Siirry pääsisältöön

Mitä jää mieleen kirjavuodesta 2022

 


Kirjavuosi 2022 oli minulle suosiollinen, vaikka en ihan huippumääriin yltänytkään. Kirjoja tuli luettua yhteensä 67 ja sivumäärätavoitteestani (20 000 sivua) jäi uupumaan vain 23 sivua. Ehkä lukaisen ne puuttuvat sivut vielä tässä vuoden viimeisen illan aikana...

Olen myös ollut lukemaani tyytyväinen, vain yksi kirja on saanut arvosanan 2, ja melkein puolet kirjoista on yltänyt neloseen ja vitoseen. Suurin osa lukemastani oli kaunokirjallisuutta, vain neljäsosa menee tietokirjojen luokkaan. Olen lukenut lähinnä romaaneja, mutta elämäkertoja oli peräti 11 kappaletta.

Maaottelussa Suomi johtaa Ruotsia (27-22), lisäksi olen lukenut kirjoja kymmenestä muusta maasta. Lukemani kirjailijat ovat pääosin naisia (80%), kirjat perinteisiä paperikirjoja (97%) ja useimmiten kirjastosta lainattu (78%).

Mutta mitkä näistä kaikista 67 kirjasta jäivät sitten mieleeni?

Vuoden Wow-elämys oli Laura Lindstedtin Oneiron. Luin sen tapani mukaan jälkijunassa, epäröin että tykkäänköhän siitä edes. Mutta onhan se sentään Finlandia-voittaja ja siitä oli puhuttu niin paljon, joten täytyy se kai lukea... luin kirjan lopulta suuren ihastuksen ja hämmmästyksen vallassa. Tällaista kerrontaa en ollut aikaisemmin kohdannut!

Vuoden Innoittaja on Bernardine Evaristo kirjallaan Manifesto. Evaristo oli vilahtanut muutaman kerran BBC Worldin ohjelmissa haastateltavana ja olin jo todennut, että tämä nainen tuntuu hyvin älykkäältä ja sanavalmiilta. Kirja osui kohdalleni aivan sattumalta ja sen luettuani päätin, että mitä tahansa Evaristo kirjoittaakin, minä luen!

Vuoden Seuramies on Martti Suosalo! Johanna Venhon miehestä kirjoittama elämäkerta pyöri luureissani lähemmäs 20 tuntia, yhdessä käytiin mustikkametsässä ja käveltiin näitä meidän metsäpolkuja. Suosalo luki itse oman tarinansa ja nyt kun kirja on kuunneltu loppuun on vähän haikea mieli. Kenen kanssa nyt käyn kävelyillä... ehkäpä aloitan kirjan kuuntelemisen alusta uudestaan?

Vuoden Pettymys oli ehdottomasti Paul Austerin "Illuusioiden kirja", jonka ostin kirppikseltä sen ajatuksen varjolla, että "minähän pidin aikoinaan Austerin kirjoista". No, en näköjään pidä enää, tämä kirja ärsytti kaikessa akateemisuudessaan ja itsetietoisuudessaan.

Vuoden Symppis on Kirsi Kunnas! Leena Kirstinän kirja "Kirsi Kunnas - sateessa ja tuulessa" kertoo tietysti kirjailijan elämäntarinan, mutta on myös syväsukellus suomalaiseen kulttuurihistoriaan. 

Vuoden Ihanin kirja oli Mia Kankimäen "Asioita, jotka saavat sydämeni lyömään nopeammin". Kuinka voi joku kirjoittaa niin hurmaavan avoimesti omasta elämästään ilman, että lukija joutuu vääntelehtimään vaivautuneena? Kankimäki tekee lukijasta kaverin, jolla on itsestäänselvä paikka tarinassa. Yhdessä kierrettiin pitkin Kiotoa ja ihmeteltiin outoa maata. Ei minun tämän kirjan jälkeen edes tarvitse lähteä Kiotoon, olen jo ollut siellä!

Vuoden Silmät avaava lukukokemus on Lea Ypin "Free - Coming of Age at the End of History". Ypi eli lapsuutensa suljetussa Albaniassa ja oli kaikin puolin esimerkillinen pioneeri. Ypin elämä mullistui kun Albania vapautui, sillä yhtäkkiä kaikki totuudet osoittautuivat valheiksi. Albania on jäänyt median huomion ulkopuolelle enkä minäkään ole osannut kysellä tai ihmetellä. Nolottaa, että vasta nyt luen maan historiasta, tämähän olisi pitänyt jo tietää! 

Vuoden Parhaaksi kirjaksi nousee saksalaisen Jenny Erpenbeckin "Mennä, meni, mennyt" vuodelta 2015. Koska opiskelen parhaillaan sivutoimisesti yliopistossa germanistiikkaa, saksalaiset kirjailijat ovat erityisesti tutkaluotaimellani. Erpenbeckin kirjaa olen nähnyt kehuttavan suomalaisblogeissakin ja niihin kehuihin yhdyn minäkin. Kirja on taitavasti kudottu tarina, jossa yhdistyvät Itä-Saksan luhistuminen ja afrikkalaispakolaisten pyrkimys päästä uuden elämän alkuun. Erpenbeck ei sorru stereotypioihin tai jo moneen kertaan toisteltuihin ajatuskulkuihin vaan haastaa lukijan näkemään pakolaisen aseman aivan uusin silmin. Erpenbeckissä on selvää Nobel-ainesta ja tulen lukemaan häneltä enemmänkin. Tänä vuonna ilmestynyt romaani "Kairos" on jo hyllyssäni odottamassa, optimistisesti olen hankkinut sen alkukielisenä versiona. Wünscht mir Glück!!

**

Jännittäviä kirjaseikkailuja vuodelle 2023!!



Tunnisteet:

Kommentit

  1. Anki31/12/22 18:32

    Kaikkea kivaa sinullakin! :) Erpenbeckin kirja on henkisellä lukulistallani.

    VastaaPoista
  2. Anneli A 1/1/23 09:35

    Kiva postaus. Monia tuttuja kirjoja tässä on. Minullakin on Erpenbeck lukematta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari / Mrs Karlsson lukee2/1/23 13:33

      Suosittelen lämpimästi Erpenbeckiin tutustumista!

      Poista
  3. Mai Laakso1/1/23 10:02

    Jännittäviä kirjaseikkailuja myöskin sinulle ja lukuiloa vuodelle 2023 💜

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mutta saako näin oikeasti kirjoittaa?

  Tällä kertaa haluan kirjoittaa kahdesta kirjasta, jotka ovat jääneet vaivaamaan mieltäni. Molemmissa  on käytetty henkilöhahmoina oikeita historian henkilöitä, mutta kyseiset kirjat eivät ole elämäkertoja vaan fiktion ja faktan sekoituksia. Saksalaisen Daniel Kehlmannin Lichtspiel (suomennettu nimellä Ohjaaja) kertoo mykkäelokuvakauden legendaarisesta elokuvaohjaajasta, W.G. Pabstista. Kirjassa häntä tituleerataan "Greta Garbon löytäjäksi" - väite, joka vetää mutkat suoriksi, sillä ensinhän Garbon löysi Mauritz Stiller . Jo tässä vaiheessa tuntosarveni alkavat väristä... W.G. Pabst palaa epäonnistuneen Hollywood-debyyttinsä jälkeen Eurooppaan, tarkoituksenaan vierailla vanhan äitinsä luona. Saksan poliittinen tilanne on kuitenkin kärjistynyt Pabstin poissaolon aikana ja hän ajautuu natsihallinnon propagandakoneiston sätkynukeksi. Kehlmann kuvaa jännittävästi natsi-Saksassa vallinneita realiteettejä, joiden pohjalta kukin joutui tekemään päätöksensä - olenko mukana vai leiki...
10 kommenttia
Lue lisää

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...
2 kommenttia
Lue lisää

Sirpaleita Anna-Leena Härkösen elämästä - ja vähän omastanikin...

Nyt se vihdoin tuli! Tilaamani Taskupainos! Kävin hakemassa kirjastosta ja 24 tuntia myöhemmin kirja oli luettu. Olisin lukenut nopeamminkin, jos työt ja kotihommat eivät olisi estäneet. Ja kirja oli muuten aivan liian lyhyt. Anna-Leena Härkösen tarinointia olisin jaksanut vähintään yhtä kauan kuin Pirkko Saisiotakin. Anna-Leena Härkönen on lempikirjailijani ja yksi niitä harvoja joita luen yhä uudestaan. Hän on myös lohtukirjailijani - samalla tavalla kuin makaronilaatikko on lohturuokani, jota pitää saada kun elämä kohtelee kaltoin. Katja Kallion ystävästään kirjoittama muistelmateos on onneksi täysosuma. Kirjan rakenne on tarkoituksella spiraalimainen, ei aikajärjestyksessä kerrottu ja se toimii todella hyvin. Kerronta on tajunnanvirtamaista - ikäänkuin istuisin saman pöydän ääressä kuuntelemassa Härkösen jutustelua.  Kirjan kerronta on puhtaasti Härköstä itseään, sillä Kallio ei tähän kirjaan ole halunnut haastatella muista ihmisiä. " Mua kiinnostaa sun kokemus elämästä. Että ...
4 kommenttia
Lue lisää

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...
10 kommenttia
Lue lisää

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...
10 kommenttia
Lue lisää