Siirry pääsisältöön

Mikael Persbrandt, Carl-Johan Vallgren: Muistini mukaan (2017)


Olipa rankka joulu tänä vuonna! Ainakin jos vietti sen Mikael Persbrandtin seurassa. Sain kirjastolta joululahjan kun kauan jonottamani kirja saapui juuri ennen joulunpyhiä ja kun kerran avasin kirjan niin se pitikin sitten lukea samaan syssyyn loppuun asti.

Mikael Persbrandt on esiintynyt iltalehtien lööpeissä viime vuosina sen verran usein, että minäkin tiesin miehen alkoholi- ja huumeongelmista. Mutta en tiedä mitä oikeastaan odotin kirjan lukemista aloittaessani. En edes välttämättä pidä hänestä näyttelijänä ja skandaalinkäryisistä paljastuksistakaan en välittäisi lukea. Mutta Persbrandtin tarina piti otteessaan ja liikutti, kaikessa karmeudessaan.

Tarina alkaa Jakobsbergin lähiöstä Tukholman kupeesta, jossa Mikael syntyy nuoren isän ja vielä nuoremman äidin ainokaiseksi. Isä häipyy kuvioista varhaisessa vaiheessa, vaikka satunnainen yhteys säilyykin. Äiti ryhtyy opiskelemaan taidetta, miesystävät vaihtuvat ja nuori Mikael itsenäistyy varhain.

Koulu ei suju kovinkaan hyvin mutta Mikael lähtee ensin opiskelemaan äitinsä innoittamana kuvataiteita kunnes hän 18-vuotiaana pyrkii balettikouluun, jonne hän myös kaikkien hämmästykseksi pääsee. Mikael saa opintojen kuluessa mahdollisuuden työskennellä avustajana Dramatenissa itsensä Ingmar Bergmanin ohjauksessa, jolloin vihdoin löytyy oikea ura - teatteri. Loppu onkin sitten historiaa.

Mutta huh minkä matkan Persbrandt on tehnyt, helpommallakin voisi ihminen päästä eteenpäin! Tosin hän rivien välistä antaa ymmärtää, että näyttelijän tulee olla elämää nähnyt ja kokenut voidakseen tehdä uskottavia rooleja ja monin paikoin tuli tunne, että Persbrandt jopa mielellään luo kuvaa itsestään "kovana jätkänä". Alkusivuilla hän väittää, että on pohjimmiltaan ujo ja herkkä tyyppi mutta se puoli ei nyt välttämättä loistanut tässä tarinassa...

Persbrandt kertoo jännittäviä anekdootteja teatteri- ja filmimaailmasta ja monet kollegat saavat kuulla kunniansa. Mutta osaa hän kiittääkin silloin kun kiitos on paikallaan. Erityisen traagista on lukea ruotsalaisen teatterineron ja Persbrandtin ikätoverin Thorsten Flinckin kohtalosta, Persbrandt ei säästele sanojaan ylistäessään Flinckin lahjakkuutta mutta kuten lööpeistä on jo moneen kertaan käynyt ilmi, Flinck ei huumeriippuvuutensa vuoksi koskaan palanne teatteriin.

Niin, ne huumeet... Persbrandt heittää koko sen maailman  lukijan eteen kaikessa raadollisuudessaan, itseään säästelemättä. Siinä sivussa hän heittää lukijan eteen myös muutaman kanssaihmisensäkin, muun muassa agenttinsa ( joka, vaikkakin Persbrandtin mukaan on jo päässyt eroon omasta huumeongelmastaan, sanoi sopimuksensa irti heti kirjan julkaisun jälkeen). Muutaman naissuhteen kuvauksen olisin myös jättänyt pois, kokonaiskuva selviää joka tapauksessa: alkoholia, kokaiinia ja seksiä on kulunut vuosien varrella enemmän kuin kohtuullisesti.

Pelastus löytyy Persbrandtin nykyisen puolison epäilystä, ettei kyseessä olisikaan tavallinen huumeriippuvuus vaan että Persbrandt kärsiikin kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Tästä kuluu vielä kuitenkin muutama vuosi ennen kuin lääkärit alkavat epäillä samaa, perusteellisten tutkimusten jälkeen diagnoosi varmistuu ja ihmeiden ihme, Persbrandtin aloittaessa litium-lääkityksen huumeet häviävät ajatuksista saman tien.

Kirjan voi siis lukea sekä skandaalinkäryisenä elämänkertana (Persbrandt haluaa selvästikin peitota halveksimansa iltapäivälehdet ja paparazzit) mutta myös vertaustukena heille, jotka saattavat kärsiä samasta sairaudesta. Kirja lienee kuitenkin ennen kaikkea Persbrandtin yritys selittää omille lapsilleen, joille kirja on myös omistettu, mitä kaikkea niiden lukemattomien skandaalilööppien takana oikeasti oli.

Och jag ser det så tydligt nu: hade jag fortsatt därifrån hade jag förlorat allt. Sanna, barnen. Mitt hus. Alla möjligheter att jobba. Och inte minst mitt liv. Jag gjorde valet medan jag fortfarande hade det mesta kvar. Människor som älskade mig, min familj, min ekonomi, en liten gnutta renommé. 

Jag förstod det när jag reste mig ur soffan och ställde undan det tomma glaset. Jag hade lyckats, jag hade nått botten.

**
Mikael Persbrandt, Carl-Johan Vallgren: Så som jag minns det
Albert Bonniers Förlag 2017
(Muistini mukaan, Tammi 2018)

Helmet-lukuhaaste: 47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit

Kommentit

  1. KIitos esittelystä, nämä ovat kirjoja joita ei ole mukava lukea. Persbrandt on nimenä outo, enkä ole tätä Beckiä katsonut, mutta huomasin, että esiintyi Aurinkomyrsky-filmatisoinnissa Thomas Söderberginä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mrs Orwellin näkymätön elämä - eli miten häivytetään nainen historiankirjoista

 Käytiin teinin kanssa hiihtolomalla Lontoossa. Hiihtämään ei sentään päästy, lomasta tuli enemmänkin kevätloma. Mutta olipa hienot neljä päivää, taas. Se kaupunki ei petä vierailijoitaan eivätkä varsinkaan sen asukkaat! Saatiin nauttia jälleen kerran lontoolaisesta asiakaspalvelusta ja smalltalkata ihan sielumme kyllyydestä.  Mikä siinä muuten onkin, että me täällä Pohjolassa niin ihannoimme tätä kasvotonta itsepalvelukulttuuria? Onhan se edullista ja tehokasta, mutta olemme kyllä onnistuneet tehokkaasti eliminoimaan myös kaiken inhimillisen ja kaikki hauskat ja yllättävät kohtaamiset. Siis kaiken sen elämänsuolan!  Mutta nyt asiaan...  ** Kirjallisena seuranani Lontooseen matkusti Anna Funder teoksellaan "Wifedom". Kävin ennen matkallelähtöä aika kovaa jaakobinpainia itseni kanssa, sillä oikeasti olisin halunnut ottaa mukaan ainakin viisi eri kirjaa. Mutta järki voitti, yhden kirjan taktiikalla lähdin matkaan ja se toimi hyvin. Kirja oli tarpeeksi hyvä ja tarpeeksi mielenki

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilaisilla

Kirjavuosi 2023: vanhoja tuttuja, uusia yllätyksiä ja vähän äänikirjojakin!

  Jokohan sitä uskaltaisi summata kirjavuoden 2023 hitit ja hudit? Paljon on tullut luettua, peräti 79 kirjaa ja melkein 20 000 sivua ja joukkoon mahtuu jos jonkinlaista. Tapani mukaan luen erittäin vähän uusia kirjoja, tulen yleensä noin 5-15 vuotta perässä, joten jos haluatte kuulla näkemyksiäni tänä vuonna ilmestyneistä kirjoista kannattaa jäädä seuraamaan tulevien vuosien blogikirjoituksiani... Vuoden rakas jälleennäkeminen on Linda Jakobsonin Kiinaa käsittelevä kirja ' Mureneva muuri ' (Kirjayhtymä 1988). Minulla oli vuosituhannen vaihtuessa jonkinlainen Kiina-kuume, joka tosin lauhtui heti kun pääsin käymään Pekingissä (never again...). Mutta Kiina kiehtoo edelleen maana ja kulttuurina, vaikkakin mieluiten näin turvallisen välimatkan päästä. Jakobsonin kirja on todella sekä viihdyttävä että paljon tietoa antava perusopus, joka kannattaa näköjään pitää visusti hyllyssä jatkossakin. Vuoden hauskin kirja - ja tässä tapauksessa arvaan kirjan olleen myös hauskin kirja kirjoi

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia

Kirjabloggaajien joulukalenteri: 3. luukku - Talvirakkautta ja lahjakirjavinkki!

  Tervetuloa avaamaan kirjabloggaajien joulukalenterin kolmas luukku! Eilinen luukku avautui  Amman kirjablogissa  ja huomisen eli neljännen luukun avaa  Hemulin kirjahylly . Tänä vuonna joulukalenterin kokoamisesta ja visuaalisesta ilmeestä vastaa  Yöpöydän kirjat -blogi . Nyt kun muistelen näitä aikaisempia joulukalentereita niin olen aika monena vuotena tuonut teidät tänne Tukholmaan. Ja se ei ole mikään ihme, sillä tämä nykyinen kotikaupunkini on minulle joulukaupunkien ykkönen. Muistan tarkasti sen hetken kun rakastuin Tukholmaan. Se tapahtui vasta kun olin asunut täällä jo parisen vuotta. Olin itse asiassa aika skeptinen koko kaupunkia kohtaan, olinhan täällä vain muutaman kuukauden töissä ja sitten oli tarkoitus muuttaa takaisin "kotiin", eli Helsinkiin. Mutta elämä tunnetusti yllättää ja muutaman kuukauden mittainen pestini vakinaistui, nyt jo 23 vuoden ajaksi. Olin aluksi erittäin hämmentynyt - eihän minun tänne pitänyt jäädä! Kunnes eräs viisas ja vanhempi ruotsinsu