Siirry pääsisältöön

Kirja muistomerkkinä - Kim Wallin tarina


Olen pikkuhiljaa heräilemässä joulukoomastani ja voisin näin "sormiharjoituksena" tehdä postauksen kirjasta, joka oli sekä raskas että kevyt lukea.

Kirja on toissa vuonna murhatun ruotsalaisen toimittajan Kim Wallin tarina, jonka hänen äitinsä Ingrid Wall on kirjoittanut. Kim Wall oli nuori lahjakas toimittaja, joka oli opiskellut Lontoossa ja New Yorkissa ja ehtinyt jo tehdä reportaasimatkoja ympäri maailman. Hän oli juuri muuttamassa Pekingiin poikaystävänsä kanssa kun hänet murhattiin.

Itse murha on tietysti jo lehdistä tuttu. Tanskalainen "keksijä" Peter Madsen on tunnettu omaperäisistä suunnitelmistaan, yksi niistä oli matkustaa avaruuteen itsetehdyllä raketilla. Raketin laukaisualustana toimisi, niinikään itse rakennettu, sukellusvene. Kim Wall oli jo pitkään yrittänyt saada haastattelua aikaiseksi, sillä Madsen oli juuri sellainen outo tapaus, joista hän teki mielellään juttuja. Yllättäen Madsen ottikin yhteyttä ja suostui tapaamiseen.

Aika vain oli juuri samana iltana kun Kim ja hänen poikaystävänsä olivat suunnitelleet pitävänsä jäähyväisjuhlat ystävilleen. Mutta Kim ei malttanut vastata kieltävästi vaan vakuutti poikaystävälleen, että jutun teko ei veisi paria tuntia kauempaa. Hän tulisi vain hiukan myöhässä juhliin. Kim ei kuitenkaan koskaan palannut sukellusveneretkeltä.


Kimin äiti (jonka tulkitsen itse kirjan kirjoittajaksi, vaikka molempien vanhempien nimet on merkitty kirjan kanteen) kertoo koko makaaberin tarinan sen yksityiskohtia myöten. Ensin Madsen väittää Kimin saaneen painavan kannen päähänsä, jolloin Madsen olisi omien sanojensa mukaan mennyt paniikkiin ja päättänyt haudata Kimin mereen.

Vähitellen tarinan aukot alkavat täyttyä ja lopulta myös Kim löytyy merestä. Ensin löytyy Kimin päätön torso ja lopulta myös muut ruumiinosat. Kimin torsosta löytyy myös pistohaavoja, jolloin voidaan hylätä lopullisesti teoria siitä, että kyseessä olisi ollut onnettomuus.

Ingrid-äiti kertoo murhatutkimuksen lomassa myös Kimin tarinan. Kim oli lahjakas ja elämänjanoinen tyttö, joka jo pienenä oli päättänyt seurata vanhempiensa jalanjälkiä ja ryhtyä journalistiksi. Hänellä oli kuitenkin katse suunnattuna huomattavasti pidemmälle. Kimin työkenttänä tulisi olemaan koko maailma. Lahjakas nuori nainen saa stipendin toisensa perään ja ihailtavalla peräänantamattomuudella hän toteuttaa unelmansa. Ja juuri ennen kuolemaansa hän tunsi saavuttaneensa ensimmäisen määränpäänsä. Hän oli valmistunut opinnoistaan ja olisi nyt valmis ryhtymään itse työhön. Ensimmäinen asemapaikka freelancerin uralla oli Kiina ja mukaan lähtisi myös poikaystävä.

Vanhempien ensimmäinen reaktio on, että murhenäytelmä ei saisi leimata tyttären muistoa. Hänhän oli lahjakas nuori nainen, tultaisiinko hänet nyt muistamaan vain sukellusveneessä murhattuna naisena? Vanhemmat perustavat Kim Wallin muistoa vaalivan säätiön, joka tulee jakamaan stipendejä nuorille naistoimittajille, jotka tekevät työtään Kim Wallin hengessä.

Toinen tärkeä päätös oli kirjoittaa tämä kirja, joka toisi esille Kimin persoonan ja tarinan. Ja ihailtavaa kyllä, vanhemmat onnistuivat tässä päämäärässään sillä Kim Wallin julkinen kuva on juuri tuo lahjakas ja työhönsä intohimoisesti suhtautunut toimittaja. Jos tämä tarina olisi jäänyt vain iltapäivälehtien tuoman kuvan varaan, niin Kim olisi yksi niistä lukuisista naisista, jotka jouduttuaan murhan uhriksi jäävät mieleemme vain etunimellä ja herttaisella hymykuvalla. Mutta jokaisen uhrin taustalla on tietysti aina kokonainen elämä kaikkine haaveineen ja unelmineen.

Tämän lajityypin kirjaa on tietysti täysin mahdoton arvioida kirjallisin perustein. Kirja on kirjoitettu sydänverellä ja osittain vielä shokkitilassa. Ja ehkä ennen kaikkea kirja onkin osa vanhempien terapiatyötä. Lukijalle kirja ei anna kovinkaan paljon, paitsi jos on kiinnostunut juuri itse murhasta. Kim Wall on henkilönä varmasti mielenkiintoinen mutta sen esille tuomiseen olisi tarvittu joku muu kirjoittaja kuin omat vanhemmat.

Kirja ylistää Kimin taivaisiin (niin kuin vanhempien pitääkin!) mutta kirjallisena dokumenttina se ei kanna kovin pitkälle. Lukijana voin vain tuntea suurta myötätuntoa vanhempia kohtaan. Rivien välistä luen, että Kim "katosi" heiltä itse asiassa jo paljon aikaisemmin kun hän lähti maailmalle ja vanhemmat yrittävät kirjassaan tavoittaa sitä tytärtään, jonka he silloin menettivät.

Vinkki: tämä kirja kannattaa lainata kirjastosta sen sijaan, että hankkisi omaan hyllyynsä sillä tätä tuskin tulee luettua useammin kuin kerran.

**
Ingrid & Joachim Wall: Kun sanat loppuvat. Kim Wallin tarina.
(Boken om Kim Wall: när orden tar slut)
Suomennos Ida Takala
WSOY 2019

2019 Helmet-lukuhaaste: 34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kolmen saaren välissä – lapsen ääni vanhempien tarinassa

  Olen nyt elämäkerrallisten kirjojen pyörteessä. Ja ihan mielelläni, sillä mikäänhän ei ole ihmeellisempää kuin aito, eletty elämä. Tällä kertaa siitä pääsi minulle kertomaan Sophia Jansson. Kun katsoin kirjan kantta, tulkitsin automaattisesti kolme saarta tarkoittamaan kolmen perheenjäsenen erillisiä saarekkeita: äitiä, isää ja kertoja-Sophiaa. Mutta jo alkusivuilla kolme saarta saa myös konkreettisemman merkityksen, sillä tarinan miljöö jakautuu kolmella eri saarella koettuun: Tonga, Ibiza ja oma pikkusaari Suomenlahdella. Sophia Jansson on kirjoittanut intiimin kirjan omasta taustastaan ja vanhemmistaan Lassesta ja Nitasta, joista kuin kohtalon oikusta tulee isä ja äiti. Molemmat nimittäin rakastuvat tahoillaan oman sukupuolen ihmisiin. Mutta porvarillinen avioliitto solmitaan, kun lapsi on ilmoittanut tulostaan. Liitto ei kuitenkaan lopulta pääty hyvin, sillä äiti Nita kärsii pahasta alkoholismista ja hän kuolee vain 38-vuotiaana. Sophian elämäkin olisi voinut ajautua aivan to...

Tove Alsterdal punoo menneisyyden kiehtoviksi kertomuksiksi

  Miten olinkin onnistunut unohtamaan Tove Alsterdalin ! Luin häneltä joskus aikoinaan dekkarin I tystnaden begravd (suomennos "Haudattu hiljaisuudessa") vuodelta 2012, mutta koska tämä oli kauan ennen kirjablogini perustamista niin en muista kirjasta muuta kuin, että se oli hyvä. Nyt olen onneksi löytänyt Alsterdalin uudestaan ja olen jälleen kerran otettu. Tosin Alsterdalin vuonna 2019 ilmestyneestä (ja tänä vuonna suomennetusta) dekkarista Blindtunnel (Salakäytävä) jäi vähän ristiriitaiset ajatukset. Alsterdal onnistuu erinomaisesti kirjan historiallisessa taustoituksessa ja löysin kirjan alunperin juuri siksi, että tarina sijoittuu entisen Sudeettialueen, nykyisen Tšekin tasavallan alueelle.  Salakäytävä-dekkarissa ruotsalainen aviopari Sonja ja Daniel etsivät uutta suuntaa elämäänsä erinäisten takaiskujen jälkeen ja päätyvät ostamaan vanhan ja ränsistyneen viinitilan yhdestä itäisen Euroopan maaseutukylistä. Eipä aikaakaan ja pariskunta on keskellä murhavyyhteä, jonka ...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

1920-luvun klassikoita - Main Street (1920)

Uuden vuosikymmenen innoittamana kaivoin kirjahyllystäni Philipp Blomin kirjan "Fractures: Life and Culture in the West: 1918-1938", jossa Blom käy läpi maailmansotien välistä poliittista historiaa ja kulttuurin käännekohtia. Kirja oli todella inspiroivaa luettavaa mutta paikoin myös selkäpiitä karmivaa, sillä monessa kohtaa pystyi tekemään vertauksia oman aikamme yleiseen ilmapiiriin. Blomin kirja antoi minulle idean, että lukisin sadan vuoden takaisen 20-luvun bestselleritä tai muuten huomiota saaneita kirjoja ja kirjailijoita. Olen aina ollut kiinnostunut 1920-luvusta ja sen ajanhengestä mutta en ole aktiivisesti lukenut sen ajan kirjallisuutta. Päätin aloittaa vuodesta 1920 ja kyseisen vuoden (amerikkalainen) bestselleri olikin helppo löytää. Lokakuussa 1920 ilmestyi Sinclair Lewisin satiirinen pikkukaupunkikuvaus "Main Street", joka pongahti välittömästi myyntilistojen kärkeen ja herätti paljon keskustelua. Lewisin säälimätön kuvaus kuvitteellisesta Gop...