Siirry pääsisältöön

Onko teatteri-ihmisillä parhaat muistelmat?

 

Tuossa ylläolevassa kuvassa on yhdeksän eniten sydämiä vuonna 2022 kerännyttä kuvaani instagramissa. Kukat, runot ja kirjastot näemmä viehättävät! Ja on siellä joukossa hyviä kirjojakin, Kati Outisen muistelmateoksesta pidin todella paljon ja Laura Lindstedtin Oneironista menin aivan pois tolaltani. Ai näinkin voi kirjoittaa?!

Luin vuoden aikana noin 60 kirjaa ja joukossa oli muutamakin sykähdyttävä lukukokemus, niistä enemmän ensi kerralla. Mutta nyt fiilistelen teatterimaailmassa, aivan kuten vuoden alussa Kati Outisen kirjan löytäessäni. En ole mikään erityisen ahkera teatterissa kävijä, mutta näyttelijäelämäkerrat kiinnostavat aina. Jostakin syystä juuri näyttelijöillä on aina ne parhaat jutut...

En ole tainnut vieläkään oikein toipua Mikael Persbrandtin rehellisestä tilityksestä, jossa alkoholia, kokaiinia ja seksiä kulutettiin enemmän kuin kohtuullisesti. Demi Moore kertoi omasta rikkinäisestä lapsuudestaan ja Hollywoodin varjopuolista, Stina Ekbladin kirja oli puolestaan ylistys runoudelle, hänen ansiostaan rohkaistuin lukemaan runoja ääneen täällä kotona.

Aloin viime kesänä kuunnella Johanna Venhon kirjoittamaa kirjaa Martti Suosalon elämästä. Hurmaannuin täysillä, varsinkin kun Suosalo on itse äänikirjan lukijana. Kävin Suosalon kanssa heinäkuussa mustikkametsässä, mutta sitten alkoi taas syyskiireet ja kirja jäi puoleenväliin. Nyt joululomalla olemme käyneet metsäkävelyillä ja olen saanut kuunneltua kirjan loppuun. Mikä nautinto!

Suosalo kertoo kirjassaan tietysti kaikki pakolliset lapsuus- ja nuoruuskuviot, mutta erityisen yksityiskohtaisesti hän kertoo näyttelijäntyöstään. Suosalolle näyttelijäntyö ei ole glamuuria tai boheemielämää vaan ihan rehellistä käsityöläisen hommaa, jossa on kuitenkin tietty mystiikan verho. Suosalo kertoo useita esimerkkejä, joissa hän pääsee työssään toteuttamaan illuusionomaisia kohtauksia. Hän kertoo myös näyttelijän ja yleisön suhteesta, joka on tietysti aivan olennainen osa teatteriesitystä. Suosalon mukaan tuossa suhteessa voi olla myös seksuaalista virettä.

Kirjassa pääsevät ääneen Suosalon tulkitsemina tärkeät henkilöt lapsuusperheestä ja serkuista aina Jouko Turkkaan asti. Luulenpa muuten, että näin lämmihenkistä muistelua Turkasta ei taida toista olla. Suosalo ei hymistele, mutta antaa myös sen arvon, joka opettajalle kuuluu. 

Jos kirja kiinnostaa, suosittelen erityisesti äänikirjaversiota. 

Johanna Venho: Martti Suosalon tähänastinen elämä (WSOY 2022)

Sain tässä joululomalla kurkistaa myös brittiläisen teatterin maailmaan. En ole mikään suurempi komisario Morse -fani, joten tämä näyttelijä John Thaw'sta kertova kirja on ehkä yllättävä valinta. Mutta antakaas kun selitän!

Olen jo muutaman vuoden seurannut tv-sarjaa "Great Canal Journeys", jossa näyttelijät ja aviopari Timothy West ja Prunella Scales kiertävät Englannin kanavia ja myöhemmissä osissa myös ulkomaiden vesireittejä. Scales sairastui kuitenkin Alzheimeriin ja nyt sarjaa jatkaa uusi parivaljakko, ystävykset Sheila Hancock, joka on näyttelijä sekä toimittaja-kirjailija Gyles Brandreth. 

Kiinnostuin erityisesti Hancockista, joka täyttää pian 90 vuotta, mutta näyttää käsittämättömän elinvoimaiselta. Nopea googlaus paljasti Hancockin olleen naimisissa "komisario Morsen" kanssa tämän kuolemaan asti ja Hancock on myös kirjoittanut kirjan pariskunnan elämästä. Onneksi se löytyi lähikirjaston makasiinista!

Kirja on kertomus sekä Hancockin että Thawn'n elämästä ja käy läpi molempien lapsuus- ja nuoruusvuodet, kunnes jossakin vaiheessa elämäntaipaleet yhdistyvät. Mutta kirjan kannessa komeilee John Thaw, minkä ymmärrän toki kirjan kustantajan näkökulmasta, vaikkakin Sheila Hancockin puolesta harmittaa. Hancock oli kuitenkin Thaw'n tavatessaan  töidensä ansiosta se tunnetumpi osapuoli ja kaiken lisäksi paremmin palkattukin. Thaw'takin kismitti, että uran alkuvaiheessa, päästyään "Kuka kukin on" -kirjaan, hänen kohdallaan luki lyhyesti "Katso Sheila Hancock".

Mutta tilanne kääntyi lopulta päälaelleen kun Thaw sai ensimmäisen poliisiroolinsa The Sweeney -sarjassa, josta tuli supersuosittu. Ja maailmanlaajuinen läpimurto tulikin sitten komisario Morsen roolin myötä.

Hancock kertoo huumorilla elämästä sodanjälkeisessä Englannissa, joka oli monella tapaa miesten maailma. Nuori Sheila ymmärtää jo varhain, ettei hänen nenällään ja pituudellaan saada pääosia, mutta huumorin taitajana hän sai näkyvyyttä erityisesti televisiossa. Hiukan myöhemmin Hancock ryhtyy aktiivisesti ajamaan naisasiaa ja tästä olisin mielelläni lukenut enemmänkin, mutta koska kirjan päähenkilö on siis aviomies John Thaw, ei Hancock mene pintaa syvemmälle. 

Kirjassa kerrotaan myös muistelujen lomassa päiväkirjamerkinnöin Thaw'n kuolemasta. Tämä kuoli v. 2002 sairastuttuaan ruokatorven syöpään. Hancockin kirja ilmestyi pari vuotta myöhemmin ja on tietysti suunnattu ennen kaikkea komisario Morsea kaipaamaan jääneille faneille. Mutta teatterista ja ylipäänsä brittikulttuurista kiinnostuneille kirja on mielenkiintoista luettavaa.

Sheila Hancock: The Two of Us - My Life with John Thaw (Bloomsbury 2004)

Mutta Sheila Hancock ei jätä minua rauhaan. Satuin löytämään kirjaston elokuvapalvelusta elokuvan, jossa Hancock näyttelee pääroolin. Miehensä kuoleman jälkeen kahdeksankymppinen Mrs Edith Moore, Edie, päättää toteuttaa vuosikymmenten aikaisen haaveensa ja lähteä Skotlantiin, tarkoituksena nousta Suilven-vuorelle. The Guardian-lehden haastattelusta luen, että Hancock näyttelee roolin ilman teknisiä kikkaskonsteja. Silloin vielä 85-vuotias näyttelijä tarpoo pitkin nummia ja vuorenrinteitä, hyväkuntoinen kun on. Mikä nainen!

Kommentit

  1. Johanna Venho on ainakin fiktion ja runouden puolella taitava kirjoittaja, joten en epäile etteikö Suosalo-kirjakin ole nautinto. Itseäni ei vain juuri se teos kiinnosta, olen vähän turhan nuori Suosalon faniksi. :)

    Sheila Hancockin kyky vaeltaa vielä tuossa iässä on kyllä kunnioitettavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tuossa Suosalon kirjassa oli suuri osa nautintoa juuri se, että hän kommentoi tapahtumia 80- ja 90- luvuilta, esimerkiksi juuri Jouko Turkkaa, joka ei kai nuoremmille taida olla enää niin tuttu nimi? Mutta 80-luvun lopulla teatterikoulu oli varsinainen myrskyn keskus ja ainainen puheenaihe.

      Poista
    2. Kyllä toki Turkka on tuttu hahmona, samoin pääpiirteittäin teatterikoulun kuohunnat. Mutta veikkaan, että kovin monelle itseäni nuoremmalle eivät ehkä olekaan.

      Poista
  2. Ai niin, Demi Mooren kirja minun pitää ehdottomasti lukea! Täytyykin heti mennä katsomaan saako sen meidän kirjastosta (no saa, jee!).

    Tuo Edie-elokuva minun piti taannoin katsoa, mutta ilmeisesti unohdin. Minua kiinnosti myös kovasti se, että Hancock tosiaan patikoi itse eri paikkoihin eikä käyttänyt mitään stuntteja. Muistelisin, että hänellä kaiken lisäksi on korkeanpaikankammo.

    Rentoa vuoden viimeistä päivää ja paljon ilonhetkiä tulevalle vuodelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hancock mainitsee tosiaan tuossa Guardianin haastattelussa, että hän kärsii korkeanpaikankammosta. Sain muuten tuosta elokuvasta nyt inspiraation, että alan harrastaa vaeltamista aktiivisemmin niin olen sitten ysikymppisenä yhtä hyvässä kunnossa kuin Sheila Hancock. Life goals 😀

      Kiitos samoin, mukavaa loppuvuotta ja onnellista uutta sellaista!!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallitsevat ruot

Levoton lukija

  Nyt on taas sellainen hetki, että sanat eivät tunnu riittävän. Ja tämä koskee sekä lukemaani kirjallisuutta että elämää ylipäänsä. Ajatukset ovat Vantaalla ja siellä sattuneessa kouluampumisessa... Tämä postaukseni saa nyt olla pinnan raapaisuja, ohimeneviä ajatuksia, jotka ovat sujahtaneet lukemisteni lomassa. Sillä ajatuksia, niitä on totisesti riittänyt viimeisen parin viikon lukuorgiani tuoksinassa! Pari viikkoa sitten luin peräperää kaksi Juli Zehin ajankohtaista teosta. Saksalainen Zeh on kirjoittanut jo vuosituhannen vaihteesta lähtien, mutta nyt hänen kirjojaan vilahtaa siellä sun täällä. Saksassa Zeh tunnetaan kansalaisaktivistina ja aktivismi näkyy myös selkeästi näissä tuoreimmissa kirjoissa Yli-ihmisiä (Über Menschen, 2021) ja Zwischen Welten (2023, kirjoitettu yhdessä Simon Urbanin kanssa). Jos etsitte ajankohtaista yhteiskuntakritiikkiä, Juli Zeh is your woman! Palaan toivottavasti Juli Zehin maailmaan myöhemmin, tällä hetkellä sen kartoittaminen tuntuu ylivoimaiselta.

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja

Mrs Orwellin näkymätön elämä - eli miten häivytetään nainen historiankirjoista

 Käytiin teinin kanssa hiihtolomalla Lontoossa. Hiihtämään ei sentään päästy, lomasta tuli enemmänkin kevätloma. Mutta olipa hienot neljä päivää, taas. Se kaupunki ei petä vierailijoitaan eivätkä varsinkaan sen asukkaat! Saatiin nauttia jälleen kerran lontoolaisesta asiakaspalvelusta ja smalltalkata ihan sielumme kyllyydestä.  Mikä siinä muuten onkin, että me täällä Pohjolassa niin ihannoimme tätä kasvotonta itsepalvelukulttuuria? Onhan se edullista ja tehokasta, mutta olemme kyllä onnistuneet tehokkaasti eliminoimaan myös kaiken inhimillisen ja kaikki hauskat ja yllättävät kohtaamiset. Siis kaiken sen elämänsuolan!  Mutta nyt asiaan...  ** Kirjallisena seuranani Lontooseen matkusti Anna Funder teoksellaan "Wifedom". Kävin ennen matkallelähtöä aika kovaa jaakobinpainia itseni kanssa, sillä oikeasti olisin halunnut ottaa mukaan ainakin viisi eri kirjaa. Mutta järki voitti, yhden kirjan taktiikalla lähdin matkaan ja se toimi hyvin. Kirja oli tarpeeksi hyvä ja tarpeeksi mielenki

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj