Siirry pääsisältöön

The Silta ja muita musiikillisia vaikuttajia


Viime viikkoisella junareissulla kului melkoinen määrä musiikkia, tässä tämänhetkiset suosikkini!



Listalla on sekä vanhoja kestosuosikkejani että uusia löytöjä. Ja mistä kaikkialta niitä löytöjä tuleekaan! Kuten esimerkiksi brittibändi The Curen 'Lullaby', joka oli keskeisessä osassa ranskalais-englantilaisen Tatiana de Rosnayn romaanissa Mocka. Jännäriksi mainostettu kirja ei ollut mikään kuukauden huippuelämys mutta kiitän kirjailijaa tästä musiikkilöydöstä.

Luin marraskuussa Claes Anderssonin viimeiseksi teokseksi jääneen 'Seuraava Jätkäsaari' (Busholmen nästa ), jossa Andersson käy läpi elämäänsä muusikkona, kirjailijana, psykiatrina, puolisona, isänä, isoisänä, kansanedustajana... Andersson oli jazzmiehiä ja hän luokittelee myös Johann Sebastian Bachin sellaiseksi. Ja kyllä Bach taipuu jazziksi, ihan luonnostaan. Soittolistalla on parikin esimerkkiä tästä.

Lokakuussa lukemani Astrid Swanin Viimeinen kirjani oli vaikuttava lukuelämys mutta vähintään yhtä vaikuttunut olen nyt tutustuttuani Swanin musiikkiin. Hän kertoo lauluissaan vahvoja tarinoita, jotka jäävät mieleen. Ja se ääni! Jälleen uusi löytö jännittävien naisäänten kokoelmaani.

Kuukauden tv-sarja oli HBO:n 'Big Little Lies', jonka katsomista olin suunnitellut jo pidemmän aikaa erityisesti Meryl Streepin takia. Streep ilmestyy sarjaan kuitenkin vasta toisella kaudella, joten sitä ennen piti kahlata ensimmäinen kausi. Mutta sarjan alkuun on ladattu sellainen cliffhangeri, että ensimmäinen kausi oli katsottava melko lailla putkeen. Ja korvamadoksi tarttui tietenkin Michael Kiwanukan biisi, joka soi jokaisen jakson alussa.

Marraskuun työreissuiltani mukaani tarttui Marie Laforêt, ranskalaissyntyinen mutta sittemmin Geneveen muuttanut laulaja, joka kuoli juuri marraskuun alussa. Laforêtin uran huippukohta ajoittuu 60- ja 70-luvuille, mutta ranskankielisessä Euroopassa hänen kuolemansa näytti olevan iso uutinen.

Saksassakin tuli käytyä, vaikkakaan ei Berliinissä  jossa muistettiin marraskuussa muurin murtumisen 30-vuotispäivää. Soittolistalla on ollut vanha suosikkini Nina Hagen, jota kuuntelin todella paljon teini-iän kuohuissa. Itse asiassa huomasin, että Hagen kuulostaa todella hyvältä myös näin vaihdevuosien alkukuohuissa! Berliini on Nina Hagenin kaupunki ja myös David Bowiella on Berliini-menneisyytensä. Hänen oodinsa kaupungille on todella koskettava.

Ja koskettava on myös Malmön ja Kööpenhaminan sillan tunnusmusiikiksi muodostunut, Bron-sarjasta tuttu alkumusiikki 'Hollow Talk'. Ylitimme tyttären kanssa sillan junalla mennen tullen Hampuriin matkatessamme ja kyllä, tämä musiikki alkoi soida välittömästi korvissa kun silta ilmestyi näköpiiriin!

Bonuksena soittolistalla vielä muutama sykähdyttä ääni, kuten "Libanonin Katri-Helena" Fairuz, jo 50 vuotta hänkin laulanut. Naapurustossamme asustaa muutama libanonilainen perhe, joten Fairuzia kuulee soitettavan aina silloin tällöin. Katie Melua pääsi listalle, sillä ostin miehelle joululahjaksi liput Meluan konserttiin. Kuuntelimme häntä levyltä paljonkin silloin suhteemme alkuaikoina, joten luvassa on varmasti nostalginen ilta.

Sofie Karlsson on myös laulaja, jota olen kuunnellut jo monta vuotta. Muun muassa Rod Stewartin tunnetuksi tekemä "Reason to believe" taipuu todella herkäksi ruotsalaisen Karlssonin tulkitsemana. Ja toinen ruotsalainen (tai pitäisikö sanoa ruotsinsuomalainen!) Timo Räisänen tekee hienon tulkinnan yhden suurimmista ruotsalaissuosikeistani, Ted Gärdestadin, ikivihreästä 'För kärlekens skull'. Jos ette ole vielä kuunnelleet Gärdestadia niin tehkää se pikimmiten!

Joulumusiikkia ei tältä listalta vielä löydy, yritän nimittäin aina venyttää joulumusiikkisesongin alkua niin myöhäiseksi kuin mahdollista jotten kyllästyisi ennen H-hetkeä. Mutta 22. joulukuuta on minun vuoroni aukaista kirjablogien perinteinen joulukalenteri ja silloin saatte pikkujoululahjaksi joulumusiikkia, kirjavinkkien lisäksi!

Marraskuun soittolista

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Avioliitosta, ulkopuolisuudesta ja muukalaisuudesta (ja hieman myös kuningatar Silviasta)

  Tällä viikolla täällä Ruotsissa on juhlistettu kuningasparin kultahääpäivää, joka huipentui eilisen lauantain juhlallisuuksiin. Tavallisen kansalaisen elämään juhla ei ole vaikuttanut, mutta rojalistille on ollut tarjolla roimasti herkkupaloja. Itse en ole rojalisti, vaikkakin toki kiinnostunut kuningashuoneista, mutta lähinnä niiden historiallisen merkityksen vuoksi. Mutta kuten jo olen aiemmin mielipiteeni ilmaissut : sukusiteeseen perustuva valtainstituutio ei mielestäni kuulu nykyaikaan. Kuningatar Silviaa olen tarkkaillut kuitenkin suurella mielenkiinnolla, olemmehan molemmat Ruotsiin tulleita maahanmuuttajia. Omaksi onnekseni tulin maahan ilman sen suurempia paineita; tarkoitus oli tehdä töitä kahdeksan kuukautta ja sitten lähteä takaisin kotiin (tai jonnekin aivan uuteen paikkaan), mutta kohtalo puuttui peliin, niin kuin sanotaan, ja täällä ollaan edelleen. Ruotsi on ollut minulle hyvä paikka elää ja toteuttaa itseäni ja ilokseni olen saanut olla myös avoimesti oma itseni....

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Rakkautta, retkahduksia ja roihuava esiintymisen palo (Liza Minnelli muistelee)

 Voi Liza... showbusiness on rankkaa elämää, varsinkin jos siitä tekee rankan, ja on suoraan sanoen ihme, että Liza Minnelli on vielä keskuudessamme. Viinaa, huumeita ja aviomiehiä on nautittu enemmän kuin kohtuullisesti. Liza on aina nauttinut työnteosta ja showelämästä, mutta nyt kasikymppisenä on edessä julma totuus: mihin katosivat terveys ja rahat?! Liza Minnellillä onkin yksi tärkeä neuvo: pitäkää huolta kropistanne, sillä koskaan ei tiedä kuinka vanhaksi sitä tulee elämään. Mutta se elämä… Minnelli viittaa usein netistä löytyviin videopätkiin, joihin on taltioitu hänen esityksiään ja niitä katsellessa ymmärtää sen esiintymisen palon, joka on selvästikin ohjannut Minnellin elämää. Mutta sitten tuli kuvaan mukaan myös huumeet ja lääkkeet, jopa ne nyt jälkiviisaasti pelätyt opioidit, joita Minnelli käytti särkylääkkeenä lääkkeen tullessa markkinoille. Seuraa sarja noloja tilanteita, rehab-viikkoja, uusia retkahtamisia, yhä nolompia tilanteita. Minnelli kuvaa miten hän kerran jo...

Hyvin sinä pärjäsit! (Näyttelijälegenda Anthony Hopkins muistelee)

  On teatterielämäkertoja, kuten Seela Sellan lähes 700-sivuinen opus, jossa käydään läpi koko tähänastinen elämä ja paljon muidenkin elämää. Ja sitten on Sir Anthony Hopkinsin 350-sivuinen tarkasti harkittu muistelo, johon on valittu käänteentekevät ja muuten vaan tärkeät kohtaukset elämästä. Pidän kummastakin tyylistä. Rakastin lukea Sellan höpötyksiä ja yhtä lailla pidin tästä Hopkinsin mörököllimäisestä murahtelusta. Kumpikin teos kuvastaa loistavasti tekijöidensä persoonia (tai ainakin niitä persoonia, joita he esittelevät julkisuudessa). Mainittakoon vielä, että molemmat näyttelijäsuuruudet ovat samaa ikäluokkaa: Sella täyttää 90 kuluvuna vuoden uudenvuoden aatonaattona, Hopkins saavuttaa merkkipaalun ensi vuoden uuden vuoden aattona. Lähes 90 vuotta onkin saatu puserrettua yllättävän pieneen tilaan, mutta Hopkins on tarkasti valinnut mitä haluaa julkisesti muistella. Pääpaino on lapsuudessa ja Hopkins ihmetteleekin edelleen, että miten hänestä, eteläwalesiläisen leipurin po...

Döden, döden, döden...

Tunnetussa anekdootissa Astrid Lindgren kertoi kuinka hän vanhenevien sisarustensa kanssa aloitti aina puhelut sanoilla "döden, döden, döden...". Näin oli tämä ikävä mutta enenevissä määrin elämään kuuluva asia poiskäsitelty ja voitiin siirtyä mukavampiin aiheisiin. Uusi suosikkikirjailijani Maggie O'Farrell on myös tarttunut härkää sarvista ja kertoo tässä muistelmiksi luokitellussa kirjassaan 17 kerrasta, jolloin kuolema on liipaissut läheltä. Aihe saattaa kuulostaa synkältä, makaaberiltakin ehkä, mutta voin vakuuttaa, että O'Farrell on luonut näistä kertomuksista maagista luettavaa! There is nothing unique or special in a near-death experience. They are not rare; everyone, I would venture, has had them, at one time or another, perhaps without even realising it. The brush of a van too close to your bicycle, the tired medicin who realises that a dosage ought to be checked one final time, the driver who has drunk too much and is reluctantly persuaded to relinq...