Siirry pääsisältöön

Lukupinon ilot ja pettymykset - ja miten ryhdytään vastuulliseksi kirjastonkäyttäjäksi

 

Olen nyt vihdoin ja viimein älynnyt, että kirjastovaraukset voi paussata! Tunsin tosin suurta haikeutta kun ilmoitin kirjaston tietokannalle, että seuraavan kerran kirjoja voi toimittaa minulle vasta huhtikuun lopussa. Siihen mennessä olisi nimittäin tarkoitus saada yliopiston lopputyö kasaan. 

Mutta iloitaan nyt vielä sitäkin suuremmalla syyllä tästä käsillä olevasta pinosta, jonka olen onnistunut taas itselleni kasaamaan. Olen näitä kirjoja varaillut blogista ja kirjainstasta löytämieni vinkkien perusteella, kiitos taas kaikille vinkkaajille! 

Aloitetaan kirjapinon pettymyksestä. Lea Ypin omaelämäkerrallinen teos "Vapaa" lapsuudesta 80-luvun Albaniassa on yksi viime vuosien sykähdyttävimmistä lukukokemuksistani. Niinpä Ypin uusin kirja "Indignity" meni heittämällä lukulistalleni. Mutta...

Kirja jatkaa Albanian historian kuvauksella, mikä on teoksen parasta antia. Olen edelleen erittäin utelias kuulemaan lisää Albaniasta! Samalla kun nolottaa tajuta kuinka vähän tiedänkään. "Indignity" vie aikaan, jolloin kirjailijan isoäiti oli nuori. Ypi löytää sattumalta aivan vieraan ihmisen somekanavasta valokuvan isovanhemmistaan näiden häämatkalla. Alkaa löytömatka arkistoihin, sillä Ypi tajuaa ettei tiedäkään isoäitinsä tarinan kaikkia vaiheita.

Arkistoista ei löydy kuin fragmentteja, sillä kuten eräs arkiston työntekijöistä toteaa, naisista on turha etsiä arkistotietoja. Mutta Ypi ei anna periksi - ja kun arkiston tiedot loppuvat, hän kuvittelee uusiksi ("A Life Reimagined") isoäitinsä nuoruuden.

Tässä kohtaa kirja kompastuu omaan mahdottomuuteensa, Ypi ei nimittäin saa kuvitteelliseen tarinaansa nostetta. Isoäidin hahmo jää vaisuksi ja itse tarina on kirjalliselta tasoltaan köykäinen. Teos on mielenkiintoinen kokeilu yhdistää dokumenttipohjainen kerronta kaunokirjalliseen tekstiin, mutta Ypi ei saa tästä samanlaista täysosumaa kuin edellisestä kirjastaan. Harmi!! 

Lea Ypi: Indignity. A Life Reimagined (Penguin 2025)

Seuraava romaani veikin sitten Israeliin. Terhi Törmälehto on itselleni uusi kirjailija, mutta häntä on sen verran usein täällä blogi- ja somemaailmassa kehuttu, että päätin tutustua uusimpaan teokseensa "He ovat suolaa ja valoa". Ja tämä kirja kannatti todellakin lukea, romaani on aiheeltaan omaperäinen ja tyyliltään tiivis porautuminen kristillisen liikkeen äärilaidan ajatusmaailmaan.

Päähenkilöt Susanna ja Anu, ammateiltaan lääkäri ja saksanope, matkustavat samalla lennolla Jerusalemiin. Kumpaakin johdattaa matkalle raamattu ja Jumalan ääni, vaikka polut vievätkin naiset omille tahoilleen.
Molemmat naiset ovat ulkoistaneet päätöksenteon ylemmälle taholle, jossa Raamattu on ehdoton auktoriteetti. Törmälehto kuvaa yksityiskohtaisesti kuinka molemmat naiset joutuvat testaamaan oman uskonsa rajoja. Todellinen elämä kun ei aina vastaakaan Raamatun sanaa. Naisten vastapareiksi Törmälehto asettaa myös ns. järjen äänen - Susannalla se on aviomies Ville, joka on pappi. Anu puolestaan tapaa sattumalta juutalaisen miehen, joka Anun pettymykseksi ei taivukaan hänen uskonsa mukaiseksi "valitun kansan" edustajaksi. 

Mielenkiintoinen kirja, joka ei onneksi sorru liikaa osoittelemaan tai taivastelemaan. Lukija saa itse rauhassa tulkita lukemaansa.

Terhi Törmälehto: He ovat suolaa ja valoa (Otava 2024)

Eräälle viikonlopulle sain seuralaisekseni runoilija Sirkka Turkan. Ja tämä oli todellinen onnenkantamoinen, sillä en ollut kirjasta kuullutkaan ennen kuin näin sen Suomi-Instituutin kirjaston hyllyssä esillä. Ja koska olen elämäkertojen suurkuluttuja ja koska juuri sillä hetkellä elämässäni oli hyvän elämäkerran mentävä paikka, niin tartuin kirjaan.

Itse asiassa en tiennyt Sirkka Turkastakaan muuta kuin nimen. En ole koskaan ollut mikään varsinainen runotyttö, luen runoja hyvin satunnaisesti. Mutta toisaalta se ei nyt (tässäkään) tapauksessa haitannut, sillä jännittävät elämänkohtalot kiehtovat ja Turkka kuuluu eittämättä tähän luokkaan. Ulla Janhosen kirjoittama elämäkerta keskittyy juurikin Turkan elämänvaiheisiin ja itse runous jää tässä teoksessa vähän jopa sivuosaan. Mutta kirjan runositaateista käy hyvin ilmi, että Turkan runot kuvastavat kaikkea runoilijan näkemää ja kokemaa. 

Suurimman vaikutuksen minuun teki se, miten vakaasti Turkka tuntui luottavan runoilijan polkuunsa. Hän eli täysin omaa elämäänsä, piittaamatta siitä mitä muut asiasta olivat mieltä. Kirja antaa myös mieleenpainuvan kuvan Turkan suhteesta äitiinsä. Lempeä ja kannustava äiti seisoi aina tyttärensä takana ja tämä oli varmasti suuri syy siihen, että Turkka pystyi suhtautumaan elämään niin luottavasti. Itse kun olen tällainen hermoilija ja katastrofien ennakoija, toivoisin itsellenikin vähän enemmän turkkamaista otetta. 

Niin, ja nuoren Sirkan platoninen rakkaus Helsingin kaupunginorkesterin käyräsoittajaan Holger Fransmaniin on suorastaan myyttinen tarina! Jo sen takia kannattaa lukea tämä kirja.

Ulla Janhonen: Sirkka Turkka. Tähti kuuttomassa yössä. (Tammi 2024)

Mutta nyt sitten pinon kirjahelmeen! Suvi Ratinen on tehnyt hienon matkan Aino Kallaksen mielenmaisemiin. Liikutuin monesti, erityisesti kun Ratinen kuvaa Kallaksen suhdetta lapsiinsa. Hän ei tainnut olla mikään varsinainen äitihahmo, toisaalta lapset tulivat tiuhaan tahtiin ja elämä oli muutenkin arvaamaton. Ja sitten oli vielä ne rakkaussuhteet. Kallaksesta voisi totisesti kirjoittaa useammankin romaanin.

Ratinen on kirjassaan keskittynyt Kallaksen elämään maanpakolaisena, mikä on mielestäni hyvä ratkaisu. Tarinallaan Ratinen nimittäin taustoittaa virolaisten kohtaloa tavalla, jolla aiemmin ns. suomettumisen aikana ei voitu puhua. Eikä kai oikein vieläkään.

Nyt pitääkin sitten heti pikimmiten lukea Aino Kallaksen päiväkirjat ja lähteä Viroon! Onneksi olen jo täällä Tukholmassa niin voin käydä katsastamassa vaikkapa Stora Sköndalin maisemat. Ratinen kirjoittaa upeasti sekä sisäisistä että ulkoisista maisemista ja olen todella myyty. Lisää Ratista tähän torppaan! Ai niin, vasta sitten huhtikuun jälkeen...

Suvi Ratinen: Pakolainen (Otava 2025)




Kommentit

  1. Onpa ikävä juttu, että Lea Ypin toinen kirja ei ole oikein onnistunut. Sinun kuvasi kirjasta puun oksalla sen sijaan on todella tunnelmallinen.

    Olen lukenut Sirkka Turkan runoja ja nähnyt kerran hänet itsensä lukemassa niitä Kuhmon Kamarimusiikin yhteydessä Elävien runoilijoiden klubin illassa. Elämäkerta alkoi kiinnostaa, samoin Suvi Ratisen Aino Kallaksesta kirjoittama Pakolainen. Ei kun varailemaan!

    Terhi Törmälehdon kirja on hyvin kirjoitettu ja pätee muuhunkin idealistiseen kiinnittymiseen johonkin liikkeeseen. Kuvaavaa on se, miten Anu ei hyväksy israelilaiselta ihastumisen kohteeltaan mitään oman maansa kritiikkiä.

    Intoa lopputyöhön, olet sinä kyllä ehtiväinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SIrkka Turkan elämäkertaa suosittelen lämpimästi ja varsinkin kun olet nähnyt hänet lukemassa runojaan! Ulla Janhonen tekee Turkasta hyvin eläväntuntuisen muotokuvan, tämä oli todella mielenkiintoinen kurkistus runoilijan elämään (joka siis Turkan tapauksessa oli yllättävän arkinen).

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Kahden kulttuurin lähettiläät - Linn Ullmann ja Ranya ElRamly

Lokakuun lukuhelmiini kuuluvat nämä kaksi tytärten vanhemmistaan kirjoittamaa kirjaa. Toinen tyttärista on Liv Ullmannin ja Ingmar Bergmanin tytär Linn, kahden maan ja kahden kielen kasvatti. Toinen tytär on suomalainen Ranya Paasonen (joka julkaisi esikoiskirjansa tyttönimellään ElRamly), joka kertoo kasvamisesta kahden kulttuurin risteämässä, siinä välitilassa jossa pitää oppia vaikkapa kaksi erilaista tapaa kuoria appelsiini. Luin molemmat kirjat suurella mielenkiinnolla, kotonani on nimittäin kasvamassa tytär, joka kohtaa päivittäin nämä kulttuurien nokkakolarit. Kun isä vaatii, että syntymäpäiväsankarille tarjoillaan ruotsalaiseen tapaan aamupala sänkyyn ja äiti kauhistelee, että ei kai nyt sentään arkisena koulupäivänä. Tai kun jouluaattona klo 15 pitäisi katsoa miljoonien muiden ruotsalaisten tavoin tv:stä Kalle Ankaa samalla kun äiti hoputtaa joulusaunaan. Lisänä vielä kahden kielen lahja - tai taakka, riippuen aina tilanteesta. Linn Ullmann on omien sanojensa mukaan kir...

Ruotsalaisia rakastajia, suomalaisia Tukholmassa ja universumin sitkein ötökkä

  Nyt ollaan jo syvällä syksyssä, Tukholmassa on satanut viime päivät kaatamalla ja muutenkin on ankean harmaata. Onneksi pääsin piristämään itseäni pari viikkoa sitten Turun kirjamessuille. Ehdin sinne tosin vain puoleksi päiväksi, mutta ohjelma oli suunniteltu niin sujuvaksi, että sain mahdutettua käyntiini neljä mielenkiintoista keskustelua. Kirjojakin olisin ostanut vaikka kuinka, mutta nämä Tukholman kotikirjastoni ovat taas vaihteeksi kunnostautuneet suomalaisten uutuuskirjojen hankinnassa, joten ei tarvitse enää kantaa Suomesta kirjoja varastoon.  Tässä muutama viime viikkojen kirjastovaraukseni, jotka ylsivät luettujen listalle: Amanda Romare: Halva Malmö består av killar som dumpat mig (Puolet kaupungin miehistä on jättänyt mut, Johnny Kniga 2023) Ensin kirjavinkki täältä Ruotsinmaalta, tai oikeammin Skånesta. Luin kesällä Amanda Romaren uusimman romaanin Judas, jossa hän on pitkän sinkkuajan jälkeen löytänyt vihdoin rakkauden. Ihastuin kirjan huumoriin ja erityises...

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Kun Greta Gustafsson Hollywoodiin lähti

Gurra ja Moje oli sellainen pari, että 1920-luvun tukholmalaisympyrät olivat heille auttamattomasti liian pienet. Moje eli Mauritz Stiller oli ohjannut suurfilmin Gösta Berlingin taru, johon hän oli löytänyt nuoren teatteriopiskelijan Gurran eli Greta Gustafssonin. Tuosta ajasta kertoo esimerkiksi Lena Einhorn kirjassaan   Blekingegatan 32 . Gretalla oli suhde opiskelijaystäväänsä Mimi Pollackiin mutta se ei estänyt häntä tuntemasta vetoa temperamentiseen Mauritziin. Ja tunne oli molemminpuolinen, Stillerin homoseksuaalisuudesta huolimatta. Stiller oli päättänyt tehdä Gretasta tähden ja ensimmäinen etappi tällä tiellä vei Berliiniin, jossa Greta tähditti 1925 tehtyä skandaalielokuvaa  Die freudlose Gasse . Seuraava elokuvaprojekti oli jo sovittu, mutta Konstantinopolissa aloitetut kuvaukset jouduttiin keskeyttämään talousvaikeuksien vuoksi. Tässä vaiheessa avautuu uusi ovi - Hollywood. Ja juuri tästä hetkestä alkaa tarina kirjailijapari  Kerstin Gezeliuksen ja A...