Reidar ulos muotista

Muisto Lontoosta vuodelta 1988: ollaan opiskelukaverin kanssa lähdetty Tampereelta ex tempore -reissulle Lontooseen. Punta on edullinen ja kierrämme innolla kauppoja, erityisesti kirjakauppoja. Erään kaupan takaosassa huomaan hyllyllä kirjan, jonka tekijänimi hätkähdyttää pahemman kerran. Haen matkakumppanini paikalle ja kysyn onko hän kuullut koskaan tällaisesta tyypistä. Ei ollut hänkään. Selaillaan kirjaa ja ihmetellään. Kuka tämä tällainen Tom of Finland muka on?!

Tämä muisto todistakoon puolestaan sitä Noora Vaaralankin kirjassaan esille tuomaa faktaa, että homoseksuaalisuus oli Suomessa vaiettu aihe vielä 90-luvulle asti. Toki tiesimme asiasta ja tiesimme myös jos lähipiirissä joku oli seksuaaliselta suuntautumiseltaan homoseksuaali. Mutta siitä ei puhuttu sen kummemmin.

Taiteilija Reidar Särestöniemi oli homoseksuaali. Hän mukautui aikansa yhteiskuntaan eikä tuonut suuntautumistaan mitenkään julki. Tosin hän ei myöskään sitä peitellyt, lähipiiri tiesi asiasta. Ja näin nykyajan näkökulmasta katsottuna ei seksuaalista suuntaumista välttämättä tarvitse julkisuuteen tuodakaan. Nykyään se ei onneksi edes ole mikään ihmetyksen aihe - ainakaan täällä Ruotsissa.

Noora Vaarala tuo kirjassaan kuitenkin aivan uuden ulottuvuuden Särestöniemen taiteeseen. Kannattaa katsoa siis vähän tarkemmin kun seuraavan kerran näkee Särestönimen maalauksia. Toisiaan syleilevä karhupari symboloi myös miesten välistä rakkautta. Kirjassa tulevat esiin myös Särestöniemen rakastetulleen Yrjö Kaijärvelle kirjoittamat kirjeet, joiden runollisuus paljastaa syvällisen taiteilijasielun.

Omat mielikuvani Särestöniemestä olivat ennen tätä kirjaa juuri niitä 70- ja 80-lukujan lehtiotsikoita, joita Vaarala kirjassaan ruotii. Särestöniemi oli showmiehiä ja media oli leikissä mukana. Vaarala kumoaa tämän yksipuolisen kuvan ja tuloksena on teos, josta Reidar suorastaan pursuaa ulos. Kirja on karnevalistinen kunnianosoitus taiteilijalle, joka oli niin paljon muuta kuin median yksioikoisesti lanseerama "Lapin shamaani".

Ja koska olen siis saanut Särestöniemi-tietoni lähinnä Hymy-lehden sivuilta, saan yllättyä moneen kertaan. Särestöniemi ei ollut suinkaan mikään itseoppinut erakkotaiteilija. Hän kävi taideopintoja sekä Helsingissä että silloisessa Leningradissa. Lisäksi hän matkusteli aktiivisesti, jopa Etelämerta myöten. Särestöniemen identiteetti ei ollut niinkään suomalainen, vaan hän oli Pohjoisen kasvatti ja asukas. Media yritti häntä pusertaa sen ajan tiukkaan muottiin, mutta tuloksena oli irvikuva.

Hän oli marginaalin marginaalia. 1970-luvun suomalaisessa mediakuvastossa ei ole minkäänlaista mallia siihen, miten Reidaria olisi pitänyt katsoa ja ymmärtää. Lappilaisia ei juuri näkynyt, homoja ei juuri näkynyt. Lappilainen homo? Mahdoton juttu.

Noora Vaarala on itse kasvanut Särestöniemen kotiseudulla Kittilässä, mutta myös hänelle Särestöniemi oli tuttu lähinnä julkisen kuvansa kautta. Kirjaansa Vaarala kuvaa tutkimusmatkaksi, jonka tarkoituksena on paikata Särestöniemen puutteellista julkista kuvaa.

Ja kirjaa oli todella hauska lukea! Vaarala pistää tässä myös itsensä peliin, hieman samaan tyyliin kuin esimerkiksi Anna Kortelainen usein kirjoissaan tekee. Kirjasta tulee näin henkilökohtainen ja intiimi. Pidän tästä tyylistä, tosin lukijana saa olla vähän varovainen, ettei ihan kaikkea pureksimatta niele. Vaaralallakin on omat suosikkinsa ja joissakin kohdin hän kärjistää tilanteita tarpeettomasti. Tämä tulee mielestäni erityisesti esille Särestönimen perintökiistaa selvitellessä. Vaaralan kirja ei ehkä tuo esille ihan kaikkia faktoja?

Nyt pitää sitten päästä katsomaan niitä Särestöniemen tauluja! Olen nähnyt elämässäni vain yhden, tosin elin maalauksen (Ilves ja Jäämeri kohtaavat) kanssa lähes päivittäin ollessani töissä Urho Kekkosen museossa Tamminiemessä. Kesällä 2026 näyttää avautuvan mahdollisuus meille Etelä-Suomessa liikkuvillekin kun Taidekeskus Salmela avaa laajan näyttelyn Vuohijärvellä. Aika mennä siis kohtaamaan Särestöniemi uusin silmin.

***

Noora Vaarala: Sarviini puhkeaa lehti. Ihmeellinen Reidar Särestöniemi (Gummerus 2025)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kolmen saaren välissä – lapsen ääni vanhempien tarinassa

Olen nyt elämäkerrallisten kirjojen pyörteessä. Ja ihan mielelläni, sillä mikäänhän ei ole ihmeellisempää kuin aito, eletty elämä. Tällä kertaa siitä pääsi minulle kertomaan Sophia Jansson. Kun katsoin kirjan kantta, tulkitsin automaattisesti kolme saarta tarkoittamaan kolmen perheenjäsenen erillisiä saarekkeita: äitiä, isää ja kertoja-Sophiaa. Mutta jo alkusivuilla kolme saarta saa myös konkreettisemman merkityksen, sillä tarinan miljöö jakautuu kolmella eri saarella koettuun: Tonga, Ibiza ja oma pikkusaari Suomenlahdella. Sophia Jansson on kirjoittanut intiimin kirjan omasta taustastaan ja vanhemmistaan Lassesta ja Nitasta, joista kuin kohtalon oikusta tulee isä ja äiti. Molemmat nimittäin rakastuvat tahoillaan oman sukupuolen ihmisiin. Mutta porvarillinen avioliitto solmitaan, kun lapsi on ilmoittanut tulostaan. Liitto ei kuitenkaan lopulta pääty hyvin, sillä äiti Nita kärsii pahasta alkoholismista ja hän kuolee vain 38-vuotiaana. Sophian elämäkin olisi voinut ajautua aivan to...

Lue lisää

Tove Alsterdal punoo menneisyyden kiehtoviksi kertomuksiksi

Miten olinkin onnistunut unohtamaan Tove Alsterdalin ! Luin häneltä joskus aikoinaan dekkarin I tystnaden begravd (suomennos "Haudattu hiljaisuudessa") vuodelta 2012, mutta koska tämä oli kauan ennen kirjablogini perustamista niin en muista kirjasta muuta kuin, että se oli hyvä. Nyt olen onneksi löytänyt Alsterdalin uudestaan ja olen jälleen kerran otettu. Tosin Alsterdalin vuonna 2019 ilmestyneestä (ja tänä vuonna suomennetusta) dekkarista Blindtunnel (Salakäytävä) jäi vähän ristiriitaiset ajatukset. Alsterdal onnistuu erinomaisesti kirjan historiallisessa taustoituksessa ja löysin kirjan alunperin juuri siksi, että tarina sijoittuu entisen Sudeettialueen, nykyisen Tšekin tasavallan alueelle. Salakäytävä-dekkarissa ruotsalainen aviopari Sonja ja Daniel etsivät uutta suuntaa elämäänsä erinäisten takaiskujen jälkeen ja päätyvät ostamaan vanhan ja ränsistyneen viinitilan yhdestä itäisen Euroopan maaseutukylistä. Eipä aikaakaan ja pariskunta on keskellä murhavyyhteä, jonka ...

Lue lisää

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Lue lisää

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta... Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit ...

Lue lisää

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista. Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...