Siirry pääsisältöön

Kati Outisen mukana teatterimaailman kulisseissa

 

Näyttelijä Kati Outisen muistelmakirja ei ollut millään kirjalistallani, tuskin olin edes huomannut kirjan ilmestymistä. Ja tästä voin kyllä syyttää lähinnä itseäni, minäkin bongailen useimmiten niitä kirjoja, joista iltapäivälehdet repivät otsikoita. Outisen kirjasta ei ole otsikoita tehty ja se johtuu varmasti siitä, että Outisen kirja on harvinaisen lämminhenkinen ja sympaattinen kuvaus teatterimaailmasta ja sen tekijöistä. 

Outisella ei tunnu olevan paljoakaan hampaankolossa ja jos on, ne kohdat ohitetaan lyhyesti eikä jäädä märehtimään. Tässä kirjassa etuallalla ovat kaikki ne upeat kollegat, oppilaat ja perheenjäsenet, jotka ovat olleet tärkeitä Outiselle tämän elämän aikana.

Kirja ei ole myöskään mikään perinteinen kronologisesti etenevä muistelmateos. Outinen oli siivoamassa omia vuosikymmenten aikaisia muistiinpanojaan, lippusiaan ja lappusiaan, kun sai yllättäen soiton kustantamosta, joka ehdotti muistelmia. Outinen oli tavallaan itse muisteluprosessin jo aloittanutkin, joten hän lähti samantien työstämään kirjaa. 

Lukija saa ikäänkuin kurkkia Outisen olan takaa kaikkia arkiston löytöjä, joista sitten kehittyy tarinoita ja anekdootteja. Hän käy läpi tietysti kaikki elokuvaroolinsa ja niiden tekemisessä sattuneita käänteitä. Mutta Outinenhan on tehnyt niin paljon muutakin kuin ne Kaurismäen elokuvat!

Tämä kirja vei minut esimerkiksi takaisin 80-luvun Helsinkiin, jossa KOM-teatterin Pesärikko-näytelmä oli sensaatio. Kävin sen katsomassa nuorena opiskelijana ja Orvokki Aution kirjan lukivat kaikki! Outiselle KOM-teatterin kiinnitys oli ensimmäinen vakituinen teatterikiinnitys ja hän kertoo mielenkiintoisen yksityiskohtaisesti tästä ajasta.

Mutta KOM-teatteri sai jäädä, kun Outinen tunsi että roolitukset tuntuivat menevän aina tietyn kaavan mukaan. Siitä alkaa freelancer-ura, joka on pitänyt niin paljon sisällään, etten yritä edes kaikkea tässä luetella. Lukekaa Outisen kirja, tulette hämmästymään!

Yksi henkilö nousee kuitenkin kirjassa ylitse muiden - Aki. Outinen kuuluu Kaurismäen luottonäyttelijöihin ja se lämpö, jolla Outinen kuvaa ohjaajaa ja tämän tapaa työskennellä on todella hienoa lukea. Kaurismäen elokuvan "Mies vailla menneisyyttä" Irma-roolista Outinen myös palkittin ikimuistoisilla Cannesin elokuvajuhlilla parhaan naisnäyttelijän roolista.

Palkinnostaan Outinen kertoo liikuttavan anekdootin: hän oli jo lähdössä kotiin ja pistämässä laukkua lähtöselvitykseen kun sai puhelinsoiton, jossa häntä kehotettiin palaamaan heti takaisin. Outinen sanoi, että hänen täytyy nyt lähteä Helsinkiin, jossa uudet työt jo odottivat. Takana seissyt Peter von Bagh otti puhelimen ja selvitti mistä oli kyse, jonka jälkeen hän sanoi Outiselle, että tämä on nyt SE puhelu...

Outinen kirjoittaa todella rehellisesti, hymistelemättä tai kaunistelematta. Freelancerin työ on rankkaa, kaikessa epävarmuudessaan. Lisäksi Outisella on taipumus suostua lähes kaikkeen, mitä hänelle tarjotaan siinä pelossa, että jos yhtäkkiä työt loppuvatkin. 

Mutta freelancerin ura antaa myös mahdollisuuden kehittyä ja keksiä uusia polkuja. Outinen on esimerkiksi tehnyt paljon töitä myös käsikirjoittajana. Lisäksi hän on toiminut ohjaajana ja kiertänyt ympäri Suomea muistisairautta käsittelevän monologinsa kanssa.

Outinen itse toteaa moneen otteeseen olleensa "onnenpekka", mutta itse näen ennen kaikkea lahjakkaan ja periksiantamattoman ammattilaisen, joka on valmis kokeilemaan uutta. Upea kulttuuriteko Outiselta tallentaa erään näyttelijän työura näin konkreettiseen muotoon, kirja inspiroi myös meitä muilla aloilla työuraa tekeviä!

**

Inspiraatiosta puheen ollen, en ole vielä malttanut jättää Laura Lindstedtiä mielestäni. Yle Areenasta satuin löytämään sarjan Luovia suhteita (näkyy myös meille ulkosuomalaisille ilman YLE-tunnuksia, jippii!), jonka uudessa jaksossa Lindstedt kertoo puolisonsa Petra Lampisen kanssa suhteestaan, sekä taiteilijoina että rakastavaisina. Vahva suositus tällekin!


**

Kati Outinen: Niin lähelle kuin muistan (Otava 2021)

Kommentit

  1. Kirja kiinnostaa ja tuo monologinäytelmä kiinnostaa. Outinen on hyvin ilmeikäs näyttelijä, jonka kasvot ilmentävät eri tunteita syvällisesti ja herkästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outinen on todella herkkävireinen näyttelijä, sopii hyvin juuri elokuvanäyttelijäksi.

      Poista
  2. Minulla oli tämä kirja kerran lainassa, mutta lukeminen jäi selailun tasolle. En oikein innostunut. Kaipasin ehkä enemmän henkilökohtaisuutta.

    Tuo Luovia suhteita -video on leppoisasti rakennettu kiva kaksoishenkilökuva.
    Olen tykännyt Lindstedtin kirjallisuuskannanotoista. Finlandia-vuoden lopussa kirjoitettu essee oli hyvin rakennettu ja vakava puheenvuoro kirjallisuuden säilymisen puolesta. Pidin romaanista Sakset, mutta Oneironista en täysin. Ystäväni Natalia minulta on unohtunut lukea.
    Tuo video sai kiinnostumaan siitä, millainen kirja Petra Lampiselta mahtaa olla tulossa .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outinen keskittyi tässä tosiaan enemmän kuvaamaan elämäänsä työn kautta, mutta oli siellä välillä henkilökohtaistakin. Esim. suhteesta lapsensa isään hän kertoi mielestäni sen mikä oli tarpeen tietää. Joku toinen olisi ehkä repostellut päihdeongelmasta enemmänkin.

      Odotan myös mielenkiinnolla Petra Lampisen esikoiskirjaa!

      Poista
  3. Elämäkerta on sympaattinen ja ihastuttavan positiivinen. Pidin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmettelin kun kirjasta ei ole kohkattu julkisuudessa mutta tästä on vaikea synnyttää räväyttäviä iltapäivälehtilööppejä 😀 Outinen on löytänyt tässä hyvän positiivisen vireen vaikka samalla käsittelee rehellisesti myös kohtaamiaan vaikeuksia.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lukumaniaa ja kevätkävelyjä

  Olen joutunut lukumanian kouriin! Kirjoja on levällään pitkin huushollia, niistä sitten aina nappaan lukumoodiin kulloinkin sopivan teoksen. Joskus joku kirjoista tulee luettua ihan loppuunkin asti - se on sen merkki, että kirja on ollut hyvä. Pari sellaista kirjaa esittelen nyt pikaisesti (lukumanian iskiessä en jaksa erityisemmin alkaa analysoida lukemaani, kunhan lukea läyskytän). Ja näitä kahta kirjaa muuten suosittelen, jos etsitte mielenkiintoista ruotsalaista nykykirjallisuutta. Molemmat kirjat ovat herättäneet huomioita ja keskustelua omalla tavallaan, mutta niitä yhdistää yksi olennainen tekijä - niissä puhutaan ruuasta ennennäkemättömällä tunteella! Maria Maunsbachin esikoisteos "Bara ha roligt" kohautti neljä vuotta sitten ilmestyessään erittäin realistisilla (ja tiuhaan esiintyvillä) yhdyntäkuvauksillaan. Malmössä asuva Lydia on sinkku ja etsii hyvää ja toimivaa suhdetta ja erinäisten Tinder-yritysten jälkeen hän iskee silmänsä Johannekseen. Tämän suhteen on p

Kuorolaulua ja japanilaista slow-kirjallisuutta

  Onpa ollut hieno toukokuu! Olen onnistunut saavuttamaan jopa hieman sellaisen zenimäisen olotilan. Kaikki alkoi kävelyprojektistani, jonka tuloksena kävelin huhtikuussa 156 km. Sitten aloitin paikallisessa kirkkokuorossa kakkosalttona ja pitkäaikainen unelmani toteutui. Lukumanianikin rauhoittui, sillä löysin hienon japanilaisen romaanin, jonka luokittelisin mielelläni slow-kirjallisuudeksi, jos sellaista genreä nyt ylipäänsä on. Kirjan löytymisestä voin jälleen kerran kiittää suomalaisia kirjablogeja, joista tämän kirjan bongasin. Sekä  Kirja vieköön -blogi  että  Kartanon kruunaamaton lukija  kirjoittivat tästä Kikuko Tsumuran englanniksi käännetystä kirjasta niin kiinnostavasti, että varasin sen paikallisesta kirjastosta (onneksi löytyi!). Ja liityn todellakin kaikkiin kehuviin arvioihin, tämä kirja oli kerrassaan mainio ja ennen kaikkea ennalta arvaamaton.  Kirjan päähenkilö, nimettömäksi jäävä nainen, on jättänyt pitkäaikaisen työpaikkansa burnoutin takia ja menee työnvälitysto

Kaunis maailma, missä olet? - Laimeaa ihmissuhdedraamaa

  Irlantilaisen Sally Rooneyn uusin romaani löysi luokseni tällä kertaa englanninkielisenä. Luin hänen kaksi aikaisempaa teostaan ruotsinkielisinä käännöksinä ja lievä varauksellisuuteni saattoi johtua kielellisistä esteistä, näin ainakin halusin uskoa. Sillä vaikka pidin Rooneyn tyylistä ja eri tasoilla leikittelevästä kerronnasta niin jotenkin tunsin itseni kuitenkin ulkopuoliseksi. Mutta nyt tämän uusimman luettuani minun on todettava, että tuo lukijan hiukan ulkopuoliseksi jättävä kertojan ääni lienee tarkoituskin. Rooneyn tämänkertaiset päähenkilöt Eileen ja Alice voivat kääntää sielunsa nurin silmieni edessä, mutta jään jälleen kylmäksi. Mutta kiinnostukseni he herättävät, nämä kaksi kolmekymppistä elämän suuria kysymyksiä pohtivaa naista. Rooneyn romaanin rakenne on selkeä: eri paikkakunnilla tilapäisesti asuvat ystävykset kirjoittavat toisilleen pitkiä sähköpostiviestejä, joissa he pohtivat isoja kysymyksiä kuten kulutusyhteiskuntaa, politiikkaa ja ympäristöongelmia. Lisäksi he

Ilkka Remes: Ruttokellot (2000)

Havahduin tässä jokin aika sitten, etten ole lukenut yhtäkään Remestä! Heitin someen kysymyksen mitä kannattaisi lukea ja some vastasi. Ruttokellot on nyt muutamaa sivua vaille luettuna ja täällä on yksi uusi Remes-fani! Ruttokellot ilmestyi vuonna 2000 eli viimeisenä Suomen-vuotenani. Kirjassa käytetään tutusti vielä markkoja ja presidenttinä on nainen. Nimiä mainitsematta mutta sain kyllä kirjasta vihjeitä kenestä saattaisi olla kyse... Pääministeri Juvonenkin on sangen tutun oloinen hahmo. Juvonen ei halunnut viihdeohjelmiin esiintymään, ja hän tiesi ettei olisi ollut sellaisissa edes edukseen. Hän tiesi ongelmansa poliitikkona: hänestä puuttui lämpö. Hän oli analyyttinen ja jyräsi keskustelukumppaninsa asiatiedoillaan, mutta hänen ympärillään oli aina tyhjä, viileä tila. Hänen olisi pitänyt olla rahvaanomaisempi menestyäkseen, mutta vaistomaisesti hän oli tehnyt koko uransa ajan päinvastoin - vahvistanut imagoaan ylivertaisena asiantuntijana. Olen suoraan sanoen ällistynyt,

Berliini-nostalgiaa (Meri Valkama: Sinun, Margot)

Sopiiko, että puhutaan hetki minusta ja Berliinistä? Tämä kaupunki on välkkynyt haaveissani koko pandemian ajan kun olen terästänyt saksan keskustelutaitojani, ensin netistä löytyneiden opettajien avulla ja nyttemmin yliopiston kurssilla. Ideana olisi testata uusi Tukholman ja Berliinin välinen yöjunayhteys ja perille päästyäni voisin sitten huudahtaa sujuvalla saksallani "Guten Morgen, Berlin - endlich bin ich hier!". Opiskelin saksaa jo yläasteella ja lukiossa ja ne kielioppitiedot istuvat ihme kyllä edelleen lujasti päässä. Mutta puhumaan en silloin oppinut enkä oikein keksinyt missä kieltä ylipäänsä käyttäisin. Saksa tuntui erittäin kaukaiselta. Sen sijaan tunsin vetoa Italiaan ja Ranskaan ja näiden kielien opiskeluun panostin sitäkin enemmän. Matkustin paljon Italiassa, sekä kielikursseilla että vapaaehtoistyössä. Ranskassa kävin myös usein ja opiskelin kieltä yhden lukukauden paikallisessa yliopistossa. Mutta jotenkin nämä rakkauteni kohdemaat jäivät kylmäkiskoisiksi ja