Reidar ulos muotista

 

Muisto Lontoosta vuodelta 1988: ollaan opiskelukaverin kanssa lähdetty Tampereelta ex tempore -reissulle Lontooseen. Punta on edullinen ja kierrämme innolla kauppoja, erityisesti kirjakauppoja. Erään kaupan takaosassa huomaan hyllyllä kirjan, jonka tekijänimi hätkähdyttää pahemman kerran. Haen matkakumppanini paikalle ja kysyn onko hän kuullut koskaan tällaisesta tyypistä. Ei ollut hänkään. Selaillaan kirjaa ja ihmetellään. Kuka tämä tällainen Tom of Finland muka on?!

Tämä muisto todistakoon puolestaan sitä Noora Vaaralankin kirjassaan esille tuomaa faktaa, että homoseksuaalisuus oli Suomessa vaiettu aihe vielä 90-luvulle asti. Toki tiesimme asiasta ja tiesimme myös jos lähipiirissä joku oli seksuaaliselta suuntautumiseltaan homoseksuaali. Mutta siitä ei puhuttu sen kummemmin. 

Taiteilija Reidar Särestöniemi oli homoseksuaali. Hän mukautui aikansa yhteiskuntaan eikä tuonut suuntautumistaan mitenkään julki. Tosin hän ei myöskään sitä peitellyt, lähipiiri tiesi asiasta. Ja näin nykyajan näkökulmasta katsottuna ei seksuaalista suuntaumista välttämättä tarvitse julkisuuteen tuodakaan. Nykyään se ei onneksi edes ole mikään ihmetyksen aihe - ainakaan täällä Ruotsissa. 

Noora Vaarala tuo kirjassaan kuitenkin aivan uuden ulottuvuuden Särestöniemen taiteeseen. Kannattaa katsoa siis vähän tarkemmin kun seuraavan kerran näkee Särestönimen maalauksia. Toisiaan syleilevä karhupari symboloi myös miesten välistä rakkautta. Kirjassa tulevat esiin myös Särestöniemen rakastetulleen Yrjö Kaijärvelle kirjoittamat kirjeet, joiden runollisuus paljastaa syvällisen taiteilijasielun.

Omat mielikuvani Särestöniemestä olivat ennen tätä kirjaa juuri niitä 70- ja 80-lukujan lehtiotsikoita, joita Vaarala kirjassaan ruotii. Särestöniemi oli showmiehiä ja media oli leikissä mukana. Vaarala kumoaa tämän yksipuolisen kuvan ja tuloksena on teos, josta Reidar suorastaan pursuaa ulos. Kirja on karnevalistinen kunnianosoitus taiteilijalle, joka oli niin paljon muuta kuin median yksioikoisesti lanseerama "Lapin shamaani".

Ja koska olen siis saanut Särestöniemi-tietoni lähinnä Hymy-lehden sivuilta, saan yllättyä moneen kertaan. Särestöniemi ei ollut suinkaan mikään itseoppinut erakkotaiteilija. Hän kävi taideopintoja sekä Helsingissä että silloisessa Leningradissa. Lisäksi hän matkusteli aktiivisesti, jopa Etelämerta myöten. Särestöniemen identiteetti ei ollut niinkään suomalainen, vaan hän oli Pohjoisen kasvatti ja asukas. Media yritti häntä pusertaa sen ajan tiukkaan muottiin, mutta tuloksena oli irvikuva. 

Hän oli marginaalin marginaalia. 1970-luvun suomalaisessa mediakuvastossa ei ole minkäänlaista mallia siihen, miten Reidaria olisi pitänyt katsoa ja ymmärtää. Lappilaisia ei juuri näkynyt, homoja ei juuri näkynyt. Lappilainen homo? Mahdoton juttu.

 Noora Vaarala on itse kasvanut Särestöniemen kotiseudulla Kittilässä, mutta myös hänelle Särestöniemi oli tuttu lähinnä julkisen kuvansa kautta. Kirjaansa Vaarala kuvaa tutkimusmatkaksi, jonka tarkoituksena on paikata Särestöniemen puutteellista julkista kuvaa. 

Ja kirjaa oli todella hauska lukea! Vaarala pistää tässä myös itsensä peliin, hieman samaan tyyliin kuin esimerkiksi Anna Kortelainen usein kirjoissaan tekee. Kirjasta tulee näin henkilökohtainen ja intiimi. Pidän tästä tyylistä, tosin lukijana saa olla vähän varovainen, ettei ihan kaikkea pureksimatta niele. Vaaralallakin on omat suosikkinsa ja joissakin kohdin hän kärjistää tilanteita tarpeettomasti. Tämä tulee mielestäni erityisesti esille Särestönimen perintökiistaa selvitellessä. Vaaralan kirja ei ehkä tuo esille ihan kaikkia faktoja?

Nyt pitää sitten päästä katsomaan niitä Särestöniemen tauluja! Olen nähnyt elämässäni vain yhden, tosin elin maalauksen (Ilves ja Jäämeri kohtaavat) kanssa lähes päivittäin ollessani töissä Urho Kekkosen museossa Tamminiemessä. Kesällä 2026 näyttää avautuvan mahdollisuus meille Etelä-Suomessa liikkuvillekin kun Taidekeskus Salmela avaa laajan näyttelyn Kouvolan Vuohijärvellä. Aika mennä siis kohtaamaan Särestöniemi uusin silmin.

***

Noora Vaarala: Sarviini puhkeaa lehti. Ihmeellinen Reidar Särestöniemi (Gummerus 2025)