Siirry pääsisältöön

Lokakuun kieli: tanska



Lähdin vuoden alussa innoissani Sanoja ja lauseita -blogin heittämään Kuukauden kieli -haasteeseen. Tässä taitaa kuitenkin käydä niin hassusti, että haasteesta tulee suoritettua vain yksi kuukausi... Olen nimittäin fiilis-lukija ja kirjat tulevat luokseni eri reittejä jolloin minun tehtäväkseni jää lähinnä päättää, innostunko vai enkö. Harvoin edes lähden etsimällä etsimään kirjoja ja jos niin teen, on suuri vaara että aika ja paikka eivät kohtaa kyseisen kirjan kohdalla. Tämän vuoksi en ole esimerkiksi kertaakaan onnistunut tekemään Helmet-lukuhaastetta loppuun. Aina sinne jää jokin kohta, johon olisi siis pitänyt hakemalla hakea joku sopiva kirja.

Mutta näiden selitysten jälkeen voin ilokseni ilmoittaa, että lokakuun kieli eli tanska on suoritettu! Mutta tässäkin tapauksessa kirja siis tuotiin luokseni.  Tammikuussa työkaveri iski käteeni kirjan, joka hänen mielestään sopi täydellisesti minulle - kävin nimittäin silloin kirjan päähenkilön tavoin autokoulua ja kuten kirjan Sonjakin, manailin vaihteiden käytön vaikeutta. Minun piti siis tietysti lukea tämä kirja!

Dorthe Nors oli minulle entuudestaan tuntematon kirjailija mutta taustatietoja etsiessäni huomasin pian, että tässä on kirjailija josta saattaa tulla suurikin nimi. Nors on noteerattu jo Yhdysvalloissa, jossa itse Oprah Winfrey on suositellut Norsin teosta seuraajilleen. Eikä siinä kaikki - vuonna 2017 Dorthe Nors valittiin Man Booker Prize International - kilpailun ehdokaslistalle ja juurikin tällä nyt lukemallani kirjalla. Dorthe Nors tunnetaan ennen kaikkea novellistina ja niitä kykyjään hän käyttää myös tässä pienoisromaanissa. Kerronta on tiivistettyä ja tarinan rakenne on myös kuin pitkitetty novelli.

Sonja ei siis osaa käyttää vaihteita. Hän on jo yli 40 ja käy autokoulua. Ensimmäinen opettaja, karski Jytte, ei edes anna Sonjan käyttää vaihteita vaan tekee sen hänen puolestaan. Sonja päättää vaihtaa opettajaa ja pyytää autokoulunomistajaa Folkea ottamaan hänet oppilaakseen. Asia järjestyy mutta suhde Jytteen mutkistuu.

Ja mutkikkaat suhteet ovatkin olennainen osa Sonjan elämää. Hän on omiin oloihinsa mielellään vetäytyvä, mihin hänen ammattinsakin toisaalta kannustaa, Sonja on nimittäin kääntäjä ja kääntää ruotsalaisen tähtidekkaristin Gösta Svenssonin kirjoja. Gösta onkin Sonjan "elämän mies" ja usein hän viittaa kirjailijaan vain nimellä "Gösta".

Sonjan suhde siskoonsa Kateen on lähestulkoon olematon, vanhemmat asuvat maalla ja Kööpenhaminaan muuttaneella Sonjalla on oikeastaan vain yksi ystävä - Molly (oikealta nimeltään Lone), jonka kanssa hän aikoinaan lähti maalta kaupunkiin. Lisäksi Sonjan piiriin kuuluu hieroja-Ellen, joka haluaisi ystävystyä mutta Sonja ei päästä mielellään muita liian lähelle itseään. Sonjan elämää mutkistaa myös kristallitauti, joka saattaa minä hetkenä hyvänsä aiheuttaa vaikean huimauskohtauksen.

Kirjan loppukohtaus on upeasti rakennettu. Sonja matkustaa Mollyn kanssa metrolla keskustaan tarkoituksenaan mennä konserttiin. Molly on kuitenkin kiinni kännykässään, jonka kautta hän kommunikoi toisen henkilön kanssa. Metrossa on henkilö, joka kiinnittää Sonjan huomion ja jonka kanssa hän alkaa keskustelun. Käy ilmi, että henkilö tarvitsee apua ja yhtäkkiä Sonja päättää poistua metrosta uuden tuttavuutensa kanssa.

Molly ser på Sonja över smartphonen. Det ser ut som om hon tänker säga något, men det hinner hon inte, för nu har Sonja stigit av tåget med Martha. Hon har stigit av tåget och är på väg mot trapporna. Det måste gå fort, för Molly har rest sig upp inne i tågvagnen. Hon står med sitt lilla ansikte vänt mot fönstret, hon är full av frågor och fångad mellan funktioner. Hon viftar med smartphonen och den lediga handen. Men Sonja har inte tid att förhålla sig till det, och nu susar Lone i Mollys skepnad in under Köpenhamn medan Sonja drar iväg med Martha till trappan. De är på väg upp i ljuset.

Tarina saa aivan uuden käänteen mutta Nors jättää meidät pian sen jälkeen kun Sonja ja Martha ovat päässeet ylös maanpinnalle, valoon. Lukija saa itse pohtia mitä sitten mahdollisesti tapahtuu. Maaginen päätös!

PS. Ja kun olin päässyt tanskalaisen kirjallisuuden makuun huomasin hyllyssäni siellä pitkään majailleen kirjan. Hyllynlämmittäjä! Hanne-Vibeke Holst oli myös minulle ennestään tuntematon mutta innostuin niin tästä 'Mitä he toisilleen tekivät' -romaanista että luin melko lailla perään Holstin uusimman 'Som pesten' (nähtävästi ei vielä suomennettu). Jos joku etsii romantiikkaa ja jännitystä niin tässä kaksi kirjaa, joita suosittelen lämpimästi! (Holstin alkupään tuotantoa en sen sijaan suosittele, kirjailija on selvästi kypsynyt parempaan suuntaan tuotantonsa myötä.)

Dorthe Nors: Blicken, pilen, filen
(Spejl, skulder, blink)
Ruotsiksi kääntänyt Ninni Holmqvist
Ordfront 2016

Helmet-lukuhaaste (2019): 31. Kirjassa kuljetaan metrolla

Kommentit

  1. En minäkään ole saanut Helmet-haastetta loppuun, vaikka vain yhden kerran sitä yritinkin, vuonna 2018. Jotenkin tykkään kun se repsottaa blogissani keskeneräisenä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähden aina joka vuosi uuteen Helmet-haasteeseen innolla, että nyt se tulee tehtyä täydellisesti. Mutta taitaa jäädä tänäkin vuonna pari kohtaa tyhjäksi... /Mari

      Poista
  2. Olisipa mahtavaa lukea tuo Dorthe Norsin kirja, koska itsekin kävin autokoulun nelikymppisenä ja se oli suurta tuskaa! Minua lohdutti silloin Arja Tiaisen runokirja Tää Tojota ei lähe liikkeelle :) Huikea kirja!

    Minäkin olen muuten fiilispohjainen lukija, ja siksi joudun aina palauttamaan osan kirjaston kirjoistakin lukematta niitä, koska lukufiilis vain ehti mennä jo ohi ennen kuin ehdin niihin kirjoihin asti... Harmillista, mutta minkäs teet! Mutta ei auta väkisinkään lukea, joten pitää vain ottaa rennosti ja antaa olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Tiaisen runokirja pitikin lukea silloin autokoulun aikoihin mutta unohdin, kiitos muistutuksesta! Hannu Mäkelä ajoi myös ajokortin kypsällä iällä, hän kertoo sitä jossakin niistä muistelmakirjoistaan. Nauratti kun luin kun oli niin tutunkuuloista sähellystä :) /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Lomaseurana Floris ja Amélie Nothomb

  Lomatervehdys Ruotsin länsirannikolta, jonne saavuimme eilen. Valitettavasti samaan aikaan paikkakunnalle saapui myös Floris-myrsky, joten tämä ensimmäinen päivä ollaan vietetty sisätiloissa. Tuuli on hirmuinen ja vanha puinen vuokratalomme huojuu ja natisee liitoksissaan.  Mutta ei hätää, tämän päivän seuralaisekseni sain belgialaisen kirjailijan Amélie Nothombin ja hänen uusimman ruotsinnetun teoksensa Psykopomp. Nothombin kirjoja on käännetty suomeksi ja ruotsiksi melko sattumanvaraisesti ja tämä olikin nyt viimeinen lukemani käännös. Eli tästä eteenpäin pitää sitten selviytyä ruostuneella ranskallani. Ja luettavaahan riittää, sillä Nothomb on julkaissut uuden romaanin joka vuosi sitten esikoisensa, joka ilmestyi 1992. Psykopomp on Nothombin henkilökohtaisin teos. Kirja alkaa varhaislapsuuden muistoilla ja ensimmäisestä traumaattisesta kokemuksesta kun Japanissa syntynyt diplomaattiperheen tytär joutuu isänsä asemamaan vaihduttua jättämään rakkaan synnyinmaans...

Rantalomailua ja uusi rohkeampi minä

  Kesän säästä voidaan olla monta mieltä, mutta sitä iloa minulta ei poisteta, että ensimmäinen lomaviikkoni oli oikea rantaloma. Ja vieläpä niissä samoissa maisemissa, joissa tämä maallinen taipaleeni aikoinaan sai alkunsa. Ollaan siis Helsingin Lauttasaaressa. Blogini päivitys on viime viikkoina jäänyt taka-alalle, vaikka ideoita ja ajatuksia on syntynyt ja pari tekstinaloitustakin olen näköjään saanut jo aikaiseksi. Kun lomanalkajaiseksi kasasin yhteen pinoon kaikki keskenolevat kirjani, niitä kertyi peräti 17. Luen sivun sieltä, toisen täältä - päähäni mahtuu juuri nyt vain hajahuomioita. Olen myös huomannut, että hakeudun tällä hetkellä mieluummin elämäkertojen ja tietokirjojen pariin. Fiktio ei jostain syystä sytytä. Olisiko sitten syynä tämä vallitseva maailmantilanne, joka oikeasti alkaa olla jo taruakin ihmeellisempää. Ainoa kirja, jonka olen onnistunut lukemaan loppuun asti viimeisen parin viikon aikana, on Minna Salamin Sensuous Knowledge. Ja nyt olen vahvast...

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...