Siirry pääsisältöön

Ensimmäinen nainen astuu esiin


Kekkosmenneisyyteni velvoittamana luen mielenkiinnolla kaikki aiheeseen liittyvän ja olen todella iloinen, että huomio alkaa pikkuhiljaa siirtyä myös Sylviin! Hän ei todellakaan ollut mikään hento ja heiveröinen, kuten julkisuuskuvansa ehkä antaisi olettaa, vaan ihan oikea First Lady, jota Kekkonen piti tukikohtanaan ja kallionaan.

Johanna Venho on hahmotellut kirjassaan yhdenlaisen Sylvin muotokuvan, joka ei sekään kerro kaikkea mutta antaa kuitenkin osviittaa siitä mitä kaikkea julkisivu piti takanaan. Sylvin ja Urhon nuori rakkaus oli kaunis tarina mutta vaikeat raskaudet ja keskenmenot, Urhon poliittinen ura ja naissuhteet sekä lopulta Sylvin kivulias reuma saivat yliotteen. Mutta kirjan rivien välistä nousee Sylvin viesti, kuin Didon valituslaulu: "Remember me but ah! forget my fate!"

Kirjan varsinainen tapahtumapaikka on Kekkosten huvila Katermassa, jonne Sylvi lähtee kuningatar Elisabethilta lahjaksi saadulla minillään elokuussa 1966 viettämään muutaman päivän yksinäistä lomaa. Taloudenhoitaja Ester laittaa evästä mukaan, perillä odottavat sauna, sienimetsä ja Sylvin kaipaama oma rauha. Ja muistot! Sylvin tarkoitus on polttaa omat vuosikymmenten mittaiset päiväkirjansa mutta muistikuvat tunkevat sitkeästi esiin.

Rakkaudesta puhun varovasti, avioliittoon en usko, mutta ystävyyden varaan rakennan. Ystävyyttä ei synny ilman tasaveroista antamista, ja koska minä joudun julkisuudessa olemaan sellainen lukittu lipas, minulla on ollut tarve uskoutua niille joihin tosiaan luotan. Muutamalle ihmiselle - niin, ja noille päiväkirjoille.

Sylvi ei ole yksin. Seurana on vastikään kuolleen ystävän, kirjailija Marja-Liisa Vartion henki joka inttää Sylviltä juuri niitä muistoja, joita ei haluaisi muistella. Olavi Paavolaisestakin, jonka kanssa Sylvillä olisi ainakin Venhon mukaan ollut flirttiasteelle jäänyt ystävyyssuhde. Ja ne Urhon naiset... kuinka pieni Sylvi tunteekaan olevansa komean ja ylvään Anita Hallaman rinnalla. Varsinaista vastarintaa Sylvi ei edes yritä mutta pieniä piikkejä, niitä Sylvi ei voi vastustaa.

Piikikäs Sylvi oli tunnetusti myös miniöitään kohtaan. Kaksospojat Matti ja Taneli olivat Sylville kaikki kaikessa, jo senkin vuoksi että he sotavuosina elivät pitkiä aikoja kolmistaan. Leijonaäidin sydän särkyy kun pojat aloittavat oman elämänsä. Perheyhteys oli Sylvin elämän onnellisinta aikaa ja ne sydäntäriipaisevimmat muistot Venhon romaanissakin ajoittuvat juuri siihen aikaan.

Venho kirjoittaa hyvin runollista kieltä ja luo Katermasta hienon miljöön Sylvin taustaksi. Hiukan vierastan kuitenkin kirjan rakennetta, Marja-Liisa Vartion "henki", jonka kanssa Sylvi käy vuoropuhelua, on omaperäinen kerronnallinen ratkaisu joka pienen totuttelun jälkeen tuntuu kuitenkin ihan luontevalta. Sen sijaan Essi Renvallin osuudet jäävät mielestäni paikoin irrallisiksi.

Urho ja Sylvi Kekkosen pitkä avioliitto on nykyaikamme saagoja, joista riittää ainesta jälkipolvillekin. Raija Orasen kirjassa tätä avioliittodraamaa käsiteltiin viihteellisesti ja pidin siitäkin mutta Venhon Sylvi-kirja kosketti. Nyt olikin hyvä hetki ottaa esille hyllyssäni pitkään odottanut Anne Mattssonin elämäkerta Sylvi Kekkosesta, jota myös Venho on käyttänyt lähteenä kirjaansa kirjoittaessaan.

En usko muuten laisinkaan niitä näkemiäni (mieslukijoiden) kommentteja, että Venhon Sylvi-kirja myisi vain Urho Kekkosen takia. Sylvi seisoo tukevasti omilla jaloillaan ja hänellä on varmasti vielä paljon kerrottavaa.

Vaikken tajua avioliittoa, olen ollut naimisissa niin pitkään, että on mahdoton erottaa mikä minusta olisi toisissa olosuhteissa tullut. Olin nuorena sillä tavalla altis ja rakastava, että muovauduin toisen myötä ja semmoinen rakkaudesta muovautuminen on pysyvää sorttia. Mutta kyllä minäkin olen Urhoa muuttanut. Ei se mies olisi sama ilman minua.

**
Johanna Venho: Ensimmäinen nainen
WSOY 2019

Helmet-lukuhaaste 2019: 16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla
Kirjankansibingo 2019: Unenomainen

Kommentit

  1. Varasin heti kirjan kirjastosta, kun näin, että vihdoinkin on tulossa kirja Sylvi Kekkosesta. ja tykkäsin tosi paljon kirjasta ja sen tunnelmasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin heti kirjan luettuani vähän epäilevällä kannalla, laitoin goodsreadsiinkiin vain kolme tähteä mutta nyt eilen kun kirjoittelin tätä juttua niin huomasin, että tykkäsin tästä kirjasta enemmän. Saa nyt peräti neljä tähteä! /Mari

      Poista
  2. Olen aina pitänyt Sylvistä. Hän on minulle presidenttien rouvistamme kiinnostavin. Uskon, että on paljon meitä, jotka olemme kiinnostuneita juuri Sylvistä omana itsenään, ei Urkin kautta. Sylvi oli itsenäinen nainen, jolla oli oma elämä viralllisten velvollisuuksien ohessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sylvillä olisi ollut rahkeita enempäänkin mutta sairausko tai ehkä ujouskin sitten teki, että hän pysytteli mielellään taka-alalla. Mutta nyt kun luen Anne Mattssonin elämäkertaa Sylvistä niin siitä käy hyvin ilmi, että hänellä oli oma elämä, varsinkin sisäinen sellainen. Ja että hän mielellään seurusteli vahvojen ja epäsovinnaistenkin naisten kanssa, olisiko heiltä saanut kaipaamaansa poweria... Mielenkiintoinen ja salaperäinen henkilö edelleen! /Mari

      Poista
  3. Kiehtova, vahva henkilö kaikessa vetäytyvyydessään ja hiljaisuudessaan. Rohkeaa oli myös oman kirjallisen uran rakentaminen pressan ja kaiken sen valokeilan varjossa. Pidin kovasti romaanin kolmen näkökulman yhdistämisestä ja Sylvin syväluotauksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sylvin syväluotaus oli tosiaan koskettava ja hyvin uskottava. Vartion ja varsinkin Renvallin osuuksia vierastin, mutta ymmärrän kirjailijan tarkoituksen tasapainottaa tarinaa ettei kaikki tapahdu vain Sylvin pään sisällä. Luin muuten tämän jälkeen myös Anne Mattssonin elämäkerran Sylvistä ja huomasin, että monet kohtaukset oli saatu juuri sieltä. /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Lomaseurana Floris ja Amélie Nothomb

  Lomatervehdys Ruotsin länsirannikolta, jonne saavuimme eilen. Valitettavasti samaan aikaan paikkakunnalle saapui myös Floris-myrsky, joten tämä ensimmäinen päivä ollaan vietetty sisätiloissa. Tuuli on hirmuinen ja vanha puinen vuokratalomme huojuu ja natisee liitoksissaan.  Mutta ei hätää, tämän päivän seuralaisekseni sain belgialaisen kirjailijan Amélie Nothombin ja hänen uusimman ruotsinnetun teoksensa Psykopomp. Nothombin kirjoja on käännetty suomeksi ja ruotsiksi melko sattumanvaraisesti ja tämä olikin nyt viimeinen lukemani käännös. Eli tästä eteenpäin pitää sitten selviytyä ruostuneella ranskallani. Ja luettavaahan riittää, sillä Nothomb on julkaissut uuden romaanin joka vuosi sitten esikoisensa, joka ilmestyi 1992. Psykopomp on Nothombin henkilökohtaisin teos. Kirja alkaa varhaislapsuuden muistoilla ja ensimmäisestä traumaattisesta kokemuksesta kun Japanissa syntynyt diplomaattiperheen tytär joutuu isänsä asemamaan vaihduttua jättämään rakkaan synnyinmaans...

Karkulahti

Ruotsinsuomalainen kirjailija Tiina Laitila Kälvemark oli minulle jo yhden kirjan verran tuttu, kirjailijan viimeksi ilmestynyt  Seitsemäs kevät  jäi mieleeni vahvana lukukokemuksena. Kun kirjastossa käydessäni silmään osui kirjailijan pari vuotta aiemmin ilmestynyt romaani Karkulahti, aloitin lukemisen sillä varmuudella, että jotain hienoa on varmasti luvassa tämänkin kirjan sivuilla. Ja kyllä! Laitila Kälvemark oli onnistunut luomaan ravisuttavan tarinan  myös tässä aiemmassa romaanissaan. Lähdin lukemaan ilman sen kummempia ennakkotietoja henkilöistä tai tarinasta, mikä osoittautuikin hyväksi taktiikaksi. Yllätyin, liikutuin ja vaikutuin kerta toisensa jälkeen. Tarina kertoo Verasta, joka on tullut Suomeen Venäjältä ankarista oloista ja avioitunut peräkammarinpojan Jaskan kanssa. Venäjälle on jäänyt risainen elämä ja se kaikkein tärkein - poika, Ilja. Nyt hän on miniänä talossa, jota hallitsee elämän myrryttämä anoppi, Elisabeth. Talon ulkoiset puittee...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Olipa kerran DDR

  Saksan opinnot alkoivat taas yliopistolla ja tein pienen lämmittelykierroksen lukemalla brittiläis-saksalaisen historioitsijan Katja Hoyerin teoksen "Muurin takana. Itä-Saksan historia 1949-90". Kirjaa on kovasti kehuttu, koska se antaa aikaisempaa monipuolisemman kuvan DDR:stä. Itä-Saksaahan muistellaan yleensä lähinnä sen julman Stasi-historian kautta tai sitten naureskellaan hyväntahtoisesti Ostalgia-ilmiölle.  Hoyer tekee kirjassaan vakavan yrityksen antaa DDR:stä tasapainoisemman kuvan. Kaikki ei ollut kurjuutta! Esimerkiksi se seikka, miten naiset ja työläisluokkaan syntyneet lapset saattoivat päästä hyvään työuraan käsiksi, oli monelle elintärkeä asia. Yhdistymisen huumassa unohtui, että monet näistä koulutuksista ja työurista osoittautuivatkin sitten täysin hyödyttömiksi.  Miten kävi kaikille näille elämäntyönsä menettäneille? Siihen ei Hoyerinkaan kirja valitettavasti anna kovin selventävää vastausta, sillä tarina päättyy - monien muiden DDR:stä kertovien kirjo...