Siirry pääsisältöön

300 (melkein) hukkaanluettua sivua


Minä ja Mokka lounaalla Schipholin lentokentällä

Haluan uskoa, että jokaisella kirjalla on paikkansa ja aikansa. Erilaisia kirjoja tarvitaan täyttämään erilaisia lukuhetkiä. Kuten nyt esimerkiksi kun olet lentämässä paikasta A paikkaan B paikan C kautta. Jonottamista, odottamista, kävelyä, seisomista, lähtöporttien vilkuilua... Silloin on juuri paikallaan tällainen kirja, jonka sivut ovat höttöä täynnänsä.

Ranskalais-englantilainen Tatiana de Rosnay on jo vakiintunut kirjailijanimi ja hänen teoksiaan on käännetty myös suomeksi, kuten tämä "Mokka". Minulle tämä oli ensimmäinen (ja ehkä myös viimeinen). Mutta en kadu kirjan lukemista, sillä siinä oli tähtihetkensä. Palaan tähän hetkeen myöhemmin.

Tästä alkava teksti sisältää JUONIPALJASTUKSIA!

Justine on kääntäjä, joka asuu Pariisissa englantilaisen miehensä Andrew'n ja lapsiensa kanssa. Eräänä tuikitavallisena päivänä Justine saa puhelinsoiton, jota kaikki vanhemmat sisimmässään pelkäävät: Malcolm-poika on jäänyt auton alle ja makaa sairaalassa koomassa. Auto on paennut paikalta pysähtymättä. Ainoa tuntomerkki on auton väri (mokka, mistä myös kirjan käsittämättömän tylsä nimi) sekä vaillinnainen rekisterinumero.

Justine ryhtyy pakkomielteenomaisesti selvittämään kuka tämä autoa ajanut henkilö on. Hän ryhtyy pommittamaan tapausta tutkivaa poliisikomisariota, joka lopulta paljastaa epäillyn nimen. Justine matkustaa tapaamaan epäiltyä ja syyllinen selviää, tosin samalla selviää muutakin yllättävää epäillyn perhetilanteesta. Justine saa kuitenkin sielulleen rauhan ja hän myös huomaa haluavansa jatkaa yhteiseloa Andrew'n kanssa, huolimatta tämän uskottomuudesta ja omasta flirttailustaan poliisikomisarion kanssa. Ja kuinka ollakaan, lopussa Malcolm-poika herää koomasta, joten kaikki päättyy enemmän kuin hyvin.

Mutta sitten siihen kirjan tähtihetkeen. Tarjoan tämän hetken nyt teille, tosin ruotsiksi ja luulenpa, että tämä olisi ranskan kielellä vielä vaikuttavampi.

För att sätta mig bakom honom på motorcykeln fick jag dra upp kjolen över knäna. Jag såg att hans ljusa ögon bakom visiret synade mina bara lår. Jag kände en liten rysning fara genom kroppen. En sorts rysning som jag inte hade känt på länge. Jag var tvungen att lägga armarna om honom för att hålla mig fast. Hans doft kändes bekant. Ljus tobak, lite tvättmedel, något friskt, fräscht. Han var mindre än Andrew men kraftigare, starkare. Det kändes fint att sitta bakom honom. Det var evigheter sedan jag satt bakom en man på en motorcykel. Långt innan jag gifte mig. Det var så intimt med den där ställningen, kropp mot kropp, med spretande lår och mitt kön mot hans bak..

Siinä se siis oli, kirjan kohokohta. Justine saa moottoripyöräkyydin poliisikomisarioltaan ja jossakin kohtaa Euroopan yllä tajuan yhtäkkiä, että en ole koskaan ollut moottoripyörän kyydissä. Ja päätän, että tämän kokemuksen on oltava mukana elämäni aikajanassa, muuten siitä ei tule täydellistä.

Näitä elämän pieniä oivalluksen hetkiä siis, joita kirjallisuus parhaimmillaan voi antaa!

**
Tatiana de Rosnay: Mocka
(Alkup. 'Moka' 2010, ruotsintanut ranskasta Ulla Linton)
Sekwa 2017
321 sivua

2019 Helmet-kirjahaaste: 37. Pienkustantamon julkaisu

Kommentit

  1. Minulla on ollut moottoripyörän takana kaksi moodia: joko meinaa uni tulla tai sitten pissa. Ei kovin eroottista. :) Matkoja teimme paljon parikymmentä vuotta sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin saattaisi käydä minullekin! Kiitos varoituksesta, Leena :) /Mari

      Poista
  2. Olen ollut kerran moottoripyörän kyydissä. Naapurin poika oli saanut kevytmoottoripyörän ja halusi kyydittää minua. Olin pari vuotta nuorempi. Tuulinen kyyti. Olin kyllä itse ajellut mopolla aiemmin, joten ei se niin uutta ollut. Ainoastaan se, että kyydissä ei juuri nähnyt mitään, ja oli hankala pitää kiinni moottoripyörästä.
    Olen lukenut kirjailijalta koskettavan Nimeni on Sarah (aiem. Avain) ja Viimeinen kesä teokset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska muisto, Mai! Ehkä se moottoripyörän kyydissä oleminen ei olekaan niin sensuellia kuin mitä tuosta kirjasta ymmärsin :)

      Tuota 'Nimeni on Sarah' kirjaa olen nähnyt kehuttavan, ehkä annan kirjailijalle sittenkin vielä toisen mahdollisuuden! /Mari

      Poista
  3. Olen myös lukenut Nimeni on Sarah -teoksen, ja se oli varmaan ihan hyvä, vaikka ei siitä kyllä jäänyt mitään erityistä muistikuvaa... Tämä Mokka on hyllyssäni, mutta lukematta vielä. Saapa nähdä miltä se minusta vaikuttaa. Hyvä että moottoripyöräjuttu kolahti! :)

    VastaaPoista
  4. Tämä on erittäin hyvä 'aivot narikkaan' -kirja. Sellaisiakin kirjoja tarvitaan!! /Mari

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

250‑vuotias Jane Austen olisi tunnistanut tämänkin ajan

  Lämpimät onnittelut tänään 250 vuotta täyttävälle Jane Austenille! Osallistun tällä kirjoituksellani Tuulevin lukublogin vetämään Jane Austen -haasteeseen.  What calm lives they had, those people! No worries about the French Revolution, or the crashing struggle of the Napoleonic wars. Only manners controlling natural passion so far as they could, together with cultured explanations of any mischances. Näin kommentoi Winston Churchill luettuaan Ylpeys ja ennakkoluulo -romaanin. Viittaus Napoleonin sotaan selittynee sillä, että Churchill luki kirjan vuonna 1943, keskellä toista maailmansotaa. Lisäksi Churchill luki kirjan sairastaessaan keuhkokuumetta, joten hän ei ehkä lukenut tarkasti.  Calm lives?! Jane Austenin aikana sopivan puolison löytäminen oli sekä kestävyyttä että hermoja koetteleva laji. Austenin romaaneissa nuoret naiset asuivat usein myös maaseudulla, jossa sopivien herrasmiesten tarjonta ei ollut runsasta. Ja varsinkin jos nainen oli vaatimattomista oloist...

Joulun pehmein paketti on Petri Tamminen

  "Nuori mies janoaa rakkautta ", lukee kirjan takakannessa. Ja kirjan alku onkin dramaattinen kun tämä kyseinen nuori mies ihastuu kihlajaismatkallaan Prahassa paikalliseen nuoreen naiseen. Kihlattu saa jäädä, kun tarinan Petri antautuu viettiensä valtaan. Eikä tässä kaikki: jossain vaiheessa mietin jo, että onpas tässä varsinainen sarjarakastaja. On Maria, Minnaa, Liisaa - ja sitten tosiaan vielä se H siellä Prahassa. Mutta, hold your horses, jos luulit että kyseessä on perinteinen nuoren miehen kosiomatkoista kertova kirja niin erehdyt. Kirjan on kirjoittanut Petri Tamminen! Ja jos olet jo lukenut Tammista tiedät, että tarina etenee aivan oman logiikkansa mukaan. Tarinan "Petri" on siis rakastunut. Ja rakkaus saa ainakin näennäisesti vastakaikua. Tamminen, tuo  kotimainen versio nolojen tilanteiden miehestä Mr. Beanistä, kuljettaa meitä niin Tampereella, Turussa, Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Prahassa. Tunteiden palo ajaa miestä palaamaan Prahaan kerta toisensa...

Seela Sellan käsikirja elämään

  Olen elämäkertojen ja muistelmien suurkuluttaja, ja tällä kokemuksella uskallan jo sanoa, että mielenkiintoisimmat muistelmat tulevat teatteri-ihmisiltä. Ja ne huonoimmat? Olen lukenut muutamat urheilijamuistelmat, eikä niistä sitten sen enempää. Olisiko niin, että huippu-urheilijaksi tullakseen on pistettävä arkinen elämä hyllylle odottamaan kilpaurheilijan uran päättymistä, kun taas hyväksi näyttelijäksi tullakseen on otettava kaikki oppi mitä elämä suinkin tarjoaa.  Tämän kirjoitettuani muistin välittömästi yhden poikkeuksen, eli viime vuonna lukemani ruotsalaisen pika-aiturin Ludmila Engquistin elämäkerran. Kirja on harvinaisen rehellinen kuvaus kilpaurheilun armottomasta maailmasta, jossa ainoa onnistumisen merkki on yltäminen korkeimmalle palkintokorokkeelle. Juuri tällaiset tarinat kiinnostavat minua, mitään fanikirjoja en kaipaa. (Tämän takia jäänee myös Sanna Marinin tuore omaelämäkerta osaltani lukematta.) Sitäkin suurempi nautinto oli lukea Seela Sellan lähes 700...

Täytän tänään kymmenen!

  Havahduin sattumalta siihen tosiasiaan , että blogini täyttää pyöreät 10 vuotta! Ihme kyllä, tämä henkiraasu on vielä voimissaan, vaikka jossain vaiheessa tekstejä alkoi syntyä harvemmin. Korona-aika elvytti blogia mukavasti, kiitos etätyön ja kotosalla kykkimisen.  Viime aikoina olen huomannut Instagramissa keskustelua siitä, miten kirjapostausten kaupallisuus ja algoritmien oikullisuus eivät enää innosta monia kirjagrammaajia. Onpa jopa toivottu paluuta pidempiin blogiteksteihin ja tilaa keskusteluille. Onko vanha kunnon blogiformaatti kenties tekemässä paluun sosiaaliseen mediaan?  En sulje siis vielä tätä ovea ja varsinkin kun huomaan, miten erityisesti klassikoita käsitteleviä postauksiani luetaan edelleen säännöllisesti.  Pieni juhlapostaus olkoon siis paikallaan. Katselin näitä menneitä vuosia ja valitsin jokaiselta vuodelta jonkun itselleni mieluisan tai muuten vaan mieleen painuneen postauksen.  Muistojen polku siis, olkaa hyvä! 2015 Koska blogini ava...