Siirry pääsisältöön

Onko teatteri-ihmisillä parhaat muistelmat?

 

Tuossa ylläolevassa kuvassa on yhdeksän eniten sydämiä vuonna 2022 kerännyttä kuvaani instagramissa. Kukat, runot ja kirjastot näemmä viehättävät! Ja on siellä joukossa hyviä kirjojakin, Kati Outisen muistelmateoksesta pidin todella paljon ja Laura Lindstedtin Oneironista menin aivan pois tolaltani. Ai näinkin voi kirjoittaa?!

Luin vuoden aikana noin 60 kirjaa ja joukossa oli muutamakin sykähdyttävä lukukokemus, niistä enemmän ensi kerralla. Mutta nyt fiilistelen teatterimaailmassa, aivan kuten vuoden alussa Kati Outisen kirjan löytäessäni. En ole mikään erityisen ahkera teatterissa kävijä, mutta näyttelijäelämäkerrat kiinnostavat aina. Jostakin syystä juuri näyttelijöillä on aina ne parhaat jutut...

En ole tainnut vieläkään oikein toipua Mikael Persbrandtin rehellisestä tilityksestä, jossa alkoholia, kokaiinia ja seksiä kulutettiin enemmän kuin kohtuullisesti. Demi Moore kertoi omasta rikkinäisestä lapsuudestaan ja Hollywoodin varjopuolista, Stina Ekbladin kirja oli puolestaan ylistys runoudelle, hänen ansiostaan rohkaistuin lukemaan runoja ääneen täällä kotona.

Aloin viime kesänä kuunnella Johanna Venhon kirjoittamaa kirjaa Martti Suosalon elämästä. Hurmaannuin täysillä, varsinkin kun Suosalo on itse äänikirjan lukijana. Kävin Suosalon kanssa heinäkuussa mustikkametsässä, mutta sitten alkoi taas syyskiireet ja kirja jäi puoleenväliin. Nyt joululomalla olemme käyneet metsäkävelyillä ja olen saanut kuunneltua kirjan loppuun. Mikä nautinto!

Suosalo kertoo kirjassaan tietysti kaikki pakolliset lapsuus- ja nuoruuskuviot, mutta erityisen yksityiskohtaisesti hän kertoo näyttelijäntyöstään. Suosalolle näyttelijäntyö ei ole glamuuria tai boheemielämää vaan ihan rehellistä käsityöläisen hommaa, jossa on kuitenkin tietty mystiikan verho. Suosalo kertoo useita esimerkkejä, joissa hän pääsee työssään toteuttamaan illuusionomaisia kohtauksia. Hän kertoo myös näyttelijän ja yleisön suhteesta, joka on tietysti aivan olennainen osa teatteriesitystä. Suosalon mukaan tuossa suhteessa voi olla myös seksuaalista virettä.

Kirjassa pääsevät ääneen Suosalon tulkitsemina tärkeät henkilöt lapsuusperheestä ja serkuista aina Jouko Turkkaan asti. Luulenpa muuten, että näin lämmihenkistä muistelua Turkasta ei taida toista olla. Suosalo ei hymistele, mutta antaa myös sen arvon, joka opettajalle kuuluu. 

Jos kirja kiinnostaa, suosittelen erityisesti äänikirjaversiota. 

Johanna Venho: Martti Suosalon tähänastinen elämä (WSOY 2022)

Sain tässä joululomalla kurkistaa myös brittiläisen teatterin maailmaan. En ole mikään suurempi komisario Morse -fani, joten tämä näyttelijä John Thaw'sta kertova kirja on ehkä yllättävä valinta. Mutta antakaas kun selitän!

Olen jo muutaman vuoden seurannut tv-sarjaa "Great Canal Journeys", jossa näyttelijät ja aviopari Timothy West ja Prunella Scales kiertävät Englannin kanavia ja myöhemmissä osissa myös ulkomaiden vesireittejä. Scales sairastui kuitenkin Alzheimeriin ja nyt sarjaa jatkaa uusi parivaljakko, ystävykset Sheila Hancock, joka on näyttelijä sekä toimittaja-kirjailija Gyles Brandreth. 

Kiinnostuin erityisesti Hancockista, joka täyttää pian 90 vuotta, mutta näyttää käsittämättömän elinvoimaiselta. Nopea googlaus paljasti Hancockin olleen naimisissa "komisario Morsen" kanssa tämän kuolemaan asti ja Hancock on myös kirjoittanut kirjan pariskunnan elämästä. Onneksi se löytyi lähikirjaston makasiinista!

Kirja on kertomus sekä Hancockin että Thawn'n elämästä ja käy läpi molempien lapsuus- ja nuoruusvuodet, kunnes jossakin vaiheessa elämäntaipaleet yhdistyvät. Mutta kirjan kannessa komeilee John Thaw, minkä ymmärrän toki kirjan kustantajan näkökulmasta, vaikkakin Sheila Hancockin puolesta harmittaa. Hancock oli kuitenkin Thaw'n tavatessaan  töidensä ansiosta se tunnetumpi osapuoli ja kaiken lisäksi paremmin palkattukin. Thaw'takin kismitti, että uran alkuvaiheessa, päästyään "Kuka kukin on" -kirjaan, hänen kohdallaan luki lyhyesti "Katso Sheila Hancock".

Mutta tilanne kääntyi lopulta päälaelleen kun Thaw sai ensimmäisen poliisiroolinsa The Sweeney -sarjassa, josta tuli supersuosittu. Ja maailmanlaajuinen läpimurto tulikin sitten komisario Morsen roolin myötä.

Hancock kertoo huumorilla elämästä sodanjälkeisessä Englannissa, joka oli monella tapaa miesten maailma. Nuori Sheila ymmärtää jo varhain, ettei hänen nenällään ja pituudellaan saada pääosia, mutta huumorin taitajana hän sai näkyvyyttä erityisesti televisiossa. Hiukan myöhemmin Hancock ryhtyy aktiivisesti ajamaan naisasiaa ja tästä olisin mielelläni lukenut enemmänkin, mutta koska kirjan päähenkilö on siis aviomies John Thaw, ei Hancock mene pintaa syvemmälle. 

Kirjassa kerrotaan myös muistelujen lomassa päiväkirjamerkinnöin Thaw'n kuolemasta. Tämä kuoli v. 2002 sairastuttuaan ruokatorven syöpään. Hancockin kirja ilmestyi pari vuotta myöhemmin ja on tietysti suunnattu ennen kaikkea komisario Morsea kaipaamaan jääneille faneille. Mutta teatterista ja ylipäänsä brittikulttuurista kiinnostuneille kirja on mielenkiintoista luettavaa.

Sheila Hancock: The Two of Us - My Life with John Thaw (Bloomsbury 2004)

Mutta Sheila Hancock ei jätä minua rauhaan. Satuin löytämään kirjaston elokuvapalvelusta elokuvan, jossa Hancock näyttelee pääroolin. Miehensä kuoleman jälkeen kahdeksankymppinen Mrs Edith Moore, Edie, päättää toteuttaa vuosikymmenten aikaisen haaveensa ja lähteä Skotlantiin, tarkoituksena nousta Suilven-vuorelle. The Guardian-lehden haastattelusta luen, että Hancock näyttelee roolin ilman teknisiä kikkaskonsteja. Silloin vielä 85-vuotias näyttelijä tarpoo pitkin nummia ja vuorenrinteitä, hyväkuntoinen kun on. Mikä nainen!

Kommentit

  1. Johanna Venho on ainakin fiktion ja runouden puolella taitava kirjoittaja, joten en epäile etteikö Suosalo-kirjakin ole nautinto. Itseäni ei vain juuri se teos kiinnosta, olen vähän turhan nuori Suosalon faniksi. :)

    Sheila Hancockin kyky vaeltaa vielä tuossa iässä on kyllä kunnioitettavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tuossa Suosalon kirjassa oli suuri osa nautintoa juuri se, että hän kommentoi tapahtumia 80- ja 90- luvuilta, esimerkiksi juuri Jouko Turkkaa, joka ei kai nuoremmille taida olla enää niin tuttu nimi? Mutta 80-luvun lopulla teatterikoulu oli varsinainen myrskyn keskus ja ainainen puheenaihe.

      Poista
    2. Kyllä toki Turkka on tuttu hahmona, samoin pääpiirteittäin teatterikoulun kuohunnat. Mutta veikkaan, että kovin monelle itseäni nuoremmalle eivät ehkä olekaan.

      Poista
  2. Ai niin, Demi Mooren kirja minun pitää ehdottomasti lukea! Täytyykin heti mennä katsomaan saako sen meidän kirjastosta (no saa, jee!).

    Tuo Edie-elokuva minun piti taannoin katsoa, mutta ilmeisesti unohdin. Minua kiinnosti myös kovasti se, että Hancock tosiaan patikoi itse eri paikkoihin eikä käyttänyt mitään stuntteja. Muistelisin, että hänellä kaiken lisäksi on korkeanpaikankammo.

    Rentoa vuoden viimeistä päivää ja paljon ilonhetkiä tulevalle vuodelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hancock mainitsee tosiaan tuossa Guardianin haastattelussa, että hän kärsii korkeanpaikankammosta. Sain muuten tuosta elokuvasta nyt inspiraation, että alan harrastaa vaeltamista aktiivisemmin niin olen sitten ysikymppisenä yhtä hyvässä kunnossa kuin Sheila Hancock. Life goals 😀

      Kiitos samoin, mukavaa loppuvuotta ja onnellista uutta sellaista!!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tammikuun luetut & Berliinin terveiset

  Tänä vuonna tammikuu oli osaltani harvinaisen jännittävä: toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja lähdin kolmeksi viikoksi Berliiniin opiskelemaan saksaa. Tavoitteena oli ylittää huiman korkealta tuntuva kynnys ja alkaa puhua saksaa. Tämä toteutuikin jo ensimmäisen viikon jälkeen! Jokin asetus napsahti aivoissa paikoilleen ja yliopistossa pandemian jälkeen oppimani saksa alkoi tulla ulos. Ei aina virheettömästi, mutta enpähän enää pelännyt puhua. Myös saksan kielen lukemiseen näyttää tulleen vauhtia lisää. Ostin lähes ensitöikseni Berliinin kirjakaupat löydettyäni Juli Zeh 'n romaanin "Über Menschen". Olin lukenut romaanin aiemmin jo suomeksi, mutta nyt sain siihen aivan uuden tuntuman ja kielikurssilla eteentulleita sanoja tuntui tupsahtelevan eteen joka rivillä. Onneksi olin myös ehtinyt unohtaa miten tarina päättyy, joten sain jälleen kerran yllättyä ja liikuttua. Menomatkan lukemisiksi yöjunaan olin ottanut mukaan ruotsalaisen Lena Einhornin romaanin "Siri". S...

Lukupinon ilot ja pettymykset - ja miten ryhdytään vastuulliseksi kirjastonkäyttäjäksi

  Olen nyt vihdoin ja viimein älynnyt, että kirjastovaraukset voi paussata! Tunsin tosin suurta haikeutta kun ilmoitin kirjaston tietokannalle, että seuraavan kerran kirjoja voi toimittaa minulle vasta huhtikuun lopussa. Siihen mennessä olisi nimittäin tarkoitus saada yliopiston lopputyö kasaan.  Mutta iloitaan nyt vielä sitäkin suuremmalla syyllä tästä käsillä olevasta pinosta, jonka olen onnistunut taas itselleni kasaamaan. Olen näitä kirjoja varaillut blogista ja kirjainstasta löytämieni vinkkien perusteella, kiitos taas kaikille vinkkaajille!  Aloitetaan kirjapinon pettymyksestä. Lea Ypin omaelämäkerrallinen teos "Vapaa" lapsuudesta 80-luvun Albaniassa on yksi viime vuosien sykähdyttävimmistä lukukokemuksistani. Niinpä Ypin uusin kirja "Indignity" meni heittämällä lukulistalleni. Mutta... Kirja jatkaa Albanian historian kuvauksella, mikä on teoksen parasta antia. Olen edelleen erittäin utelias kuulemaan lisää Albaniasta! Samalla kun nolottaa tajuta kuinka vähä...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Loma! Ja dekkarit...

Ensimmäinen lomaviikko on nyt takana mutta kolme vielä edessä. Ja ilmatkin näyttävät alkavan lämmetä joten tunnelma on korkealla! Lomatunnelmaani kuuluvat myös dekkarit. En niitä yleensä lue kovin paljon koska nykydekkarit ovat mielestäni selkeästi raaistuneet. Muutos tapahtui kai Stieg Larssonin Millenium-sarjan myötä, jonka jälkeen monet keksivät tämän modernin version Klondikesta ja mahdollisuuden tehdä rahaa. Psykologiset trillerit ovat kuitenkin mieleistäni jännityskirjallisuutta ja muistelen edelleen lämmöllä viime kesän huippujännää lukukokemusta, Gillian Flynnin  Kiltti tyttö  -trilleriä. Joten kun näin tämän A.J. Finnin Nainen ikkunassa -kirjan seistä töröttävän kirjakaupan eniten myyvien kirjojen ykkösenä ja kannessa vieläpä Flynnin suositus "Amazing!" niin se oli siinä. No, se "Amazing" oli ehkä hiukan liioiteltua ja Flynnin nimen käyttäminen markkinoinnissa aika lailla harhaanjohtavaa. Yhteistä kirjoille oli toki mieleltään  enemmän tai vähemmän...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...