Siirry pääsisältöön

Helsinki!


Joulun välipäivinä käytiin Helsingissä. Vanhaan kotikaupunkiini pitää päästä säännöllisin väliajoin ja tällä kertaa olikin paljon uutta koettavaa - Amos Rex ja Oodi olivat listalla, totta kai!

Luen mielelläni Helsinkiin sijoittuvia kirjoja koti-ikävää laannuttaakseni ja tässä muutama kirjavinkki viime vuosien kirjapinostani:

Minna Lindgrenin Ehtoolehto-kirjat sijoittuvat tukevasti Helsingin kantakaupunkiin ja niissä pääsevät oikeuksiinsa sekä kaupungin arkkitehtuuri että raitiovaunulinjat.

Pentti Saarikoskea lukeneet saattaisivat viehättyä myös Saarikosken Sirkka-siskon kirjasta Veljeni, Pentti. Kirja on perhekuvauksen suhteen paikoin hiukan liiankin intiimi mutta kirja antaa ennen kaikkea mielenkiintoisen kuvauksen 1900-luvun alun helsinkiläisarjesta.

Outi Pakkanen on tunnettu Helsinkiin sijoittuvista dekkareistaan ja jos ei liiemmin piittaa siitä, että nämä dekkarit eivät ole erityisen jännittäviä niin Helsingin ja erityisesti Töölön kuvauksista kiinnostuneille suosittelen esimerkiksi Pakkasen Ruohonleikkaaja-romaania. Kelpo viihdettä!

Heidi Köngäksen Hyväntekijä oli myös kirja, joka jäi mieleeni erityisesti Helsinkiin sijoittuvasta tarinastaan. Köngäksen romaanissa Helsinkiä katseltiin erityisesti päähenkilön pitkillä kävelylenkeillä.

"Alienin silmin" pääsee Helsinkiä tarkastelemaan Umayya Abu-Hannan omaelämäkerrallisessa kirjassa. Itselleni tämä oli erityisen mielenkiintoinen koska Abu-Hanna kuvaa hyvin paljon niitä vuosia jolloin itsekin pyörin Helsingissä nuorena opiskelijana. Mutta miten erilaiselta ne meidän Helsinkimme näyttivätkään!

Hyvin toisenlaiselta Helsingiltä näyttää myös Simo Muirin kuvaama juutalaisyhteisön kotikaupunki ennen sotia. Ei enää kirjeitä Puolasta kertoo erään helsinkiläisperheen traagisen tarinan heidän yrittäessään pitää yhteyttä Puolassa asuneeseen suureen sukuunsa. Sodan edetessä kirjeet vähenevät pikkuhiljaa... Mutta kirja avaa myös monille meistä tuntemattoman uuden puolen Helsingin sodanaikaisesta historiasta sillä kaupungissa asui tiivis ja toimelias juutalaisyhteisö.

Lopuksi vielä Helsinki-kirjojen aatelia, Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista. Kirja avaa aivan uuden ulottuvuuden näihin tuttuakin tutumpiin kotimaisemiin, on todellinen nautinto kulkea Helsingin katuja Engelin jalanjälkiä seuraten!

***

Onko sinulla suosikkeja Helsinkiin sijoittuvista kirjoista?

Kommentit

  1. Tästä tuli mieleen joskus ammoisina aikoina, ennen blogia, lukemani Minun Helsinkini -kirja. Hyllyssäni on Henrik Tikkasen samanniminen ja piirroksilla koristeltu teos, mutta se ei ole se 'oikea'. Löysin netistä toisen samannimisen, joka on Salme Sauren toimittama ja jossa on monen kulttuurihenkilön muistelmia mm Helvi Hämäläinen, Aila Meriluoto, Märtä Tikkanen, Merete Mazzarella etc. Olisiko se sitten ollut tuo, joka teki suuremman vaikutuksen - en ole varma.
    Alienin silmin olen minäkin lukenut, ja se oli siitä näkökulmasta hyvin avartava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kuulostaa todella mielenkiintoiselta kirjalta! /Mari

      Poista
  2. Mika Waltarin Surun ja ilon kaupunki oli mieleenpainuva

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hyvin sinä pärjäsit! (Näyttelijälegenda Anthony Hopkins muistelee)

  On teatterielämäkertoja, kuten Seela Sellan lähes 700-sivuinen opus, jossa käydään läpi koko tähänastinen elämä ja paljon muidenkin elämää. Ja sitten on Sir Anthony Hopkinsin 350-sivuinen tarkasti harkittu muistelo, johon on valittu käänteentekevät ja muuten vaan tärkeät kohtaukset elämästä. Pidän kummastakin tyylistä. Rakastin lukea Sellan höpötyksiä ja yhtä lailla pidin tästä Hopkinsin mörököllimäisestä murahtelusta. Kumpikin teos kuvastaa loistavasti tekijöidensä persoonia (tai ainakin niitä persoonia, joita he esittelevät julkisuudessa). Mainittakoon vielä, että molemmat näyttelijäsuuruudet ovat samaa ikäluokkaa: Sella täyttää 90 kuluvuna vuoden uudenvuoden aatonaattona, Hopkins saavuttaa merkkipaalun ensi vuoden uuden vuoden aattona. Lähes 90 vuotta onkin saatu puserrettua yllättävän pieneen tilaan, mutta Hopkins on tarkasti valinnut mitä haluaa julkisesti muistella. Pääpaino on lapsuudessa ja Hopkins ihmetteleekin edelleen, että miten hänestä, eteläwalesiläisen leipurin po...

Pieni kirjakimara ja bonuksena ruotsinsuomalainen kirjakohu

Tukholmassa on nyt alkanut hanamin aika! Kävin eilen pyörähtämässä Kungsträdgårdenin kautta ja näpsäisemässä muutaman kuvan, minkä nyt siltä ihmismassalta pystyin. Ja aina edelleen tulee mieleen kevät 2020, jolloin sai kävellä lähes yksinään kukkivien kirsikkapuiden alla. Korona-nostalgiaa... It is important to be on the alert for "the decisive moment", says the man next to me who is talking to his date. I agree. The only difference is that he is talking about twentieth-century photography and I am talking about twenty-first-century everything. Yllä oleva ajatus on amerikkalaisen  Jenny Offillin kirjasta 'Weather'  (Ilmastoja) ja se kuvaakin hyvin kirjan hermostunutta tunnelmaa. Tätä kirjaa olin jo palauttamassa lukemattomana kirjastoon, mutta satuin selailemaan sitä muutaman sivun verran ja yhtäkkiä tunsin, että juuri tällaista kirjaa tarvitsin, juuri nyt. Sirpaleinen ja tajunnanvirtamainen teksti oli kuin lepokoti aivoille, jotka on viime viikkoina työstäneet sa...

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja (2012)

Minulla lienee joku sisäänrakennettu reaktio, joka pistää aina epäilemään jos jotakin kirjaa kehutaan liikaa. Emmi Itärannan Teemestarin kirjaa ylistettiin joka paikassa niin paljon, että se siirtyi automaattisesti ö-listalle. Sitä paitsi sehän oli scifiä, luin jostakin, enkä tykkää ollenkaan scifistä! Ensinnäkin, olen nyt saanut oppia että scifin yksi alamuoto on dystopiakirjallisuus ja se taas on ihan muuta kuin omassa mielessäni tiukasti rajaamani avaruus-scifi. Ja dystopiakirjallisuus onkin yllättäen laji, josta näytän pitävän! Mutta se mikä sai minut vihdoin ja viimein tarttumaan tähän mestariteokseen oli se, että Kajaanin kaupunginteatteri oli tulossa teatterivierailulle tänne Ruotsiin ja peräti naapurikylääni, Hallundan Riksteaterniin. Päätin siis lukea kirjan ennen tätä teatterivierailua. Mikä tosin oli virhe, mutta siitä myöhemmin... Kirja oli todella hieno lukukokemus joka sai minut vaipumaan lähes meditatiiviseen tilaan. Kirjan kieli on kaunista, rauhall...