Siirry pääsisältöön

Kirja muistomerkkinä - Kim Wallin tarina


Olen pikkuhiljaa heräilemässä joulukoomastani ja voisin näin "sormiharjoituksena" tehdä postauksen kirjasta, joka oli sekä raskas että kevyt lukea.

Kirja on toissa vuonna murhatun ruotsalaisen toimittajan Kim Wallin tarina, jonka hänen äitinsä Ingrid Wall on kirjoittanut. Kim Wall oli nuori lahjakas toimittaja, joka oli opiskellut Lontoossa ja New Yorkissa ja ehtinyt jo tehdä reportaasimatkoja ympäri maailman. Hän oli juuri muuttamassa Pekingiin poikaystävänsä kanssa kun hänet murhattiin.

Itse murha on tietysti jo lehdistä tuttu. Tanskalainen "keksijä" Peter Madsen on tunnettu omaperäisistä suunnitelmistaan, yksi niistä oli matkustaa avaruuteen itsetehdyllä raketilla. Raketin laukaisualustana toimisi, niinikään itse rakennettu, sukellusvene. Kim Wall oli jo pitkään yrittänyt saada haastattelua aikaiseksi, sillä Madsen oli juuri sellainen outo tapaus, joista hän teki mielellään juttuja. Yllättäen Madsen ottikin yhteyttä ja suostui tapaamiseen.

Aika vain oli juuri samana iltana kun Kim ja hänen poikaystävänsä olivat suunnitelleet pitävänsä jäähyväisjuhlat ystävilleen. Mutta Kim ei malttanut vastata kieltävästi vaan vakuutti poikaystävälleen, että jutun teko ei veisi paria tuntia kauempaa. Hän tulisi vain hiukan myöhässä juhliin. Kim ei kuitenkaan koskaan palannut sukellusveneretkeltä.


Kimin äiti (jonka tulkitsen itse kirjan kirjoittajaksi, vaikka molempien vanhempien nimet on merkitty kirjan kanteen) kertoo koko makaaberin tarinan sen yksityiskohtia myöten. Ensin Madsen väittää Kimin saaneen painavan kannen päähänsä, jolloin Madsen olisi omien sanojensa mukaan mennyt paniikkiin ja päättänyt haudata Kimin mereen.

Vähitellen tarinan aukot alkavat täyttyä ja lopulta myös Kim löytyy merestä. Ensin löytyy Kimin päätön torso ja lopulta myös muut ruumiinosat. Kimin torsosta löytyy myös pistohaavoja, jolloin voidaan hylätä lopullisesti teoria siitä, että kyseessä olisi ollut onnettomuus.

Ingrid-äiti kertoo murhatutkimuksen lomassa myös Kimin tarinan. Kim oli lahjakas ja elämänjanoinen tyttö, joka jo pienenä oli päättänyt seurata vanhempiensa jalanjälkiä ja ryhtyä journalistiksi. Hänellä oli kuitenkin katse suunnattuna huomattavasti pidemmälle. Kimin työkenttänä tulisi olemaan koko maailma. Lahjakas nuori nainen saa stipendin toisensa perään ja ihailtavalla peräänantamattomuudella hän toteuttaa unelmansa. Ja juuri ennen kuolemaansa hän tunsi saavuttaneensa ensimmäisen määränpäänsä. Hän oli valmistunut opinnoistaan ja olisi nyt valmis ryhtymään itse työhön. Ensimmäinen asemapaikka freelancerin uralla oli Kiina ja mukaan lähtisi myös poikaystävä.

Vanhempien ensimmäinen reaktio on, että murhenäytelmä ei saisi leimata tyttären muistoa. Hänhän oli lahjakas nuori nainen, tultaisiinko hänet nyt muistamaan vain sukellusveneessä murhattuna naisena? Vanhemmat perustavat Kim Wallin muistoa vaalivan säätiön, joka tulee jakamaan stipendejä nuorille naistoimittajille, jotka tekevät työtään Kim Wallin hengessä.

Toinen tärkeä päätös oli kirjoittaa tämä kirja, joka toisi esille Kimin persoonan ja tarinan. Ja ihailtavaa kyllä, vanhemmat onnistuivat tässä päämäärässään sillä Kim Wallin julkinen kuva on juuri tuo lahjakas ja työhönsä intohimoisesti suhtautunut toimittaja. Jos tämä tarina olisi jäänyt vain iltapäivälehtien tuoman kuvan varaan, niin Kim olisi yksi niistä lukuisista naisista, jotka jouduttuaan murhan uhriksi jäävät mieleemme vain etunimellä ja herttaisella hymykuvalla. Mutta jokaisen uhrin taustalla on tietysti aina kokonainen elämä kaikkine haaveineen ja unelmineen.

Tämän lajityypin kirjaa on tietysti täysin mahdoton arvioida kirjallisin perustein. Kirja on kirjoitettu sydänverellä ja osittain vielä shokkitilassa. Ja ehkä ennen kaikkea kirja onkin osa vanhempien terapiatyötä. Lukijalle kirja ei anna kovinkaan paljon, paitsi jos on kiinnostunut juuri itse murhasta. Kim Wall on henkilönä varmasti mielenkiintoinen mutta sen esille tuomiseen olisi tarvittu joku muu kirjoittaja kuin omat vanhemmat.

Kirja ylistää Kimin taivaisiin (niin kuin vanhempien pitääkin!) mutta kirjallisena dokumenttina se ei kanna kovin pitkälle. Lukijana voin vain tuntea suurta myötätuntoa vanhempia kohtaan. Rivien välistä luen, että Kim "katosi" heiltä itse asiassa jo paljon aikaisemmin kun hän lähti maailmalle ja vanhemmat yrittävät kirjassaan tavoittaa sitä tytärtään, jonka he silloin menettivät.

Vinkki: tämä kirja kannattaa lainata kirjastosta sen sijaan, että hankkisi omaan hyllyynsä sillä tätä tuskin tulee luettua useammin kuin kerran.

**
Ingrid & Joachim Wall: Kun sanat loppuvat. Kim Wallin tarina.
(Boken om Kim Wall: när orden tar slut)
Suomennos Ida Takala
WSOY 2019

2019 Helmet-lukuhaaste: 34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lukupinon ilot ja pettymykset - ja miten ryhdytään vastuulliseksi kirjastonkäyttäjäksi

  Olen nyt vihdoin ja viimein älynnyt, että kirjastovaraukset voi paussata! Tunsin tosin suurta haikeutta kun ilmoitin kirjaston tietokannalle, että seuraavan kerran kirjoja voi toimittaa minulle vasta huhtikuun lopussa. Siihen mennessä olisi nimittäin tarkoitus saada yliopiston lopputyö kasaan.  Mutta iloitaan nyt vielä sitäkin suuremmalla syyllä tästä käsillä olevasta pinosta, jonka olen onnistunut taas itselleni kasaamaan. Olen näitä kirjoja varaillut blogista ja kirjainstasta löytämieni vinkkien perusteella, kiitos taas kaikille vinkkaajille!  Aloitetaan kirjapinon pettymyksestä. Lea Ypin omaelämäkerrallinen teos "Vapaa" lapsuudesta 80-luvun Albaniassa on yksi viime vuosien sykähdyttävimmistä lukukokemuksistani. Niinpä Ypin uusin kirja "Indignity" meni heittämällä lukulistalleni. Mutta... Kirja jatkaa Albanian historian kuvauksella, mikä on teoksen parasta antia. Olen edelleen erittäin utelias kuulemaan lisää Albaniasta! Samalla kun nolottaa tajuta kuinka vähä...

Tammikuun luetut & Berliinin terveiset

  Tänä vuonna tammikuu oli osaltani harvinaisen jännittävä: toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja lähdin kolmeksi viikoksi Berliiniin opiskelemaan saksaa. Tavoitteena oli ylittää huiman korkealta tuntuva kynnys ja alkaa puhua saksaa. Tämä toteutuikin jo ensimmäisen viikon jälkeen! Jokin asetus napsahti aivoissa paikoilleen ja yliopistossa pandemian jälkeen oppimani saksa alkoi tulla ulos. Ei aina virheettömästi, mutta enpähän enää pelännyt puhua. Myös saksan kielen lukemiseen näyttää tulleen vauhtia lisää. Ostin lähes ensitöikseni Berliinin kirjakaupat löydettyäni Juli Zeh 'n romaanin "Über Menschen". Olin lukenut romaanin aiemmin jo suomeksi, mutta nyt sain siihen aivan uuden tuntuman ja kielikurssilla eteentulleita sanoja tuntui tupsahtelevan eteen joka rivillä. Onneksi olin myös ehtinyt unohtaa miten tarina päättyy, joten sain jälleen kerran yllättyä ja liikuttua. Menomatkan lukemisiksi yöjunaan olin ottanut mukaan ruotsalaisen Lena Einhornin romaanin "Siri". S...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...