Olipa kerran DDR

 

Saksan opinnot alkoivat taas yliopistolla ja tein pienen lämmittelykierroksen lukemalla brittiläis-saksalaisen historioitsijan Katja Hoyerin teoksen "Muurin takana. Itä-Saksan historia 1949-90". Kirjaa on kovasti kehuttu, koska se antaa aikaisempaa monipuolisemman kuvan DDR:stä. Itä-Saksaahan muistellaan yleensä lähinnä sen julman Stasi-historian kautta tai sitten naureskellaan hyväntahtoisesti Ostalgia-ilmiölle. 

Hoyer tekee kirjassaan vakavan yrityksen antaa DDR:stä tasapainoisemman kuvan. Kaikki ei ollut kurjuutta! Esimerkiksi se seikka, miten naiset ja työläisluokkaan syntyneet lapset saattoivat päästä hyvään työuraan käsiksi, oli monelle elintärkeä asia. Yhdistymisen huumassa unohtui, että monet näistä koulutuksista ja työurista osoittautuivatkin sitten täysin hyödyttömiksi. 

Miten kävi kaikille näille elämäntyönsä menettäneille? Siihen ei Hoyerinkaan kirja valitettavasti anna kovin selventävää vastausta, sillä tarina päättyy - monien muiden DDR:stä kertovien kirjojen tavoin - Saksojen yhdistymisen päivämäärään, 3. lokakuuta 1990. "Ja sitten he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti..."? Tässä vaiheessa unohdetaan yleensä tarinan päähenkilöt, itse itäsaksalaiset.

Hoyer (s.1985) ehti itse vielä syntyä DDR:n kansalaisena ja tekstissä näkyy lievä me-henki. Saksassa kirja sai ristiriitaisen vastaanoton ja sitä kritisoitiin liiallisesta hymistelystä. Mutta jos Hoyer ei kauhistele tarpeeksi saksalaisen mittapuun mukaan niin sitäkin enemmän hän taustoittaa - sekä DDR:n syntyä että sen hajoamisen jälkeen syntynyttä tyhjiötä.

Muurin murtumisen jälkeen kaikki tapahtui hyvin nopeasti. Todennäköisesti liiankin nopeasti. Vaikka yhdistyminen tuntui luonnollisimmalta vaihtoehdolta, myös Itä-Saksan säilyttämisen kannattajia löytyi. Kaikki eivät olleet yhtä vakuuttuneita siitä, että juuri Länsi-Saksan malli olisi paras. Voisiko löytyä jokin tie kapitalismin ja sosialismin väliltä? Olisiko mahdollista rakentaa oikeasti demokraattinen Itä-Saksa?

Ja miten kävisi naisten aseman? Länsi-Saksassahan esimerkiksi naisten osuus työmarkkinoilla oli  huomattavasti pienempi, jo senkin takia että lasten päivähoitoa ei ollut kehitetty niin pitkälle kuin itäisessä Saksassa.

Mutta kun hurmos iskee päälle niin sitten mennään eikä jarrutella! Ja siinä hurmoksessa myytiin DDR:n valtion omaisuus pilkkahinnalla, julistettiin ihmisten työurat ja koulutukset kelvottomiksi ja ennen kaikkea tuhottiin 16 miljoonan itäsaksalaisen omanarvontunto.

Pelin henki oli se, että itäsaksalaiset saivat sopeutua uuteen tilanteeseen ja länsisaksalaiset elivät kuten ennenkin. Lopputulema on, että Saksa on ja pysyy jakautuneena edelleen pitkälle 2000-luvullekin. Henkinen muuri seisoo jämäkästi paikallaan ja sen voi nähdä kun tarkastellaan esimerkiksi työttyömyyslukuja tai vaalituloksia. Äärioikeistopuolue AfD:n (Alternative für Deutschland) suurimmat kannattajajoukot löytyvät juuri Saksan itäisistä osavaltioista.

Hoyerin teos etenee nopeasti läpi DDR:n 40-vuotisen historian ja sisältää paljon mielenkiintoisia historian alaviitteitä. Mitä tapahtuu esimerkiksi kun 70-luvulla iskee kahvikriisi ja kansalaiset napisevat korvikekahvista? Varsinkin Honeckerin aikana puoluejohto piti tärkeänä tavoitteena pitää kansa "hyvällä tuulella" mahdollisten protestien estämiseksi, joten kahvikriisi piti ratkaista! 

DDR aloitti suuren projektin Vietnamin kanssa ja istutti maahan valtavat kahviplantaasit sekä rakensi sen ympärille vaadittavan infrastruktuurin. Diiliin kuului, että DDR saisi puolet voitosta. Projektin tuloksena kahvintuotanto on tänä päivänä Vietnamille yksi sen pääelinkeinoista. Kohtalon ironiaa taas on se, että ennenkuin istutetut kahvipensaat alkoivat tuottaa kauankaivattua satoa oli DDR jo historiaa... 

Hoyerin kirjassa on puutteensa lähinnä valtavan aineistonsa vuoksi, jolloin kaikki jää hiukan pinnalliseksi. Erityisesti tämä harmitti Hoyerin kirjassa kertomien henkilötarinoiden kohdalla, näistä tavallisista itäsaksalaisista olisi kuullut enemmänkin. Lisäksi Stasista kertova osuus jää lähinnä byrokraattisen rakenteen kuvailuksi. Mutta tähän hyvää lisälukemistoa tarjoaa onneksi Anna Funderin perusteellinen kirja Stasiland. 

**

Katja Hoyer: Muurin takana. Itä-Saksan historia 1949-90 (Atena 2023)