lauantai 30. heinäkuuta 2016

Sirkka Garam: Veljeni Pentti. Pentti Saarikoski sisaren silmin (2000)

Loma Suomessa on taas täältä erää ohi mutta kotona Tukholmassa odotti miellyttävä yllätys: helle! Niinpä heittäydyinkin oitis takapihan lepotuoliin nautiskelemaan Kotkan kirppareilta löytämistäni kirja-aarteista. Mukaan tarttui kolme elämäkertaa joista ensimmäiseksi avasin Sirkka Garamin veljestään Pentti Saarikoskesta kirjoittaman muistelman.

Garam tekee jo kirjan alussa selväksi, että tämä on nimenomaan pikkusiskon kirja isoveljestään. Kirja syntyi tovin empimisen jälkeen mutta viimeisen sysäyksen antoi Saarikosken viimeisen vaimon Mia Bernerin muistokirja joka Garamin mielestä ei anna oikeudenmukaista kuvaa kirjailijaveljestä. Kirjassa onkin aika kitkeriä kommentteja Bernerin suhteesta Saarikoskeen sekä heidän avioliitostaan. Lisäksi Garam haluaa kirjallaan antaa oikeudenmukaisemman kuvan perheen isästä, Simo Saarikoskesta. Hän itse kun oli "isän tyttö", Pentillä puolestaan oli vaikeampi suhde isään.

Garamin muistelut alkavat jo edellisistä sukupolvista mikä antaa hyvän taustan tähän perhetarinaan. Sillä kirja ei suinkaan ole pelkästään Pentin tarina vaan kertoo koko Saarikosken lapsuudenperheestä. Mielenkiintoista ajan- ja Helsingin-kuvaa eri vuosikymmeniltä!  Kirja tuntuu kuitenkin juuri Saarikoskeen tultaessa ikävästi tirkistelykirjalta ja Bernerinkin suhteen hyvin katkeralta. Kirjasta tulee tunne, että se on kirjoitettu pikemminkin suvun jälkipolvia ajatellen, meille muille tämä on paikoin liiankin intiimiä tilitystä Garamin omien lasten sairauksia myöten. Mutta lukija on armollinen ja Garamkin selkeä kertojanroolissaan. Pikkusiskon ääni kantaa läpi koko kirjan.

Näin nykyajan ruotsinsuomalaisena on kuitenkin mielenkiintoista lukea myös Saarikosken ajasta Ruotsissa (joka alkoi muuten jo lapsuuden sotavuosina). Garamin mukaan veli ei viihtynyt Göteborgin lähellä Tjörnin saarella jossa asui Mia Bernerin kanssa. Siihen viittaa Saarikoskikin kirjeissään siskolleen: "minä en vain opi rakastamaan tätä kieltä". Mutta Saarikoski näki saarikoskimaiseen tapaansa roolinsa suurempana myös uudessa asuinmaassaan:

Minä olen pannut tämänkin maan eteeni polvilleen mutta en itseni vuoksi (niin kuin Suomessa tein) vaan sorrettujen suomalaissiirtolaisten tähden. Tuntuu uskomattomalta miten ne kirjastoissa jonottavat saadakseen minun kirjoja lukeakseen, Lapin ja Karjalan ja Kainuun miehet jotka rakentavat Ruotsille teitä. Minä autan näitä ihmisiä kun hiihdän TV-ruudussa ja sanon: "JAG ÄR EN FINNE" ja kerron sujuvasti ruotsinkielellä että olisikohan noita minun osaamiani kieliä 13 vai 14. Seuraavana päivänä työmaalla kaikki tulevat ihastelemaan: "Oliko se eilen sun maanmies? Ooksä ihan tavannut sen?"

Tämä siis 70-luvulla, onneksi ajat ovat muuttuneet! Mutta kyllä tänne vielä yksi saarikoski mahtuisi, Göteborgissa asuva suomalaiskirjailija Asko Sahlberg lienee lähin manttelinperijä? Ruotsalaismedia ei tosin näistä Sahlbergeistä pahemmin välitä, tuskin aikoinaan Saarikoskestakaan vaikka hän itse uskoi toista. Ruotsinsuomalaisille itselleen kuitenkin tärkeitä identiteetin vahvistajia nämä kirjailijat!

PS. Onko kukaan muuten lukenut Asko Sahlbergia? Kuinka tunnettu hän on Suomessa ja onko tunnettu nimenomaan ruotsinsuomalaisena kirjailijana?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!