Siirry pääsisältöön

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

 

Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931.

Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian.

Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä". 

Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilaisilla hanttihommilla Berliinissä 20-luvun lopulla. Kirjan alussa Fabian työskentelee mainostoimistossa, josta hän saa kuitenkin pian potkut. Näin hänkin liittyy työttömien miljoonapäiseen joukkoon ja ryhtyy kuljeksimaan. 

Saamme seurata varsin värikästä henkilökavalkadia, joiden persoonat Kästner kuvaa 1920-luvun vallitsevan taidesuuntauksen, ns. 'uusasiallisuuden' (Neue Sachlichkeit) mukaisesti eli objektiivisesti, yksityiskohtaisesti, mutta samalla usein ironialla höystettynä. Kolme henkilöä Fabianin elämässä nousee kuitenkin ylitse muiden - Fabianin paras ystävä Labude, ystävätär Cornelia sekä äiti - ja juuri heidän kauttaan heijastuvat kirjan moraaliset kannanotot - tärkeä osa sekin uusasiallisuutta. 

Kästnerin teosta on luonnehdittu autenttiseksi ajankuvaksi Weimarin tasavallan viimeisistä ajoista, juuri ennen Hitlerin valtaannousua. Kästner itse selitti kirjansa olevan "moraalinen varoitus". 1920-luvun Saksaa leimasi helpotus ensimmäisen maailmansodan päättymisestä ja uuden ajan alkamisesta. Ihmiset eivät kaikessa elämänilossaan ehtineet ajoissa huomata poliittisen ilmapiirin vaivihkaista muutosta ja kansallissosialistisen aatteen nousua.  

Kirjan keskeinen kaksikko Fabian ja Labude luonnehtii itseään moralisteiksi, mutta siinä missä Labude yrittää toiminnallaan parantaa yhteiskuntaa, Fabian tarkastelee maailmaa kyynisin katsein. Tapahtumapaikka on 20-luvun "iloinen" Berliini. Fabian kuljeksii ympäriinsä, yökerhosta ja bordellista toiseen, joissa "iloisuus" on kuitenkin lopulta vain päälleliimattu kulissi. Ken on nähnyt saksalaisen tv-sarjan "Babylon Berlin" tunnistaa nämä kulissit.

Kirjaa lukiessani tuli muuten mieleen takautumia myös eräästä toisesta ajasta. Elin nuoruuteni aikana, jota leimasi ensin 80-luvun juppikulttuuri ja joka lopulta luhistui 90-luvun alun syvään lamaan. Flaneeratessani Fabianin lailla - Helsingissä, hanttihommasta toiseen - mieleeni piirtyivät kaupungin leipäjonot, panttilainaamot ja topless-baarit. Kyynisyys oli silloinkin yksi tapa selviytyä ankeasta ajanhengestä. Mutta kuten Kästner kirjallaan näyttää, kyynisyydestä ei synny mitään rakentavaa.

Eric Kästner on edelleenkin hyvin tunnettu nimi, mutta suosion takana on ennen kaikkea hänen mainiot lastenkirjansa. Näistä mainittakoon erityisesti lastenkirjaklassikko "Emil und die Detektive" (suom. Pojat salapoliiseina). Kästnerin kirjasta "Das doppelte Lottchen" (suom. Lisen ja Lotten salaisuus) on tehty myös suosittuja elokuvaversioita, viimeksi 1998 (The Parent Trap, jossa pääosassa Lindsay Lohan).

Kästenerin kirja Fabianista ilmestyi 1931, mutta jo pari vuotta myöhemmin se heitettiin natsien kirjarovioon. Kästner ei kuitenkaan lähtenyt maanpakoon, kuten monet muut natsien "epäsaksalaisiksi" julistamat kirjailijat. Pääsyynä tähän arveltiin olevan Kästnerin läheinen suhde äitiinsä, jota kirjailija ei halunnut jättää yksin Saksaan. Kästner jatkoi kirjoittamista, mutta julkaisi myöhemmät teoksensa sveitsiläisen kustantamon kautta.

Fabianin tuore suomentaja Vesa Tapio valo taustoittaa kirjaa mielenkiintoisesti Ylen ohjelmassa Luomiskertomus. Lämmin suositus sekä sille että itse kirjalle, joka sekä aiheensa että kielensä kautta on edelleen hyvin ajankohtainen.

Alles, was gigantische Formen annimmt, kann imponieren, auch die Dummheit.

** 

Erich Kästner: Fabian. Die Geschichte eines Moralisten (1931)

Tuuliajolla Berliinissä, suomennos Vesa Tapio Valo (Aviador 2023)

**

Tämä artikkeli on osa kirjabloggaajien klassikkohaastetta, joka järjestetään nyt jo 18. kerran. Haaste järjestetään kaksi kertaa vuodessa ja tämänkertaisen haasteen klassikot löytyvät Ankin kirjablogista



Kommentit

  1. Tämä oli minustakin loistava. Luin sen samoihin aikoihin, kun siitä tehty uusi elokuva Fabian, moralistin tarina esitettiin tvssä. Kirjassa näkyy, kuinka harvinaisen terävästi kirjailija näkee yhteiskunnan tapahtumat jo aikalaisena. Sehän on kirjoitettu keskellä natsismin nousua ja joutui sensuuriin jo ennen kirjarovioon joutumista. - Suomennoksen nimi on todellakin osuva ja ehkä ottanut vaikutteita Christer Kihlmanin kirjasta Tuuliajolla tappion maisemissa vuodelta 1986.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloin lukea tätä ensin saksaksi, mutta totesin että kielitaitoni ei vielä riitä ymmärtämään sen ironisia viitteitä, joten luin sen ensin ruotsiksi. Nyt kuuntelen suomennosta ja teoksen merkitys sen kuin syvenee!

      Poista
  2. Haa, tällainen on.
    Olen joku vuosi sitten lukenut pari Kästnerin lastenkirjaa (kuten tuon Lisen ja Lotten) ja ne viehättivät kyllä myös kuivakalla ironisuudella, joka toimi hyvin aikuiselle lukijalle, eli tämäkin kuulostaa siltä että pitäisin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla myös nyt listalla Kästnerin lastenkirjat, olen kuullut että ne tosiaan puhuttelevat myös aikuislukijoita. Tämä uusi suomennos on muuten todella mainio äänikirjana, lukijalla on siinä hyvä ote!

      Poista
  3. Hyvä nosto tämä! Laitan lukulistalle. Lisen ja Lotten salaisuus on lapsuuden lempikirjojani ja edelleen kirjahyllyssä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas puolestani laitoin tuon Lisen ja Lotten omalle listalleni 😊

      Poista
  4. Kiinnostava, minulle aivan uusi nimi! Tosi vähän tulee saksalaisia kirjailijoita luettua muutenkin. Saksaa en valitettavasti osaa, mutta hyvä kuulla, että tästä on tuore suomennos. Sopii vielä loistavasti Helmet-haasteen kohtaan "Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1920-luvulle", joten lukulistalle menee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että sopii vielä Helmet-haasteeseenkin! Tähän kirjailijaan kannattaa todella tutustua!

      Poista
  5. Olipa kiva lukea tästä kirjasta, sillä ostin tuon suomennoksen itselleni syksyn Turun messuilta. Heräteostos, takakansiteksti vakuutti. Mutta enpä tunnistanut kirjailijan nimeä - Lisen ja Loten salaisuus oli nimittäin suosikkini lapsena. 😊 Pitää ottaa tämä keväällä lukuun.

    VastaaPoista
  6. Tosi hyvä nosto! Ikävä kyllä nyt sata vuotta myöhemmin on havaittavissa samaa kyynisyyttä ja ääriainesten nousua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta, valitettavasti! Todella hienoa, että kirja on nyt suomennettu, toivotaan että se löytää lukijoita.

      Poista
  7. Mainio löytö. Luin juuri Benjmin Carter Hettin hienon tietokirjan Demokratian kuolema, Kuinka Hitler nousi valtaan. Se kertoo myös tuosta ajasta (Weimarin tasavallan luhistuminen). Oletko lukenut Alfred Döblinin Berlin Alexanderplatzin? Siinä on myös 20-luun Berliinin kuvausta. Äärettömän kiinnostavaa. Tämä lähtee nyt listalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja minä sain taas vastavuotoisesti kaksi uutta kirjaa omalle listalleni, kiitos vinkistä! Döblinin klassikkokirja on nimenä tuttu ja oliko siitä joku tv-sarjakin tehty, sitä muistan joskus nuorempana katselleeni.

      Poista
  8. Tuo kirjan ajankohta on kyllä mielenkiintoinen ku nyt eletään samankaltaista aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Ja hienoa, että sille löytyi suomentaja juuri nyt.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hyvää lomaa minulle ja muista: Sei a Mensch!

  Voi Eeva!! Anteeksi kun nyt näin puhuttelen sinua, mutta kun olen juuri lukenut Anna-Riikka Carlsonin kirjan, jossa hän puhuttelee sinua sinä-muodossa melkein 500 sivun verran niin se jää helposti päälle. Ja toisaalta, mielestäni Carlson edustaa kirjojesi lukijana meitä kaikkia, jotka luemme sinua, joten otan tämän vapauden. Olin yllättynyt kun ilmaisit niin monesti epäuskosi siitä, että sinua muka luettaisiin. Mutta kyllä se vaan pitää paikkansa! Olen lukenut sinua koko ikäni, en järjestelmällisesti, mutta säännöllisesti. Usein silloin kun jokin tiukka paikka iskee eteen niin tiedän, että sinulta löytyy rohkaisevat ja uskoa antavat sanat.  Minua on ehkä eniten kiehtonut kirjoissasi tuo karjalaisuus. En ole siellä koskaan asunut, mutta kolme neljästä isovanhemmastani on sieltä. Isäni oli koulupoika kun he lähtivät Viipurista evakkoon. Kahdesti. Joten Kolikkoinmäet ja Papulat ovat minulla muistoina päässä, vaikka en ole niissä paikoissa koskaan käynytkään. Täällä Ruotsissa tämä karjal

Kun kirjallinen ikoni saa maata jalkojensa alle

  Olenkohan nyt vihdoinkin kokemassa Edith Södergran -kauteni? Siis sen saman, jonka useimmat käyvät läpi teini-iässä. Olen kyllä muutenkin myöhässä kaikesta - jos ajoin ajokortin viisikymppisenä niin ehkä tämä Södergran-kuumekin sopii juuri tähän ikään. Tai sitten syynä on yksinkertaisesti se, että viime vuonna (2023) oli kulunut sata vuotta Södergranin kuolemasta, mikä taas on selvästikin innoittanut kirjailijoita ja kustantajia julkaisemaan tuoretta Södergran-kirjallisuutta. Ja tämä on kyllä erittäin hyvä idea! Ainakin nyt lukemani Nina Ulmajan teos tuo Södergranin kertaheitolla 2000-luvulle enkä ole kyllä pitkään aikaan innostunut lukemastani niinkuin nyt tätä Ulmajan kirjaa lukiessani. Tässä on oikeasti saatu puhallettua uusia tuulia sata vuotta sitten Karjalan Raivolassa eläneeseen kirjailijattareen, joka on suoraan sanoen päässyt jo vähän pölyttymään kirjallisuuden historian arkistoissa. Ulmajan kirja ei ole tosin ihan kaikkia miellyttänyt, mutta siitä vähän myöhemmin lisää... N

Loma! Ja dekkarit...

Ensimmäinen lomaviikko on nyt takana mutta kolme vielä edessä. Ja ilmatkin näyttävät alkavan lämmetä joten tunnelma on korkealla! Lomatunnelmaani kuuluvat myös dekkarit. En niitä yleensä lue kovin paljon koska nykydekkarit ovat mielestäni selkeästi raaistuneet. Muutos tapahtui kai Stieg Larssonin Millenium-sarjan myötä, jonka jälkeen monet keksivät tämän modernin version Klondikesta ja mahdollisuuden tehdä rahaa. Psykologiset trillerit ovat kuitenkin mieleistäni jännityskirjallisuutta ja muistelen edelleen lämmöllä viime kesän huippujännää lukukokemusta, Gillian Flynnin  Kiltti tyttö  -trilleriä. Joten kun näin tämän A.J. Finnin Nainen ikkunassa -kirjan seistä töröttävän kirjakaupan eniten myyvien kirjojen ykkösenä ja kannessa vieläpä Flynnin suositus "Amazing!" niin se oli siinä. No, se "Amazing" oli ehkä hiukan liioiteltua ja Flynnin nimen käyttäminen markkinoinnissa aika lailla harhaanjohtavaa. Yhteistä kirjoille oli toki mieleltään  enemmän tai vähemmän

Kahden kulttuurin lähettiläät - Linn Ullmann ja Ranya ElRamly

Lokakuun lukuhelmiini kuuluvat nämä kaksi tytärten vanhemmistaan kirjoittamaa kirjaa. Toinen tyttärista on Liv Ullmannin ja Ingmar Bergmanin tytär Linn, kahden maan ja kahden kielen kasvatti. Toinen tytär on suomalainen Ranya Paasonen (joka julkaisi esikoiskirjansa tyttönimellään ElRamly), joka kertoo kasvamisesta kahden kulttuurin risteämässä, siinä välitilassa jossa pitää oppia vaikkapa kaksi erilaista tapaa kuoria appelsiini. Luin molemmat kirjat suurella mielenkiinnolla, kotonani on nimittäin kasvamassa tytär, joka kohtaa päivittäin nämä kulttuurien nokkakolarit. Kun isä vaatii, että syntymäpäiväsankarille tarjoillaan ruotsalaiseen tapaan aamupala sänkyyn ja äiti kauhistelee, että ei kai nyt sentään arkisena koulupäivänä. Tai kun jouluaattona klo 15 pitäisi katsoa miljoonien muiden ruotsalaisten tavoin tv:stä Kalle Ankaa samalla kun äiti hoputtaa joulusaunaan. Lisänä vielä kahden kielen lahja - tai taakka, riippuen aina tilanteesta. Linn Ullmann on omien sanojensa mukaan kir

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei