Mrs Karlsson lukee...

Olen pikkuhiljaa heräilemässä joulukoomastani ja voisin näin "sormiharjoituksena" tehdä postauksen kirjasta, joka oli sekä raskas että kevyt lukea. Kirja on toissa vuonna murhatun ruotsalaisen toimittajan Kim Wallin tarina, jonka hänen äitinsä Ingrid Wall on kirjoittanut. Kim Wall oli nuori lahjakas toimittaja, joka oli opiskellut Lontoossa ja New Yorkissa ja ehtinyt jo tehdä reportaasimatkoja ympäri maailman. Hän oli juuri muuttamassa Pekingiin poikaystävänsä kanssa kun hänet murhattiin. Itse murha on tietysti jo lehdistä tuttu. Tanskalainen "keksijä" Peter Madsen on tunnettu omaperäisistä suunnitelmistaan, yksi niistä oli matkustaa avaruuteen itsetehdyllä raketilla. Raketin laukaisualustana toimisi, niinikään itse rakennettu, sukellusvene. Kim Wall oli jo pitkään yrittänyt saada haastattelua aikaiseksi, sillä Madsen oli juuri sellainen outo tapaus, joista hän teki mielellään juttuja. Yllättäen Madsen ottikin yhteyttä ja suostui tapaamiseen. Aika vain oli

Rauhaisaa joulua kaikille kirjaystävilleni! Paljon hyviä kirjoja ja tunnelmallista joulumusiikkia!  

Hyvää joulunalusaikaa täältä Tukholmasta! Joulukalenterin luukusta avautuu tänään jo 22. luukku. Eilen kirjabloggareiden joulua tunnelmoi  Nannan kirjakimara  ja huomenna toiseksi viimeinen luukku avautuu  Tuijatan  blogissa. Vuoden 2019 aikana poistui keskuudestamme eräs lempikirjailijoistani. Aila Meriluoto oli jo pitkälti yli 90-vuotias, joten uutinen oli odotettu mutta mieleen jäi kuitenkin haikeus. Olen lukenut ahkerasti Meriluodon päiväkirjoja ja saanut niistä vuosien varrella kaipaamaani naisenergiaa. Ja 'Vaarallista kokea' oli minulle tärkeä kirja muuttaessani tänne Ruotsiin parikymmentä vuotta sitten. Meriluotohan asui myös pitkään Ruotsissa ja on ollut todella mielenkiintoista lukea hänen kokemuksistaan "expattina". Ajattelinkin nyt kurkistaa päiväkirjoihin ja katsoa miten Meriluoto on viettänyt joulua. Ailalla oli aina suuri perhe ympärillään, ja hän mainitsee useaan otteeseen kuinka juuri joulunalusaika oli hänelle tärkeä. Pullaa leivottiin ja lahj

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia

Pakkokirja, mitä mieltä olette niistä? Tiedättehän ne kirjat, joista kaikki puhuvat ja useimmat kehuvat ja sitten ne vielä menevät ja saavat jonkun hienon kirjallisuuspalkinnon ja sitten ne jo muuttuvatkin "pakkokirjoiksi". Ja varsinkin jos olet onneton mennyt perustamaan kirjablogin ja tiedät, että koko uskottavuutesi on mennyttä jos et käsittele blogissasi näitä kirjoja. Onhan niitä ollut blogi-vuosieni varrella: Ferranten Napoli-sarja , Knausgårdin Taisteluni-sarja  ja paineita pääsi kertymään Minna Rytisalon ylistetystä Lempi -romaanistakin. Syksyn 2019 pakkokirjaksi muodostui Ruotsissa ylistetty Steve Sem-Sandbergin romaani "W.", joka oli yksi ennakkosuosikkeja myös August-palkinnon saajaksi. Voitto ei lopulta sitten kuitenkaan osunut kohdalle mutta kaikki ovat yksimielisiä siitä, että romaani on vuoden parhaita. Ja onhan se. Siis hyvä. Ja mielenkiintoinen. Tarkka kerronta. No, vähän kuivahko paikoin. Jossakin paikassa hyppäsin pari sivua yli, kehtaako

Viime viikkoisella junareissulla  kului melkoinen määrä musiikkia, tässä tämänhetkiset suosikkini! Listalla on sekä vanhoja kestosuosikkejani että uusia löytöjä. Ja mistä kaikkialta niitä löytöjä tuleekaan! Kuten esimerkiksi brittibändi The Curen 'Lullaby', joka oli keskeisessä osassa ranskalais-englantilaisen Tatiana de Rosnayn romaanissa Mocka . Jännäriksi mainostettu kirja ei ollut mikään kuukauden huippuelämys mutta kiitän kirjailijaa tästä musiikkilöydöstä. Luin marraskuussa Claes Anderssonin viimeiseksi teokseksi jääneen 'Seuraava Jätkäsaari' ( Busholmen nästa  ), jossa Andersson käy läpi elämäänsä muusikkona, kirjailijana, psykiatrina, puolisona, isänä, isoisänä, kansanedustajana... Andersson oli jazzmiehiä ja hän luokittelee myös Johann Sebastian Bachin sellaiseksi. Ja kyllä Bach taipuu jazziksi, ihan luonnostaan. Soittolistalla on parikin esimerkkiä tästä. Lokakuussa lukemani Astrid Swanin  Viimeinen kirjani  oli vaikuttava lukuelämys mutta vähintä

Lauantaiaamuna lähdimme matkaamaan pohjoista ja kotia kohti mutta pysähdyimme vielä yhdeksi yöksi Kööpenhaminaan. Olimme päättäneet palkita itsemme urheasta hostelliseikkailusta menemällä Tivoliin. Olinhan nuukuuksissani ajatellut säästäväni rahaa varaamalla huoneen hostellista, joka sitten osoittautui kenties Hampurin masentavimmaksi majoituspaikaksi. Ja sinne ne säästetyt eurot tosiaan hävisivät, Tivoli on nimittäin kaikessa kauneudessaan myös melkoisen tyyris paikka. Mutta hauskaa oli! Perinteinen vuoristorata eli Rutschebanen oli meidän mielestä paras ja ajoimme siinä ainakin 10 kertaa. Lapsi vielä muutaman kerran yksinkin kun minun pääni ei enää kestänyt. Niin, se hostelli... viimeisenä iltana Hampurissa huomasimme yhdessä verhossa oudon jäljen, joka näytti kuin verinen käsi olisi pidellyt verhon reunasta. Mutta siinä vaiheessa olimme jo niin tottuneita hostellin surkeaan tasoon, että kohautimme vain olkapäitämme ja päätimme sen punaisen värin olevan ketsuppia. Ja mikä ilo

Nyt alkaa selvästi meno hyytyä sekä äidiltä että tyttäreltä! Eilinen pitkä turistipäivä tuntui aamulla kropassa emmekä olisi ehkä päässeet liikkeelle ollenkaan, ellei meillä olisi ollut lippuja ostettuna Chocoversumin suklaamuseon englanninkieliselle opastukselle. Voimia verottaa myös yllättäin iskenyt täikriisi. Emme syytä siitä tätä kyseenalaista hostellia vaan syyllinen lienee koulussa alkuviikosta leikitty leikki, jossa lapsen mukaan "maattiin lattialla päät vierekkäin". Oh dear... Onneksi olin sujauttanut matkalaukkuun mukaan myös täikamman ja kampaamalla tukan pari kertaa päivässä täi-invaasio pysyy kurissa siihen asti, että päästään kotiin ja saadaan iskettyä täishampoo päähän. Chocoversum oli siis ensimmäinen päivän kohteemme. Kierros kestää 90 minuuttia, jonka aikana käydään läpi suklaan valmistus kaakaopavun kasvatuksesta lähtien lopputuotteeseen asti. Kierroksen aikana saa maistella suklaata sen eri valmistusvaiheissa ja kohokohta on tietysti oman suklaalevy

Otimme tämän ensimmäisen aamun Hampurissa erittäin rennosti. Saimme nukuttua hyvin, mikä olikin enemmän kuin tarpeen parin matkapäivän jälkeen. Hostelli on edelleenkin suuri pettymys mutta yritämme suhtautua asiaan viileän rauhallisesti. Luin uudestaan varaussivuston arvostelut hostellista enkä ymmärrä mitä olen lukenut varausta tehdessäni, sillä muut ovat listanneet kaikki nämä puutteet, joita nyt itse täällä bongailemme: ylimielinen henkilökunta, epäilyttävän vanha hissi (tällä hetkellä  täysin kaputt), kovat sängyt, meluinen autotie ulkopuolella, niukka aamiainen... Olisi kannattanut vain varata se vähän kalliimpi hotelli eikä nuukailla. Mutta kuten ruotsalaiset sanovat, turha itkeä kun maito on jo maassa. Sen sijaan olemme iloisia, että saamme esimerkiksi hyvät porrastreenit kun kipuamme päivittäin portaat neljännessä kerroksessa sijaitsevaan huoneeseemme. Lähdimme liikenteeseen vasta puolenpäivän maissa ja suuntasimme ensin Speicherstadtin vanhalle satama-alueelle. Tämä alue

Kööpenhaminassa heräsimme pilviseen aamuun. Vetelehdimme huoneessa niin kauan kuin mahdollista ja lähdimme sitten kaupungille tappamaan aikaa ennen Hampurin-junan lähtöä. Vastuuntuntoisena äitinä minulla oli hiukan huono omatunto, että olin ottanut lapselle kolme ylimääräistä lomapäivää koulusta. Niinpä ehdotin, että menemme paikalliseen kansallismuseoon, jonka Viikinki-näyttelyn olin bongannut jostakin brosyyrista. Nationalmuseet oli kiva paikka, sinne voisin mennä uudestaankin. Ja hauska juttu muuten, että jos olisin mennyt yksin niin olisin maksanut 95 kruunua mutta lapsen kanssa maksoimme yhteensä vain 80 kruunua! Tämä oli muuten jo toinen kerta kun yövyimme Steel House Hostellissa ja sitä suosittelemme edelleen. Hostelli sijaitsee noin 10 minuutin kävelymatkan päässä rautatieasemalta. Tykästyimme jo viimeksi sen rentoon tunnelmaan ja siihen, että hostellin übercool henkilökunta saa minutkin tuntemaan olevani osa tätä übercoolia yhteisöä. Pieniä miinuksia tulee liian teh

Nyt tästä kirjablogista tulee hetkeksi matkablogi! Lukemisen ohella toinen intohimoni on matkat eikä sen tarvitse olla kummoinenkaan matka. Innostun nimittäin kaikista retkistä, oli se sitten pari tuntia tai monta päivää. Tämän kertainen reissu sai alkunsa ajatuksesta, että olen aina halunnut nähdä saksalaiset joulumarkkinat. Ja kun kävi ilmi, että minulla on säästössä muutama lomapäivä, jotka täytyy pitää pois ennen vuodenvaihdetta, niin johan alkoi pää sauhuamaan. Lopputulemana oli sitten se, että lähdimme tänään lapsen kanssa klo16.24 Tukholman päärautatieasemalta kohti Hampuria! Olemme aikaisemmin testanneet Tukholman ja Kööpenhaminan välisen junayhteyden, mutta nyt siis testataan seuraava etappi. Ja jos tämä osoittautuu toimivaksi niin seuraavaksi meillä on avoinna koko Eurooppa! Olen seurannut koko syksyn Facebook-ryhmää "Tågsemester", jossa junalla matkustavat ruotsalaiset antavat vinkkejä ja olen ymmärtänyt, että Tukholma-Hampuri-väli on jo ihan peruskauraa. Em

Minä ja Mokka lounaalla Schipholin lentokentällä Haluan uskoa, että jokaisella kirjalla on paikkansa ja aikansa. Erilaisia kirjoja tarvitaan täyttämään erilaisia lukuhetkiä. Kuten nyt esimerkiksi kun olet lentämässä paikasta A paikkaan B paikan C kautta. Jonottamista, odottamista, kävelyä, seisomista, lähtöporttien vilkuilua... Silloin on juuri paikallaan tällainen kirja, jonka sivut ovat höttöä täynnänsä. Ranskalais-englantilainen Tatiana de Rosnay on jo vakiintunut kirjailijanimi ja hänen teoksiaan on käännetty myös suomeksi, kuten tämä "Mokka". Minulle tämä oli ensimmäinen (ja ehkä myös viimeinen). Mutta en kadu kirjan lukemista, sillä siinä oli tähtihetkensä. Palaan tähän hetkeen myöhemmin. Tästä alkava teksti sisältää JUONIPALJASTUKSIA! Justine on kääntäjä, joka asuu Pariisissa englantilaisen miehensä Andrew'n ja lapsiensa kanssa. Eräänä tuikitavallisena päivänä Justine saa puhelinsoiton, jota kaikki vanhemmat sisimmässään pelkäävät: Malcolm-poika on jään

Luin pari vuotta sitten Claes Andersson ensimmäiset kaksi  Otto-kirjaa  ja tämä sarjan kolmas osa pääsi listalleni heti kun kuulin kirjan ilmestymisestä. Kirja sai kuitenkin surunauhan kirjamerkikseen, sillä Andersson kuoli heinäkuun lopulla, vain pari viikkoa ennen kirjan ilmestymistä. Andersson oli kirjaa kirjoittaessaan jo yli 80-vuotias ja omaelämäkerrallinen teksti suuntaa katseen vahvasti menneisyyteen. Mutta kun kirjaa lukee nyt, tietoisena siitä että tämä jäi Anderssonin viimeiseksi teokseksi, kirjaan leimautuu selvä testamentin sävy. Suorastaan imen kaikki Anderssonin ajatukset ja peilaan niitä omiini. Ja Andersson toimii edelleenkin moraalisena kompassinani, kuten niin monta kertaa aikaisemminkin. Vaikka Anderssonin alter egon Oton fyysinen liikkumapiiri on supistunut Helsingin Jätkäsaaren ja Kampin välisiin ratikka-ajeluihin, henkisesti hän on aktiivinen ja seuraa uutisia ja maailmantilaa. Ilmastonmuutoskriisi huolestuttaa Ottoa kuten myös maailmanpoliittinen tilanne.

"Kronikka köyhästä suomalaisperheestä" (Expressen), "Nina Wähä kirjoittaa hauskasti helvetillisestä pimeydestä" (Dagens Nyheter), "Perheromaani joka muuttuu dekkariksi..." (Aftonbladet). Koko vuoden olen lukenut näitä ylistäviä lausuntoja alkuvuodesta ilmestyneestä Nina Wähän romaanista "Testamente" mutta olen tuntenut vastahakoisuutta tarttua kirjaan. Taasko yksi kuvaus suomalaisesta kurjuudesta, alkoholismista, väkivallasta? Miksi ruotsalaiset rakastavat näitä kuvauksia köyhistä suomalaisperheistä? Susanna Alakosken Sikalat, Eija Hetekivi Olssonin Ingenbarnsland... Mutta lokakuussa julkistettu August-palkintoehdokkuus mursi vastarintani. Pakkohan tämä on nyt lukea! Tosin kirja ei ole dekkari eikä edes kovin hauska, paitsi jos pitää pitää anttituurimaisesta huumorista. Mutta hurja tarina, sitä tämä on! Jo alkusivuilla huomaan olevani keskellä tornionlaaksolaista ihmissuhdehässäkkää. Kirjailija on ystävällisesti listannut tarinan henki

"En stund på jorden" Kirjojen lukemisen ohella toinen intohimoni on musiikki, joka on myös keskeinen osa työtäni. Soitan pianoa ja aina välillä innostun klinkuttelemaan sähköyamahaani. Repertuaariini kuuuvat niin Bach, Chopin kuin 30- ja 40-luvun jazzstandarditkin. Aktiivinen musiikinkuuntelu on kuitenkin jäänyt viime vuosina vähemmälle mutta nyt siihen tulee muutos! Tästä lähtien julkaisen nimittäin täällä blogissani myös kuukauden soittolistan, josta voi kuulla minkälaisella musikaalisella tuulella kulloinkin olen. Tämä ensimmäinen listani on, huomaan nyt, hyvin naisvoittoinen. Niin tuppaa olemaan muuten tuo kirjalistanikin... en halua nyt tätä väittämääni yleistää kirjallisuuteen mutta kun musiikista puhutaan niin mielestäni naisäänet pystyvät ilmaisemaan aidommin ja raaemminkin eri tunteita. Ehkä olen väärässä, lupaankin nyt lähteä jahtaamaan ilmeikkäitä miesääniä! Suosikkiääneni taitavat olla muuten enemmän alttoja, kuten itsekin olen. Pidän lämpöisistä äänis

Ruotsissa on tällä viikolla vietetty syyslomaa ja tarkoitus oli matkustaa laivalla Tukholmasta Riikaan ja viettää pari päivää vakiokylpylähotellissamme Jurmalassa. Mutta matkaseurueeseemme liittyneellä naapurintytöllä olikin passi mennyt vanhaksi toukokuussa. Mikä havaittiin 24 tuntia ennen matkaanlähtöä. Voi sitä itkua! Mutta ei hätiä mitiä, onneksi on aina Turku ja siellä sijaitseva vakiokylpylähotellimme! Eikä naapurintyttö ollut käynyt koskaan Turussa, joten päätimme siis lähteä sinne. Ehdin peruuttaa Jurmalan hotellivarauksen vain kolme tuntia ennen kuin maksuton peruutusaika meni umpeen. Ja onneksi laivayhtiöllä ei ole ongelmia muuttaa varauksia vaikka yhtäkkiä tekisikin mieli lähteä Riian sijasta Turkuun. Ja luojan kiitos ruotsalaiset eivät ole älynneet matkustaa sankoin joukoin lomillaan Suomeen, joten laivasta löytyi hyvin tilaa. Turun kylpylähotelli tuntui kuitenkin melkoisen arvokkaalta, tällä kokoonpanolla meidän olisi pitänyt varata kaksi erillistä huonetta. Mutta

Olin jo etukäteen ajatellut, etten ehkä lukisi Astrid Swanin kirjaa 'Viimeinen kirjani'. Vaikka asun täällä ulkomailla enkä aina ole perillä suomalaisista "julkkiksista" niin en ollut voinut välttyä uutisilta, että muusikkona tunnettu Swan oli sairastunut uudestaan syöpään ja tällä kertaa parantumattomasti. Kirjan nimi tuntui lohduttomalta, pelottavaltakin. Mutta kun käväisin Tukholman Suomi-Instituutin kirjastossa niin siellä tämä heleän sävyinen kirja oli niin houkuttelevasti framilla, että päätin sitten kuitenkin lainata kirjan. Voihan sen jättää kesken jos alkaa ahdistaa... Mutta ei alkanut ahdistaa, päinvastoin! Swanin kirja on kertomus ennen kaikkea hänen elämästään, kuolema saa tulla sitten kun sen aika on. Swan kertoo lapsuudestaan alkoholistiperheessä, nuoruudestaan ja palavasta halusta tehdä taidetta, rakkauksistaan, haahuilu-vuosistaan Amerikassa ja viimein äitydestään, sekä äitipuolena että "kokonaisena" äitinä. Swanin 37 ikävuoteen on mah

Lähdin vuoden alussa innoissani Sanoja ja lauseita -blogin heittämään  Kuukauden kieli -haasteeseen. Tässä taitaa kuitenkin käydä niin hassusti, että haasteesta tulee suoritettua vain yksi kuukausi... Olen nimittäin fiilis-lukija ja kirjat tulevat luokseni eri reittejä jolloin minun tehtäväkseni jää lähinnä päättää, innostunko vai enkö. Harvoin edes lähden etsimällä etsimään kirjoja ja jos niin teen, on suuri vaara että aika ja paikka eivät kohtaa kyseisen kirjan kohdalla. Tämän vuoksi en ole esimerkiksi kertaakaan onnistunut tekemään Helmet-lukuhaastetta loppuun. Aina sinne jää jokin kohta, johon olisi siis pitänyt hakemalla hakea joku sopiva kirja. Mutta näiden selitysten jälkeen voin ilokseni ilmoittaa, että lokakuun kieli eli tanska on suoritettu! Mutta tässäkin tapauksessa kirja siis tuotiin luokseni.  Tammikuussa työkaveri iski käteeni kirjan, joka hänen mielestään sopi täydellisesti minulle - kävin nimittäin silloin kirjan päähenkilön tavoin autokoulua ja kuten kirjan So