Siirry pääsisältöön

Tove Alsterdal punoo menneisyyden kiehtoviksi kertomuksiksi

 


Miten olinkin onnistunut unohtamaan Tove Alsterdalin! Luin häneltä joskus aikoinaan dekkarin I tystnaden begravd (suomennos "Haudattu hiljaisuudessa") vuodelta 2012, mutta koska tämä oli kauan ennen kirjablogini perustamista niin en muista kirjasta muuta kuin, että se oli hyvä. Nyt olen onneksi löytänyt Alsterdalin uudestaan ja olen jälleen kerran otettu.

Tosin Alsterdalin vuonna 2019 ilmestyneestä (ja tänä vuonna suomennetusta) dekkarista Blindtunnel (Salakäytävä) jäi vähän ristiriitaiset ajatukset. Alsterdal onnistuu erinomaisesti kirjan historiallisessa taustoituksessa ja löysin kirjan alunperin juuri siksi, että tarina sijoittuu entisen Sudeettialueen, nykyisen Tšekin tasavallan alueelle. 

Salakäytävä-dekkarissa ruotsalainen aviopari Sonja ja Daniel etsivät uutta suuntaa elämäänsä erinäisten takaiskujen jälkeen ja päätyvät ostamaan vanhan ja ränsistyneen viinitilan yhdestä itäisen Euroopan maaseutukylistä. Eipä aikaakaan ja pariskunta on keskellä murhavyyhteä, jonka juuret ulottuvat toisen maailmansodan aikaisiin tapahtumiin.

Historiallisten romaanien ystävälle tämä kirja oli täysosuma, varsinkin jos on kiinnostunut Euroopan 1900-luvun tapahtumista. Alsterdal on mestari liittämään historian tapahtumat osaksi nykyhetkeä. Ja kaikkien Berliiniin sijoittuvien historiallisten romaanien jälkeen on virkistävää saada lukea sellaisestakin tärkeästä, mutta unohduksiin jääneestä alueesta kuin Sudeettimaa!

Tarina itsessään oli vähän sekava ja keskivaiheilla tapahtumat jäivät junnaamaan. Loppu taas oli sitten sen verran vauhdikas, että jäin ihmettelemään kuka lopulta tappoi ja kenet... Henkilöhahmoihin olisin myös toivonut enemmän henkilökuvausta, etenkin kun kertojaminän Sonjan kohdalla siihen olisi ollut erittäin hyvät ainekset.

Kun sitten aloin tutkia löytyisikö Alsterdalilta jotain muuta mielenkiintoista luettavaa huomasin, että häneltä on ilmestynyt tänä syksynä uusi teos. Ja yllättäen se onkin autofiktiivinen romaani kirjailijan omasta perheestä. Jag önskar dig lagom lycklig -kirjaa ei ole vielä suomennettu mutta toivon totisesti, että se käännetään pian sillä kirja on loistava! Vai mitä sanotte siitä, että olin suunnitellut kirjaa syysloman junamatkan seuralaiseksi, mutta kun aloin lukea kirjan ensimmäistä kappaletta se vei mukanaan samantien.

Tarina vie 50- ja 60-lukujen Malmöhön (ja vähän Kööpenhaminaan, Berliiniin ja Amsterdamiin). Alsterdalin isä Alvar, nuori aviomies ja uraa aloitteleva sanomalehtimies, aloittaa salasuhteen kollegansa Ingerin kanssa - samana päivänä kun vaimo on synnyttänyt parin ensimmäisen lapsen! Tästä alkaa tapahtumien sarja, joka kulkee punaisena lankana näihin päiviin asti.

Eniten ihmettelen sitä kuinka tasapainoisesti Alsterdal pystyy kirjoittamaan oman lapsuudenperheensä suuresta salaisuudesta. Hän sijoittaa myös itsensä hyvin luontevaksi osaksi tarinaa - ensin pikku-Tovena ja lopulta aikuisena, äitinsä tukena toimivana tyttärenä.

Toinen yllätys oli se, että empaattisimman katseen kirjassa saa Inger, isän "toinen nainen". Häntä ei kuvata pahana tai laskelmoivana vaan päinvastoin inhimillisenä ja järkevänä, joka joutuu yhtä lailla valheiden uhriksi kuten vaimo Elsakin. Alvar osoittautuu nimittäin varsinaiseksi sarjarakastajaksi. Ei pahuuttaan vaan heikkouttaan. Kirjan lopussa kirjailija paljastaa vaivihkaa, että on itsekin ollut joskus samassa roolissa ja silloin ymmärrän, miksi juuri Inger kuvataan näin aidontuntuisesti ja lämpimästi.

Att förälska sig i en gift man och tro att han snart ska skilja sig. Inte vilja slita sig från drömmen, för att allt blir så kallt och hopplöst då. Att gång på gång omförhandla villkoren för sig själv. All den kärlek man redan har investerat, skulle den vara bortkastad och förgäves? Jag vet, för jag har själv varit där ---"
Tärkeä osa Alsterdalin kirjoja on miljöön ja aikakauden kuvaus ja niin tässä uusimmassakin. Sotkuista ihmissuhdekuviota selittää paljolti se, kuinka ahdas naisen rooli oli 1950-luvulla. Abortit ja avioerot olivat tabu ja samalla kuitenkin todellinen osa naisten arkea.

Kirjan miljöö Malmö ja Kööpenhamina on kiehtonut minua jo pitkään ja olen siellä lomaillutkin säännöllisesti. Sinne vie matka tälläkin kertaa lyhyelle syyslomalle!

**
Tove Alsterdal: Blindtunnel (suom. Salakäytävä, Aula Co, 2025)
Tove Alsterdal: Jag önskar dig lagom lycklig (Lind & Co, 2025)


Kommentit

  1. Kuulostaa kiinnostavalta! Luen muuten tätä blogiasi juuri Malmön keskustassa, lounastauolla Triangelin ostoskeskuksessa. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurautan siitä huomenna ohi, tällä kertaa jää Malmö välistä. Mutta olin siellä viimeksi heinäkuussa!

      Poista
  2. Hyvää syyslomaa!

    Aivan uusi tuttavuus minulle tämä Tove Alsterdal. Sait minut kiinnostumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marjatta!! Täällä Kööpenhaminassa pääsee hyvin syystunnelmaan 🍂🎃

      Tove Alsterdalin dekkareita on onneksi suomennettu useampikin. Hän löytää mielenkiintoisia historiallisia taustoja niihin - kannattaa tutustua, varsinkin jos on jo kyllästynyt "perusdekkareihin"!

      Poista
  3. Kiitos vinkistä, laitoin muistiin lagom lycklig --teoksen. Autofiktio päihittää minun lukemistossani mennen tullen kaikki murhamysteerit 👌

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin autofiktio päihittää murhat - mysteerioista tykkään kyllä ja tässä Alsterdalin perhetarinassa sitä oli juuri sopiva määrä. Todellakin lukemisen arvoinen teos!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ruotsalaisia rakastajia, suomalaisia Tukholmassa ja universumin sitkein ötökkä

  Nyt ollaan jo syvällä syksyssä, Tukholmassa on satanut viime päivät kaatamalla ja muutenkin on ankean harmaata. Onneksi pääsin piristämään itseäni pari viikkoa sitten Turun kirjamessuille. Ehdin sinne tosin vain puoleksi päiväksi, mutta ohjelma oli suunniteltu niin sujuvaksi, että sain mahdutettua käyntiini neljä mielenkiintoista keskustelua. Kirjojakin olisin ostanut vaikka kuinka, mutta nämä Tukholman kotikirjastoni ovat taas vaihteeksi kunnostautuneet suomalaisten uutuuskirjojen hankinnassa, joten ei tarvitse enää kantaa Suomesta kirjoja varastoon.  Tässä muutama viime viikkojen kirjastovaraukseni, jotka ylsivät luettujen listalle: Amanda Romare: Halva Malmö består av killar som dumpat mig (Puolet kaupungin miehistä on jättänyt mut, Johnny Kniga 2023) Ensin kirjavinkki täältä Ruotsinmaalta, tai oikeammin Skånesta. Luin kesällä Amanda Romaren uusimman romaanin Judas, jossa hän on pitkän sinkkuajan jälkeen löytänyt vihdoin rakkauden. Ihastuin kirjan huumoriin ja erityises...

Kirjat, nuo elämänlankani

  Luin jostakin, että tällä viikolla tapahtunut syyspäiväntasaus olisi sitten lopullinen piste kesälle. Aurinko lämmittää vielä tänään, mutta on siis vain käännettävä katse kohti syksyä. Paitsi ensin katsotaan vielä vähän taaksepäin: mitä kaikkea tulikaan kesällä luettua. Tässä kolme kirjakohokohtaa: ** Gisèle Pelicot: Hymni elämälle (Et la joi de vivre, 2026) En ollut ensin aikeissa lukea tätä kirjaa, sillä luulin saaneeni jo kaikki tärkeimmät tiedot uutisvirran kautta. Mutta tämä ennakkoluulo osoittautui vääräksi... Gisèle Pelicot on päähenkilö yhdessä tämän vuosituhannen alun tunnetuimmista rikostapauksista. Pelicot'n mies jää kiinni naisen salakuvaamisesta ja kun poliisi alkaa tutkia tarkemmin miehen tallenteita, paljastuu jotain vielä järkyttävämpää: aviomies on kymmenen vuoden ajan huumannut säännöllisesti vaimonsa ja tarjonnut tätä raiskattavaksi. Oikeudenkäynnissä syytettyjen penkillä istuu lopulta viitisenkymmentä miestä. Pelicot'n päätös antaa oikeudenkäynnin olla j...

Karkulahti

Ruotsinsuomalainen kirjailija Tiina Laitila Kälvemark oli minulle jo yhden kirjan verran tuttu, kirjailijan viimeksi ilmestynyt  Seitsemäs kevät  jäi mieleeni vahvana lukukokemuksena. Kun kirjastossa käydessäni silmään osui kirjailijan pari vuotta aiemmin ilmestynyt romaani Karkulahti, aloitin lukemisen sillä varmuudella, että jotain hienoa on varmasti luvassa tämänkin kirjan sivuilla. Ja kyllä! Laitila Kälvemark oli onnistunut luomaan ravisuttavan tarinan  myös tässä aiemmassa romaanissaan. Lähdin lukemaan ilman sen kummempia ennakkotietoja henkilöistä tai tarinasta, mikä osoittautuikin hyväksi taktiikaksi. Yllätyin, liikutuin ja vaikutuin kerta toisensa jälkeen. Tarina kertoo Verasta, joka on tullut Suomeen Venäjältä ankarista oloista ja avioitunut peräkammarinpojan Jaskan kanssa. Venäjälle on jäänyt risainen elämä ja se kaikkein tärkein - poika, Ilja. Nyt hän on miniänä talossa, jota hallitsee elämän myrryttämä anoppi, Elisabeth. Talon ulkoiset puittee...

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja ...