholmassa siltä ei voi välttyä. Jo pelkästään kaupungilla kävellessä voi illan pimetessä nauttia valoshowsta, jonka tarjoaa Nobel Light Week. Sitä kävimme myös perheen kanssa heti avajaisiltana ihastelemassa. Nobel-museossa uskoisin nyt olevan kiivaimman sesongin tällä hetkellä. Museon perinne on yhteisnäyttely Beckmanin designkorkeakoulun kanssa, jossa ensimmäisen vuoden vaatesuunnittelijaopiskelijat tulkitsevat Nobel-voittajia muodin kautta. Tämän vuoden kirjallisuudenpalkinnon voittaja Annie Ernaux esimerkiksi saa potretikseen puvun, joka suunnittelijoiden Gustav F...