Siirry pääsisältöön

Kolmen saaren välissä – lapsen ääni vanhempien tarinassa

 

Olen nyt elämäkerrallisten kirjojen pyörteessä. Ja ihan mielelläni, sillä mikäänhän ei ole ihmeellisempää kuin aito, eletty elämä. Tällä kertaa siitä pääsi minulle kertomaan Sophia Jansson.

Kun katsoin kirjan kantta, tulkitsin automaattisesti kolme saarta tarkoittamaan kolmen perheenjäsenen erillisiä saarekkeita: äitiä, isää ja kertoja-Sophiaa. Mutta jo alkusivuilla kolme saarta saa myös konkreettisemman merkityksen, sillä tarinan miljöö jakautuu kolmella eri saarella koettuun: Tonga, Ibiza ja oma pikkusaari Suomenlahdella.

Sophia Jansson on kirjoittanut intiimin kirjan omasta taustastaan ja vanhemmistaan Lassesta ja Nitasta, joista kuin kohtalon oikusta tulee isä ja äiti. Molemmat nimittäin rakastuvat tahoillaan oman sukupuolen ihmisiin. Mutta porvarillinen avioliitto solmitaan, kun lapsi on ilmoittanut tulostaan. Liitto ei kuitenkaan lopulta pääty hyvin, sillä äiti Nita kärsii pahasta alkoholismista ja hän kuolee vain 38-vuotiaana. Sophian elämäkin olisi voinut ajautua aivan toisille urille ilman huolehtivaa isä-Lassea ja taustajoukkoina häärivää Janssonien klaania.

Tämän kirjoittamisen myötä Sophia Jansson sai lopulta tehtyä tilinpäätöksen varhain kuolleen äitinsä kanssa. Oliko avioero äidin tahto? Ja oliko äidin lähtö todella Sophian syy? Janssonien suvussa puhuttiin paljon, mutta ei sitten kuitenkaan niistä kaikkein tärkeimmistä asioista. Joten jos tästä kirjasta jonkin opin ottaa mukaansa niin ainakin sen, että myös pienelle lapselle kannattaa kertoa asiat totuudenmukaisesti. Lapset aistivat ja kuulevat ja muodostavat sen perusteella oman "totuutensa", joka saattaa pahimmillaan vaikuttaa koko loppuelämään.

Vi pratade om allt och ändå inte.

Jansson taustoittaa yksityiskohtaisesti perheensä dramaattisia käänteitä ja lukija ymmärtää äidinkin tarinan paremmin kun saa kuulla tämän lastenkotimenneisyydestä. Vaikka Nitan ja tämän Ester-äidin välinen yhteys korjautui se ei kuitenkaan johtanut mihinkään erityisen läheiseen suhteeseen. Jansson uskoo kuitenkin oman lapsuutensa olleen onnellinen, vaikka äitiä siinä ei ollutkaan. Äitihahmojakin löytyi ystäväperheistä. Mutta Jansson pohtii olivatko hänen nuorena aikuisena solmimansa rikkinäiset ja mahdottomat suhteet seurausta puuttuvasta äitisuhteesta. 

Jag visste att jag kunde klara mig på egen hand men sökte desperat någon.

Oli muuten virkistävä lukea kirja, jossa yleensä pääosaan nostettu Tove Jansson onkin tällä kertaa taustalla. Jansson on läheinen Lasse-veljensä kanssa ja yhdessä he ideoivat monia projekteja, kuten aivan käsittämättömältä kuulostavan ajatuksen muuttaa Tongan saarelle. Yhdessä he lopulta rakentavat ensimmäisen talonsa Pellingen saaristossa sijaitsevalle saarelle. Myös muumeista tulee yhteinen projekti Lassen jatkaessa muumisarjakuvan piirtämistä kansainvälisille markkinoille.

För Tove och Lasse var den högsta lyxen att få var ifred, de primitiva förhållandena eller den enkla födan skrämde dem inte, tvärtom var det ett äventyr att försöka klara sig på så lite som möjligt.

Korvaavista äitihahmoista puheenollen: näin ruotsalaisesta näkökulmasta lukiessa kiinnittää myös huomion henkilöihin, jotka eivät Suomessa tietenkään pistäisi minkäänlaisia kelloja soimaan. Mutta kun Jansson kertoo viettäneensä monta kesää Tukholman Dalarössä tv-tuottaja Margareta Strömstedtin perheessä, jossa oli "kaksi samanikäistä lasta", piirtyy välittömästi eteen kuva poptähti Niklas Strömstedtistä ja tämän siskosta Lottenista tenavina. Mielenkiintoinen perheyhteys sekin!

** 

Sophia Jansson: Tre öar. Mamma, pappa och jag (Förlaget, 2025)

Suomennos: Kolme saarta - isä, äiti ja minä (Siltala, 2025)

Kommentit

  1. Samoilla vesillä ollaan tosiaan seilattu tämän kirjan myötä :) Näkee, kuinka moninaisia asioita tästä voi nostaa. Vielä tuo viimeinenkin: harvinainen suomalaisperhe, joka taisi olla yhtä kotonaan Ruotsissa kuin Suomessa - tai Ibizalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihailen kyllä kovasti tuota Janssonien seikkailumieltä. Myrskytkin otettiin vastaan suurella mielenkiinnolla! Olen itse oikea arkajalka, harmittaa miten paljon jää kokematta kun ei uskalla. Sikälikin oli todella mieltä avartavaa lukea Toven ja Lassen elämästä. Ja miten he sen talonkin rakensivat sinne saarelle, ihan noin vain... 😧

      Poista
  2. Olen tilannut tämän ja yhden muun kirjan (enpä edes muista minkä) itselleni joululahjaksi AdLibriksestä. Vielä tekisi mieli tilata Anthony Hopkinsin We Did Ok, Kid: A Memoir. Mikä sen kiinnostavampaa kuin hyvät muistelmat.

    VastaaPoista
  3. Hyvä muistelmakirja on kyllä parasta luettavaa! Anthony Hopkins on myös minun listallani. Ja parhaillaan on luvussa myös Seela Sella. Taiteilijaelämäkerrat ylipäänsä ovat jännittävää luettavaa, poliitikkojen muistelmista olen harvemmin kiinnostunut koska niissä harvoin pistetään koko persoona peliin. Olen esimerkiksi käynyt selaamassa lukupalvelussa Sanna Marinin tuoretta kirjaa ja se tuntuu enemmän sellaiselta fanikirjalta. Harmi...

    VastaaPoista
  4. Minäkin tykkään muistelmista, mutta preferoin vähemmän tunnettujen henkilöiden muisteloita. En tiedä, miten vähän tai paljon tunnettu on Sophia Jansson, mutta minulle hän on suunnilleen täysin tuntematon, joten en laske häntä ainakaan superjulkkikseksi. :D Esille nostamasi aiheet kiinnostavat, joten laittelenpa tämän Suomi-listalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sophia Jansson on ollut tunnettu nimenomaan Tove Janssonin veljentyttärenä ja Muumien "perijättärenä". Mutta julkisuudessa hän ei ole viihtynyt eikä itse asiassa tässäkään kirjassa kerro kovin paljon itsestään. Hän tiedostaa kyllä, kuka on se suvun kiinnostavin tyyppi :) Mutta tässä oli paljon mielenkiintoista tietoa Janssonien suvusta ja erityisesti sitä ajankuvaa, jota on aina jännittävä lukea. Jansson ruotii esimerkiksi sitä, miten homoseksuaalisuus jouduttiin pitämään salassa.

      Poista
    2. Heh, no melkosessa tynnyrissä olen sitten itseän pitänyt tässä suhteessa. :D Mutta toisaalta ihan hyvä lähtökohta lukea kirja, koska ei ole varsinaisia ennakko-odotuksia minkään suhteen vaan voi tavallaan lukea melko puhtaalta pöydältä.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

250‑vuotias Jane Austen olisi tunnistanut tämänkin ajan

  Lämpimät onnittelut tänään 250 vuotta täyttävälle Jane Austenille! Osallistun tällä kirjoituksellani Tuulevin lukublogin vetämään Jane Austen -haasteeseen.  What calm lives they had, those people! No worries about the French Revolution, or the crashing struggle of the Napoleonic wars. Only manners controlling natural passion so far as they could, together with cultured explanations of any mischances. Näin kommentoi Winston Churchill luettuaan Ylpeys ja ennakkoluulo -romaanin. Viittaus Napoleonin sotaan selittynee sillä, että Churchill luki kirjan vuonna 1943, keskellä toista maailmansotaa. Lisäksi Churchill luki kirjan sairastaessaan keuhkokuumetta, joten hän ei ehkä lukenut tarkasti.  Calm lives?! Jane Austenin aikana sopivan puolison löytäminen oli sekä kestävyyttä että hermoja koetteleva laji. Austenin romaaneissa nuoret naiset asuivat usein myös maaseudulla, jossa sopivien herrasmiesten tarjonta ei ollut runsasta. Ja varsinkin jos nainen oli vaatimattomista oloist...

Seela Sellan käsikirja elämään

  Olen elämäkertojen ja muistelmien suurkuluttaja, ja tällä kokemuksella uskallan jo sanoa, että mielenkiintoisimmat muistelmat tulevat teatteri-ihmisiltä. Ja ne huonoimmat? Olen lukenut muutamat urheilijamuistelmat, eikä niistä sitten sen enempää. Olisiko niin, että huippu-urheilijaksi tullakseen on pistettävä arkinen elämä hyllylle odottamaan kilpaurheilijan uran päättymistä, kun taas hyväksi näyttelijäksi tullakseen on otettava kaikki oppi mitä elämä suinkin tarjoaa.  Tämän kirjoitettuani muistin välittömästi yhden poikkeuksen, eli viime vuonna lukemani ruotsalaisen pika-aiturin Ludmila Engquistin elämäkerran. Kirja on harvinaisen rehellinen kuvaus kilpaurheilun armottomasta maailmasta, jossa ainoa onnistumisen merkki on yltäminen korkeimmalle palkintokorokkeelle. Juuri tällaiset tarinat kiinnostavat minua, mitään fanikirjoja en kaipaa. (Tämän takia jäänee myös Sanna Marinin tuore omaelämäkerta osaltani lukematta.) Sitäkin suurempi nautinto oli lukea Seela Sellan lähes 700...

Joulun pehmein paketti on Petri Tamminen

  "Nuori mies janoaa rakkautta ", lukee kirjan takakannessa. Ja kirjan alku onkin dramaattinen kun tämä kyseinen nuori mies ihastuu kihlajaismatkallaan Prahassa paikalliseen nuoreen naiseen. Kihlattu saa jäädä, kun tarinan Petri antautuu viettiensä valtaan. Eikä tässä kaikki: jossain vaiheessa mietin jo, että onpas tässä varsinainen sarjarakastaja. On Maria, Minnaa, Liisaa - ja sitten tosiaan vielä se H siellä Prahassa. Mutta, hold your horses, jos luulit että kyseessä on perinteinen nuoren miehen kosiomatkoista kertova kirja niin erehdyt. Kirjan on kirjoittanut Petri Tamminen! Ja jos olet jo lukenut Tammista tiedät, että tarina etenee aivan oman logiikkansa mukaan. Tarinan "Petri" on siis rakastunut. Ja rakkaus saa ainakin näennäisesti vastakaikua. Tamminen, tuo  kotimainen versio nolojen tilanteiden miehestä Mr. Beanistä, kuljettaa meitä niin Tampereella, Turussa, Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Prahassa. Tunteiden palo ajaa miestä palaamaan Prahaan kerta toisensa...

Täytän tänään kymmenen!

  Havahduin sattumalta siihen tosiasiaan , että blogini täyttää pyöreät 10 vuotta! Ihme kyllä, tämä henkiraasu on vielä voimissaan, vaikka jossain vaiheessa tekstejä alkoi syntyä harvemmin. Korona-aika elvytti blogia mukavasti, kiitos etätyön ja kotosalla kykkimisen.  Viime aikoina olen huomannut Instagramissa keskustelua siitä, miten kirjapostausten kaupallisuus ja algoritmien oikullisuus eivät enää innosta monia kirjagrammaajia. Onpa jopa toivottu paluuta pidempiin blogiteksteihin ja tilaa keskusteluille. Onko vanha kunnon blogiformaatti kenties tekemässä paluun sosiaaliseen mediaan?  En sulje siis vielä tätä ovea ja varsinkin kun huomaan, miten erityisesti klassikoita käsitteleviä postauksiani luetaan edelleen säännöllisesti.  Pieni juhlapostaus olkoon siis paikallaan. Katselin näitä menneitä vuosia ja valitsin jokaiselta vuodelta jonkun itselleni mieluisan tai muuten vaan mieleen painuneen postauksen.  Muistojen polku siis, olkaa hyvä! 2015 Koska blogini ava...