Siirry pääsisältöön

Ensimmäinen nainen astuu esiin


Kekkosmenneisyyteni velvoittamana luen mielenkiinnolla kaikki aiheeseen liittyvän ja olen todella iloinen, että huomio alkaa pikkuhiljaa siirtyä myös Sylviin! Hän ei todellakaan ollut mikään hento ja heiveröinen, kuten julkisuuskuvansa ehkä antaisi olettaa, vaan ihan oikea First Lady, jota Kekkonen piti tukikohtanaan ja kallionaan.

Johanna Venho on hahmotellut kirjassaan yhdenlaisen Sylvin muotokuvan, joka ei sekään kerro kaikkea mutta antaa kuitenkin osviittaa siitä mitä kaikkea julkisivu piti takanaan. Sylvin ja Urhon nuori rakkaus oli kaunis tarina mutta vaikeat raskaudet ja keskenmenot, Urhon poliittinen ura ja naissuhteet sekä lopulta Sylvin kivulias reuma saivat yliotteen. Mutta kirjan rivien välistä nousee Sylvin viesti, kuin Didon valituslaulu: "Remember me but ah! forget my fate!"

Kirjan varsinainen tapahtumapaikka on Kekkosten huvila Katermassa, jonne Sylvi lähtee kuningatar Elisabethilta lahjaksi saadulla minillään elokuussa 1966 viettämään muutaman päivän yksinäistä lomaa. Taloudenhoitaja Ester laittaa evästä mukaan, perillä odottavat sauna, sienimetsä ja Sylvin kaipaama oma rauha. Ja muistot! Sylvin tarkoitus on polttaa omat vuosikymmenten mittaiset päiväkirjansa mutta muistikuvat tunkevat sitkeästi esiin.

Rakkaudesta puhun varovasti, avioliittoon en usko, mutta ystävyyden varaan rakennan. Ystävyyttä ei synny ilman tasaveroista antamista, ja koska minä joudun julkisuudessa olemaan sellainen lukittu lipas, minulla on ollut tarve uskoutua niille joihin tosiaan luotan. Muutamalle ihmiselle - niin, ja noille päiväkirjoille.

Sylvi ei ole yksin. Seurana on vastikään kuolleen ystävän, kirjailija Marja-Liisa Vartion henki joka inttää Sylviltä juuri niitä muistoja, joita ei haluaisi muistella. Olavi Paavolaisestakin, jonka kanssa Sylvillä olisi ainakin Venhon mukaan ollut flirttiasteelle jäänyt ystävyyssuhde. Ja ne Urhon naiset... kuinka pieni Sylvi tunteekaan olevansa komean ja ylvään Anita Hallaman rinnalla. Varsinaista vastarintaa Sylvi ei edes yritä mutta pieniä piikkejä, niitä Sylvi ei voi vastustaa.

Piikikäs Sylvi oli tunnetusti myös miniöitään kohtaan. Kaksospojat Matti ja Taneli olivat Sylville kaikki kaikessa, jo senkin vuoksi että he sotavuosina elivät pitkiä aikoja kolmistaan. Leijonaäidin sydän särkyy kun pojat aloittavat oman elämänsä. Perheyhteys oli Sylvin elämän onnellisinta aikaa ja ne sydäntäriipaisevimmat muistot Venhon romaanissakin ajoittuvat juuri siihen aikaan.

Venho kirjoittaa hyvin runollista kieltä ja luo Katermasta hienon miljöön Sylvin taustaksi. Hiukan vierastan kuitenkin kirjan rakennetta, Marja-Liisa Vartion "henki", jonka kanssa Sylvi käy vuoropuhelua, on omaperäinen kerronnallinen ratkaisu joka pienen totuttelun jälkeen tuntuu kuitenkin ihan luontevalta. Sen sijaan Essi Renvallin osuudet jäävät mielestäni paikoin irrallisiksi.

Urho ja Sylvi Kekkosen pitkä avioliitto on nykyaikamme saagoja, joista riittää ainesta jälkipolvillekin. Raija Orasen kirjassa tätä avioliittodraamaa käsiteltiin viihteellisesti ja pidin siitäkin mutta Venhon Sylvi-kirja kosketti. Nyt olikin hyvä hetki ottaa esille hyllyssäni pitkään odottanut Anne Mattssonin elämäkerta Sylvi Kekkosesta, jota myös Venho on käyttänyt lähteenä kirjaansa kirjoittaessaan.

En usko muuten laisinkaan niitä näkemiäni (mieslukijoiden) kommentteja, että Venhon Sylvi-kirja myisi vain Urho Kekkosen takia. Sylvi seisoo tukevasti omilla jaloillaan ja hänellä on varmasti vielä paljon kerrottavaa.

Vaikken tajua avioliittoa, olen ollut naimisissa niin pitkään, että on mahdoton erottaa mikä minusta olisi toisissa olosuhteissa tullut. Olin nuorena sillä tavalla altis ja rakastava, että muovauduin toisen myötä ja semmoinen rakkaudesta muovautuminen on pysyvää sorttia. Mutta kyllä minäkin olen Urhoa muuttanut. Ei se mies olisi sama ilman minua.

**
Johanna Venho: Ensimmäinen nainen
WSOY 2019

Helmet-lukuhaaste 2019: 16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla
Kirjankansibingo 2019: Unenomainen

Kommentit

  1. Varasin heti kirjan kirjastosta, kun näin, että vihdoinkin on tulossa kirja Sylvi Kekkosesta. ja tykkäsin tosi paljon kirjasta ja sen tunnelmasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin heti kirjan luettuani vähän epäilevällä kannalla, laitoin goodsreadsiinkiin vain kolme tähteä mutta nyt eilen kun kirjoittelin tätä juttua niin huomasin, että tykkäsin tästä kirjasta enemmän. Saa nyt peräti neljä tähteä! /Mari

      Poista
  2. Olen aina pitänyt Sylvistä. Hän on minulle presidenttien rouvistamme kiinnostavin. Uskon, että on paljon meitä, jotka olemme kiinnostuneita juuri Sylvistä omana itsenään, ei Urkin kautta. Sylvi oli itsenäinen nainen, jolla oli oma elämä viralllisten velvollisuuksien ohessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sylvillä olisi ollut rahkeita enempäänkin mutta sairausko tai ehkä ujouskin sitten teki, että hän pysytteli mielellään taka-alalla. Mutta nyt kun luen Anne Mattssonin elämäkertaa Sylvistä niin siitä käy hyvin ilmi, että hänellä oli oma elämä, varsinkin sisäinen sellainen. Ja että hän mielellään seurusteli vahvojen ja epäsovinnaistenkin naisten kanssa, olisiko heiltä saanut kaipaamaansa poweria... Mielenkiintoinen ja salaperäinen henkilö edelleen! /Mari

      Poista
  3. Kiehtova, vahva henkilö kaikessa vetäytyvyydessään ja hiljaisuudessaan. Rohkeaa oli myös oman kirjallisen uran rakentaminen pressan ja kaiken sen valokeilan varjossa. Pidin kovasti romaanin kolmen näkökulman yhdistämisestä ja Sylvin syväluotauksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sylvin syväluotaus oli tosiaan koskettava ja hyvin uskottava. Vartion ja varsinkin Renvallin osuuksia vierastin, mutta ymmärrän kirjailijan tarkoituksen tasapainottaa tarinaa ettei kaikki tapahdu vain Sylvin pään sisällä. Luin muuten tämän jälkeen myös Anne Mattssonin elämäkerran Sylvistä ja huomasin, että monet kohtaukset oli saatu juuri sieltä. /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Lukupinon ilot ja pettymykset - ja miten ryhdytään vastuulliseksi kirjastonkäyttäjäksi

  Olen nyt vihdoin ja viimein älynnyt, että kirjastovaraukset voi paussata! Tunsin tosin suurta haikeutta kun ilmoitin kirjaston tietokannalle, että seuraavan kerran kirjoja voi toimittaa minulle vasta huhtikuun lopussa. Siihen mennessä olisi nimittäin tarkoitus saada yliopiston lopputyö kasaan.  Mutta iloitaan nyt vielä sitäkin suuremmalla syyllä tästä käsillä olevasta pinosta, jonka olen onnistunut taas itselleni kasaamaan. Olen näitä kirjoja varaillut blogista ja kirjainstasta löytämieni vinkkien perusteella, kiitos taas kaikille vinkkaajille!  Aloitetaan kirjapinon pettymyksestä. Lea Ypin omaelämäkerrallinen teos "Vapaa" lapsuudesta 80-luvun Albaniassa on yksi viime vuosien sykähdyttävimmistä lukukokemuksistani. Niinpä Ypin uusin kirja "Indignity" meni heittämällä lukulistalleni. Mutta... Kirja jatkaa Albanian historian kuvauksella, mikä on teoksen parasta antia. Olen edelleen erittäin utelias kuulemaan lisää Albaniasta! Samalla kun nolottaa tajuta kuinka vähä...

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...