Siirry pääsisältöön

Nobel-huumaa! - Kirjabloggaajien joulukalenterin 2022 luukku nro 8

 


Loistokasta Nobel-viikkoa täältä Tukholmasta! Nyt on taas se aika vuodesta kun tämä nykyinen kotikaupunkini hehkuu väriä ja loistetta ja televisiosta katsotaan kuinka kuninkaalliset syövät ja seurustelevat tuoreiden Nobel-palkittujen kanssa. Sekä tämä Nobel-hulina että Lucianpäivä tuovat kaivattua valoa alkutalven pimeyteen ja koleuteen.

En tiedä kuinka paljon tämä Nobel-huuma näkyy muualla Ruotsissa, mutta täällä Tukholmassa siltä ei voi välttyä. Jo pelkästään kaupungilla kävellessä voi illan pimetessä nauttia valoshowsta, jonka tarjoaa Nobel Light Week. Sitä kävimme myös perheen kanssa heti avajaisiltana ihastelemassa.

Nobel-museossa uskoisin nyt olevan kiivaimman sesongin tällä hetkellä. Museon perinne on yhteisnäyttely Beckmanin designkorkeakoulun kanssa, jossa ensimmäisen vuoden vaatesuunnittelijaopiskelijat tulkitsevat Nobel-voittajia muodin kautta. Tämän vuoden kirjallisuudenpalkinnon voittaja Annie Ernaux esimerkiksi saa potretikseen puvun, joka suunnittelijoiden Gustav Flovinin ja Julia Wahlbergin mukaan kuvastaa Ernaux'n "elämänkokemuksia, taustaa ja rohkeutta". Puvun vihreä sävy puolestaan viittaa kirjailijan lapsuudenmaisemiin, Normandiaan. Pukuja voi käydä ihastelemassa museon kotisivulla.

Sävähdyttävin perinne on kuitenkin se, kun jokainen kirjallisuuden Nobelin voittanut saa kutsun tavata koululaisia Rinkebyn kirjastossa. Juu, Rinkeby, se pahamaineinen maahanmuuttajalähiö! Mutta sielläpä sai eräs tulisielu vuonna 1988 idean, että miksipä emme voisi kutsua kirjallisuuden nobelistia tänne vieraaksemme. Monet Nobel-kirjailijathan ovat eläneet ja työskennelleet kahden tai useamman kielen ympäristössä, esimerkkinä juuri viime vuoden nobelisti Abdulrazak Gurnah. Ehkäpä tällä hetkellä yli sadan kielen RInkebyssäkin kasvaa tuleva Nobel-kirjailija?

Syksyn aikana Rinkebyn ja Tenstan koululaiset käyvät tutustumassa Nobel-viikon tapahtumapaikkoihin - Konserttitaloon, jossa palkinnot jaetaan sekä Kaupungintaloon, jossa järjestetään Nobel-illallinen. Lisäksi oppilaat piirtävät ja kirjoittavat näkemästään ja kuulemastaan. 

Mutta projektityön kohokohta on siis Nobel-kirjailijan vierailu Rinkebyssä, jossa hän saa tavata koululaisia ja nähdä esimerkiksi lasten piirtämiä muotokuvia itsestään. Ja vaikka tämä tilaisuus on nykyään tietysti jo suuren luokan mediatapahtuma, on se kuitenkin onnistuttu säilyttämään lämminhenkisenä. Monet Nobel-voittajat ovat maininneet Rinkebyn koululaisten tapaamisen myös oman Nobel-viikkonsa kohokohdaksi. 

Vielä ei ole vahvistettu vieraileeko tämän vuoden nobelisti Annie Ernaux Rinkebyn kirjastossa, mutta Rinkebyn ja Tenstan koululaiset olivat paikalla Tukholman vanhalla pörssitalolla lokakuussa kun voittaja julkistettiin. Ja vaikka kirjailija ei paikalle pääsisikään, hänelle tullaan toimittamaan koululaisten tekemä vihkonen, jossa on kirjoituksia ja piirustuksia Ernaux'sta ja tämän kirjoista. 

Ja jos joku vielä ajattelee, että eihän niitä Nobel-voittajia kukaan oikeasti lue niin HAAA! Alkuviikosta töihin matkustaessani tunnelbanassa vastapäätä istui mies, joka luki kirjaa. Ja koska kirjanlukijat ovat melko harvinainen näky aamuruuhkassa, tirkistelen aina parhaani mukaan mikä kirja on kyseessä. Tässä tapauksessa luettiin Abdulrazak Gurnahin ruotsinnosta "Den sista gåvan" (The Last Gift, 2011). Ja kirja oli itse asiassa niin monta kertaa luetun oloinen, että uskallan suositella sitä ihan vain tämän näkemäni perusteella.

**

Tämä postaus on osa Kirjaboggaajien jo perinteeksi muodostunutta joulukalenteria. Eilen Ankin kirjablogi esitteli vieraskielisiä kirjoja kirjahyllystään ja huomenna luukun avaa Matkalla Mikä-Mikä Maahan -blogi. Kaikki joulukalenterin luukut löytyvät Ankin kirjablogista.

Tukholman konserttitalo on juhlavalaistuksessa, valmiina Nobel-päivän palkinnonjakoseremonioihin.

Tukholman suurkirkon seinään heijastuu liikkuva kukkakuvio, taustamusiikkina heleä-äänisen tytön laulama "Dona nobis", johon voi osallistua mukaan vaikkapa laulamalla kaanonia.

Ja jos joulumieli nyt sattuisi olemaan hukassa niin se löytyy varmasti täällä Vanhankaupungin joulumarkkinoilta. Kuva on otettu Nobel-museon portailta.

Kommentit

  1. Oi, onpa ihana idea tämä Nobel-teema! Olisipa mukavaa päästä näin joulun alla Tukholmaan ihastelemaan kauniita valoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä joulunalusaika on mielestäni paras aika tulla Tukholmaan! Harmittaa vaan kun itselläni on aina juuri joulukuussa paljon töitä enkä ehdi hirveästi fiilistelemään. Täällähän olisi vaikka kuinka paljon joulumarkkinoita, joulukonsertteja, joka ravintolalla oma "julbord"... Ja sitten tietysti kaikki jouluvalot ja valoinstallaatiot.

      Poista
  2. Olipas kiva luukku! :) Jotenkin hyvin liikuttava yksityiskohta tuo että kirjailijat menevät Rinkebyhyn keskustelemaan koululaisten kanssa. Ei varmasti missään muussa maassa onnistuisi, sillä onhan Rinkebyllä tosi levoton maine.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rinkebyn huono maine vie harmillisesti kaiken huomion siltä kaikelta hyvältä, jota siellä (ja muissa lähiöissä) tapahtuu. Onneksi on kulttuuri, joka ei näe tällaisia rajoja!

      Poista
  3. Olipa mielenkiintoista luettavaa, kiitos tästä ja ihanaa joulunaikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun kävit täällä blogissani 😊 Mukavaa joulunodotusta!

      Poista
  4. Tuo Rinkebyn kirjaston Nobel-perinne on kyllä mahtava! Siellä on todella ollut joku kirjastoaktiivi asialla. Mukavaa joulunaikaa sinne Tukholmaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja hienoa, että perinne jatkuu. Tosin se on nykyään jo vakiintunut osa Nobel-viikkoa, tohtisikohan kukaan kirjailija edes kieltäytyä kutsusta. Hyvää joulunodotusta!!

      Poista
  5. Voi miten upeaa! Suunnittelemme ystävien kanssa reissua Tukholmaan, voi - vasta kevätpuolella. Juuri nyt olisi kiva käydä, mutta joka viikolle on reissu eri kaupunkeihin Suomessa joulutervehdyksiä viemään. Joulu tuottaa positiivista kiirettä.
    Konserttitalo on juhlavan näköinen valoissaan. Värithän ovat samat kuin Ukrainalla, vähän eri sävyä sininen vain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta keväällä odottaa sitten Kungsträdgårdenin kirsikkapuut!

      Positiivinen kiire, sitäpä juuri. Olen jouluihminen henkeen ja vereen, harmittaa etten ehdi vetää tätä sesonkia täysillä läpi 😀

      Poista
  6. Oi en huomannut kirjautua, tuo nimetön olen siis minä.
    Joulukalenteri on kiva idea... koskaan en vain ehdi käydä lukemassa kaikkia kirjoituksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ollut tässä joulukalenterissa mukana kirjoittamassa jo muutaman vuoden ajan, jouluperinne tämäkin!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta (Låt oss hoppas på det bästa) (2018)

Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan parasta) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti. Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa  Joka hetki olemme yhä elossa.  Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin. Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on...

Kuolleen naisen ruumis kauppatavarana

  Olen joskus miettinyt, että entäpä jos minut murhataan. Yhtäkkiä kuvani ja epiteettini "Mari, 54" keikkuisivat jokaisen iltapäivä- ja verkkolehden etusivulla. Viimeiset elintuntini raportoitaisiin minuutin tarkkuudella, murhatapani analysoitaisiin, ruumiinosani kuvailtaisiin kaiken kansan kauhisteltavaksi. Ehkäpä mainittaisiin, että olen yhden lapsen äiti. Sehän myy aina hiukan lisää, jos äiti murhataan. Todennäköisesti tämän enempää ei elämästäni kerrottaisi. Mutta ruumiillani myytäisiin irtopainoksia.  Tämä tuli nyt taas mieleeni kun täällä Ruotsissa menneellä viikolla raportoitiin alkaneesta oikeudenkäynnistä, jossa uhrina oli 21-vuotias tyttö. Jos googlaan tytön nimen ja iän, saan heti esille hänen kuvansa ja kaikki yksityiskohdat tapauksesta. Erikoisen tästä tapauksesta tekee se seikka, että murhasta syytettyinä on kaksi samanikäistä nuorta naista. Esillä on myös kuvia, joissa uhri on yhdessä tulevan murhaajansa kanssa. Murhaajan kasvot on häivytetty, mutta uhrin kasvo...

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Terveisiä nuoruudesta!

Kun täti-ihminen saa luettavakseen nuoren miehen omaelämäkerrallisen teoksen, reaktiot menevät vuoristorataa. Ihastuksesta hämmästelyyn, naureskelusta ("voi kuule, kun tulet tähän ikään") kunnioitukseen ("vau, että se ymmärtää jo tuossa iässä!"). Päällimmäinen ajatukseni kirjan kannet suljettuani on kuitenkin ihailu siitä kuinka avoimesti Donner kertoo elämästään ja ajatuksistaan. Tunsin lukiessani vahvasti, että kirjailijan ääni on aito ja rehellinen. Donner kutsuu kirjaansa "omaelämäkerralliseksi esseeksi" ja hän kirjoittaa tekstejä 14 eri tunteen inspiroimana. Kappaleiden teemoja ovat esimerkiksi yksinäisyys, häpeä,  katkeruus ja itsekkyys. Donner sekoittaa tekstiinsä sekä hyvin omakohtaisia kokemuksia että yleisempää pohdintaa. Tack vare min ungdom vågar jag leverera förhastade påståenden som jag senare kommer att ångra, men för en stund lever de kanske och skapar något nytt. Välillä tekstissä vilahtaa myös se kuuluisa "virtahepo" ...

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...