Siirry pääsisältöön

Lokakuun kieli: tanska



Lähdin vuoden alussa innoissani Sanoja ja lauseita -blogin heittämään Kuukauden kieli -haasteeseen. Tässä taitaa kuitenkin käydä niin hassusti, että haasteesta tulee suoritettua vain yksi kuukausi... Olen nimittäin fiilis-lukija ja kirjat tulevat luokseni eri reittejä jolloin minun tehtäväkseni jää lähinnä päättää, innostunko vai enkö. Harvoin edes lähden etsimällä etsimään kirjoja ja jos niin teen, on suuri vaara että aika ja paikka eivät kohtaa kyseisen kirjan kohdalla. Tämän vuoksi en ole esimerkiksi kertaakaan onnistunut tekemään Helmet-lukuhaastetta loppuun. Aina sinne jää jokin kohta, johon olisi siis pitänyt hakemalla hakea joku sopiva kirja.

Mutta näiden selitysten jälkeen voin ilokseni ilmoittaa, että lokakuun kieli eli tanska on suoritettu! Mutta tässäkin tapauksessa kirja siis tuotiin luokseni.  Tammikuussa työkaveri iski käteeni kirjan, joka hänen mielestään sopi täydellisesti minulle - kävin nimittäin silloin kirjan päähenkilön tavoin autokoulua ja kuten kirjan Sonjakin, manailin vaihteiden käytön vaikeutta. Minun piti siis tietysti lukea tämä kirja!

Dorthe Nors oli minulle entuudestaan tuntematon kirjailija mutta taustatietoja etsiessäni huomasin pian, että tässä on kirjailija josta saattaa tulla suurikin nimi. Nors on noteerattu jo Yhdysvalloissa, jossa itse Oprah Winfrey on suositellut Norsin teosta seuraajilleen. Eikä siinä kaikki - vuonna 2017 Dorthe Nors valittiin Man Booker Prize International - kilpailun ehdokaslistalle ja juurikin tällä nyt lukemallani kirjalla. Dorthe Nors tunnetaan ennen kaikkea novellistina ja niitä kykyjään hän käyttää myös tässä pienoisromaanissa. Kerronta on tiivistettyä ja tarinan rakenne on myös kuin pitkitetty novelli.

Sonja ei siis osaa käyttää vaihteita. Hän on jo yli 40 ja käy autokoulua. Ensimmäinen opettaja, karski Jytte, ei edes anna Sonjan käyttää vaihteita vaan tekee sen hänen puolestaan. Sonja päättää vaihtaa opettajaa ja pyytää autokoulunomistajaa Folkea ottamaan hänet oppilaakseen. Asia järjestyy mutta suhde Jytteen mutkistuu.

Ja mutkikkaat suhteet ovatkin olennainen osa Sonjan elämää. Hän on omiin oloihinsa mielellään vetäytyvä, mihin hänen ammattinsakin toisaalta kannustaa, Sonja on nimittäin kääntäjä ja kääntää ruotsalaisen tähtidekkaristin Gösta Svenssonin kirjoja. Gösta onkin Sonjan "elämän mies" ja usein hän viittaa kirjailijaan vain nimellä "Gösta".

Sonjan suhde siskoonsa Kateen on lähestulkoon olematon, vanhemmat asuvat maalla ja Kööpenhaminaan muuttaneella Sonjalla on oikeastaan vain yksi ystävä - Molly (oikealta nimeltään Lone), jonka kanssa hän aikoinaan lähti maalta kaupunkiin. Lisäksi Sonjan piiriin kuuluu hieroja-Ellen, joka haluaisi ystävystyä mutta Sonja ei päästä mielellään muita liian lähelle itseään. Sonjan elämää mutkistaa myös kristallitauti, joka saattaa minä hetkenä hyvänsä aiheuttaa vaikean huimauskohtauksen.

Kirjan loppukohtaus on upeasti rakennettu. Sonja matkustaa Mollyn kanssa metrolla keskustaan tarkoituksenaan mennä konserttiin. Molly on kuitenkin kiinni kännykässään, jonka kautta hän kommunikoi toisen henkilön kanssa. Metrossa on henkilö, joka kiinnittää Sonjan huomion ja jonka kanssa hän alkaa keskustelun. Käy ilmi, että henkilö tarvitsee apua ja yhtäkkiä Sonja päättää poistua metrosta uuden tuttavuutensa kanssa.

Molly ser på Sonja över smartphonen. Det ser ut som om hon tänker säga något, men det hinner hon inte, för nu har Sonja stigit av tåget med Martha. Hon har stigit av tåget och är på väg mot trapporna. Det måste gå fort, för Molly har rest sig upp inne i tågvagnen. Hon står med sitt lilla ansikte vänt mot fönstret, hon är full av frågor och fångad mellan funktioner. Hon viftar med smartphonen och den lediga handen. Men Sonja har inte tid att förhålla sig till det, och nu susar Lone i Mollys skepnad in under Köpenhamn medan Sonja drar iväg med Martha till trappan. De är på väg upp i ljuset.

Tarina saa aivan uuden käänteen mutta Nors jättää meidät pian sen jälkeen kun Sonja ja Martha ovat päässeet ylös maanpinnalle, valoon. Lukija saa itse pohtia mitä sitten mahdollisesti tapahtuu. Maaginen päätös!

PS. Ja kun olin päässyt tanskalaisen kirjallisuuden makuun huomasin hyllyssäni siellä pitkään majailleen kirjan. Hyllynlämmittäjä! Hanne-Vibeke Holst oli myös minulle ennestään tuntematon mutta innostuin niin tästä 'Mitä he toisilleen tekivät' -romaanista että luin melko lailla perään Holstin uusimman 'Som pesten' (nähtävästi ei vielä suomennettu). Jos joku etsii romantiikkaa ja jännitystä niin tässä kaksi kirjaa, joita suosittelen lämpimästi! (Holstin alkupään tuotantoa en sen sijaan suosittele, kirjailija on selvästi kypsynyt parempaan suuntaan tuotantonsa myötä.)

Dorthe Nors: Blicken, pilen, filen
(Spejl, skulder, blink)
Ruotsiksi kääntänyt Ninni Holmqvist
Ordfront 2016

Helmet-lukuhaaste (2019): 31. Kirjassa kuljetaan metrolla

Kommentit

  1. En minäkään ole saanut Helmet-haastetta loppuun, vaikka vain yhden kerran sitä yritinkin, vuonna 2018. Jotenkin tykkään kun se repsottaa blogissani keskeneräisenä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähden aina joka vuosi uuteen Helmet-haasteeseen innolla, että nyt se tulee tehtyä täydellisesti. Mutta taitaa jäädä tänäkin vuonna pari kohtaa tyhjäksi... /Mari

      Poista
  2. Olisipa mahtavaa lukea tuo Dorthe Norsin kirja, koska itsekin kävin autokoulun nelikymppisenä ja se oli suurta tuskaa! Minua lohdutti silloin Arja Tiaisen runokirja Tää Tojota ei lähe liikkeelle :) Huikea kirja!

    Minäkin olen muuten fiilispohjainen lukija, ja siksi joudun aina palauttamaan osan kirjaston kirjoistakin lukematta niitä, koska lukufiilis vain ehti mennä jo ohi ennen kuin ehdin niihin kirjoihin asti... Harmillista, mutta minkäs teet! Mutta ei auta väkisinkään lukea, joten pitää vain ottaa rennosti ja antaa olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Tiaisen runokirja pitikin lukea silloin autokoulun aikoihin mutta unohdin, kiitos muistutuksesta! Hannu Mäkelä ajoi myös ajokortin kypsällä iällä, hän kertoo sitä jossakin niistä muistelmakirjoistaan. Nauratti kun luin kun oli niin tutunkuuloista sähellystä :) /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit

Pikkukaupungin ilot ja kirot - Philip Teirin Pietarsaari ja Stine Pilgaardin Jyllanti

  Marraskuun pimeydestä teitä tervehdin, rakkaat blogilukijani - tosin hiukan väräjävin koivin ja tukka pystyssä koronan kourista irti päästyäni. Kalenteriin katsominen  hermostuttaa, sitä saakin pistää tämän sairasviikon jäljiltä uusiksi. Mutta aivan ensimmäiseksi pistetään blogi ajantasalle! En pysty yleensä sairastellessani lukemaan, koska saan melkein aina silmä- ja päänsärkyä. Nytkin lepäilin lähinnä hiljaisuudessa tai radiosta musiikkiohjelmia kuunnellen. Mutta juuri ennen sairastumista minun piti tänne jo vuodattaa ajatuksiani kahdesta juuri lukemastani kirjasta ja yritän nyt saada kiinni niistä tunnelmista... Philip Teiriltä olen lukenut kai kaikki hänen romaaninsa ja olen niistä myös pitänyt. Tämän uusimman teoksen 'Eftermiddag i augusti' (suom. Elokuun varjot) laitoin tietysti sitten heti varaukseen. Nyt kirjan luettuani olen kuitenkin hiukan ehkä pettynyt, tämä uusin ei ollut nimittäin ihan samanlainen lukunautinto kuin Teirin aiemmat.  Vuonna 2020 ilmestynyttä Neits

Kirjatulvavaroitus - ja pari sanaa tuoreesta nobelistista

  Onpa tullut taas luettua! Kirjoja on levällään joka nurkassa, lainakirjoja on tällä hetkellä kerääntynyt peräti neljästä eri kirjastosta ja muistutusviestejä tulee tasaiseen tahtiin, että aina on jonkun kirjan lainausaika päättymässä.  Useimpien lainausaikaa olen saanut pidennettyä, mutta aina välillä iskee kauhun paikka - kirjaan on toinen varaus ja se pitää palauttaa jo parin päivän päästä. Ja sitten paahdan hiki hatussa, että ehdin lukea. Mutta vain jos kirja on hyvä. Huonot kirjat palautan lukemattomina. Olen nyt vihdoinkin oppinut sen, että elämää ei tuhlata kirjoihin, jotka eivät niin sanotusti vedä.  Kirjapinossa on ollut yksi pikalaina, ruotsalaisen journalistin Martin Gelinin juuri ilmestynyt teos Imorgon är jag långt härifrån  (Huomenna olen kaukana täältä). Ja se olikin onneksi kirja, joka veti heti mukaansa. Gelin muutti 23 vuotta sitten unelmakaupunkiinsa New Yorkiin, mutta nyt muuttokuorma palasi takaisin Eurooppaan. Päätös ei ollut helppo, mutta amerikkalaisen sosiaali

Kärsitkö unettomista öistä? Hanki oma Saisio!

  Alan jo pikkuhiljaa toipua tuosta viimeisimmästä lukushokistani eli Ann Napolitanon Kaunokaiset-romaanista . Jonka siis jo ehdin julistaa tekoälyn kirjoittamaksi ja kaikin puolin kelvottomaksi kirjaksi.  Sitten osui käsiini Hanna Weseliuksen viime vuonna ilmestynyt romaani "Nimetön" ja tajusin, ettei minun ole tarkoituskaan lukea mitään napolitanoja tai ferranteja. Tarvitsen juuri tällaista sopivasti sekavaa, ajassa ja paikassa hyppivää kerrontaa, joka jättää myös tyhjiä aukkoja niin ettei mielenkiintoni herpaannu. Tekstin pitää hengittää! Nyt sen taas opin: kirjallisuuden harrastajan tärkein ominaisuus on osata tunnistaa oma kirjailijatyyppinsä, ettei tuhlaa tätä lyhyttä elämäänsä vääränlaiseen kirjallisuuteen. Weseliuksen "Nimetön" on koukuttava ja kiehtova tarina yhdestä pitkän iän saavuttaneesta naisesta ja hänen elämästään. Ja mitä kaikkea siihen elämään voikaan mahtua!  Olen itse saanut kunnian olla ystävä kahdelle lähes sadanvuoden ikään eläneelle naiselle

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj