Siirry pääsisältöön

Lomaseurana Floris ja Amélie Nothomb

 

Lomatervehdys Ruotsin länsirannikolta, jonne saavuimme eilen. Valitettavasti samaan aikaan paikkakunnalle saapui myös Floris-myrsky, joten tämä ensimmäinen päivä ollaan vietetty sisätiloissa. Tuuli on hirmuinen ja vanha puinen vuokratalomme huojuu ja natisee liitoksissaan. 

Mutta ei hätää, tämän päivän seuralaisekseni sain belgialaisen kirjailijan Amélie Nothombin ja hänen uusimman ruotsinnetun teoksensa Psykopomp. Nothombin kirjoja on käännetty suomeksi ja ruotsiksi melko sattumanvaraisesti ja tämä olikin nyt viimeinen lukemani käännös. Eli tästä eteenpäin pitää sitten selviytyä ruostuneella ranskallani. Ja luettavaahan riittää, sillä Nothomb on julkaissut uuden romaanin joka vuosi sitten esikoisensa, joka ilmestyi 1992.

Psykopomp on Nothombin henkilökohtaisin teos. Kirja alkaa varhaislapsuuden muistoilla ja ensimmäisestä traumaattisesta kokemuksesta kun Japanissa syntynyt diplomaattiperheen tytär joutuu isänsä asemamaan vaihduttua jättämään rakkaan synnyinmaansa. Perhe muuttaa seuraavaksi Kiinaan ja sen jälkeen New Yorkiin, Bangladeshiin, Burmaan, Laosiin... 

Nuorta Amélieta kiehtoo lintujen elämä ja hän alkaa tutkia niitä niin yksityiskohtaisesti, että alkaa jopa samastua niihin. Hän haluaa oppia lentämään, mutta ei yrityksistään huolimatta onnistu - kunnes Nothomb vanhemmiten löytää intohimon kirjoittamiseen, jota hän vertaa lentämiseen.

Bangladeshissa 12-vuotias Amélie joutuu seksuaalisen väkivallan uhriksi ja siitä 9 kuukauden kuluttua hän sairastuu anorexiaan. Alkaa muodonmuutos, uudelleensyntyminen, jonka lopputuloksena syntyy kirjailija. Kirjan toisessa osassa Nothomb kuvaileekin tarkasti kirjoittamisen filosofiaansa ja kirjoitusrutiinejansa.

Aivan lopussa Nothomb palaa vielä kahteen edelliseen kirjaansa, jolloin selittyy myös tämän kirjan mystinen nimi. Suomeksi termi on 'psykopompos', joka tarkoittaa henkiolentoa joka saattaa kuolleet tuonpuoleiseen. Nothomb kuvaa kuinka hän isänsä kuoleman jälkeen alkoi kirjoittaa tästä kirjaa ja kuinka hän kirjoitusprosessin aikana jopa keskusteli kuolleen isänsä kanssa. Nothomb kokee toimivansa juuri psykopompoksena ja hänen suhteensa kuolemaan on läheinen - jopa niin läheinen, että hän pystyy kommunikoimaan kuolleiden kanssa. (Nothomb antaa kirjassaan neuvoja miten tämä onnistuu.)

Luettuani kirjan tajuan, että joudun lukemaan sekä kirjan isästä (Premier sang, 2021) että Jeesuksesta (Soif, 2019) uudestaan, sillä yhdessä Psykopompoksen kanssa ne muodostavat trilogian ja etenkin Soif saa tämän valossa uusia merkityksiä. Psykopompos on vain 159 sivun mittainen, mutta se avaa oven Nothombin maailmaan, joka on kaikessa erityislaatuisuudessaan mieltä hivelevä kokemus. Tuo ovi kannattaa avata!

Amélie Nothomb: Psykopomp (Editions J. 2025) Ruotsinnos: Pär Svensson

Kommentit

  1. Kuulostaa kyllä kiinnostavalta. Nothomb on tainnut sirotella oman elämänsä piirteitä moneenkin kirjaan, joskus suoremmin ja joskus verhotummin (ja tiedä sitten mikä on totta ja mikä väritettyä...)
    Olen kanssa lukenut aika hyppien tuotantoaan, enemmän niitä vanhempia, joten kiinniotettavaa riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin olen myös ymmärtänyt, esimerkiksi vastikään lukemani Nöyrin palvelijanne, jossa kirjan kertojalla on vuoden mittainen pesti japanilaisessa yrityksessä, melko kafkamaisissa tunnelmissa. Tähänkin kokemukseen Nothomb viittaa Psykopompissa.

      Poista
  2. Luin yhteen aikaan useita Nothombin teoksia suomeksi ja englanniksi. Kirjoituksesi nostaa taas intoa lukea lisää häneltä.
    Useassa Nothombin kirjassa on samoja teemoja, mutta niin kiinnostavasti pohdiskeltuina, että ne eivät tule koskaan loppuun käsitellyiksi. Siispä - kirjaston sivuille katselemaan, mitä uutta löytyy.

    VastaaPoista
  3. Jaa-a, eipäs näytäkän olevan Nothombin uusista kirjoista käännöksiä suomeksi eikä englanniksikaan. Tutkin AdLibriksen tarjonnan myös, sama juttu kuin kirjastossa.
    Ruotsissa oltiin nopeita tämän Psykopompin kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kyseinen kustantamo on kääntänyt Nothombin kolme viimeisintä kirjaa ja toivottavasti jatkavat! Ainakin kirjaston varausjonojen perusteella kysyntää on. Nykyään on trendi ikävä kyllä se, että suuret kustantamot julkaisevat lähinnä anglosaksista käännöskirjallisuutta ja nämä muut kielet jäävät sitten pienempien kustantamoiden kontolle.

      Poista
  4. Sama Floris pyöri Briteissäkin, hieman jännittää missä kunnossa pihamme on sen jäljiltä. :D Noh, se selvinnee sitten aikanaan kun palaan kotiin (nyt olen Suomessa).

    Tämä kuulostaa jälleen kiintoisalta Nothombilta. Voisin kyllä lukea mitä tahansa häneltä, jos vaan osuisi eteen. Joitakin olen lukenutkin ja tykännyt Nothombin tiiviistä tyylistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hurja tuuli, täällä meidän lomaseudulla ei sattunut onneksi mitään suurempia vahinkoja mutta viranomaiset sanoivat hyvin selkeästi, että mihinkään ei kannata lähteä, pysykää sisätiloissa.

      Mitä enemmän Nothombia luen, sitä enemmän haluan tietää lisää hänen ajatusmaailmastaan. Yritän nyt vielä löytää englanninkielisiä käännöksiä ennenkuin alan räpiköidä ranskaksi 😅

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Mutta saako näin oikeasti kirjoittaa?

  Tällä kertaa haluan kirjoittaa kahdesta kirjasta, jotka ovat jääneet vaivaamaan mieltäni. Molemmissa  on käytetty henkilöhahmoina oikeita historian henkilöitä, mutta kyseiset kirjat eivät ole elämäkertoja vaan fiktion ja faktan sekoituksia. Saksalaisen Daniel Kehlmannin Lichtspiel (suomennettu nimellä Ohjaaja) kertoo mykkäelokuvakauden legendaarisesta elokuvaohjaajasta, W.G. Pabstista. Kirjassa häntä tituleerataan "Greta Garbon löytäjäksi" - väite, joka vetää mutkat suoriksi, sillä ensinhän Garbon löysi Mauritz Stiller . Jo tässä vaiheessa tuntosarveni alkavat väristä... W.G. Pabst palaa epäonnistuneen Hollywood-debyyttinsä jälkeen Eurooppaan, tarkoituksenaan vierailla vanhan äitinsä luona. Saksan poliittinen tilanne on kuitenkin kärjistynyt Pabstin poissaolon aikana ja hän ajautuu natsihallinnon propagandakoneiston sätkynukeksi. Kehlmann kuvaa jännittävästi natsi-Saksassa vallinneita realiteettejä, joiden pohjalta kukin joutui tekemään päätöksensä - olenko mukana vai leiki...

Karkulahti

Ruotsinsuomalainen kirjailija Tiina Laitila Kälvemark oli minulle jo yhden kirjan verran tuttu, kirjailijan viimeksi ilmestynyt  Seitsemäs kevät  jäi mieleeni vahvana lukukokemuksena. Kun kirjastossa käydessäni silmään osui kirjailijan pari vuotta aiemmin ilmestynyt romaani Karkulahti, aloitin lukemisen sillä varmuudella, että jotain hienoa on varmasti luvassa tämänkin kirjan sivuilla. Ja kyllä! Laitila Kälvemark oli onnistunut luomaan ravisuttavan tarinan  myös tässä aiemmassa romaanissaan. Lähdin lukemaan ilman sen kummempia ennakkotietoja henkilöistä tai tarinasta, mikä osoittautuikin hyväksi taktiikaksi. Yllätyin, liikutuin ja vaikutuin kerta toisensa jälkeen. Tarina kertoo Verasta, joka on tullut Suomeen Venäjältä ankarista oloista ja avioitunut peräkammarinpojan Jaskan kanssa. Venäjälle on jäänyt risainen elämä ja se kaikkein tärkein - poika, Ilja. Nyt hän on miniänä talossa, jota hallitsee elämän myrryttämä anoppi, Elisabeth. Talon ulkoiset puittee...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...