Siirry pääsisältöön

300 (melkein) hukkaanluettua sivua


Minä ja Mokka lounaalla Schipholin lentokentällä

Haluan uskoa, että jokaisella kirjalla on paikkansa ja aikansa. Erilaisia kirjoja tarvitaan täyttämään erilaisia lukuhetkiä. Kuten nyt esimerkiksi kun olet lentämässä paikasta A paikkaan B paikan C kautta. Jonottamista, odottamista, kävelyä, seisomista, lähtöporttien vilkuilua... Silloin on juuri paikallaan tällainen kirja, jonka sivut ovat höttöä täynnänsä.

Ranskalais-englantilainen Tatiana de Rosnay on jo vakiintunut kirjailijanimi ja hänen teoksiaan on käännetty myös suomeksi, kuten tämä "Mokka". Minulle tämä oli ensimmäinen (ja ehkä myös viimeinen). Mutta en kadu kirjan lukemista, sillä siinä oli tähtihetkensä. Palaan tähän hetkeen myöhemmin.

Tästä alkava teksti sisältää JUONIPALJASTUKSIA!

Justine on kääntäjä, joka asuu Pariisissa englantilaisen miehensä Andrew'n ja lapsiensa kanssa. Eräänä tuikitavallisena päivänä Justine saa puhelinsoiton, jota kaikki vanhemmat sisimmässään pelkäävät: Malcolm-poika on jäänyt auton alle ja makaa sairaalassa koomassa. Auto on paennut paikalta pysähtymättä. Ainoa tuntomerkki on auton väri (mokka, mistä myös kirjan käsittämättömän tylsä nimi) sekä vaillinnainen rekisterinumero.

Justine ryhtyy pakkomielteenomaisesti selvittämään kuka tämä autoa ajanut henkilö on. Hän ryhtyy pommittamaan tapausta tutkivaa poliisikomisariota, joka lopulta paljastaa epäillyn nimen. Justine matkustaa tapaamaan epäiltyä ja syyllinen selviää, tosin samalla selviää muutakin yllättävää epäillyn perhetilanteesta. Justine saa kuitenkin sielulleen rauhan ja hän myös huomaa haluavansa jatkaa yhteiseloa Andrew'n kanssa, huolimatta tämän uskottomuudesta ja omasta flirttailustaan poliisikomisarion kanssa. Ja kuinka ollakaan, lopussa Malcolm-poika herää koomasta, joten kaikki päättyy enemmän kuin hyvin.

Mutta sitten siihen kirjan tähtihetkeen. Tarjoan tämän hetken nyt teille, tosin ruotsiksi ja luulenpa, että tämä olisi ranskan kielellä vielä vaikuttavampi.

För att sätta mig bakom honom på motorcykeln fick jag dra upp kjolen över knäna. Jag såg att hans ljusa ögon bakom visiret synade mina bara lår. Jag kände en liten rysning fara genom kroppen. En sorts rysning som jag inte hade känt på länge. Jag var tvungen att lägga armarna om honom för att hålla mig fast. Hans doft kändes bekant. Ljus tobak, lite tvättmedel, något friskt, fräscht. Han var mindre än Andrew men kraftigare, starkare. Det kändes fint att sitta bakom honom. Det var evigheter sedan jag satt bakom en man på en motorcykel. Långt innan jag gifte mig. Det var så intimt med den där ställningen, kropp mot kropp, med spretande lår och mitt kön mot hans bak..

Siinä se siis oli, kirjan kohokohta. Justine saa moottoripyöräkyydin poliisikomisarioltaan ja jossakin kohtaa Euroopan yllä tajuan yhtäkkiä, että en ole koskaan ollut moottoripyörän kyydissä. Ja päätän, että tämän kokemuksen on oltava mukana elämäni aikajanassa, muuten siitä ei tule täydellistä.

Näitä elämän pieniä oivalluksen hetkiä siis, joita kirjallisuus parhaimmillaan voi antaa!

**
Tatiana de Rosnay: Mocka
(Alkup. 'Moka' 2010, ruotsintanut ranskasta Ulla Linton)
Sekwa 2017
321 sivua

2019 Helmet-kirjahaaste: 37. Pienkustantamon julkaisu

Kommentit

  1. Minulla on ollut moottoripyörän takana kaksi moodia: joko meinaa uni tulla tai sitten pissa. Ei kovin eroottista. :) Matkoja teimme paljon parikymmentä vuotta sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin saattaisi käydä minullekin! Kiitos varoituksesta, Leena :) /Mari

      Poista
  2. Olen ollut kerran moottoripyörän kyydissä. Naapurin poika oli saanut kevytmoottoripyörän ja halusi kyydittää minua. Olin pari vuotta nuorempi. Tuulinen kyyti. Olin kyllä itse ajellut mopolla aiemmin, joten ei se niin uutta ollut. Ainoastaan se, että kyydissä ei juuri nähnyt mitään, ja oli hankala pitää kiinni moottoripyörästä.
    Olen lukenut kirjailijalta koskettavan Nimeni on Sarah (aiem. Avain) ja Viimeinen kesä teokset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska muisto, Mai! Ehkä se moottoripyörän kyydissä oleminen ei olekaan niin sensuellia kuin mitä tuosta kirjasta ymmärsin :)

      Tuota 'Nimeni on Sarah' kirjaa olen nähnyt kehuttavan, ehkä annan kirjailijalle sittenkin vielä toisen mahdollisuuden! /Mari

      Poista
  3. Olen myös lukenut Nimeni on Sarah -teoksen, ja se oli varmaan ihan hyvä, vaikka ei siitä kyllä jäänyt mitään erityistä muistikuvaa... Tämä Mokka on hyllyssäni, mutta lukematta vielä. Saapa nähdä miltä se minusta vaikuttaa. Hyvä että moottoripyöräjuttu kolahti! :)

    VastaaPoista
  4. Tämä on erittäin hyvä 'aivot narikkaan' -kirja. Sellaisiakin kirjoja tarvitaan!! /Mari

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Lomaseurana Floris ja Amélie Nothomb

  Lomatervehdys Ruotsin länsirannikolta, jonne saavuimme eilen. Valitettavasti samaan aikaan paikkakunnalle saapui myös Floris-myrsky, joten tämä ensimmäinen päivä ollaan vietetty sisätiloissa. Tuuli on hirmuinen ja vanha puinen vuokratalomme huojuu ja natisee liitoksissaan.  Mutta ei hätää, tämän päivän seuralaisekseni sain belgialaisen kirjailijan Amélie Nothombin ja hänen uusimman ruotsinnetun teoksensa Psykopomp. Nothombin kirjoja on käännetty suomeksi ja ruotsiksi melko sattumanvaraisesti ja tämä olikin nyt viimeinen lukemani käännös. Eli tästä eteenpäin pitää sitten selviytyä ruostuneella ranskallani. Ja luettavaahan riittää, sillä Nothomb on julkaissut uuden romaanin joka vuosi sitten esikoisensa, joka ilmestyi 1992. Psykopomp on Nothombin henkilökohtaisin teos. Kirja alkaa varhaislapsuuden muistoilla ja ensimmäisestä traumaattisesta kokemuksesta kun Japanissa syntynyt diplomaattiperheen tytär joutuu isänsä asemamaan vaihduttua jättämään rakkaan synnyinmaans...

Rantalomailua ja uusi rohkeampi minä

  Kesän säästä voidaan olla monta mieltä, mutta sitä iloa minulta ei poisteta, että ensimmäinen lomaviikkoni oli oikea rantaloma. Ja vieläpä niissä samoissa maisemissa, joissa tämä maallinen taipaleeni aikoinaan sai alkunsa. Ollaan siis Helsingin Lauttasaaressa. Blogini päivitys on viime viikkoina jäänyt taka-alalle, vaikka ideoita ja ajatuksia on syntynyt ja pari tekstinaloitustakin olen näköjään saanut jo aikaiseksi. Kun lomanalkajaiseksi kasasin yhteen pinoon kaikki keskenolevat kirjani, niitä kertyi peräti 17. Luen sivun sieltä, toisen täältä - päähäni mahtuu juuri nyt vain hajahuomioita. Olen myös huomannut, että hakeudun tällä hetkellä mieluummin elämäkertojen ja tietokirjojen pariin. Fiktio ei jostain syystä sytytä. Olisiko sitten syynä tämä vallitseva maailmantilanne, joka oikeasti alkaa olla jo taruakin ihmeellisempää. Ainoa kirja, jonka olen onnistunut lukemaan loppuun asti viimeisen parin viikon aikana, on Minna Salamin Sensuous Knowledge. Ja nyt olen vahvast...

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...