Siirry pääsisältöön

Kirja muistomerkkinä - Kim Wallin tarina


Olen pikkuhiljaa heräilemässä joulukoomastani ja voisin näin "sormiharjoituksena" tehdä postauksen kirjasta, joka oli sekä raskas että kevyt lukea.

Kirja on toissa vuonna murhatun ruotsalaisen toimittajan Kim Wallin tarina, jonka hänen äitinsä Ingrid Wall on kirjoittanut. Kim Wall oli nuori lahjakas toimittaja, joka oli opiskellut Lontoossa ja New Yorkissa ja ehtinyt jo tehdä reportaasimatkoja ympäri maailman. Hän oli juuri muuttamassa Pekingiin poikaystävänsä kanssa kun hänet murhattiin.

Itse murha on tietysti jo lehdistä tuttu. Tanskalainen "keksijä" Peter Madsen on tunnettu omaperäisistä suunnitelmistaan, yksi niistä oli matkustaa avaruuteen itsetehdyllä raketilla. Raketin laukaisualustana toimisi, niinikään itse rakennettu, sukellusvene. Kim Wall oli jo pitkään yrittänyt saada haastattelua aikaiseksi, sillä Madsen oli juuri sellainen outo tapaus, joista hän teki mielellään juttuja. Yllättäen Madsen ottikin yhteyttä ja suostui tapaamiseen.

Aika vain oli juuri samana iltana kun Kim ja hänen poikaystävänsä olivat suunnitelleet pitävänsä jäähyväisjuhlat ystävilleen. Mutta Kim ei malttanut vastata kieltävästi vaan vakuutti poikaystävälleen, että jutun teko ei veisi paria tuntia kauempaa. Hän tulisi vain hiukan myöhässä juhliin. Kim ei kuitenkaan koskaan palannut sukellusveneretkeltä.


Kimin äiti (jonka tulkitsen itse kirjan kirjoittajaksi, vaikka molempien vanhempien nimet on merkitty kirjan kanteen) kertoo koko makaaberin tarinan sen yksityiskohtia myöten. Ensin Madsen väittää Kimin saaneen painavan kannen päähänsä, jolloin Madsen olisi omien sanojensa mukaan mennyt paniikkiin ja päättänyt haudata Kimin mereen.

Vähitellen tarinan aukot alkavat täyttyä ja lopulta myös Kim löytyy merestä. Ensin löytyy Kimin päätön torso ja lopulta myös muut ruumiinosat. Kimin torsosta löytyy myös pistohaavoja, jolloin voidaan hylätä lopullisesti teoria siitä, että kyseessä olisi ollut onnettomuus.

Ingrid-äiti kertoo murhatutkimuksen lomassa myös Kimin tarinan. Kim oli lahjakas ja elämänjanoinen tyttö, joka jo pienenä oli päättänyt seurata vanhempiensa jalanjälkiä ja ryhtyä journalistiksi. Hänellä oli kuitenkin katse suunnattuna huomattavasti pidemmälle. Kimin työkenttänä tulisi olemaan koko maailma. Lahjakas nuori nainen saa stipendin toisensa perään ja ihailtavalla peräänantamattomuudella hän toteuttaa unelmansa. Ja juuri ennen kuolemaansa hän tunsi saavuttaneensa ensimmäisen määränpäänsä. Hän oli valmistunut opinnoistaan ja olisi nyt valmis ryhtymään itse työhön. Ensimmäinen asemapaikka freelancerin uralla oli Kiina ja mukaan lähtisi myös poikaystävä.

Vanhempien ensimmäinen reaktio on, että murhenäytelmä ei saisi leimata tyttären muistoa. Hänhän oli lahjakas nuori nainen, tultaisiinko hänet nyt muistamaan vain sukellusveneessä murhattuna naisena? Vanhemmat perustavat Kim Wallin muistoa vaalivan säätiön, joka tulee jakamaan stipendejä nuorille naistoimittajille, jotka tekevät työtään Kim Wallin hengessä.

Toinen tärkeä päätös oli kirjoittaa tämä kirja, joka toisi esille Kimin persoonan ja tarinan. Ja ihailtavaa kyllä, vanhemmat onnistuivat tässä päämäärässään sillä Kim Wallin julkinen kuva on juuri tuo lahjakas ja työhönsä intohimoisesti suhtautunut toimittaja. Jos tämä tarina olisi jäänyt vain iltapäivälehtien tuoman kuvan varaan, niin Kim olisi yksi niistä lukuisista naisista, jotka jouduttuaan murhan uhriksi jäävät mieleemme vain etunimellä ja herttaisella hymykuvalla. Mutta jokaisen uhrin taustalla on tietysti aina kokonainen elämä kaikkine haaveineen ja unelmineen.

Tämän lajityypin kirjaa on tietysti täysin mahdoton arvioida kirjallisin perustein. Kirja on kirjoitettu sydänverellä ja osittain vielä shokkitilassa. Ja ehkä ennen kaikkea kirja onkin osa vanhempien terapiatyötä. Lukijalle kirja ei anna kovinkaan paljon, paitsi jos on kiinnostunut juuri itse murhasta. Kim Wall on henkilönä varmasti mielenkiintoinen mutta sen esille tuomiseen olisi tarvittu joku muu kirjoittaja kuin omat vanhemmat.

Kirja ylistää Kimin taivaisiin (niin kuin vanhempien pitääkin!) mutta kirjallisena dokumenttina se ei kanna kovin pitkälle. Lukijana voin vain tuntea suurta myötätuntoa vanhempia kohtaan. Rivien välistä luen, että Kim "katosi" heiltä itse asiassa jo paljon aikaisemmin kun hän lähti maailmalle ja vanhemmat yrittävät kirjassaan tavoittaa sitä tytärtään, jonka he silloin menettivät.

Vinkki: tämä kirja kannattaa lainata kirjastosta sen sijaan, että hankkisi omaan hyllyynsä sillä tätä tuskin tulee luettua useammin kuin kerran.

**
Ingrid & Joachim Wall: Kun sanat loppuvat. Kim Wallin tarina.
(Boken om Kim Wall: när orden tar slut)
Suomennos Ida Takala
WSOY 2019

2019 Helmet-lukuhaaste: 34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...
14 kommenttia
Lue lisää

Kevätsukkahousut jalassa matkaan monikielisyyden maailmoihin

  Mielessäni on pyörinyt viime päivinä Sinikka Nopolan pistämätön kirjan nimi "Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla". En ole kyseistä kirjaa (vielä) lukenut, mutta tuo nimi on jäänyt mieleen. Siinä on jotain niin herkullisen suomalaista absurdia huumoria ja sanaleikittelyä. Ja joudun kerta kerran jälkeen toteamaan, että vaikka kuinka opiskelen näitä muita kieliäni ja vaikka pystyn niillä työhommatkin ihan asiallisesti hoitamaan, niin tätä oman kielen tuntua en niihin saa.  Se ei saa kuitenkaan lannistaa vieraiden kielten opiskelua, päinvastoin! Ihmettelyä riittää niissä muissakin kielissä, kuten nyt tässä minulle tällä hetkellä ajankohtaisessa saksan kielessä. Uudet kielet opastavat yllätyksellisille tutkimusmatkoille uusiin maailmoihin. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, nyt ei lueta kirjoja vaan kirjoitetaan lopputyötä. Tämä kevät menee monikielisyyden teorioiden parissa. Tutkielman runko on jo valmis, nyt pistetään paloja paikoilleen.  Ja täytyy sanoa, että tu...
2 kommenttia
Lue lisää

Pieni kirjakimara ja bonuksena ruotsinsuomalainen kirjakohu

Tukholmassa on nyt alkanut hanamin aika! Kävin eilen pyörähtämässä Kungsträdgårdenin kautta ja näpsäisemässä muutaman kuvan, minkä nyt siltä ihmismassalta pystyin. Ja aina edelleen tulee mieleen kevät 2020, jolloin sai kävellä lähes yksinään kukkivien kirsikkapuiden alla. Korona-nostalgiaa... It is important to be on the alert for "the decisive moment", says the man next to me who is talking to his date. I agree. The only difference is that he is talking about twentieth-century photography and I am talking about twenty-first-century everything. Yllä oleva ajatus on amerikkalaisen  Jenny Offillin kirjasta 'Weather'  (Ilmastoja) ja se kuvaakin hyvin kirjan hermostunutta tunnelmaa. Tätä kirjaa olin jo palauttamassa lukemattomana kirjastoon, mutta satuin selailemaan sitä muutaman sivun verran ja yhtäkkiä tunsin, että juuri tällaista kirjaa tarvitsin, juuri nyt. Sirpaleinen ja tajunnanvirtamainen teksti oli kuin lepokoti aivoille, jotka on viime viikkoina työstäneet sa...
5 kommenttia
Lue lisää

Vihdoinkin Berliinissä!

  Jostain syystä olen kovasti tykästynyt Berliiniin. Se ei ole mikään kovin kaunis kaupunki, jos vertaa muihin maailman suuriin turistikaupunkeihin, mutta Berliinin rosoisen ulkokuoren alta löytyy elämää nähnyt, hiukan väsähtänyt vanhus, joka kuitenkin elää täysillä tätä päivää. Ja Berliinillä on tarjota jokaiselle jotakin: lentokoneessa meitä oli sekalaisia seurueita - lapsiperheitä, vastarakastuneita pariskuntia, teknoklubiharrastajia. Ja sitten minä, jonka tarkoituksena oli koluta kaupungin museoita ja kulttuurikohteita niin paljon kuin neljään vuorokauteen niitä mahtuu. Ja sain todellakin palata kotiin tyytyväisenä - askelmittariin kertyi 45 kilometriä! Paljon ehdin nähdä, mutta samalla listaan löytyi uusia kohteita, jotka täytyy tulla katsomaan. Ich bin noch nicht fertig mit dir, Berlin! Tässä muutama kohokohta: 1. Jüdisches Museum - tämä on todennäköisesti yksi hienoimpia museoita, joissa olen koskaan käynyt! Paikka on enemmänkin muistomerkki ja sitä rakennettaessa ei ole ed...
10 kommenttia
Lue lisää

Ai ettenkö muka lue mieskirjailijoita - tässä kesän symppiskirja!

  En tiedä teenkö vain itse tästä ongelman vai pitäisikö oikeasti huolestua, mutta luen pääosin naiskirjailijoiden kirjoittamia kirjoja. Ehkä vain noin 5-10% lukemistani kirjoista on mieskirjailijoiden kirjoittamia. Ja se on todella vähän! En valitse naiskirjailijoita mitenkään tietoisesti, mutta... totuus on se, että naiskirjailijoiden kirjojen aiheet kiinnostavat minua enemmän. Pidän historiallisista romaaneista ja elämäkerroista ja usein naiset kirjoittavat juuri niistä historian sivujen pimentoon jääneistä henkilöistä, usein toisista naisista.  Yksi näistä tänä vuonna löytämistäni naisista on esimerkiksi George Orwellin vaimo Eileen Blair , josta Anna Funder on kirjoittanut todella valaisevan ja myös hyvin henkilökohtaisen kirjan. Juuri tätä kirjaa minun on edes vaikea kuvitella, että mies olisi kirjoittanut.  Mutta kun joku itseäni kiinnostava aihe vilahtaa ohi kirjablogissa tai sosiaalisessa mediassa niin en katso onko kirjailija mies vai nainen. Kuten nyt esimerkik...
12 kommenttia
Lue lisää