Siirry pääsisältöön

Mitä jää mieleen kirjavuodesta 2022

 


Kirjavuosi 2022 oli minulle suosiollinen, vaikka en ihan huippumääriin yltänytkään. Kirjoja tuli luettua yhteensä 67 ja sivumäärätavoitteestani (20 000 sivua) jäi uupumaan vain 23 sivua. Ehkä lukaisen ne puuttuvat sivut vielä tässä vuoden viimeisen illan aikana...

Olen myös ollut lukemaani tyytyväinen, vain yksi kirja on saanut arvosanan 2, ja melkein puolet kirjoista on yltänyt neloseen ja vitoseen. Suurin osa lukemastani oli kaunokirjallisuutta, vain neljäsosa menee tietokirjojen luokkaan. Olen lukenut lähinnä romaaneja, mutta elämäkertoja oli peräti 11 kappaletta.

Maaottelussa Suomi johtaa Ruotsia (27-22), lisäksi olen lukenut kirjoja kymmenestä muusta maasta. Lukemani kirjailijat ovat pääosin naisia (80%), kirjat perinteisiä paperikirjoja (97%) ja useimmiten kirjastosta lainattu (78%).

Mutta mitkä näistä kaikista 67 kirjasta jäivät sitten mieleeni?

Vuoden Wow-elämys oli Laura Lindstedtin Oneiron. Luin sen tapani mukaan jälkijunassa, epäröin että tykkäänköhän siitä edes. Mutta onhan se sentään Finlandia-voittaja ja siitä oli puhuttu niin paljon, joten täytyy se kai lukea... luin kirjan lopulta suuren ihastuksen ja hämmmästyksen vallassa. Tällaista kerrontaa en ollut aikaisemmin kohdannut!

Vuoden Innoittaja on Bernardine Evaristo kirjallaan Manifesto. Evaristo oli vilahtanut muutaman kerran BBC Worldin ohjelmissa haastateltavana ja olin jo todennut, että tämä nainen tuntuu hyvin älykkäältä ja sanavalmiilta. Kirja osui kohdalleni aivan sattumalta ja sen luettuani päätin, että mitä tahansa Evaristo kirjoittaakin, minä luen!

Vuoden Seuramies on Martti Suosalo! Johanna Venhon miehestä kirjoittama elämäkerta pyöri luureissani lähemmäs 20 tuntia, yhdessä käytiin mustikkametsässä ja käveltiin näitä meidän metsäpolkuja. Suosalo luki itse oman tarinansa ja nyt kun kirja on kuunneltu loppuun on vähän haikea mieli. Kenen kanssa nyt käyn kävelyillä... ehkäpä aloitan kirjan kuuntelemisen alusta uudestaan?

Vuoden Pettymys oli ehdottomasti Paul Austerin "Illuusioiden kirja", jonka ostin kirppikseltä sen ajatuksen varjolla, että "minähän pidin aikoinaan Austerin kirjoista". No, en näköjään pidä enää, tämä kirja ärsytti kaikessa akateemisuudessaan ja itsetietoisuudessaan.

Vuoden Symppis on Kirsi Kunnas! Leena Kirstinän kirja "Kirsi Kunnas - sateessa ja tuulessa" kertoo tietysti kirjailijan elämäntarinan, mutta on myös syväsukellus suomalaiseen kulttuurihistoriaan. 

Vuoden Ihanin kirja oli Mia Kankimäen "Asioita, jotka saavat sydämeni lyömään nopeammin". Kuinka voi joku kirjoittaa niin hurmaavan avoimesti omasta elämästään ilman, että lukija joutuu vääntelehtimään vaivautuneena? Kankimäki tekee lukijasta kaverin, jolla on itsestäänselvä paikka tarinassa. Yhdessä kierrettiin pitkin Kiotoa ja ihmeteltiin outoa maata. Ei minun tämän kirjan jälkeen edes tarvitse lähteä Kiotoon, olen jo ollut siellä!

Vuoden Silmät avaava lukukokemus on Lea Ypin "Free - Coming of Age at the End of History". Ypi eli lapsuutensa suljetussa Albaniassa ja oli kaikin puolin esimerkillinen pioneeri. Ypin elämä mullistui kun Albania vapautui, sillä yhtäkkiä kaikki totuudet osoittautuivat valheiksi. Albania on jäänyt median huomion ulkopuolelle enkä minäkään ole osannut kysellä tai ihmetellä. Nolottaa, että vasta nyt luen maan historiasta, tämähän olisi pitänyt jo tietää! 

Vuoden Parhaaksi kirjaksi nousee saksalaisen Jenny Erpenbeckin "Mennä, meni, mennyt" vuodelta 2015. Koska opiskelen parhaillaan sivutoimisesti yliopistossa germanistiikkaa, saksalaiset kirjailijat ovat erityisesti tutkaluotaimellani. Erpenbeckin kirjaa olen nähnyt kehuttavan suomalaisblogeissakin ja niihin kehuihin yhdyn minäkin. Kirja on taitavasti kudottu tarina, jossa yhdistyvät Itä-Saksan luhistuminen ja afrikkalaispakolaisten pyrkimys päästä uuden elämän alkuun. Erpenbeck ei sorru stereotypioihin tai jo moneen kertaan toisteltuihin ajatuskulkuihin vaan haastaa lukijan näkemään pakolaisen aseman aivan uusin silmin. Erpenbeckissä on selvää Nobel-ainesta ja tulen lukemaan häneltä enemmänkin. Tänä vuonna ilmestynyt romaani "Kairos" on jo hyllyssäni odottamassa, optimistisesti olen hankkinut sen alkukielisenä versiona. Wünscht mir Glück!!

**

Jännittäviä kirjaseikkailuja vuodelle 2023!!



Kommentit

  1. Kaikkea kivaa sinullakin! :) Erpenbeckin kirja on henkisellä lukulistallani.

    VastaaPoista
  2. Kiva postaus. Monia tuttuja kirjoja tässä on. Minullakin on Erpenbeck lukematta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi Erpenbeckiin tutustumista!

      Poista
  3. Jännittäviä kirjaseikkailuja myöskin sinulle ja lukuiloa vuodelle 2023 💜

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Lomaseurana Floris ja Amélie Nothomb

  Lomatervehdys Ruotsin länsirannikolta, jonne saavuimme eilen. Valitettavasti samaan aikaan paikkakunnalle saapui myös Floris-myrsky, joten tämä ensimmäinen päivä ollaan vietetty sisätiloissa. Tuuli on hirmuinen ja vanha puinen vuokratalomme huojuu ja natisee liitoksissaan.  Mutta ei hätää, tämän päivän seuralaisekseni sain belgialaisen kirjailijan Amélie Nothombin ja hänen uusimman ruotsinnetun teoksensa Psykopomp. Nothombin kirjoja on käännetty suomeksi ja ruotsiksi melko sattumanvaraisesti ja tämä olikin nyt viimeinen lukemani käännös. Eli tästä eteenpäin pitää sitten selviytyä ruostuneella ranskallani. Ja luettavaahan riittää, sillä Nothomb on julkaissut uuden romaanin joka vuosi sitten esikoisensa, joka ilmestyi 1992. Psykopomp on Nothombin henkilökohtaisin teos. Kirja alkaa varhaislapsuuden muistoilla ja ensimmäisestä traumaattisesta kokemuksesta kun Japanissa syntynyt diplomaattiperheen tytär joutuu isänsä asemamaan vaihduttua jättämään rakkaan synnyinmaans...

Rantalomailua ja uusi rohkeampi minä

  Kesän säästä voidaan olla monta mieltä, mutta sitä iloa minulta ei poisteta, että ensimmäinen lomaviikkoni oli oikea rantaloma. Ja vieläpä niissä samoissa maisemissa, joissa tämä maallinen taipaleeni aikoinaan sai alkunsa. Ollaan siis Helsingin Lauttasaaressa. Blogini päivitys on viime viikkoina jäänyt taka-alalle, vaikka ideoita ja ajatuksia on syntynyt ja pari tekstinaloitustakin olen näköjään saanut jo aikaiseksi. Kun lomanalkajaiseksi kasasin yhteen pinoon kaikki keskenolevat kirjani, niitä kertyi peräti 17. Luen sivun sieltä, toisen täältä - päähäni mahtuu juuri nyt vain hajahuomioita. Olen myös huomannut, että hakeudun tällä hetkellä mieluummin elämäkertojen ja tietokirjojen pariin. Fiktio ei jostain syystä sytytä. Olisiko sitten syynä tämä vallitseva maailmantilanne, joka oikeasti alkaa olla jo taruakin ihmeellisempää. Ainoa kirja, jonka olen onnistunut lukemaan loppuun asti viimeisen parin viikon aikana, on Minna Salamin Sensuous Knowledge. Ja nyt olen vahvast...

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...