Siirry pääsisältöön

300 (melkein) hukkaanluettua sivua


Minä ja Mokka lounaalla Schipholin lentokentällä

Haluan uskoa, että jokaisella kirjalla on paikkansa ja aikansa. Erilaisia kirjoja tarvitaan täyttämään erilaisia lukuhetkiä. Kuten nyt esimerkiksi kun olet lentämässä paikasta A paikkaan B paikan C kautta. Jonottamista, odottamista, kävelyä, seisomista, lähtöporttien vilkuilua... Silloin on juuri paikallaan tällainen kirja, jonka sivut ovat höttöä täynnänsä.

Ranskalais-englantilainen Tatiana de Rosnay on jo vakiintunut kirjailijanimi ja hänen teoksiaan on käännetty myös suomeksi, kuten tämä "Mokka". Minulle tämä oli ensimmäinen (ja ehkä myös viimeinen). Mutta en kadu kirjan lukemista, sillä siinä oli tähtihetkensä. Palaan tähän hetkeen myöhemmin.

Tästä alkava teksti sisältää JUONIPALJASTUKSIA!

Justine on kääntäjä, joka asuu Pariisissa englantilaisen miehensä Andrew'n ja lapsiensa kanssa. Eräänä tuikitavallisena päivänä Justine saa puhelinsoiton, jota kaikki vanhemmat sisimmässään pelkäävät: Malcolm-poika on jäänyt auton alle ja makaa sairaalassa koomassa. Auto on paennut paikalta pysähtymättä. Ainoa tuntomerkki on auton väri (mokka, mistä myös kirjan käsittämättömän tylsä nimi) sekä vaillinnainen rekisterinumero.

Justine ryhtyy pakkomielteenomaisesti selvittämään kuka tämä autoa ajanut henkilö on. Hän ryhtyy pommittamaan tapausta tutkivaa poliisikomisariota, joka lopulta paljastaa epäillyn nimen. Justine matkustaa tapaamaan epäiltyä ja syyllinen selviää, tosin samalla selviää muutakin yllättävää epäillyn perhetilanteesta. Justine saa kuitenkin sielulleen rauhan ja hän myös huomaa haluavansa jatkaa yhteiseloa Andrew'n kanssa, huolimatta tämän uskottomuudesta ja omasta flirttailustaan poliisikomisarion kanssa. Ja kuinka ollakaan, lopussa Malcolm-poika herää koomasta, joten kaikki päättyy enemmän kuin hyvin.

Mutta sitten siihen kirjan tähtihetkeen. Tarjoan tämän hetken nyt teille, tosin ruotsiksi ja luulenpa, että tämä olisi ranskan kielellä vielä vaikuttavampi.

För att sätta mig bakom honom på motorcykeln fick jag dra upp kjolen över knäna. Jag såg att hans ljusa ögon bakom visiret synade mina bara lår. Jag kände en liten rysning fara genom kroppen. En sorts rysning som jag inte hade känt på länge. Jag var tvungen att lägga armarna om honom för att hålla mig fast. Hans doft kändes bekant. Ljus tobak, lite tvättmedel, något friskt, fräscht. Han var mindre än Andrew men kraftigare, starkare. Det kändes fint att sitta bakom honom. Det var evigheter sedan jag satt bakom en man på en motorcykel. Långt innan jag gifte mig. Det var så intimt med den där ställningen, kropp mot kropp, med spretande lår och mitt kön mot hans bak..

Siinä se siis oli, kirjan kohokohta. Justine saa moottoripyöräkyydin poliisikomisarioltaan ja jossakin kohtaa Euroopan yllä tajuan yhtäkkiä, että en ole koskaan ollut moottoripyörän kyydissä. Ja päätän, että tämän kokemuksen on oltava mukana elämäni aikajanassa, muuten siitä ei tule täydellistä.

Näitä elämän pieniä oivalluksen hetkiä siis, joita kirjallisuus parhaimmillaan voi antaa!

**
Tatiana de Rosnay: Mocka
(Alkup. 'Moka' 2010, ruotsintanut ranskasta Ulla Linton)
Sekwa 2017
321 sivua

2019 Helmet-kirjahaaste: 37. Pienkustantamon julkaisu

Kommentit

  1. Minulla on ollut moottoripyörän takana kaksi moodia: joko meinaa uni tulla tai sitten pissa. Ei kovin eroottista. :) Matkoja teimme paljon parikymmentä vuotta sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin saattaisi käydä minullekin! Kiitos varoituksesta, Leena :) /Mari

      Poista
  2. Olen ollut kerran moottoripyörän kyydissä. Naapurin poika oli saanut kevytmoottoripyörän ja halusi kyydittää minua. Olin pari vuotta nuorempi. Tuulinen kyyti. Olin kyllä itse ajellut mopolla aiemmin, joten ei se niin uutta ollut. Ainoastaan se, että kyydissä ei juuri nähnyt mitään, ja oli hankala pitää kiinni moottoripyörästä.
    Olen lukenut kirjailijalta koskettavan Nimeni on Sarah (aiem. Avain) ja Viimeinen kesä teokset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska muisto, Mai! Ehkä se moottoripyörän kyydissä oleminen ei olekaan niin sensuellia kuin mitä tuosta kirjasta ymmärsin :)

      Tuota 'Nimeni on Sarah' kirjaa olen nähnyt kehuttavan, ehkä annan kirjailijalle sittenkin vielä toisen mahdollisuuden! /Mari

      Poista
  3. Olen myös lukenut Nimeni on Sarah -teoksen, ja se oli varmaan ihan hyvä, vaikka ei siitä kyllä jäänyt mitään erityistä muistikuvaa... Tämä Mokka on hyllyssäni, mutta lukematta vielä. Saapa nähdä miltä se minusta vaikuttaa. Hyvä että moottoripyöräjuttu kolahti! :)

    VastaaPoista
  4. Tämä on erittäin hyvä 'aivot narikkaan' -kirja. Sellaisiakin kirjoja tarvitaan!! /Mari

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta (Låt oss hoppas på det bästa) (2018)

Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan parasta) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti. Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa  Joka hetki olemme yhä elossa.  Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin. Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on...

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Saksaa puolin ja toisin

  Loma alkoi vauhdikkaasti pienellä junareissulla Manner-Eurooppaan. Testasimme tänä keväänä aloitetun suoran junayhteyden Tukholma-Hampuri ja hyvinhän se toimi. Tosin junamatka venyi molempiin suuntiin, mutta koska meillä ei ollut kummassakaan päässä jatkoyhteyksiä odottamassa niin saatoimme istua rauhallisina ja vain nauttia matkanteosta. Ensimmäiseksi lomakirjakseni valikoitui moderni saksalaisklassikko. Muistan kun Patrik Süskindin "Parfyymi" ilmestyi v. 1985 ja siitä tuli yhtä suuri jättimenestys kuin Umberto Econ Ruusun nimestä. Econ kirjan luin tuoreeltaan, Süskind saikin sitten odottaa peräti 41 vuotta. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1700-luvun Ranskaan. Päähenkilö Grenouille syntyy äpäränä ja, kuten hylätyn vauvan ensimmäinen hoitaja huomaa, ilman ihmistuoksua. Sen sijaan lapsella itsellään on ällistyttävä hajuaisti ja -muisti. Alkaa omituinen elämäntarina, jota kirja kuvaa ulkopuolisen kertojan silmin. Eteemme piirtyy 1700-luvun hajukakofonia ja armoton sääty-yhte...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...