Siirry pääsisältöön

Kati Outisen mukana teatterimaailman kulisseissa

 

Näyttelijä Kati Outisen muistelmakirja ei ollut millään kirjalistallani, tuskin olin edes huomannut kirjan ilmestymistä. Ja tästä voin kyllä syyttää lähinnä itseäni, minäkin bongailen useimmiten niitä kirjoja, joista iltapäivälehdet repivät otsikoita. Outisen kirjasta ei ole otsikoita tehty ja se johtuu varmasti siitä, että Outisen kirja on harvinaisen lämminhenkinen ja sympaattinen kuvaus teatterimaailmasta ja sen tekijöistä. 

Outisella ei tunnu olevan paljoakaan hampaankolossa ja jos on, ne kohdat ohitetaan lyhyesti eikä jäädä märehtimään. Tässä kirjassa etuallalla ovat kaikki ne upeat kollegat, oppilaat ja perheenjäsenet, jotka ovat olleet tärkeitä Outiselle tämän elämän aikana.

Kirja ei ole myöskään mikään perinteinen kronologisesti etenevä muistelmateos. Outinen oli siivoamassa omia vuosikymmenten aikaisia muistiinpanojaan, lippusiaan ja lappusiaan, kun sai yllättäen soiton kustantamosta, joka ehdotti muistelmia. Outinen oli tavallaan itse muisteluprosessin jo aloittanutkin, joten hän lähti samantien työstämään kirjaa. 

Lukija saa ikäänkuin kurkkia Outisen olan takaa kaikkia arkiston löytöjä, joista sitten kehittyy tarinoita ja anekdootteja. Hän käy läpi tietysti kaikki elokuvaroolinsa ja niiden tekemisessä sattuneita käänteitä. Mutta Outinenhan on tehnyt niin paljon muutakin kuin ne Kaurismäen elokuvat!

Tämä kirja vei minut esimerkiksi takaisin 80-luvun Helsinkiin, jossa KOM-teatterin Pesärikko-näytelmä oli sensaatio. Kävin sen katsomassa nuorena opiskelijana ja Orvokki Aution kirjan lukivat kaikki! Outiselle KOM-teatterin kiinnitys oli ensimmäinen vakituinen teatterikiinnitys ja hän kertoo mielenkiintoisen yksityiskohtaisesti tästä ajasta.

Mutta KOM-teatteri sai jäädä, kun Outinen tunsi että roolitukset tuntuivat menevän aina tietyn kaavan mukaan. Siitä alkaa freelancer-ura, joka on pitänyt niin paljon sisällään, etten yritä edes kaikkea tässä luetella. Lukekaa Outisen kirja, tulette hämmästymään!

Yksi henkilö nousee kuitenkin kirjassa ylitse muiden - Aki. Outinen kuuluu Kaurismäen luottonäyttelijöihin ja se lämpö, jolla Outinen kuvaa ohjaajaa ja tämän tapaa työskennellä on todella hienoa lukea. Kaurismäen elokuvan "Mies vailla menneisyyttä" Irma-roolista Outinen myös palkittin ikimuistoisilla Cannesin elokuvajuhlilla parhaan naisnäyttelijän roolista.

Palkinnostaan Outinen kertoo liikuttavan anekdootin: hän oli jo lähdössä kotiin ja pistämässä laukkua lähtöselvitykseen kun sai puhelinsoiton, jossa häntä kehotettiin palaamaan heti takaisin. Outinen sanoi, että hänen täytyy nyt lähteä Helsinkiin, jossa uudet työt jo odottivat. Takana seissyt Peter von Bagh otti puhelimen ja selvitti mistä oli kyse, jonka jälkeen hän sanoi Outiselle, että tämä on nyt SE puhelu...

Outinen kirjoittaa todella rehellisesti, hymistelemättä tai kaunistelematta. Freelancerin työ on rankkaa, kaikessa epävarmuudessaan. Lisäksi Outisella on taipumus suostua lähes kaikkeen, mitä hänelle tarjotaan siinä pelossa, että jos yhtäkkiä työt loppuvatkin. 

Mutta freelancerin ura antaa myös mahdollisuuden kehittyä ja keksiä uusia polkuja. Outinen on esimerkiksi tehnyt paljon töitä myös käsikirjoittajana. Lisäksi hän on toiminut ohjaajana ja kiertänyt ympäri Suomea muistisairautta käsittelevän monologinsa kanssa.

Outinen itse toteaa moneen otteeseen olleensa "onnenpekka", mutta itse näen ennen kaikkea lahjakkaan ja periksiantamattoman ammattilaisen, joka on valmis kokeilemaan uutta. Upea kulttuuriteko Outiselta tallentaa erään näyttelijän työura näin konkreettiseen muotoon, kirja inspiroi myös meitä muilla aloilla työuraa tekeviä!

**

Inspiraatiosta puheen ollen, en ole vielä malttanut jättää Laura Lindstedtiä mielestäni. Yle Areenasta satuin löytämään sarjan Luovia suhteita (näkyy myös meille ulkosuomalaisille ilman YLE-tunnuksia, jippii!), jonka uudessa jaksossa Lindstedt kertoo puolisonsa Petra Lampisen kanssa suhteestaan, sekä taiteilijoina että rakastavaisina. Vahva suositus tällekin!


**

Kati Outinen: Niin lähelle kuin muistan (Otava 2021)

Kommentit

  1. Kirja kiinnostaa ja tuo monologinäytelmä kiinnostaa. Outinen on hyvin ilmeikäs näyttelijä, jonka kasvot ilmentävät eri tunteita syvällisesti ja herkästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outinen on todella herkkävireinen näyttelijä, sopii hyvin juuri elokuvanäyttelijäksi.

      Poista
  2. Minulla oli tämä kirja kerran lainassa, mutta lukeminen jäi selailun tasolle. En oikein innostunut. Kaipasin ehkä enemmän henkilökohtaisuutta.

    Tuo Luovia suhteita -video on leppoisasti rakennettu kiva kaksoishenkilökuva.
    Olen tykännyt Lindstedtin kirjallisuuskannanotoista. Finlandia-vuoden lopussa kirjoitettu essee oli hyvin rakennettu ja vakava puheenvuoro kirjallisuuden säilymisen puolesta. Pidin romaanista Sakset, mutta Oneironista en täysin. Ystäväni Natalia minulta on unohtunut lukea.
    Tuo video sai kiinnostumaan siitä, millainen kirja Petra Lampiselta mahtaa olla tulossa .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outinen keskittyi tässä tosiaan enemmän kuvaamaan elämäänsä työn kautta, mutta oli siellä välillä henkilökohtaistakin. Esim. suhteesta lapsensa isään hän kertoi mielestäni sen mikä oli tarpeen tietää. Joku toinen olisi ehkä repostellut päihdeongelmasta enemmänkin.

      Odotan myös mielenkiinnolla Petra Lampisen esikoiskirjaa!

      Poista
  3. Elämäkerta on sympaattinen ja ihastuttavan positiivinen. Pidin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmettelin kun kirjasta ei ole kohkattu julkisuudessa mutta tästä on vaikea synnyttää räväyttäviä iltapäivälehtilööppejä 😀 Outinen on löytänyt tässä hyvän positiivisen vireen vaikka samalla käsittelee rehellisesti myös kohtaamiaan vaikeuksia.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Reidar ulos muotista

  Muisto Lontoosta vuodelta 1988: ollaan opiskelukaverin kanssa lähdetty Tampereelta ex tempore -reissulle Lontooseen. Punta on edullinen ja kierrämme innolla kauppoja, erityisesti kirjakauppoja. Erään kaupan takaosassa huomaan hyllyllä kirjan, jonka tekijänimi hätkähdyttää pahemman kerran. Haen matkakumppanini paikalle ja kysyn onko hän kuullut koskaan tällaisesta tyypistä. Ei ollut hänkään. Selaillaan kirjaa ja ihmetellään. Kuka tämä tällainen Tom of Finland muka on?! Tämä muisto todistakoon puolestaan sitä Noora Vaaralankin kirjassaan esille tuomaa faktaa, että homoseksuaalisuus oli Suomessa vaiettu aihe vielä 90-luvulle asti. Toki tiesimme asiasta ja tiesimme myös jos lähipiirissä joku oli seksuaaliselta suuntautumiseltaan homoseksuaali. Mutta siitä ei puhuttu sen kummemmin.  Taiteilija Reidar Särestöniemi oli homoseksuaali. Hän mukautui aikansa yhteiskuntaan eikä tuonut suuntautumistaan mitenkään julki. Tosin hän ei myöskään sitä peitellyt, lähipiiri tiesi asiasta. Ja nä...

250‑vuotias Jane Austen olisi tunnistanut tämänkin ajan

  Lämpimät onnittelut tänään 250 vuotta täyttävälle Jane Austenille! Osallistun tällä kirjoituksellani Tuulevin lukublogin vetämään Jane Austen -haasteeseen.  What calm lives they had, those people! No worries about the French Revolution, or the crashing struggle of the Napoleonic wars. Only manners controlling natural passion so far as they could, together with cultured explanations of any mischances. Näin kommentoi Winston Churchill luettuaan Ylpeys ja ennakkoluulo -romaanin. Viittaus Napoleonin sotaan selittynee sillä, että Churchill luki kirjan vuonna 1943, keskellä toista maailmansotaa. Lisäksi Churchill luki kirjan sairastaessaan keuhkokuumetta, joten hän ei ehkä lukenut tarkasti.  Calm lives?! Jane Austenin aikana sopivan puolison löytäminen oli sekä kestävyyttä että hermoja koetteleva laji. Austenin romaaneissa nuoret naiset asuivat usein myös maaseudulla, jossa sopivien herrasmiesten tarjonta ei ollut runsasta. Ja varsinkin jos nainen oli vaatimattomista oloist...

Joulun pehmein paketti on Petri Tamminen

  "Nuori mies janoaa rakkautta ", lukee kirjan takakannessa. Ja kirjan alku onkin dramaattinen kun tämä kyseinen nuori mies ihastuu kihlajaismatkallaan Prahassa paikalliseen nuoreen naiseen. Kihlattu saa jäädä, kun tarinan Petri antautuu viettiensä valtaan. Eikä tässä kaikki: jossain vaiheessa mietin jo, että onpas tässä varsinainen sarjarakastaja. On Maria, Minnaa, Liisaa - ja sitten tosiaan vielä se H siellä Prahassa. Mutta, hold your horses, jos luulit että kyseessä on perinteinen nuoren miehen kosiomatkoista kertova kirja niin erehdyt. Kirjan on kirjoittanut Petri Tamminen! Ja jos olet jo lukenut Tammista tiedät, että tarina etenee aivan oman logiikkansa mukaan. Tarinan "Petri" on siis rakastunut. Ja rakkaus saa ainakin näennäisesti vastakaikua. Tamminen, tuo  kotimainen versio nolojen tilanteiden miehestä Mr. Beanistä, kuljettaa meitä niin Tampereella, Turussa, Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Prahassa. Tunteiden palo ajaa miestä palaamaan Prahaan kerta toisensa...

Seela Sellan käsikirja elämään

  Olen elämäkertojen ja muistelmien suurkuluttaja, ja tällä kokemuksella uskallan jo sanoa, että mielenkiintoisimmat muistelmat tulevat teatteri-ihmisiltä. Ja ne huonoimmat? Olen lukenut muutamat urheilijamuistelmat, eikä niistä sitten sen enempää. Olisiko niin, että huippu-urheilijaksi tullakseen on pistettävä arkinen elämä hyllylle odottamaan kilpaurheilijan uran päättymistä, kun taas hyväksi näyttelijäksi tullakseen on otettava kaikki oppi mitä elämä suinkin tarjoaa.  Tämän kirjoitettuani muistin välittömästi yhden poikkeuksen, eli viime vuonna lukemani ruotsalaisen pika-aiturin Ludmila Engquistin elämäkerran. Kirja on harvinaisen rehellinen kuvaus kilpaurheilun armottomasta maailmasta, jossa ainoa onnistumisen merkki on yltäminen korkeimmalle palkintokorokkeelle. Juuri tällaiset tarinat kiinnostavat minua, mitään fanikirjoja en kaipaa. (Tämän takia jäänee myös Sanna Marinin tuore omaelämäkerta osaltani lukematta.) Sitäkin suurempi nautinto oli lukea Seela Sellan lähes 700...