Siirry pääsisältöön

Ensimmäinen nainen astuu esiin


Kekkosmenneisyyteni velvoittamana luen mielenkiinnolla kaikki aiheeseen liittyvän ja olen todella iloinen, että huomio alkaa pikkuhiljaa siirtyä myös Sylviin! Hän ei todellakaan ollut mikään hento ja heiveröinen, kuten julkisuuskuvansa ehkä antaisi olettaa, vaan ihan oikea First Lady, jota Kekkonen piti tukikohtanaan ja kallionaan.

Johanna Venho on hahmotellut kirjassaan yhdenlaisen Sylvin muotokuvan, joka ei sekään kerro kaikkea mutta antaa kuitenkin osviittaa siitä mitä kaikkea julkisivu piti takanaan. Sylvin ja Urhon nuori rakkaus oli kaunis tarina mutta vaikeat raskaudet ja keskenmenot, Urhon poliittinen ura ja naissuhteet sekä lopulta Sylvin kivulias reuma saivat yliotteen. Mutta kirjan rivien välistä nousee Sylvin viesti, kuin Didon valituslaulu: "Remember me but ah! forget my fate!"

Kirjan varsinainen tapahtumapaikka on Kekkosten huvila Katermassa, jonne Sylvi lähtee kuningatar Elisabethilta lahjaksi saadulla minillään elokuussa 1966 viettämään muutaman päivän yksinäistä lomaa. Taloudenhoitaja Ester laittaa evästä mukaan, perillä odottavat sauna, sienimetsä ja Sylvin kaipaama oma rauha. Ja muistot! Sylvin tarkoitus on polttaa omat vuosikymmenten mittaiset päiväkirjansa mutta muistikuvat tunkevat sitkeästi esiin.

Rakkaudesta puhun varovasti, avioliittoon en usko, mutta ystävyyden varaan rakennan. Ystävyyttä ei synny ilman tasaveroista antamista, ja koska minä joudun julkisuudessa olemaan sellainen lukittu lipas, minulla on ollut tarve uskoutua niille joihin tosiaan luotan. Muutamalle ihmiselle - niin, ja noille päiväkirjoille.

Sylvi ei ole yksin. Seurana on vastikään kuolleen ystävän, kirjailija Marja-Liisa Vartion henki joka inttää Sylviltä juuri niitä muistoja, joita ei haluaisi muistella. Olavi Paavolaisestakin, jonka kanssa Sylvillä olisi ainakin Venhon mukaan ollut flirttiasteelle jäänyt ystävyyssuhde. Ja ne Urhon naiset... kuinka pieni Sylvi tunteekaan olevansa komean ja ylvään Anita Hallaman rinnalla. Varsinaista vastarintaa Sylvi ei edes yritä mutta pieniä piikkejä, niitä Sylvi ei voi vastustaa.

Piikikäs Sylvi oli tunnetusti myös miniöitään kohtaan. Kaksospojat Matti ja Taneli olivat Sylville kaikki kaikessa, jo senkin vuoksi että he sotavuosina elivät pitkiä aikoja kolmistaan. Leijonaäidin sydän särkyy kun pojat aloittavat oman elämänsä. Perheyhteys oli Sylvin elämän onnellisinta aikaa ja ne sydäntäriipaisevimmat muistot Venhon romaanissakin ajoittuvat juuri siihen aikaan.

Venho kirjoittaa hyvin runollista kieltä ja luo Katermasta hienon miljöön Sylvin taustaksi. Hiukan vierastan kuitenkin kirjan rakennetta, Marja-Liisa Vartion "henki", jonka kanssa Sylvi käy vuoropuhelua, on omaperäinen kerronnallinen ratkaisu joka pienen totuttelun jälkeen tuntuu kuitenkin ihan luontevalta. Sen sijaan Essi Renvallin osuudet jäävät mielestäni paikoin irrallisiksi.

Urho ja Sylvi Kekkosen pitkä avioliitto on nykyaikamme saagoja, joista riittää ainesta jälkipolvillekin. Raija Orasen kirjassa tätä avioliittodraamaa käsiteltiin viihteellisesti ja pidin siitäkin mutta Venhon Sylvi-kirja kosketti. Nyt olikin hyvä hetki ottaa esille hyllyssäni pitkään odottanut Anne Mattssonin elämäkerta Sylvi Kekkosesta, jota myös Venho on käyttänyt lähteenä kirjaansa kirjoittaessaan.

En usko muuten laisinkaan niitä näkemiäni (mieslukijoiden) kommentteja, että Venhon Sylvi-kirja myisi vain Urho Kekkosen takia. Sylvi seisoo tukevasti omilla jaloillaan ja hänellä on varmasti vielä paljon kerrottavaa.

Vaikken tajua avioliittoa, olen ollut naimisissa niin pitkään, että on mahdoton erottaa mikä minusta olisi toisissa olosuhteissa tullut. Olin nuorena sillä tavalla altis ja rakastava, että muovauduin toisen myötä ja semmoinen rakkaudesta muovautuminen on pysyvää sorttia. Mutta kyllä minäkin olen Urhoa muuttanut. Ei se mies olisi sama ilman minua.

**
Johanna Venho: Ensimmäinen nainen
WSOY 2019

Helmet-lukuhaaste 2019: 16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla
Kirjankansibingo 2019: Unenomainen

Kommentit

  1. Varasin heti kirjan kirjastosta, kun näin, että vihdoinkin on tulossa kirja Sylvi Kekkosesta. ja tykkäsin tosi paljon kirjasta ja sen tunnelmasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin heti kirjan luettuani vähän epäilevällä kannalla, laitoin goodsreadsiinkiin vain kolme tähteä mutta nyt eilen kun kirjoittelin tätä juttua niin huomasin, että tykkäsin tästä kirjasta enemmän. Saa nyt peräti neljä tähteä! /Mari

      Poista
  2. Olen aina pitänyt Sylvistä. Hän on minulle presidenttien rouvistamme kiinnostavin. Uskon, että on paljon meitä, jotka olemme kiinnostuneita juuri Sylvistä omana itsenään, ei Urkin kautta. Sylvi oli itsenäinen nainen, jolla oli oma elämä viralllisten velvollisuuksien ohessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sylvillä olisi ollut rahkeita enempäänkin mutta sairausko tai ehkä ujouskin sitten teki, että hän pysytteli mielellään taka-alalla. Mutta nyt kun luen Anne Mattssonin elämäkertaa Sylvistä niin siitä käy hyvin ilmi, että hänellä oli oma elämä, varsinkin sisäinen sellainen. Ja että hän mielellään seurusteli vahvojen ja epäsovinnaistenkin naisten kanssa, olisiko heiltä saanut kaipaamaansa poweria... Mielenkiintoinen ja salaperäinen henkilö edelleen! /Mari

      Poista
  3. Kiehtova, vahva henkilö kaikessa vetäytyvyydessään ja hiljaisuudessaan. Rohkeaa oli myös oman kirjallisen uran rakentaminen pressan ja kaiken sen valokeilan varjossa. Pidin kovasti romaanin kolmen näkökulman yhdistämisestä ja Sylvin syväluotauksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sylvin syväluotaus oli tosiaan koskettava ja hyvin uskottava. Vartion ja varsinkin Renvallin osuuksia vierastin, mutta ymmärrän kirjailijan tarkoituksen tasapainottaa tarinaa ettei kaikki tapahdu vain Sylvin pään sisällä. Luin muuten tämän jälkeen myös Anne Mattssonin elämäkerran Sylvistä ja huomasin, että monet kohtaukset oli saatu juuri sieltä. /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit

Pikkukaupungin ilot ja kirot - Philip Teirin Pietarsaari ja Stine Pilgaardin Jyllanti

  Marraskuun pimeydestä teitä tervehdin, rakkaat blogilukijani - tosin hiukan väräjävin koivin ja tukka pystyssä koronan kourista irti päästyäni. Kalenteriin katsominen  hermostuttaa, sitä saakin pistää tämän sairasviikon jäljiltä uusiksi. Mutta aivan ensimmäiseksi pistetään blogi ajantasalle! En pysty yleensä sairastellessani lukemaan, koska saan melkein aina silmä- ja päänsärkyä. Nytkin lepäilin lähinnä hiljaisuudessa tai radiosta musiikkiohjelmia kuunnellen. Mutta juuri ennen sairastumista minun piti tänne jo vuodattaa ajatuksiani kahdesta juuri lukemastani kirjasta ja yritän nyt saada kiinni niistä tunnelmista... Philip Teiriltä olen lukenut kai kaikki hänen romaaninsa ja olen niistä myös pitänyt. Tämän uusimman teoksen 'Eftermiddag i augusti' (suom. Elokuun varjot) laitoin tietysti sitten heti varaukseen. Nyt kirjan luettuani olen kuitenkin hiukan ehkä pettynyt, tämä uusin ei ollut nimittäin ihan samanlainen lukunautinto kuin Teirin aiemmat.  Vuonna 2020 ilmestynyttä Neits

Kirjatulvavaroitus - ja pari sanaa tuoreesta nobelistista

  Onpa tullut taas luettua! Kirjoja on levällään joka nurkassa, lainakirjoja on tällä hetkellä kerääntynyt peräti neljästä eri kirjastosta ja muistutusviestejä tulee tasaiseen tahtiin, että aina on jonkun kirjan lainausaika päättymässä.  Useimpien lainausaikaa olen saanut pidennettyä, mutta aina välillä iskee kauhun paikka - kirjaan on toinen varaus ja se pitää palauttaa jo parin päivän päästä. Ja sitten paahdan hiki hatussa, että ehdin lukea. Mutta vain jos kirja on hyvä. Huonot kirjat palautan lukemattomina. Olen nyt vihdoinkin oppinut sen, että elämää ei tuhlata kirjoihin, jotka eivät niin sanotusti vedä.  Kirjapinossa on ollut yksi pikalaina, ruotsalaisen journalistin Martin Gelinin juuri ilmestynyt teos Imorgon är jag långt härifrån  (Huomenna olen kaukana täältä). Ja se olikin onneksi kirja, joka veti heti mukaansa. Gelin muutti 23 vuotta sitten unelmakaupunkiinsa New Yorkiin, mutta nyt muuttokuorma palasi takaisin Eurooppaan. Päätös ei ollut helppo, mutta amerikkalaisen sosiaali

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj

Kärsitkö unettomista öistä? Hanki oma Saisio!

  Alan jo pikkuhiljaa toipua tuosta viimeisimmästä lukushokistani eli Ann Napolitanon Kaunokaiset-romaanista . Jonka siis jo ehdin julistaa tekoälyn kirjoittamaksi ja kaikin puolin kelvottomaksi kirjaksi.  Sitten osui käsiini Hanna Weseliuksen viime vuonna ilmestynyt romaani "Nimetön" ja tajusin, ettei minun ole tarkoituskaan lukea mitään napolitanoja tai ferranteja. Tarvitsen juuri tällaista sopivasti sekavaa, ajassa ja paikassa hyppivää kerrontaa, joka jättää myös tyhjiä aukkoja niin ettei mielenkiintoni herpaannu. Tekstin pitää hengittää! Nyt sen taas opin: kirjallisuuden harrastajan tärkein ominaisuus on osata tunnistaa oma kirjailijatyyppinsä, ettei tuhlaa tätä lyhyttä elämäänsä vääränlaiseen kirjallisuuteen. Weseliuksen "Nimetön" on koukuttava ja kiehtova tarina yhdestä pitkän iän saavuttaneesta naisesta ja hänen elämästään. Ja mitä kaikkea siihen elämään voikaan mahtua!  Olen itse saanut kunnian olla ystävä kahdelle lähes sadanvuoden ikään eläneelle naiselle