Siirry pääsisältöön

Onko teatteri-ihmisillä parhaat muistelmat?

 

Tuossa ylläolevassa kuvassa on yhdeksän eniten sydämiä vuonna 2022 kerännyttä kuvaani instagramissa. Kukat, runot ja kirjastot näemmä viehättävät! Ja on siellä joukossa hyviä kirjojakin, Kati Outisen muistelmateoksesta pidin todella paljon ja Laura Lindstedtin Oneironista menin aivan pois tolaltani. Ai näinkin voi kirjoittaa?!

Luin vuoden aikana noin 60 kirjaa ja joukossa oli muutamakin sykähdyttävä lukukokemus, niistä enemmän ensi kerralla. Mutta nyt fiilistelen teatterimaailmassa, aivan kuten vuoden alussa Kati Outisen kirjan löytäessäni. En ole mikään erityisen ahkera teatterissa kävijä, mutta näyttelijäelämäkerrat kiinnostavat aina. Jostakin syystä juuri näyttelijöillä on aina ne parhaat jutut...

En ole tainnut vieläkään oikein toipua Mikael Persbrandtin rehellisestä tilityksestä, jossa alkoholia, kokaiinia ja seksiä kulutettiin enemmän kuin kohtuullisesti. Demi Moore kertoi omasta rikkinäisestä lapsuudestaan ja Hollywoodin varjopuolista, Stina Ekbladin kirja oli puolestaan ylistys runoudelle, hänen ansiostaan rohkaistuin lukemaan runoja ääneen täällä kotona.

Aloin viime kesänä kuunnella Johanna Venhon kirjoittamaa kirjaa Martti Suosalon elämästä. Hurmaannuin täysillä, varsinkin kun Suosalo on itse äänikirjan lukijana. Kävin Suosalon kanssa heinäkuussa mustikkametsässä, mutta sitten alkoi taas syyskiireet ja kirja jäi puoleenväliin. Nyt joululomalla olemme käyneet metsäkävelyillä ja olen saanut kuunneltua kirjan loppuun. Mikä nautinto!

Suosalo kertoo kirjassaan tietysti kaikki pakolliset lapsuus- ja nuoruuskuviot, mutta erityisen yksityiskohtaisesti hän kertoo näyttelijäntyöstään. Suosalolle näyttelijäntyö ei ole glamuuria tai boheemielämää vaan ihan rehellistä käsityöläisen hommaa, jossa on kuitenkin tietty mystiikan verho. Suosalo kertoo useita esimerkkejä, joissa hän pääsee työssään toteuttamaan illuusionomaisia kohtauksia. Hän kertoo myös näyttelijän ja yleisön suhteesta, joka on tietysti aivan olennainen osa teatteriesitystä. Suosalon mukaan tuossa suhteessa voi olla myös seksuaalista virettä.

Kirjassa pääsevät ääneen Suosalon tulkitsemina tärkeät henkilöt lapsuusperheestä ja serkuista aina Jouko Turkkaan asti. Luulenpa muuten, että näin lämmihenkistä muistelua Turkasta ei taida toista olla. Suosalo ei hymistele, mutta antaa myös sen arvon, joka opettajalle kuuluu. 

Jos kirja kiinnostaa, suosittelen erityisesti äänikirjaversiota. 

Johanna Venho: Martti Suosalon tähänastinen elämä (WSOY 2022)

Sain tässä joululomalla kurkistaa myös brittiläisen teatterin maailmaan. En ole mikään suurempi komisario Morse -fani, joten tämä näyttelijä John Thaw'sta kertova kirja on ehkä yllättävä valinta. Mutta antakaas kun selitän!

Olen jo muutaman vuoden seurannut tv-sarjaa "Great Canal Journeys", jossa näyttelijät ja aviopari Timothy West ja Prunella Scales kiertävät Englannin kanavia ja myöhemmissä osissa myös ulkomaiden vesireittejä. Scales sairastui kuitenkin Alzheimeriin ja nyt sarjaa jatkaa uusi parivaljakko, ystävykset Sheila Hancock, joka on näyttelijä sekä toimittaja-kirjailija Gyles Brandreth. 

Kiinnostuin erityisesti Hancockista, joka täyttää pian 90 vuotta, mutta näyttää käsittämättömän elinvoimaiselta. Nopea googlaus paljasti Hancockin olleen naimisissa "komisario Morsen" kanssa tämän kuolemaan asti ja Hancock on myös kirjoittanut kirjan pariskunnan elämästä. Onneksi se löytyi lähikirjaston makasiinista!

Kirja on kertomus sekä Hancockin että Thawn'n elämästä ja käy läpi molempien lapsuus- ja nuoruusvuodet, kunnes jossakin vaiheessa elämäntaipaleet yhdistyvät. Mutta kirjan kannessa komeilee John Thaw, minkä ymmärrän toki kirjan kustantajan näkökulmasta, vaikkakin Sheila Hancockin puolesta harmittaa. Hancock oli kuitenkin Thaw'n tavatessaan  töidensä ansiosta se tunnetumpi osapuoli ja kaiken lisäksi paremmin palkattukin. Thaw'takin kismitti, että uran alkuvaiheessa, päästyään "Kuka kukin on" -kirjaan, hänen kohdallaan luki lyhyesti "Katso Sheila Hancock".

Mutta tilanne kääntyi lopulta päälaelleen kun Thaw sai ensimmäisen poliisiroolinsa The Sweeney -sarjassa, josta tuli supersuosittu. Ja maailmanlaajuinen läpimurto tulikin sitten komisario Morsen roolin myötä.

Hancock kertoo huumorilla elämästä sodanjälkeisessä Englannissa, joka oli monella tapaa miesten maailma. Nuori Sheila ymmärtää jo varhain, ettei hänen nenällään ja pituudellaan saada pääosia, mutta huumorin taitajana hän sai näkyvyyttä erityisesti televisiossa. Hiukan myöhemmin Hancock ryhtyy aktiivisesti ajamaan naisasiaa ja tästä olisin mielelläni lukenut enemmänkin, mutta koska kirjan päähenkilö on siis aviomies John Thaw, ei Hancock mene pintaa syvemmälle. 

Kirjassa kerrotaan myös muistelujen lomassa päiväkirjamerkinnöin Thaw'n kuolemasta. Tämä kuoli v. 2002 sairastuttuaan ruokatorven syöpään. Hancockin kirja ilmestyi pari vuotta myöhemmin ja on tietysti suunnattu ennen kaikkea komisario Morsea kaipaamaan jääneille faneille. Mutta teatterista ja ylipäänsä brittikulttuurista kiinnostuneille kirja on mielenkiintoista luettavaa.

Sheila Hancock: The Two of Us - My Life with John Thaw (Bloomsbury 2004)

Mutta Sheila Hancock ei jätä minua rauhaan. Satuin löytämään kirjaston elokuvapalvelusta elokuvan, jossa Hancock näyttelee pääroolin. Miehensä kuoleman jälkeen kahdeksankymppinen Mrs Edith Moore, Edie, päättää toteuttaa vuosikymmenten aikaisen haaveensa ja lähteä Skotlantiin, tarkoituksena nousta Suilven-vuorelle. The Guardian-lehden haastattelusta luen, että Hancock näyttelee roolin ilman teknisiä kikkaskonsteja. Silloin vielä 85-vuotias näyttelijä tarpoo pitkin nummia ja vuorenrinteitä, hyväkuntoinen kun on. Mikä nainen!

Kommentit

  1. Johanna Venho on ainakin fiktion ja runouden puolella taitava kirjoittaja, joten en epäile etteikö Suosalo-kirjakin ole nautinto. Itseäni ei vain juuri se teos kiinnosta, olen vähän turhan nuori Suosalon faniksi. :)

    Sheila Hancockin kyky vaeltaa vielä tuossa iässä on kyllä kunnioitettavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tuossa Suosalon kirjassa oli suuri osa nautintoa juuri se, että hän kommentoi tapahtumia 80- ja 90- luvuilta, esimerkiksi juuri Jouko Turkkaa, joka ei kai nuoremmille taida olla enää niin tuttu nimi? Mutta 80-luvun lopulla teatterikoulu oli varsinainen myrskyn keskus ja ainainen puheenaihe.

      Poista
    2. Kyllä toki Turkka on tuttu hahmona, samoin pääpiirteittäin teatterikoulun kuohunnat. Mutta veikkaan, että kovin monelle itseäni nuoremmalle eivät ehkä olekaan.

      Poista
  2. Ai niin, Demi Mooren kirja minun pitää ehdottomasti lukea! Täytyykin heti mennä katsomaan saako sen meidän kirjastosta (no saa, jee!).

    Tuo Edie-elokuva minun piti taannoin katsoa, mutta ilmeisesti unohdin. Minua kiinnosti myös kovasti se, että Hancock tosiaan patikoi itse eri paikkoihin eikä käyttänyt mitään stuntteja. Muistelisin, että hänellä kaiken lisäksi on korkeanpaikankammo.

    Rentoa vuoden viimeistä päivää ja paljon ilonhetkiä tulevalle vuodelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hancock mainitsee tosiaan tuossa Guardianin haastattelussa, että hän kärsii korkeanpaikankammosta. Sain muuten tuosta elokuvasta nyt inspiraation, että alan harrastaa vaeltamista aktiivisemmin niin olen sitten ysikymppisenä yhtä hyvässä kunnossa kuin Sheila Hancock. Life goals 😀

      Kiitos samoin, mukavaa loppuvuotta ja onnellista uutta sellaista!!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Vuoden 2025 kirjapinossani oli monta yllätystä – tässä ne, jotka jäivät parhaiten mieleen

  Niin se taas mennä hupsahti vuosi menojaan. Ehdin lukea vuoden aikana 84 kirjaa, mikä on osoitus siitä, että olin pääosin hyvässä vireessä. Jos elämässä on liikaa stressiä en pysty yleensä keskittymään lukemiseen, mutta vuosi 2025 on siis ollut tasapainoinen vuosi kaikin tavoin. Mutta mitkä kirjoista jäivät erityisesti mieleen? Tässä omat ikimuistoisimmat: TAKINKÄÄNTÖ Olin jo vannonut, että en lue enää yhtään Sally Rooneyn teosta, mutta kuinkas sitten kävikään... Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee) NOSTALGIATRIPPI Kirja, jonka luettuani tajusin olevani vanha! Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee) KAUNEIN KANSI Tyylipuhdas suoritus! Tosin itse tarina ei ehkä ihan taivu kannen estetiikan mukaisesti, mutta se ei lukukokemustani haitannut. Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee)...

250‑vuotias Jane Austen olisi tunnistanut tämänkin ajan

  Lämpimät onnittelut tänään 250 vuotta täyttävälle Jane Austenille! Osallistun tällä kirjoituksellani Tuulevin lukublogin vetämään Jane Austen -haasteeseen.  What calm lives they had, those people! No worries about the French Revolution, or the crashing struggle of the Napoleonic wars. Only manners controlling natural passion so far as they could, together with cultured explanations of any mischances. Näin kommentoi Winston Churchill luettuaan Ylpeys ja ennakkoluulo -romaanin. Viittaus Napoleonin sotaan selittynee sillä, että Churchill luki kirjan vuonna 1943, keskellä toista maailmansotaa. Lisäksi Churchill luki kirjan sairastaessaan keuhkokuumetta, joten hän ei ehkä lukenut tarkasti.  Calm lives?! Jane Austenin aikana sopivan puolison löytäminen oli sekä kestävyyttä että hermoja koetteleva laji. Austenin romaaneissa nuoret naiset asuivat usein myös maaseudulla, jossa sopivien herrasmiesten tarjonta ei ollut runsasta. Ja varsinkin jos nainen oli vaatimattomista oloist...

Täytän tänään kymmenen!

  Havahduin sattumalta siihen tosiasiaan , että blogini täyttää pyöreät 10 vuotta! Ihme kyllä, tämä henkiraasu on vielä voimissaan, vaikka jossain vaiheessa tekstejä alkoi syntyä harvemmin. Korona-aika elvytti blogia mukavasti, kiitos etätyön ja kotosalla kykkimisen.  Viime aikoina olen huomannut Instagramissa keskustelua siitä, miten kirjapostausten kaupallisuus ja algoritmien oikullisuus eivät enää innosta monia kirjagrammaajia. Onpa jopa toivottu paluuta pidempiin blogiteksteihin ja tilaa keskusteluille. Onko vanha kunnon blogiformaatti kenties tekemässä paluun sosiaaliseen mediaan?  En sulje siis vielä tätä ovea ja varsinkin kun huomaan, miten erityisesti klassikoita käsitteleviä postauksiani luetaan edelleen säännöllisesti.  Pieni juhlapostaus olkoon siis paikallaan. Katselin näitä menneitä vuosia ja valitsin jokaiselta vuodelta jonkun itselleni mieluisan tai muuten vaan mieleen painuneen postauksen.  Muistojen polku siis, olkaa hyvä! 2015 Koska blogini ava...

Döden, döden, döden...

Tunnetussa anekdootissa Astrid Lindgren kertoi kuinka hän vanhenevien sisarustensa kanssa aloitti aina puhelut sanoilla "döden, döden, döden...". Näin oli tämä ikävä mutta enenevissä määrin elämään kuuluva asia poiskäsitelty ja voitiin siirtyä mukavampiin aiheisiin. Uusi suosikkikirjailijani Maggie O'Farrell on myös tarttunut härkää sarvista ja kertoo tässä muistelmiksi luokitellussa kirjassaan 17 kerrasta, jolloin kuolema on liipaissut läheltä. Aihe saattaa kuulostaa synkältä, makaaberiltakin ehkä, mutta voin vakuuttaa, että O'Farrell on luonut näistä kertomuksista maagista luettavaa! There is nothing unique or special in a near-death experience. They are not rare; everyone, I would venture, has had them, at one time or another, perhaps without even realising it. The brush of a van too close to your bicycle, the tired medicin who realises that a dosage ought to be checked one final time, the driver who has drunk too much and is reluctantly persuaded to relinq...