Siirry pääsisältöön

Nobel-huumaa! - Kirjabloggaajien joulukalenterin 2022 luukku nro 8

 


Loistokasta Nobel-viikkoa täältä Tukholmasta! Nyt on taas se aika vuodesta kun tämä nykyinen kotikaupunkini hehkuu väriä ja loistetta ja televisiosta katsotaan kuinka kuninkaalliset syövät ja seurustelevat tuoreiden Nobel-palkittujen kanssa. Sekä tämä Nobel-hulina että Lucianpäivä tuovat kaivattua valoa alkutalven pimeyteen ja koleuteen.

En tiedä kuinka paljon tämä Nobel-huuma näkyy muualla Ruotsissa, mutta täällä Tukholmassa siltä ei voi välttyä. Jo pelkästään kaupungilla kävellessä voi illan pimetessä nauttia valoshowsta, jonka tarjoaa Nobel Light Week. Sitä kävimme myös perheen kanssa heti avajaisiltana ihastelemassa.

Nobel-museossa uskoisin nyt olevan kiivaimman sesongin tällä hetkellä. Museon perinne on yhteisnäyttely Beckmanin designkorkeakoulun kanssa, jossa ensimmäisen vuoden vaatesuunnittelijaopiskelijat tulkitsevat Nobel-voittajia muodin kautta. Tämän vuoden kirjallisuudenpalkinnon voittaja Annie Ernaux esimerkiksi saa potretikseen puvun, joka suunnittelijoiden Gustav Flovinin ja Julia Wahlbergin mukaan kuvastaa Ernaux'n "elämänkokemuksia, taustaa ja rohkeutta". Puvun vihreä sävy puolestaan viittaa kirjailijan lapsuudenmaisemiin, Normandiaan. Pukuja voi käydä ihastelemassa museon kotisivulla.

Sävähdyttävin perinne on kuitenkin se, kun jokainen kirjallisuuden Nobelin voittanut saa kutsun tavata koululaisia Rinkebyn kirjastossa. Juu, Rinkeby, se pahamaineinen maahanmuuttajalähiö! Mutta sielläpä sai eräs tulisielu vuonna 1988 idean, että miksipä emme voisi kutsua kirjallisuuden nobelistia tänne vieraaksemme. Monet Nobel-kirjailijathan ovat eläneet ja työskennelleet kahden tai useamman kielen ympäristössä, esimerkkinä juuri viime vuoden nobelisti Abdulrazak Gurnah. Ehkäpä tällä hetkellä yli sadan kielen RInkebyssäkin kasvaa tuleva Nobel-kirjailija?

Syksyn aikana Rinkebyn ja Tenstan koululaiset käyvät tutustumassa Nobel-viikon tapahtumapaikkoihin - Konserttitaloon, jossa palkinnot jaetaan sekä Kaupungintaloon, jossa järjestetään Nobel-illallinen. Lisäksi oppilaat piirtävät ja kirjoittavat näkemästään ja kuulemastaan. 

Mutta projektityön kohokohta on siis Nobel-kirjailijan vierailu Rinkebyssä, jossa hän saa tavata koululaisia ja nähdä esimerkiksi lasten piirtämiä muotokuvia itsestään. Ja vaikka tämä tilaisuus on nykyään tietysti jo suuren luokan mediatapahtuma, on se kuitenkin onnistuttu säilyttämään lämminhenkisenä. Monet Nobel-voittajat ovat maininneet Rinkebyn koululaisten tapaamisen myös oman Nobel-viikkonsa kohokohdaksi. 

Vielä ei ole vahvistettu vieraileeko tämän vuoden nobelisti Annie Ernaux Rinkebyn kirjastossa, mutta Rinkebyn ja Tenstan koululaiset olivat paikalla Tukholman vanhalla pörssitalolla lokakuussa kun voittaja julkistettiin. Ja vaikka kirjailija ei paikalle pääsisikään, hänelle tullaan toimittamaan koululaisten tekemä vihkonen, jossa on kirjoituksia ja piirustuksia Ernaux'sta ja tämän kirjoista. 

Ja jos joku vielä ajattelee, että eihän niitä Nobel-voittajia kukaan oikeasti lue niin HAAA! Alkuviikosta töihin matkustaessani tunnelbanassa vastapäätä istui mies, joka luki kirjaa. Ja koska kirjanlukijat ovat melko harvinainen näky aamuruuhkassa, tirkistelen aina parhaani mukaan mikä kirja on kyseessä. Tässä tapauksessa luettiin Abdulrazak Gurnahin ruotsinnosta "Den sista gåvan" (The Last Gift, 2011). Ja kirja oli itse asiassa niin monta kertaa luetun oloinen, että uskallan suositella sitä ihan vain tämän näkemäni perusteella.

**

Tämä postaus on osa Kirjaboggaajien jo perinteeksi muodostunutta joulukalenteria. Eilen Ankin kirjablogi esitteli vieraskielisiä kirjoja kirjahyllystään ja huomenna luukun avaa Matkalla Mikä-Mikä Maahan -blogi. Kaikki joulukalenterin luukut löytyvät Ankin kirjablogista.

Tukholman konserttitalo on juhlavalaistuksessa, valmiina Nobel-päivän palkinnonjakoseremonioihin.

Tukholman suurkirkon seinään heijastuu liikkuva kukkakuvio, taustamusiikkina heleä-äänisen tytön laulama "Dona nobis", johon voi osallistua mukaan vaikkapa laulamalla kaanonia.

Ja jos joulumieli nyt sattuisi olemaan hukassa niin se löytyy varmasti täällä Vanhankaupungin joulumarkkinoilta. Kuva on otettu Nobel-museon portailta.

Kommentit

  1. Oi, onpa ihana idea tämä Nobel-teema! Olisipa mukavaa päästä näin joulun alla Tukholmaan ihastelemaan kauniita valoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä joulunalusaika on mielestäni paras aika tulla Tukholmaan! Harmittaa vaan kun itselläni on aina juuri joulukuussa paljon töitä enkä ehdi hirveästi fiilistelemään. Täällähän olisi vaikka kuinka paljon joulumarkkinoita, joulukonsertteja, joka ravintolalla oma "julbord"... Ja sitten tietysti kaikki jouluvalot ja valoinstallaatiot.

      Poista
  2. Olipas kiva luukku! :) Jotenkin hyvin liikuttava yksityiskohta tuo että kirjailijat menevät Rinkebyhyn keskustelemaan koululaisten kanssa. Ei varmasti missään muussa maassa onnistuisi, sillä onhan Rinkebyllä tosi levoton maine.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rinkebyn huono maine vie harmillisesti kaiken huomion siltä kaikelta hyvältä, jota siellä (ja muissa lähiöissä) tapahtuu. Onneksi on kulttuuri, joka ei näe tällaisia rajoja!

      Poista
  3. Olipa mielenkiintoista luettavaa, kiitos tästä ja ihanaa joulunaikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun kävit täällä blogissani 😊 Mukavaa joulunodotusta!

      Poista
  4. Tuo Rinkebyn kirjaston Nobel-perinne on kyllä mahtava! Siellä on todella ollut joku kirjastoaktiivi asialla. Mukavaa joulunaikaa sinne Tukholmaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja hienoa, että perinne jatkuu. Tosin se on nykyään jo vakiintunut osa Nobel-viikkoa, tohtisikohan kukaan kirjailija edes kieltäytyä kutsusta. Hyvää joulunodotusta!!

      Poista
  5. Voi miten upeaa! Suunnittelemme ystävien kanssa reissua Tukholmaan, voi - vasta kevätpuolella. Juuri nyt olisi kiva käydä, mutta joka viikolle on reissu eri kaupunkeihin Suomessa joulutervehdyksiä viemään. Joulu tuottaa positiivista kiirettä.
    Konserttitalo on juhlavan näköinen valoissaan. Värithän ovat samat kuin Ukrainalla, vähän eri sävyä sininen vain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta keväällä odottaa sitten Kungsträdgårdenin kirsikkapuut!

      Positiivinen kiire, sitäpä juuri. Olen jouluihminen henkeen ja vereen, harmittaa etten ehdi vetää tätä sesonkia täysillä läpi 😀

      Poista
  6. Oi en huomannut kirjautua, tuo nimetön olen siis minä.
    Joulukalenteri on kiva idea... koskaan en vain ehdi käydä lukemassa kaikkia kirjoituksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ollut tässä joulukalenterissa mukana kirjoittamassa jo muutaman vuoden ajan, jouluperinne tämäkin!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Lukupinon ilot ja pettymykset - ja miten ryhdytään vastuulliseksi kirjastonkäyttäjäksi

  Olen nyt vihdoin ja viimein älynnyt, että kirjastovaraukset voi paussata! Tunsin tosin suurta haikeutta kun ilmoitin kirjaston tietokannalle, että seuraavan kerran kirjoja voi toimittaa minulle vasta huhtikuun lopussa. Siihen mennessä olisi nimittäin tarkoitus saada yliopiston lopputyö kasaan.  Mutta iloitaan nyt vielä sitäkin suuremmalla syyllä tästä käsillä olevasta pinosta, jonka olen onnistunut taas itselleni kasaamaan. Olen näitä kirjoja varaillut blogista ja kirjainstasta löytämieni vinkkien perusteella, kiitos taas kaikille vinkkaajille!  Aloitetaan kirjapinon pettymyksestä. Lea Ypin omaelämäkerrallinen teos "Vapaa" lapsuudesta 80-luvun Albaniassa on yksi viime vuosien sykähdyttävimmistä lukukokemuksistani. Niinpä Ypin uusin kirja "Indignity" meni heittämällä lukulistalleni. Mutta... Kirja jatkaa Albanian historian kuvauksella, mikä on teoksen parasta antia. Olen edelleen erittäin utelias kuulemaan lisää Albaniasta! Samalla kun nolottaa tajuta kuinka vähä...

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...