Siirry pääsisältöön

The Silta ja muita musiikillisia vaikuttajia


Viime viikkoisella junareissulla kului melkoinen määrä musiikkia, tässä tämänhetkiset suosikkini!



Listalla on sekä vanhoja kestosuosikkejani että uusia löytöjä. Ja mistä kaikkialta niitä löytöjä tuleekaan! Kuten esimerkiksi brittibändi The Curen 'Lullaby', joka oli keskeisessä osassa ranskalais-englantilaisen Tatiana de Rosnayn romaanissa Mocka. Jännäriksi mainostettu kirja ei ollut mikään kuukauden huippuelämys mutta kiitän kirjailijaa tästä musiikkilöydöstä.

Luin marraskuussa Claes Anderssonin viimeiseksi teokseksi jääneen 'Seuraava Jätkäsaari' (Busholmen nästa ), jossa Andersson käy läpi elämäänsä muusikkona, kirjailijana, psykiatrina, puolisona, isänä, isoisänä, kansanedustajana... Andersson oli jazzmiehiä ja hän luokittelee myös Johann Sebastian Bachin sellaiseksi. Ja kyllä Bach taipuu jazziksi, ihan luonnostaan. Soittolistalla on parikin esimerkkiä tästä.

Lokakuussa lukemani Astrid Swanin Viimeinen kirjani oli vaikuttava lukuelämys mutta vähintään yhtä vaikuttunut olen nyt tutustuttuani Swanin musiikkiin. Hän kertoo lauluissaan vahvoja tarinoita, jotka jäävät mieleen. Ja se ääni! Jälleen uusi löytö jännittävien naisäänten kokoelmaani.

Kuukauden tv-sarja oli HBO:n 'Big Little Lies', jonka katsomista olin suunnitellut jo pidemmän aikaa erityisesti Meryl Streepin takia. Streep ilmestyy sarjaan kuitenkin vasta toisella kaudella, joten sitä ennen piti kahlata ensimmäinen kausi. Mutta sarjan alkuun on ladattu sellainen cliffhangeri, että ensimmäinen kausi oli katsottava melko lailla putkeen. Ja korvamadoksi tarttui tietenkin Michael Kiwanukan biisi, joka soi jokaisen jakson alussa.

Marraskuun työreissuiltani mukaani tarttui Marie Laforêt, ranskalaissyntyinen mutta sittemmin Geneveen muuttanut laulaja, joka kuoli juuri marraskuun alussa. Laforêtin uran huippukohta ajoittuu 60- ja 70-luvuille, mutta ranskankielisessä Euroopassa hänen kuolemansa näytti olevan iso uutinen.

Saksassakin tuli käytyä, vaikkakaan ei Berliinissä  jossa muistettiin marraskuussa muurin murtumisen 30-vuotispäivää. Soittolistalla on ollut vanha suosikkini Nina Hagen, jota kuuntelin todella paljon teini-iän kuohuissa. Itse asiassa huomasin, että Hagen kuulostaa todella hyvältä myös näin vaihdevuosien alkukuohuissa! Berliini on Nina Hagenin kaupunki ja myös David Bowiella on Berliini-menneisyytensä. Hänen oodinsa kaupungille on todella koskettava.

Ja koskettava on myös Malmön ja Kööpenhaminan sillan tunnusmusiikiksi muodostunut, Bron-sarjasta tuttu alkumusiikki 'Hollow Talk'. Ylitimme tyttären kanssa sillan junalla mennen tullen Hampuriin matkatessamme ja kyllä, tämä musiikki alkoi soida välittömästi korvissa kun silta ilmestyi näköpiiriin!

Bonuksena soittolistalla vielä muutama sykähdyttä ääni, kuten "Libanonin Katri-Helena" Fairuz, jo 50 vuotta hänkin laulanut. Naapurustossamme asustaa muutama libanonilainen perhe, joten Fairuzia kuulee soitettavan aina silloin tällöin. Katie Melua pääsi listalle, sillä ostin miehelle joululahjaksi liput Meluan konserttiin. Kuuntelimme häntä levyltä paljonkin silloin suhteemme alkuaikoina, joten luvassa on varmasti nostalginen ilta.

Sofie Karlsson on myös laulaja, jota olen kuunnellut jo monta vuotta. Muun muassa Rod Stewartin tunnetuksi tekemä "Reason to believe" taipuu todella herkäksi ruotsalaisen Karlssonin tulkitsemana. Ja toinen ruotsalainen (tai pitäisikö sanoa ruotsinsuomalainen!) Timo Räisänen tekee hienon tulkinnan yhden suurimmista ruotsalaissuosikeistani, Ted Gärdestadin, ikivihreästä 'För kärlekens skull'. Jos ette ole vielä kuunnelleet Gärdestadia niin tehkää se pikimmiten!

Joulumusiikkia ei tältä listalta vielä löydy, yritän nimittäin aina venyttää joulumusiikkisesongin alkua niin myöhäiseksi kuin mahdollista jotten kyllästyisi ennen H-hetkeä. Mutta 22. joulukuuta on minun vuoroni aukaista kirjablogien perinteinen joulukalenteri ja silloin saatte pikkujoululahjaksi joulumusiikkia, kirjavinkkien lisäksi!

Marraskuun soittolista

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit

Pikkukaupungin ilot ja kirot - Philip Teirin Pietarsaari ja Stine Pilgaardin Jyllanti

  Marraskuun pimeydestä teitä tervehdin, rakkaat blogilukijani - tosin hiukan väräjävin koivin ja tukka pystyssä koronan kourista irti päästyäni. Kalenteriin katsominen  hermostuttaa, sitä saakin pistää tämän sairasviikon jäljiltä uusiksi. Mutta aivan ensimmäiseksi pistetään blogi ajantasalle! En pysty yleensä sairastellessani lukemaan, koska saan melkein aina silmä- ja päänsärkyä. Nytkin lepäilin lähinnä hiljaisuudessa tai radiosta musiikkiohjelmia kuunnellen. Mutta juuri ennen sairastumista minun piti tänne jo vuodattaa ajatuksiani kahdesta juuri lukemastani kirjasta ja yritän nyt saada kiinni niistä tunnelmista... Philip Teiriltä olen lukenut kai kaikki hänen romaaninsa ja olen niistä myös pitänyt. Tämän uusimman teoksen 'Eftermiddag i augusti' (suom. Elokuun varjot) laitoin tietysti sitten heti varaukseen. Nyt kirjan luettuani olen kuitenkin hiukan ehkä pettynyt, tämä uusin ei ollut nimittäin ihan samanlainen lukunautinto kuin Teirin aiemmat.  Vuonna 2020 ilmestynyttä Neits

Kirjatulvavaroitus - ja pari sanaa tuoreesta nobelistista

  Onpa tullut taas luettua! Kirjoja on levällään joka nurkassa, lainakirjoja on tällä hetkellä kerääntynyt peräti neljästä eri kirjastosta ja muistutusviestejä tulee tasaiseen tahtiin, että aina on jonkun kirjan lainausaika päättymässä.  Useimpien lainausaikaa olen saanut pidennettyä, mutta aina välillä iskee kauhun paikka - kirjaan on toinen varaus ja se pitää palauttaa jo parin päivän päästä. Ja sitten paahdan hiki hatussa, että ehdin lukea. Mutta vain jos kirja on hyvä. Huonot kirjat palautan lukemattomina. Olen nyt vihdoinkin oppinut sen, että elämää ei tuhlata kirjoihin, jotka eivät niin sanotusti vedä.  Kirjapinossa on ollut yksi pikalaina, ruotsalaisen journalistin Martin Gelinin juuri ilmestynyt teos Imorgon är jag långt härifrån  (Huomenna olen kaukana täältä). Ja se olikin onneksi kirja, joka veti heti mukaansa. Gelin muutti 23 vuotta sitten unelmakaupunkiinsa New Yorkiin, mutta nyt muuttokuorma palasi takaisin Eurooppaan. Päätös ei ollut helppo, mutta amerikkalaisen sosiaali

Kärsitkö unettomista öistä? Hanki oma Saisio!

  Alan jo pikkuhiljaa toipua tuosta viimeisimmästä lukushokistani eli Ann Napolitanon Kaunokaiset-romaanista . Jonka siis jo ehdin julistaa tekoälyn kirjoittamaksi ja kaikin puolin kelvottomaksi kirjaksi.  Sitten osui käsiini Hanna Weseliuksen viime vuonna ilmestynyt romaani "Nimetön" ja tajusin, ettei minun ole tarkoituskaan lukea mitään napolitanoja tai ferranteja. Tarvitsen juuri tällaista sopivasti sekavaa, ajassa ja paikassa hyppivää kerrontaa, joka jättää myös tyhjiä aukkoja niin ettei mielenkiintoni herpaannu. Tekstin pitää hengittää! Nyt sen taas opin: kirjallisuuden harrastajan tärkein ominaisuus on osata tunnistaa oma kirjailijatyyppinsä, ettei tuhlaa tätä lyhyttä elämäänsä vääränlaiseen kirjallisuuteen. Weseliuksen "Nimetön" on koukuttava ja kiehtova tarina yhdestä pitkän iän saavuttaneesta naisesta ja hänen elämästään. Ja mitä kaikkea siihen elämään voikaan mahtua!  Olen itse saanut kunnian olla ystävä kahdelle lähes sadanvuoden ikään eläneelle naiselle

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj