Siirry pääsisältöön

Tammikuun luetut & Berliinin terveiset

 

Tänä vuonna tammikuu oli osaltani harvinaisen jännittävä: toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja lähdin kolmeksi viikoksi Berliiniin opiskelemaan saksaa. Tavoitteena oli ylittää huiman korkealta tuntuva kynnys ja alkaa puhua saksaa. Tämä toteutuikin jo ensimmäisen viikon jälkeen! Jokin asetus napsahti aivoissa paikoilleen ja yliopistossa pandemian jälkeen oppimani saksa alkoi tulla ulos. Ei aina virheettömästi, mutta enpähän enää pelännyt puhua.

Myös saksan kielen lukemiseen näyttää tulleen vauhtia lisää. Ostin lähes ensitöikseni Berliinin kirjakaupat löydettyäni Juli Zeh'n romaanin "Über Menschen". Olin lukenut romaanin aiemmin jo suomeksi, mutta nyt sain siihen aivan uuden tuntuman ja kielikurssilla eteentulleita sanoja tuntui tupsahtelevan eteen joka rivillä. Onneksi olin myös ehtinyt unohtaa miten tarina päättyy, joten sain jälleen kerran yllättyä ja liikuttua.

Menomatkan lukemisiksi yöjunaan olin ottanut mukaan ruotsalaisen Lena Einhornin romaanin "Siri". Suomenruotsalainen Siri von Essen oli August Strindbergin ensimmäinen vaimo. Sirille itselleen avioliitto oli toinen. Hän erosi ensimmäisestä miehestään, joka eli säntillistä elämää militäärinä ja toteutti Augustin tuella haaveensa näyttelijättären urasta.

Strindberg oli kuitenkin melkoisen kiivas luonne ja mieleltään epätasapainoinen, eikä avioliitto ollut helppo. Lapsiakin syntyi, joiden myötä Siri joutui luopumaan urastaan. Erottuaan Augustista Siri sai taloudellista apua ystävältään, tanskalaiselta kirjailijalta Marie Davidilta ja naiset asuivat myös pitkään samassa taloudessa. Mutta olivatko naiset myös rakastavaisia, kuten August raivoissaan väitti? Lena Einhorn, itsekin homoseksuaali, antaa tässä esikoisromaanissaan Sirin ja Marien jakaa keskenään myös vuoteen.

Lena Einhornia olen lukenut aiemminkin, mm. hänen Greta Garbosta kirjoittamansa biofiktion. Ja sama teema siinäkin, sillä Gretan ja opiskelukaverin Mimi Pollackin suhteen syvyydestä on spekuloitu. Einhornin kirjoista välittyy laaja perehtyminen arkistoihin ja elämäkerrallisiin faktoihin ja mikä tärkeintä, Einhorn ei sorru jaarittelemaan, kuten niin harmillisen monessa muussa historiallisessa romaanissa. Lämmin suositus siis Lena Einhornille!

Kotiin palattuani piti jo kiireesti lukea loppuun kirjastokirja, jonka eräpäivä oli ollut ja mennyt. Ruotsin television ilmastokriisiin erikoistunut toimittaja Erika Bjerström sai lopulta tarpeekseen vihakommenteista ja uhkaviesteistä ja sanoutui irti työstään. Viime vuonna ilmestyneessä kirjassaan "Demokratia kuolee kuumuudessa" hän ruotii tapahtunutta ja sitä kuinka hän jäi yksin myös työyhteisössään.

Kun Greta-kuume oli vaihtunut oikeistopopulistien yhä kasvavaan aggressioon, myös uutistoimitukset alkoivat muokata uutisiaan "klikkimyönteisimmiksi". Ihmiset eivät jaksa enää lukea ilmastokriisistä... Mutta tarkoittaako se, että aiheesta ei pidä enää uutisoida?

Bjerströmin kirja avaa hyvin nykytilannetta ja sitä missä pisteessä ollaan. Samalla kun Kiina mennä porskuttaa eteenpäin uuden vihreän teknologian tiellä, me länsimaat työnnämme päätä yhä syvemmälle pensaaseen. "Miten niin muka ilmasto lämpenee, täällähän on taas ihan kunnon talvi??"

Bjerström kysyykin aihellisesti, onko ainoa tie maapallomme pelastamiseen Kiinan kaltaisten diktatuurien tie. Demokraattiset prosessit vievät aivan liian paljon aikaa ja päätöksenteko hukkuu lopulta hiusten halkomiseen.

Paljon ajatuksia herättävä kirja!


***

Juli Zeh: Über Menschen (2022) 

Lena Einhorn: Siri (Norstedts 2011)

Erika Bjerström: Demokratin dör i hettan (Fri Tanke, 2025)

***

Ja paljon uusia ajatuksia herätti myös Berliini! Kieltenopiskeluhan ei ole pelkästään kieliopin ja sanojen tankkaamista. Se on parhaimmillaan myös uusien ajatusten, kohtaamisten ja ymmärrysten tankkaamista. Kaikkia näitä saan nyt sulatella loppuvuoden ajan. 

Enkä muuten edelleenkään kyllästynyt Berliiniin, takaisin on mentävä!






Tunnisteet:

Kommentit

  1. Leena Laurila 31/1/26 15:10

    Sinulla on riittävästi ambitioita ja reipasta asennetta tuossa saksan opiskelussa. Etkä ilmeisesti joutunut kokemaan mitään kielten sekamelskaa päässäsi 3 viikon aikana. Minulla oli sellainen kurja vaihe vuosia sitten 3 viikon italian kurssin aikana Bolognassa. Vaikutti kuin kaikki kielet olisivat keskivaiheilla kurssia kadonneet päästäni. Se meni ohi, mutta oli jotenkin inhottava kokemus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari / Mrs Karlsson lukee31/1/26 16:38

      Hihi, viimeisellä viikolla alkoi kyllä mennä saksa ja ruotsi iloisesti sekaisin. Alkoi aivot ylikuumeta :) Mutta tämä oli kyllä hieno reissu, nautin täysillä siitä että sain uppoutua kieleen ilman mitään arkisia häiriötekijöitä. Menen ehdottomasti uudestaan!

      Poista
  2. Anki1/2/26 09:05

    Kieltä oppii vain puhumalla. Olin aikoinaan kesävaihdossa Potsdamissa ja kyllähän se paransi kielitaitoa ja nimenomaan puhumista aivan todella paljon.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hyvin sinä pärjäsit! (Näyttelijälegenda Anthony Hopkins muistelee)

  On teatterielämäkertoja, kuten Seela Sellan lähes 700-sivuinen opus, jossa käydään läpi koko tähänastinen elämä ja paljon muidenkin elämää. Ja sitten on Sir Anthony Hopkinsin 350-sivuinen tarkasti harkittu muistelo, johon on valittu käänteentekevät ja muuten vaan tärkeät kohtaukset elämästä. Pidän kummastakin tyylistä. Rakastin lukea Sellan höpötyksiä ja yhtä lailla pidin tästä Hopkinsin mörököllimäisestä murahtelusta. Kumpikin teos kuvastaa loistavasti tekijöidensä persoonia (tai ainakin niitä persoonia, joita he esittelevät julkisuudessa). Mainittakoon vielä, että molemmat näyttelijäsuuruudet ovat samaa ikäluokkaa: Sella täyttää 90 kuluvuna vuoden uudenvuoden aatonaattona, Hopkins saavuttaa merkkipaalun ensi vuoden uuden vuoden aattona. Lähes 90 vuotta onkin saatu puserrettua yllättävän pieneen tilaan, mutta Hopkins on tarkasti valinnut mitä haluaa julkisesti muistella. Pääpaino on lapsuudessa ja Hopkins ihmetteleekin edelleen, että miten hänestä, eteläwalesiläisen leipurin po...
2 kommenttia
Lue lisää

Avioliitosta, ulkopuolisuudesta ja muukalaisuudesta (ja hieman myös kuningatar Silviasta)

  Tällä viikolla täällä Ruotsissa on juhlistettu kuningasparin kultahääpäivää, joka huipentui eilisen lauantain juhlallisuuksiin. Tavallisen kansalaisen elämään juhla ei ole vaikuttanut, mutta rojalistille on ollut tarjolla roimasti herkkupaloja. Itse en ole rojalisti, vaikkakin toki kiinnostunut kuningashuoneista, mutta lähinnä niiden historiallisen merkityksen vuoksi. Mutta kuten jo olen aiemmin mielipiteeni ilmaissut : sukusiteeseen perustuva valtainstituutio ei mielestäni kuulu nykyaikaan. Kuningatar Silviaa olen tarkkaillut kuitenkin suurella mielenkiinnolla, olemmehan molemmat Ruotsiin tulleita maahanmuuttajia. Omaksi onnekseni tulin maahan ilman sen suurempia paineita; tarkoitus oli tehdä töitä kahdeksan kuukautta ja sitten lähteä takaisin kotiin (tai jonnekin aivan uuteen paikkaan), mutta kohtalo puuttui peliin, niin kuin sanotaan, ja täällä ollaan edelleen. Ruotsi on ollut minulle hyvä paikka elää ja toteuttaa itseäni ja ilokseni olen saanut olla myös avoimesti oma itseni....
5 kommenttia
Lue lisää

Pieni kirjakimara ja bonuksena ruotsinsuomalainen kirjakohu

Tukholmassa on nyt alkanut hanamin aika! Kävin eilen pyörähtämässä Kungsträdgårdenin kautta ja näpsäisemässä muutaman kuvan, minkä nyt siltä ihmismassalta pystyin. Ja aina edelleen tulee mieleen kevät 2020, jolloin sai kävellä lähes yksinään kukkivien kirsikkapuiden alla. Korona-nostalgiaa... It is important to be on the alert for "the decisive moment", says the man next to me who is talking to his date. I agree. The only difference is that he is talking about twentieth-century photography and I am talking about twenty-first-century everything. Yllä oleva ajatus on amerikkalaisen  Jenny Offillin kirjasta 'Weather'  (Ilmastoja) ja se kuvaakin hyvin kirjan hermostunutta tunnelmaa. Tätä kirjaa olin jo palauttamassa lukemattomana kirjastoon, mutta satuin selailemaan sitä muutaman sivun verran ja yhtäkkiä tunsin, että juuri tällaista kirjaa tarvitsin, juuri nyt. Sirpaleinen ja tajunnanvirtamainen teksti oli kuin lepokoti aivoille, jotka on viime viikkoina työstäneet sa...
9 kommenttia
Lue lisää

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...
17 kommenttia
Lue lisää

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...
10 kommenttia
Lue lisää