Olen nyt elämäkerrallisten kirjojen pyörteessä. Ja ihan mielelläni, sillä mikäänhän ei ole ihmeellisempää kuin aito, eletty elämä. Tällä kertaa siitä pääsi minulle kertomaan Sophia Jansson.
Kun katsoin kirjan kantta, tulkitsin automaattisesti kolme saarta tarkoittamaan kolmen perheenjäsenen erillisiä saarekkeita: äitiä, isää ja kertoja-Sophiaa. Mutta jo alkusivuilla kolme saarta saa myös konkreettisemman merkityksen, sillä tarinan miljöö jakautuu kolmella eri saarella koettuun: Tonga, Ibiza ja oma pikkusaari Suomenlahdella.
Sophia Jansson on kirjoittanut intiimin kirjan omasta taustastaan ja vanhemmistaan Lassesta ja Nitasta, joista kuin kohtalon oikusta tulee isä ja äiti. Molemmat nimittäin rakastuvat tahoillaan oman sukupuolen ihmisiin. Mutta porvarillinen avioliitto solmitaan, kun lapsi on ilmoittanut tulostaan. Liitto ei kuitenkaan lopulta pääty hyvin, sillä äiti Nita kärsii pahasta alkoholismista ja hän kuolee vain 38-vuotiaana. Sophian elämäkin olisi voinut ajautua aivan toisille urille ilman huolehtivaa isä-Lassea ja taustajoukkoina häärivää Janssonien klaania.
Tämän kirjoittamisen myötä Sophia Jansson sai lopulta tehtyä tilinpäätöksen varhain kuolleen äitinsä kanssa. Oliko avioero äidin tahto? Ja oliko äidin lähtö todella Sophian syy? Janssonien suvussa puhuttiin paljon, mutta ei sitten kuitenkaan niistä kaikkein tärkeimmistä asioista. Joten jos tästä kirjasta jonkin opin ottaa mukaansa niin ainakin sen, että myös pienelle lapselle kannattaa kertoa asiat totuudenmukaisesti. Lapset aistivat ja kuulevat ja muodostavat sen perusteella oman "totuutensa", joka saattaa pahimmillaan vaikuttaa koko loppuelämään.
Vi pratade om allt och ändå inte.
Jansson taustoittaa yksityiskohtaisesti perheensä dramaattisia käänteitä ja lukija ymmärtää äidinkin tarinan paremmin kun saa kuulla tämän lastenkotimenneisyydestä. Vaikka Nitan ja tämän Ester-äidin välinen yhteys korjautui se ei kuitenkaan johtanut mihinkään erityisen läheiseen suhteeseen. Jansson uskoo kuitenkin oman lapsuutensa olleen onnellinen, vaikka äitiä siinä ei ollutkaan. Äitihahmojakin löytyi ystäväperheistä. Mutta Jansson pohtii olivatko hänen nuorena aikuisena solmimansa rikkinäiset ja mahdottomat suhteet seurausta puuttuvasta äitisuhteesta.
Jag visste att jag kunde klara mig på egen hand men sökte desperat någon.
Oli muuten virkistävä lukea kirja, jossa yleensä pääosaan nostettu Tove Jansson onkin tällä kertaa taustalla. Jansson on läheinen Lasse-veljensä kanssa ja yhdessä he ideoivat monia projekteja, kuten aivan käsittämättömältä kuulostavan ajatuksen muuttaa Tongan saarelle. Yhdessä he lopulta rakentavat ensimmäisen talonsa Pellingen saaristossa sijaitsevalle saarelle. Myös muumeista tulee yhteinen projekti Lassen jatkaessa muumisarjakuvan piirtämistä kansainvälisille markkinoille.
För Tove och Lasse var den högsta lyxen att få var ifred, de primitiva förhållandena eller den enkla födan skrämde dem inte, tvärtom var det ett äventyr att försöka klara sig på så lite som möjligt.
Korvaavista äitihahmoista puheenollen: näin ruotsalaisesta näkökulmasta lukiessa kiinnittää myös huomion henkilöihin, jotka eivät Suomessa tietenkään pistäisi minkäänlaisia kelloja soimaan. Mutta kun Jansson kertoo viettäneensä monta kesää Tukholman Dalarössä tv-tuottaja Margareta Strömstedtin perheessä, jossa oli "kaksi samanikäistä lasta", piirtyy välittömästi eteen kuva poptähti Niklas Strömstedtistä ja tämän siskosta Lottenista tenavina. Mielenkiintoinen perheyhteys sekin!
**
Sophia Jansson: Tre öar. Mamma, pappa och jag (Förlaget, 2025)
Suomennos: Kolme saarta - isä, äiti ja minä (Siltala, 2025)
Kommentit
Lähetä kommentti
Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!