Siirry pääsisältöön

Tove Alsterdal punoo menneisyyden kiehtoviksi kertomuksiksi

 


Miten olinkin onnistunut unohtamaan Tove Alsterdalin! Luin häneltä joskus aikoinaan dekkarin I tystnaden begravd (suomennos "Haudattu hiljaisuudessa") vuodelta 2012, mutta koska tämä oli kauan ennen kirjablogini perustamista niin en muista kirjasta muuta kuin, että se oli hyvä. Nyt olen onneksi löytänyt Alsterdalin uudestaan ja olen jälleen kerran otettu.

Tosin Alsterdalin vuonna 2019 ilmestyneestä (ja tänä vuonna suomennetusta) dekkarista Blindtunnel (Salakäytävä) jäi vähän ristiriitaiset ajatukset. Alsterdal onnistuu erinomaisesti kirjan historiallisessa taustoituksessa ja löysin kirjan alunperin juuri siksi, että tarina sijoittuu entisen Sudeettialueen, nykyisen Tšekin tasavallan alueelle. 

Salakäytävä-dekkarissa ruotsalainen aviopari Sonja ja Daniel etsivät uutta suuntaa elämäänsä erinäisten takaiskujen jälkeen ja päätyvät ostamaan vanhan ja ränsistyneen viinitilan yhdestä itäisen Euroopan maaseutukylistä. Eipä aikaakaan ja pariskunta on keskellä murhavyyhteä, jonka juuret ulottuvat toisen maailmansodan aikaisiin tapahtumiin.

Historiallisten romaanien ystävälle tämä kirja oli täysosuma, varsinkin jos on kiinnostunut Euroopan 1900-luvun tapahtumista. Alsterdal on mestari liittämään historian tapahtumat osaksi nykyhetkeä. Ja kaikkien Berliiniin sijoittuvien historiallisten romaanien jälkeen on virkistävää saada lukea sellaisestakin tärkeästä, mutta unohduksiin jääneestä alueesta kuin Sudeettimaa!

Tarina itsessään oli vähän sekava ja keskivaiheilla tapahtumat jäivät junnaamaan. Loppu taas oli sitten sen verran vauhdikas, että jäin ihmettelemään kuka lopulta tappoi ja kenet... Henkilöhahmoihin olisin myös toivonut enemmän henkilökuvausta, etenkin kun kertojaminän Sonjan kohdalla siihen olisi ollut erittäin hyvät ainekset.

Kun sitten aloin tutkia löytyisikö Alsterdalilta jotain muuta mielenkiintoista luettavaa huomasin, että häneltä on ilmestynyt tänä syksynä uusi teos. Ja yllättäen se onkin autofiktiivinen romaani kirjailijan omasta perheestä. Jag önskar dig lagom lycklig -kirjaa ei ole vielä suomennettu mutta toivon totisesti, että se käännetään pian sillä kirja on loistava! Vai mitä sanotte siitä, että olin suunnitellut kirjaa syysloman junamatkan seuralaiseksi, mutta kun aloin lukea kirjan ensimmäistä kappaletta se vei mukanaan samantien.

Tarina vie 50- ja 60-lukujen Malmöhön (ja vähän Kööpenhaminaan, Berliiniin ja Amsterdamiin). Alsterdalin isä Alvar, nuori aviomies ja uraa aloitteleva sanomalehtimies, aloittaa salasuhteen kollegansa Ingerin kanssa - samana päivänä kun vaimo on synnyttänyt parin ensimmäisen lapsen! Tästä alkaa tapahtumien sarja, joka kulkee punaisena lankana näihin päiviin asti.

Eniten ihmettelen sitä kuinka tasapainoisesti Alsterdal pystyy kirjoittamaan oman lapsuudenperheensä suuresta salaisuudesta. Hän sijoittaa myös itsensä hyvin luontevaksi osaksi tarinaa - ensin pikku-Tovena ja lopulta aikuisena, äitinsä tukena toimivana tyttärenä.

Toinen yllätys oli se, että empaattisimman katseen kirjassa saa Inger, isän "toinen nainen". Häntä ei kuvata pahana tai laskelmoivana vaan päinvastoin inhimillisenä ja järkevänä, joka joutuu yhtä lailla valheiden uhriksi kuten vaimo Elsakin. Alvar osoittautuu nimittäin varsinaiseksi sarjarakastajaksi. Ei pahuuttaan vaan heikkouttaan. Kirjan lopussa kirjailija paljastaa vaivihkaa, että on itsekin ollut joskus samassa roolissa ja silloin ymmärrän, miksi juuri Inger kuvataan näin aidontuntuisesti ja lämpimästi.

Att förälska sig i en gift man och tro att han snart ska skilja sig. Inte vilja slita sig från drömmen, för att allt blir så kallt och hopplöst då. Att gång på gång omförhandla villkoren för sig själv. All den kärlek man redan har investerat, skulle den vara bortkastad och förgäves? Jag vet, för jag har själv varit där ---"
Tärkeä osa Alsterdalin kirjoja on miljöön ja aikakauden kuvaus ja niin tässä uusimmassakin. Sotkuista ihmissuhdekuviota selittää paljolti se, kuinka ahdas naisen rooli oli 1950-luvulla. Abortit ja avioerot olivat tabu ja samalla kuitenkin todellinen osa naisten arkea.

Kirjan miljöö Malmö ja Kööpenhamina on kiehtonut minua jo pitkään ja olen siellä lomaillutkin säännöllisesti. Sinne vie matka tälläkin kertaa lyhyelle syyslomalle!

**
Tove Alsterdal: Blindtunnel (suom. Salakäytävä, Aula Co, 2025)
Tove Alsterdal: Jag önskar dig lagom lycklig (Lind & Co, 2025)


Kommentit

  1. Kuulostaa kiinnostavalta! Luen muuten tätä blogiasi juuri Malmön keskustassa, lounastauolla Triangelin ostoskeskuksessa. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurautan siitä huomenna ohi, tällä kertaa jää Malmö välistä. Mutta olin siellä viimeksi heinäkuussa!

      Poista
  2. Hyvää syyslomaa!

    Aivan uusi tuttavuus minulle tämä Tove Alsterdal. Sait minut kiinnostumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marjatta!! Täällä Kööpenhaminassa pääsee hyvin syystunnelmaan 🍂🎃

      Tove Alsterdalin dekkareita on onneksi suomennettu useampikin. Hän löytää mielenkiintoisia historiallisia taustoja niihin - kannattaa tutustua, varsinkin jos on jo kyllästynyt "perusdekkareihin"!

      Poista
  3. Kiitos vinkistä, laitoin muistiin lagom lycklig --teoksen. Autofiktio päihittää minun lukemistossani mennen tullen kaikki murhamysteerit 👌

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin autofiktio päihittää murhat - mysteerioista tykkään kyllä ja tässä Alsterdalin perhetarinassa sitä oli juuri sopiva määrä. Todellakin lukemisen arvoinen teos!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kolmen saaren välissä – lapsen ääni vanhempien tarinassa

  Olen nyt elämäkerrallisten kirjojen pyörteessä. Ja ihan mielelläni, sillä mikäänhän ei ole ihmeellisempää kuin aito, eletty elämä. Tällä kertaa siitä pääsi minulle kertomaan Sophia Jansson. Kun katsoin kirjan kantta, tulkitsin automaattisesti kolme saarta tarkoittamaan kolmen perheenjäsenen erillisiä saarekkeita: äitiä, isää ja kertoja-Sophiaa. Mutta jo alkusivuilla kolme saarta saa myös konkreettisemman merkityksen, sillä tarinan miljöö jakautuu kolmella eri saarella koettuun: Tonga, Ibiza ja oma pikkusaari Suomenlahdella. Sophia Jansson on kirjoittanut intiimin kirjan omasta taustastaan ja vanhemmistaan Lassesta ja Nitasta, joista kuin kohtalon oikusta tulee isä ja äiti. Molemmat nimittäin rakastuvat tahoillaan oman sukupuolen ihmisiin. Mutta porvarillinen avioliitto solmitaan, kun lapsi on ilmoittanut tulostaan. Liitto ei kuitenkaan lopulta pääty hyvin, sillä äiti Nita kärsii pahasta alkoholismista ja hän kuolee vain 38-vuotiaana. Sophian elämäkin olisi voinut ajautua aivan to...

Reidar ulos muotista

  Muisto Lontoosta vuodelta 1988: ollaan opiskelukaverin kanssa lähdetty Tampereelta ex tempore -reissulle Lontooseen. Punta on edullinen ja kierrämme innolla kauppoja, erityisesti kirjakauppoja. Erään kaupan takaosassa huomaan hyllyllä kirjan, jonka tekijänimi hätkähdyttää pahemman kerran. Haen matkakumppanini paikalle ja kysyn onko hän kuullut koskaan tällaisesta tyypistä. Ei ollut hänkään. Selaillaan kirjaa ja ihmetellään. Kuka tämä tällainen Tom of Finland muka on?! Tämä muisto todistakoon puolestaan sitä Noora Vaaralankin kirjassaan esille tuomaa faktaa, että homoseksuaalisuus oli Suomessa vaiettu aihe vielä 90-luvulle asti. Toki tiesimme asiasta ja tiesimme myös jos lähipiirissä joku oli seksuaaliselta suuntautumiseltaan homoseksuaali. Mutta siitä ei puhuttu sen kummemmin.  Taiteilija Reidar Särestöniemi oli homoseksuaali. Hän mukautui aikansa yhteiskuntaan eikä tuonut suuntautumistaan mitenkään julki. Tosin hän ei myöskään sitä peitellyt, lähipiiri tiesi asiasta. Ja nä...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Seela Sellan käsikirja elämään

  Olen elämäkertojen ja muistelmien suurkuluttaja, ja tällä kokemuksella uskallan jo sanoa, että mielenkiintoisimmat muistelmat tulevat teatteri-ihmisiltä. Ja ne huonoimmat? Olen lukenut muutamat urheilijamuistelmat, eikä niistä sitten sen enempää. Olisiko niin, että huippu-urheilijaksi tullakseen on pistettävä arkinen elämä hyllylle odottamaan kilpaurheilijan uran päättymistä, kun taas hyväksi näyttelijäksi tullakseen on otettava kaikki oppi mitä elämä suinkin tarjoaa.  Tämän kirjoitettuani muistin välittömästi yhden poikkeuksen, eli viime vuonna lukemani ruotsalaisen pika-aiturin Ludmila Engquistin elämäkerran. Kirja on harvinaisen rehellinen kuvaus kilpaurheilun armottomasta maailmasta, jossa ainoa onnistumisen merkki on yltäminen korkeimmalle palkintokorokkeelle. Juuri tällaiset tarinat kiinnostavat minua, mitään fanikirjoja en kaipaa. (Tämän takia jäänee myös Sanna Marinin tuore omaelämäkerta osaltani lukematta.) Sitäkin suurempi nautinto oli lukea Seela Sellan lähes 700...