Siirry pääsisältöön

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

 

Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931.

Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian.

Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä". 

Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilaisilla hanttihommilla Berliinissä 20-luvun lopulla. Kirjan alussa Fabian työskentelee mainostoimistossa, josta hän saa kuitenkin pian potkut. Näin hänkin liittyy työttömien miljoonapäiseen joukkoon ja ryhtyy kuljeksimaan. 

Saamme seurata varsin värikästä henkilökavalkadia, joiden persoonat Kästner kuvaa 1920-luvun vallitsevan taidesuuntauksen, ns. 'uusasiallisuuden' (Neue Sachlichkeit) mukaisesti eli objektiivisesti, yksityiskohtaisesti, mutta samalla usein ironialla höystettynä. Kolme henkilöä Fabianin elämässä nousee kuitenkin ylitse muiden - Fabianin paras ystävä Labude, ystävätär Cornelia sekä äiti - ja juuri heidän kauttaan heijastuvat kirjan moraaliset kannanotot - tärkeä osa sekin uusasiallisuutta. 

Kästnerin teosta on luonnehdittu autenttiseksi ajankuvaksi Weimarin tasavallan viimeisistä ajoista, juuri ennen Hitlerin valtaannousua. Kästner itse selitti kirjansa olevan "moraalinen varoitus". 1920-luvun Saksaa leimasi helpotus ensimmäisen maailmansodan päättymisestä ja uuden ajan alkamisesta. Ihmiset eivät kaikessa elämänilossaan ehtineet ajoissa huomata poliittisen ilmapiirin vaivihkaista muutosta ja kansallissosialistisen aatteen nousua.  

Kirjan keskeinen kaksikko Fabian ja Labude luonnehtii itseään moralisteiksi, mutta siinä missä Labude yrittää toiminnallaan parantaa yhteiskuntaa, Fabian tarkastelee maailmaa kyynisin katsein. Tapahtumapaikka on 20-luvun "iloinen" Berliini. Fabian kuljeksii ympäriinsä, yökerhosta ja bordellista toiseen, joissa "iloisuus" on kuitenkin lopulta vain päälleliimattu kulissi. Ken on nähnyt saksalaisen tv-sarjan "Babylon Berlin" tunnistaa nämä kulissit.

Kirjaa lukiessani tuli muuten mieleen takautumia myös eräästä toisesta ajasta. Elin nuoruuteni aikana, jota leimasi ensin 80-luvun juppikulttuuri ja joka lopulta luhistui 90-luvun alun syvään lamaan. Flaneeratessani Fabianin lailla - Helsingissä, hanttihommasta toiseen - mieleeni piirtyivät kaupungin leipäjonot, panttilainaamot ja topless-baarit. Kyynisyys oli silloinkin yksi tapa selviytyä ankeasta ajanhengestä. Mutta kuten Kästner kirjallaan näyttää, kyynisyydestä ei synny mitään rakentavaa.

Eric Kästner on edelleenkin hyvin tunnettu nimi, mutta suosion takana on ennen kaikkea hänen mainiot lastenkirjansa. Näistä mainittakoon erityisesti lastenkirjaklassikko "Emil und die Detektive" (suom. Pojat salapoliiseina). Kästnerin kirjasta "Das doppelte Lottchen" (suom. Lisen ja Lotten salaisuus) on tehty myös suosittuja elokuvaversioita, viimeksi 1998 (The Parent Trap, jossa pääosassa Lindsay Lohan).

Kästenerin kirja Fabianista ilmestyi 1931, mutta jo pari vuotta myöhemmin se heitettiin natsien kirjarovioon. Kästner ei kuitenkaan lähtenyt maanpakoon, kuten monet muut natsien "epäsaksalaisiksi" julistamat kirjailijat. Pääsyynä tähän arveltiin olevan Kästnerin läheinen suhde äitiinsä, jota kirjailija ei halunnut jättää yksin Saksaan. Kästner jatkoi kirjoittamista, mutta julkaisi myöhemmät teoksensa sveitsiläisen kustantamon kautta.

Fabianin tuore suomentaja Vesa Tapio valo taustoittaa kirjaa mielenkiintoisesti Ylen ohjelmassa Luomiskertomus. Lämmin suositus sekä sille että itse kirjalle, joka sekä aiheensa että kielensä kautta on edelleen hyvin ajankohtainen.

Alles, was gigantische Formen annimmt, kann imponieren, auch die Dummheit.

** 

Erich Kästner: Fabian. Die Geschichte eines Moralisten (1931)

Tuuliajolla Berliinissä, suomennos Vesa Tapio Valo (Aviador 2023)

**

Tämä artikkeli on osa kirjabloggaajien klassikkohaastetta, joka järjestetään nyt jo 18. kerran. Haaste järjestetään kaksi kertaa vuodessa ja tämänkertaisen haasteen klassikot löytyvät Ankin kirjablogista



Kommentit

  1. Tämä oli minustakin loistava. Luin sen samoihin aikoihin, kun siitä tehty uusi elokuva Fabian, moralistin tarina esitettiin tvssä. Kirjassa näkyy, kuinka harvinaisen terävästi kirjailija näkee yhteiskunnan tapahtumat jo aikalaisena. Sehän on kirjoitettu keskellä natsismin nousua ja joutui sensuuriin jo ennen kirjarovioon joutumista. - Suomennoksen nimi on todellakin osuva ja ehkä ottanut vaikutteita Christer Kihlmanin kirjasta Tuuliajolla tappion maisemissa vuodelta 1986.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloin lukea tätä ensin saksaksi, mutta totesin että kielitaitoni ei vielä riitä ymmärtämään sen ironisia viitteitä, joten luin sen ensin ruotsiksi. Nyt kuuntelen suomennosta ja teoksen merkitys sen kuin syvenee!

      Poista
  2. Haa, tällainen on.
    Olen joku vuosi sitten lukenut pari Kästnerin lastenkirjaa (kuten tuon Lisen ja Lotten) ja ne viehättivät kyllä myös kuivakalla ironisuudella, joka toimi hyvin aikuiselle lukijalle, eli tämäkin kuulostaa siltä että pitäisin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla myös nyt listalla Kästnerin lastenkirjat, olen kuullut että ne tosiaan puhuttelevat myös aikuislukijoita. Tämä uusi suomennos on muuten todella mainio äänikirjana, lukijalla on siinä hyvä ote!

      Poista
  3. Hyvä nosto tämä! Laitan lukulistalle. Lisen ja Lotten salaisuus on lapsuuden lempikirjojani ja edelleen kirjahyllyssä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas puolestani laitoin tuon Lisen ja Lotten omalle listalleni 😊

      Poista
  4. Kiinnostava, minulle aivan uusi nimi! Tosi vähän tulee saksalaisia kirjailijoita luettua muutenkin. Saksaa en valitettavasti osaa, mutta hyvä kuulla, että tästä on tuore suomennos. Sopii vielä loistavasti Helmet-haasteen kohtaan "Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1920-luvulle", joten lukulistalle menee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että sopii vielä Helmet-haasteeseenkin! Tähän kirjailijaan kannattaa todella tutustua!

      Poista
  5. Olipa kiva lukea tästä kirjasta, sillä ostin tuon suomennoksen itselleni syksyn Turun messuilta. Heräteostos, takakansiteksti vakuutti. Mutta enpä tunnistanut kirjailijan nimeä - Lisen ja Loten salaisuus oli nimittäin suosikkini lapsena. 😊 Pitää ottaa tämä keväällä lukuun.

    VastaaPoista
  6. Tosi hyvä nosto! Ikävä kyllä nyt sata vuotta myöhemmin on havaittavissa samaa kyynisyyttä ja ääriainesten nousua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta, valitettavasti! Todella hienoa, että kirja on nyt suomennettu, toivotaan että se löytää lukijoita.

      Poista
  7. Mainio löytö. Luin juuri Benjmin Carter Hettin hienon tietokirjan Demokratian kuolema, Kuinka Hitler nousi valtaan. Se kertoo myös tuosta ajasta (Weimarin tasavallan luhistuminen). Oletko lukenut Alfred Döblinin Berlin Alexanderplatzin? Siinä on myös 20-luun Berliinin kuvausta. Äärettömän kiinnostavaa. Tämä lähtee nyt listalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja minä sain taas vastavuotoisesti kaksi uutta kirjaa omalle listalleni, kiitos vinkistä! Döblinin klassikkokirja on nimenä tuttu ja oliko siitä joku tv-sarjakin tehty, sitä muistan joskus nuorempana katselleeni.

      Poista
  8. Tuo kirjan ajankohta on kyllä mielenkiintoinen ku nyt eletään samankaltaista aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Ja hienoa, että sille löytyi suomentaja juuri nyt.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kolmen saaren välissä – lapsen ääni vanhempien tarinassa

  Olen nyt elämäkerrallisten kirjojen pyörteessä. Ja ihan mielelläni, sillä mikäänhän ei ole ihmeellisempää kuin aito, eletty elämä. Tällä kertaa siitä pääsi minulle kertomaan Sophia Jansson. Kun katsoin kirjan kantta, tulkitsin automaattisesti kolme saarta tarkoittamaan kolmen perheenjäsenen erillisiä saarekkeita: äitiä, isää ja kertoja-Sophiaa. Mutta jo alkusivuilla kolme saarta saa myös konkreettisemman merkityksen, sillä tarinan miljöö jakautuu kolmella eri saarella koettuun: Tonga, Ibiza ja oma pikkusaari Suomenlahdella. Sophia Jansson on kirjoittanut intiimin kirjan omasta taustastaan ja vanhemmistaan Lassesta ja Nitasta, joista kuin kohtalon oikusta tulee isä ja äiti. Molemmat nimittäin rakastuvat tahoillaan oman sukupuolen ihmisiin. Mutta porvarillinen avioliitto solmitaan, kun lapsi on ilmoittanut tulostaan. Liitto ei kuitenkaan lopulta pääty hyvin, sillä äiti Nita kärsii pahasta alkoholismista ja hän kuolee vain 38-vuotiaana. Sophian elämäkin olisi voinut ajautua aivan to...

Reidar ulos muotista

  Muisto Lontoosta vuodelta 1988: ollaan opiskelukaverin kanssa lähdetty Tampereelta ex tempore -reissulle Lontooseen. Punta on edullinen ja kierrämme innolla kauppoja, erityisesti kirjakauppoja. Erään kaupan takaosassa huomaan hyllyllä kirjan, jonka tekijänimi hätkähdyttää pahemman kerran. Haen matkakumppanini paikalle ja kysyn onko hän kuullut koskaan tällaisesta tyypistä. Ei ollut hänkään. Selaillaan kirjaa ja ihmetellään. Kuka tämä tällainen Tom of Finland muka on?! Tämä muisto todistakoon puolestaan sitä Noora Vaaralankin kirjassaan esille tuomaa faktaa, että homoseksuaalisuus oli Suomessa vaiettu aihe vielä 90-luvulle asti. Toki tiesimme asiasta ja tiesimme myös jos lähipiirissä joku oli seksuaaliselta suuntautumiseltaan homoseksuaali. Mutta siitä ei puhuttu sen kummemmin.  Taiteilija Reidar Särestöniemi oli homoseksuaali. Hän mukautui aikansa yhteiskuntaan eikä tuonut suuntautumistaan mitenkään julki. Tosin hän ei myöskään sitä peitellyt, lähipiiri tiesi asiasta. Ja nä...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Seela Sellan käsikirja elämään

  Olen elämäkertojen ja muistelmien suurkuluttaja, ja tällä kokemuksella uskallan jo sanoa, että mielenkiintoisimmat muistelmat tulevat teatteri-ihmisiltä. Ja ne huonoimmat? Olen lukenut muutamat urheilijamuistelmat, eikä niistä sitten sen enempää. Olisiko niin, että huippu-urheilijaksi tullakseen on pistettävä arkinen elämä hyllylle odottamaan kilpaurheilijan uran päättymistä, kun taas hyväksi näyttelijäksi tullakseen on otettava kaikki oppi mitä elämä suinkin tarjoaa.  Tämän kirjoitettuani muistin välittömästi yhden poikkeuksen, eli viime vuonna lukemani ruotsalaisen pika-aiturin Ludmila Engquistin elämäkerran. Kirja on harvinaisen rehellinen kuvaus kilpaurheilun armottomasta maailmasta, jossa ainoa onnistumisen merkki on yltäminen korkeimmalle palkintokorokkeelle. Juuri tällaiset tarinat kiinnostavat minua, mitään fanikirjoja en kaipaa. (Tämän takia jäänee myös Sanna Marinin tuore omaelämäkerta osaltani lukematta.) Sitäkin suurempi nautinto oli lukea Seela Sellan lähes 700...