Siirry pääsisältöön

Kirja muistomerkkinä - Kim Wallin tarina


Olen pikkuhiljaa heräilemässä joulukoomastani ja voisin näin "sormiharjoituksena" tehdä postauksen kirjasta, joka oli sekä raskas että kevyt lukea.

Kirja on toissa vuonna murhatun ruotsalaisen toimittajan Kim Wallin tarina, jonka hänen äitinsä Ingrid Wall on kirjoittanut. Kim Wall oli nuori lahjakas toimittaja, joka oli opiskellut Lontoossa ja New Yorkissa ja ehtinyt jo tehdä reportaasimatkoja ympäri maailman. Hän oli juuri muuttamassa Pekingiin poikaystävänsä kanssa kun hänet murhattiin.

Itse murha on tietysti jo lehdistä tuttu. Tanskalainen "keksijä" Peter Madsen on tunnettu omaperäisistä suunnitelmistaan, yksi niistä oli matkustaa avaruuteen itsetehdyllä raketilla. Raketin laukaisualustana toimisi, niinikään itse rakennettu, sukellusvene. Kim Wall oli jo pitkään yrittänyt saada haastattelua aikaiseksi, sillä Madsen oli juuri sellainen outo tapaus, joista hän teki mielellään juttuja. Yllättäen Madsen ottikin yhteyttä ja suostui tapaamiseen.

Aika vain oli juuri samana iltana kun Kim ja hänen poikaystävänsä olivat suunnitelleet pitävänsä jäähyväisjuhlat ystävilleen. Mutta Kim ei malttanut vastata kieltävästi vaan vakuutti poikaystävälleen, että jutun teko ei veisi paria tuntia kauempaa. Hän tulisi vain hiukan myöhässä juhliin. Kim ei kuitenkaan koskaan palannut sukellusveneretkeltä.


Kimin äiti (jonka tulkitsen itse kirjan kirjoittajaksi, vaikka molempien vanhempien nimet on merkitty kirjan kanteen) kertoo koko makaaberin tarinan sen yksityiskohtia myöten. Ensin Madsen väittää Kimin saaneen painavan kannen päähänsä, jolloin Madsen olisi omien sanojensa mukaan mennyt paniikkiin ja päättänyt haudata Kimin mereen.

Vähitellen tarinan aukot alkavat täyttyä ja lopulta myös Kim löytyy merestä. Ensin löytyy Kimin päätön torso ja lopulta myös muut ruumiinosat. Kimin torsosta löytyy myös pistohaavoja, jolloin voidaan hylätä lopullisesti teoria siitä, että kyseessä olisi ollut onnettomuus.

Ingrid-äiti kertoo murhatutkimuksen lomassa myös Kimin tarinan. Kim oli lahjakas ja elämänjanoinen tyttö, joka jo pienenä oli päättänyt seurata vanhempiensa jalanjälkiä ja ryhtyä journalistiksi. Hänellä oli kuitenkin katse suunnattuna huomattavasti pidemmälle. Kimin työkenttänä tulisi olemaan koko maailma. Lahjakas nuori nainen saa stipendin toisensa perään ja ihailtavalla peräänantamattomuudella hän toteuttaa unelmansa. Ja juuri ennen kuolemaansa hän tunsi saavuttaneensa ensimmäisen määränpäänsä. Hän oli valmistunut opinnoistaan ja olisi nyt valmis ryhtymään itse työhön. Ensimmäinen asemapaikka freelancerin uralla oli Kiina ja mukaan lähtisi myös poikaystävä.

Vanhempien ensimmäinen reaktio on, että murhenäytelmä ei saisi leimata tyttären muistoa. Hänhän oli lahjakas nuori nainen, tultaisiinko hänet nyt muistamaan vain sukellusveneessä murhattuna naisena? Vanhemmat perustavat Kim Wallin muistoa vaalivan säätiön, joka tulee jakamaan stipendejä nuorille naistoimittajille, jotka tekevät työtään Kim Wallin hengessä.

Toinen tärkeä päätös oli kirjoittaa tämä kirja, joka toisi esille Kimin persoonan ja tarinan. Ja ihailtavaa kyllä, vanhemmat onnistuivat tässä päämäärässään sillä Kim Wallin julkinen kuva on juuri tuo lahjakas ja työhönsä intohimoisesti suhtautunut toimittaja. Jos tämä tarina olisi jäänyt vain iltapäivälehtien tuoman kuvan varaan, niin Kim olisi yksi niistä lukuisista naisista, jotka jouduttuaan murhan uhriksi jäävät mieleemme vain etunimellä ja herttaisella hymykuvalla. Mutta jokaisen uhrin taustalla on tietysti aina kokonainen elämä kaikkine haaveineen ja unelmineen.

Tämän lajityypin kirjaa on tietysti täysin mahdoton arvioida kirjallisin perustein. Kirja on kirjoitettu sydänverellä ja osittain vielä shokkitilassa. Ja ehkä ennen kaikkea kirja onkin osa vanhempien terapiatyötä. Lukijalle kirja ei anna kovinkaan paljon, paitsi jos on kiinnostunut juuri itse murhasta. Kim Wall on henkilönä varmasti mielenkiintoinen mutta sen esille tuomiseen olisi tarvittu joku muu kirjoittaja kuin omat vanhemmat.

Kirja ylistää Kimin taivaisiin (niin kuin vanhempien pitääkin!) mutta kirjallisena dokumenttina se ei kanna kovin pitkälle. Lukijana voin vain tuntea suurta myötätuntoa vanhempia kohtaan. Rivien välistä luen, että Kim "katosi" heiltä itse asiassa jo paljon aikaisemmin kun hän lähti maailmalle ja vanhemmat yrittävät kirjassaan tavoittaa sitä tytärtään, jonka he silloin menettivät.

Vinkki: tämä kirja kannattaa lainata kirjastosta sen sijaan, että hankkisi omaan hyllyynsä sillä tätä tuskin tulee luettua useammin kuin kerran.

**
Ingrid & Joachim Wall: Kun sanat loppuvat. Kim Wallin tarina.
(Boken om Kim Wall: när orden tar slut)
Suomennos Ida Takala
WSOY 2019

2019 Helmet-lukuhaaste: 34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Alsterdal punoo menneisyyden kiehtoviksi kertomuksiksi

  Miten olinkin onnistunut unohtamaan Tove Alsterdalin ! Luin häneltä joskus aikoinaan dekkarin I tystnaden begravd (suomennos "Haudattu hiljaisuudessa") vuodelta 2012, mutta koska tämä oli kauan ennen kirjablogini perustamista niin en muista kirjasta muuta kuin, että se oli hyvä. Nyt olen onneksi löytänyt Alsterdalin uudestaan ja olen jälleen kerran otettu. Tosin Alsterdalin vuonna 2019 ilmestyneestä (ja tänä vuonna suomennetusta) dekkarista Blindtunnel (Salakäytävä) jäi vähän ristiriitaiset ajatukset. Alsterdal onnistuu erinomaisesti kirjan historiallisessa taustoituksessa ja löysin kirjan alunperin juuri siksi, että tarina sijoittuu entisen Sudeettialueen, nykyisen Tšekin tasavallan alueelle.  Salakäytävä-dekkarissa ruotsalainen aviopari Sonja ja Daniel etsivät uutta suuntaa elämäänsä erinäisten takaiskujen jälkeen ja päätyvät ostamaan vanhan ja ränsistyneen viinitilan yhdestä itäisen Euroopan maaseutukylistä. Eipä aikaakaan ja pariskunta on keskellä murhavyyhteä, jonka ...

Sirpaleita Anna-Leena Härkösen elämästä - ja vähän omastanikin...

Nyt se vihdoin tuli! Tilaamani Taskupainos! Kävin hakemassa kirjastosta ja 24 tuntia myöhemmin kirja oli luettu. Olisin lukenut nopeamminkin, jos työt ja kotihommat eivät olisi estäneet. Ja kirja oli muuten aivan liian lyhyt. Anna-Leena Härkösen tarinointia olisin jaksanut vähintään yhtä kauan kuin Pirkko Saisiotakin. Anna-Leena Härkönen on lempikirjailijani ja yksi niitä harvoja joita luen yhä uudestaan. Hän on myös lohtukirjailijani - samalla tavalla kuin makaronilaatikko on lohturuokani, jota pitää saada kun elämä kohtelee kaltoin. Katja Kallion ystävästään kirjoittama muistelmateos on onneksi täysosuma. Kirjan rakenne on tarkoituksella spiraalimainen, ei aikajärjestyksessä kerrottu ja se toimii todella hyvin. Kerronta on tajunnanvirtamaista - ikäänkuin istuisin saman pöydän ääressä kuuntelemassa Härkösen jutustelua.  Kirjan kerronta on puhtaasti Härköstä itseään, sillä Kallio ei tähän kirjaan ole halunnut haastatella muista ihmisiä. " Mua kiinnostaa sun kokemus elämästä. Että ...

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

1920-luvun klassikoita - Main Street (1920)

Uuden vuosikymmenen innoittamana kaivoin kirjahyllystäni Philipp Blomin kirjan "Fractures: Life and Culture in the West: 1918-1938", jossa Blom käy läpi maailmansotien välistä poliittista historiaa ja kulttuurin käännekohtia. Kirja oli todella inspiroivaa luettavaa mutta paikoin myös selkäpiitä karmivaa, sillä monessa kohtaa pystyi tekemään vertauksia oman aikamme yleiseen ilmapiiriin. Blomin kirja antoi minulle idean, että lukisin sadan vuoden takaisen 20-luvun bestselleritä tai muuten huomiota saaneita kirjoja ja kirjailijoita. Olen aina ollut kiinnostunut 1920-luvusta ja sen ajanhengestä mutta en ole aktiivisesti lukenut sen ajan kirjallisuutta. Päätin aloittaa vuodesta 1920 ja kyseisen vuoden (amerikkalainen) bestselleri olikin helppo löytää. Lokakuussa 1920 ilmestyi Sinclair Lewisin satiirinen pikkukaupunkikuvaus "Main Street", joka pongahti välittömästi myyntilistojen kärkeen ja herätti paljon keskustelua. Lewisin säälimätön kuvaus kuvitteellisesta Gop...