Siirry pääsisältöön

Kati Outisen mukana teatterimaailman kulisseissa

 

Näyttelijä Kati Outisen muistelmakirja ei ollut millään kirjalistallani, tuskin olin edes huomannut kirjan ilmestymistä. Ja tästä voin kyllä syyttää lähinnä itseäni, minäkin bongailen useimmiten niitä kirjoja, joista iltapäivälehdet repivät otsikoita. Outisen kirjasta ei ole otsikoita tehty ja se johtuu varmasti siitä, että Outisen kirja on harvinaisen lämminhenkinen ja sympaattinen kuvaus teatterimaailmasta ja sen tekijöistä. 

Outisella ei tunnu olevan paljoakaan hampaankolossa ja jos on, ne kohdat ohitetaan lyhyesti eikä jäädä märehtimään. Tässä kirjassa etuallalla ovat kaikki ne upeat kollegat, oppilaat ja perheenjäsenet, jotka ovat olleet tärkeitä Outiselle tämän elämän aikana.

Kirja ei ole myöskään mikään perinteinen kronologisesti etenevä muistelmateos. Outinen oli siivoamassa omia vuosikymmenten aikaisia muistiinpanojaan, lippusiaan ja lappusiaan, kun sai yllättäen soiton kustantamosta, joka ehdotti muistelmia. Outinen oli tavallaan itse muisteluprosessin jo aloittanutkin, joten hän lähti samantien työstämään kirjaa. 

Lukija saa ikäänkuin kurkkia Outisen olan takaa kaikkia arkiston löytöjä, joista sitten kehittyy tarinoita ja anekdootteja. Hän käy läpi tietysti kaikki elokuvaroolinsa ja niiden tekemisessä sattuneita käänteitä. Mutta Outinenhan on tehnyt niin paljon muutakin kuin ne Kaurismäen elokuvat!

Tämä kirja vei minut esimerkiksi takaisin 80-luvun Helsinkiin, jossa KOM-teatterin Pesärikko-näytelmä oli sensaatio. Kävin sen katsomassa nuorena opiskelijana ja Orvokki Aution kirjan lukivat kaikki! Outiselle KOM-teatterin kiinnitys oli ensimmäinen vakituinen teatterikiinnitys ja hän kertoo mielenkiintoisen yksityiskohtaisesti tästä ajasta.

Mutta KOM-teatteri sai jäädä, kun Outinen tunsi että roolitukset tuntuivat menevän aina tietyn kaavan mukaan. Siitä alkaa freelancer-ura, joka on pitänyt niin paljon sisällään, etten yritä edes kaikkea tässä luetella. Lukekaa Outisen kirja, tulette hämmästymään!

Yksi henkilö nousee kuitenkin kirjassa ylitse muiden - Aki. Outinen kuuluu Kaurismäen luottonäyttelijöihin ja se lämpö, jolla Outinen kuvaa ohjaajaa ja tämän tapaa työskennellä on todella hienoa lukea. Kaurismäen elokuvan "Mies vailla menneisyyttä" Irma-roolista Outinen myös palkittin ikimuistoisilla Cannesin elokuvajuhlilla parhaan naisnäyttelijän roolista.

Palkinnostaan Outinen kertoo liikuttavan anekdootin: hän oli jo lähdössä kotiin ja pistämässä laukkua lähtöselvitykseen kun sai puhelinsoiton, jossa häntä kehotettiin palaamaan heti takaisin. Outinen sanoi, että hänen täytyy nyt lähteä Helsinkiin, jossa uudet työt jo odottivat. Takana seissyt Peter von Bagh otti puhelimen ja selvitti mistä oli kyse, jonka jälkeen hän sanoi Outiselle, että tämä on nyt SE puhelu...

Outinen kirjoittaa todella rehellisesti, hymistelemättä tai kaunistelematta. Freelancerin työ on rankkaa, kaikessa epävarmuudessaan. Lisäksi Outisella on taipumus suostua lähes kaikkeen, mitä hänelle tarjotaan siinä pelossa, että jos yhtäkkiä työt loppuvatkin. 

Mutta freelancerin ura antaa myös mahdollisuuden kehittyä ja keksiä uusia polkuja. Outinen on esimerkiksi tehnyt paljon töitä myös käsikirjoittajana. Lisäksi hän on toiminut ohjaajana ja kiertänyt ympäri Suomea muistisairautta käsittelevän monologinsa kanssa.

Outinen itse toteaa moneen otteeseen olleensa "onnenpekka", mutta itse näen ennen kaikkea lahjakkaan ja periksiantamattoman ammattilaisen, joka on valmis kokeilemaan uutta. Upea kulttuuriteko Outiselta tallentaa erään näyttelijän työura näin konkreettiseen muotoon, kirja inspiroi myös meitä muilla aloilla työuraa tekeviä!

**

Inspiraatiosta puheen ollen, en ole vielä malttanut jättää Laura Lindstedtiä mielestäni. Yle Areenasta satuin löytämään sarjan Luovia suhteita (näkyy myös meille ulkosuomalaisille ilman YLE-tunnuksia, jippii!), jonka uudessa jaksossa Lindstedt kertoo puolisonsa Petra Lampisen kanssa suhteestaan, sekä taiteilijoina että rakastavaisina. Vahva suositus tällekin!


**

Kati Outinen: Niin lähelle kuin muistan (Otava 2021)

Kommentit

  1. Kirja kiinnostaa ja tuo monologinäytelmä kiinnostaa. Outinen on hyvin ilmeikäs näyttelijä, jonka kasvot ilmentävät eri tunteita syvällisesti ja herkästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outinen on todella herkkävireinen näyttelijä, sopii hyvin juuri elokuvanäyttelijäksi.

      Poista
  2. Minulla oli tämä kirja kerran lainassa, mutta lukeminen jäi selailun tasolle. En oikein innostunut. Kaipasin ehkä enemmän henkilökohtaisuutta.

    Tuo Luovia suhteita -video on leppoisasti rakennettu kiva kaksoishenkilökuva.
    Olen tykännyt Lindstedtin kirjallisuuskannanotoista. Finlandia-vuoden lopussa kirjoitettu essee oli hyvin rakennettu ja vakava puheenvuoro kirjallisuuden säilymisen puolesta. Pidin romaanista Sakset, mutta Oneironista en täysin. Ystäväni Natalia minulta on unohtunut lukea.
    Tuo video sai kiinnostumaan siitä, millainen kirja Petra Lampiselta mahtaa olla tulossa .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outinen keskittyi tässä tosiaan enemmän kuvaamaan elämäänsä työn kautta, mutta oli siellä välillä henkilökohtaistakin. Esim. suhteesta lapsensa isään hän kertoi mielestäni sen mikä oli tarpeen tietää. Joku toinen olisi ehkä repostellut päihdeongelmasta enemmänkin.

      Odotan myös mielenkiinnolla Petra Lampisen esikoiskirjaa!

      Poista
  3. Elämäkerta on sympaattinen ja ihastuttavan positiivinen. Pidin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmettelin kun kirjasta ei ole kohkattu julkisuudessa mutta tästä on vaikea synnyttää räväyttäviä iltapäivälehtilööppejä 😀 Outinen on löytänyt tässä hyvän positiivisen vireen vaikka samalla käsittelee rehellisesti myös kohtaamiaan vaikeuksia.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Enkä pelkääkään tätä maailmaa

Tukholma on kietoutunut tällä viikolla käärijänvihreään lehtihuntuun ja euroviisuhumuun. Elämme hienoa aikaa! Aion hetkeksi unohtaa kaikki maailman murheet ja surut, sillä hei "it's crazy, it's party"!  Viime postauksessani siteerasin japaninsaksalaista kirjailijaa Yoko Tawadaa , joka on teksteissään pohtinut äidinkielen ja vieraan kielen välisiä eroja ja sitä, kuinka omaan kieleen on vaikea ottaa etäisyyttä. Vieraalla kielellä leikittely on helpompaa, sillä sen näkee toisella tavalla, ilman tunnesiteitä tai vuosisataisten perinteiden painoa hartioillaan. Ja mitä tapahtuikaan tällä viikolla!  Kuuntelin Saksan viisukilpailijan coveria Käärijän Cha-cha-cha-biisistä, jonka bändin laulaja Chris Harms laulaa upean syvällä äänellään - suomeksi! Tehtävä ei ollut helppo, Harms kertoo, mutta lopputulos on vakuuttava. Ja sitten kuulen sen. "Enkä pelkääkään tätä maa-ilmaa.."  Siis mitä? Onko suomen sana "maailma" muodostettu sanoista "maa" ja &quo

Vihdoinkin Berliinissä!

  Jostain syystä olen kovasti tykästynyt Berliiniin. Se ei ole mikään kovin kaunis kaupunki, jos vertaa muihin maailman suuriin turistikaupunkeihin, mutta Berliinin rosoisen ulkokuoren alta löytyy elämää nähnyt, hiukan väsähtänyt vanhus, joka kuitenkin elää täysillä tätä päivää. Ja Berliinillä on tarjota jokaiselle jotakin: lentokoneessa meitä oli sekalaisia seurueita - lapsiperheitä, vastarakastuneita pariskuntia, teknoklubiharrastajia. Ja sitten minä, jonka tarkoituksena oli koluta kaupungin museoita ja kulttuurikohteita niin paljon kuin neljään vuorokauteen niitä mahtuu. Ja sain todellakin palata kotiin tyytyväisenä - askelmittariin kertyi 45 kilometriä! Paljon ehdin nähdä, mutta samalla listaan löytyi uusia kohteita, jotka täytyy tulla katsomaan. Ich bin noch nicht fertig mit dir, Berlin! Tässä muutama kohokohta: 1. Jüdisches Museum - tämä on todennäköisesti yksi hienoimpia museoita, joissa olen koskaan käynyt! Paikka on enemmänkin muistomerkki ja sitä rakennettaessa ei ole edes y

Löytöretkellä uuteen kieleen

  Tämä näkymä kohtasi minut aiemmin tällä viikolla kun menin Tukholman yliopistolle kevään ensimmäiseen saksan tenttiini. Upea sää ja kukkivat kirsikkapuut olivat houkutelleet väkeä ulos ja yhtäkkiä huomasin miten hienosti campusalueella on suunniteltu ympäriinsä paikkoja, joissa voi istuskella. Näin jopa erään opiskelijan istumassa kirsikkapuun alla kirja kädessään - todellista yliopistoromantiikkaa! Monet ovat kysyneet, että miksi juuri saksan kieli? En oikein tiedä itsekään miksi juuri tämä kieli - minua ovat aina kiehtoneet vieraat kielet ja olen käynyt alkeiskursseja ehkä noin kymmenessä kielessä. Uuden kielen oppiminen on kuin oppisi uudestaan lukemaan: alun täysin käsittämättömät kirjainjonot alkavat pikkuhiljaa avautua ja jos tarpeeksi pitkälle jaksaa tavailla, lopulta sanojen takaa avautuu uusi maailma. Yksi elämäni hienoimmista kokemuksista on se, kuinka parikymmentä vuotta sitten muutin tänne Tukholmaan ja sukelsin ruotsin kieleen. Vaikka osasin ruotsia suomalaisittain keski

Olipa kerran prinssi

  Tällä viikolla vietetään kuningas Charles III:en kruunajaisia ja vaikka olen vankka tasavallan kannattaja, istun tietysti television ääressä seuraamassa tätä historiallista tapahtumaa. Oma kiinnostukseni brittien kuningashuoneeseen alkoi aikoinaan Dianasta, mistä olen kertonut jo aiemmin . Kesä 1981, never forget... Ja nyt olen lukenut Dianan nuoremman pojan Harryn omaelämäkerran 'Spare'. Kirjan nimi viittaa Harryn asemaan varamiehenä - siltä varalta jos isoveli ja kruununperillinen sattuisi kuolemaan ennen aikojaan. Tähän varamiehen osaansa Harry palaa kirjassaan säännöllisesti, sillä hänen on ollut vaikea löytää omaa paikkaansa -  varsinkin kun nuoren miehen omat suunnitelmat eivät ole kelvanneet hoville. Yksi Harryn toiveammatteja oli safarioppaan työ,  Afrikka kun on ollut prinssille jo nuoresta pitäen tärkeä paikka, jopa jonkinlainen pakopaikka.  Safarioppaan ammatin pojan isä tyrmäsi kuitenkin heti alkuunsa. Olin ajatellut kirjoittaa tästä kirjasta hyvin samankaltaisin

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj