Muuttoliikkeessä-lukuhaasteeni etenee ja vuorossa on kirja, jossa kokemuksistaan kertoo Suomeen muuttanut ulkomaalainen. Umayya Abu-Hannan kirja huomioitiin iltapäivälehdissäkin eikä syyttä - tunnen suurta myötähäpeää kun luen kuinka Abu-Hannan tytärtä nimitellään ihonvärinsä vuoksi. Ja ei vain sen yhden, julkisuudessakin huomioidun kerran, vaan säännöllisesti. Ymmärrän Abu-Hannaa, joka lopulta tekee päätöksen muuttaa pois Suomesta.
Lukukokemuksena kirja on hauska ja mielenkiintoinen vaikkakin tosiaan paikoin häpeän puna nousee poskille kun Abu-Hanna paljastaa synkkiä huomioitaan suomalaisuudesta. Teksti on jaettu kolmeen osaan, Abu-Hannan Suomessa viettämien vuosikymmenten mukaan, ja hän tekee todella mielenkiintoisia yhteenvetoja siitä miten Helsinki on muuttunut tänä aikana. Itse elin mukana 90-luvun Helsingissä mutta kuinka erilaiselta kaupunki näyttääkään Abu-Hannan silmin katsottuna!
Ihaillen luen kuinka Abu-Hanna ottaa uuden kotikaupunkinsa haltuunsa - opiskelee, tekee töitä aina kun niitä onnistuu jostain saamaan, opiskelee lisää ja ryhtyy poliitikoksi. Vuosikymmenet "muukalaisia" vierastavassa maassa tekevät kuitenkin kyyniseksi. Abu-Hanna tokaisee ironisesti "puuttuuko sieltä se musta ihminen" kun häntä pyydetään jäseneksi Taiteen keskustoimikuntaan, johon kaivataan "monikulttuurista näkökulmaa". Toisaalta EU-vaaliehdokkaana Abu-Hanna ei saa käyttää titteliä "monikulttuurisuusasiantuntija", vaalilautakunnan mielestä kyseessä kun on "epäsopiva toimenkuva". Tämä ei ollut ainoa kerta kun kirjaa lukiessani pyörittelin päätäni.
Mutta kirjassa on myös paljon huumoria ja lämpöä ja Abu-Hanna kertoo avoimesti omasta elämästään. Vaikka perhe asuu kaukana niin lähellä ovat ystävät. Ja Euroopassa asuva veli, joka Suomessa käydessään näyttää Abu-Hannalle toisenlaisen Suomen:
Amsterdamissa asuva veljeni tulee käymään Helsingissä. Hän pitää kaupungista, kokee sen rennoksi ja ihmiset puheliaiksi ja ystävällisiksi. Joka kerta kun sovimme treffit ja tapaan veljeni keskustassa, hänen vieressään istuu suomalainen nainen. Suhteellisen ujo ja hyvin kohtelias veljeni istuu penkillä kuin penkillä, ja pian tulee suomalainen nuori nainen, istuu viereen, alkaa jutella ja kysellä kaikkea kaikesta. Tällainen todellisuus on minulle tuntematon.
Teksti on aika pirstaleista ja suomen kielikin välillä omintakeista mikä tosin vain vahvistaa kirjoittajan omaa ääntä ja tuo lukijan lähemmäksi Abu-Hannan persoonaa. Mutta oikolukijalla ja tekstintarkastajalla olisi ollut kyllä töitä tämän tekstin kanssa, kirjassa on nimittäin luvattoman paljon kirjoitusvirheitä. Välillä on vaikea arvata onko kyseessä kirjoittajan oma sana vai pelkästään kustantajan huolimaton työnjälki. Löysin esimerkiksi hauskan sanan "koulutuettu" mutta pitkään sitä tutkittuani totesin sen kuitenkin olevan vain painovirhe. Tai "synninkulttuuri" joka asiayhteydestä päätellen tarkoittanee "synnyinkulttuuria". Harmillista huolimattomuutta kustantajalta!
**
Umayya Abu-Hanna: Alienin silmin. Helsinki ja Uusimaa muukalaisen kokemana
Siltala 2014
Lainattu kirjastosta
Muuttoliikkeessä-lukuhaaste: Maahanmuutto Suomeen
Helmet-lukuhaaste: 40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä
Asiasta keskusteltiin ja asiasta on Ulla Appelsinin kommentti, löytyy netistä hakusanoilla appelsin prinsessa ja herne.
VastaaPoistaMuistan tuon keskustelun ja tämä kirja on varmastikin vastaus silloin esitettyihin kommentteihin. Suosittelen kirjan lukemista jolloin nämä yksittäiset julkisuudessa esitetyt tapahtumat saanevat myös oikean mittasuhteen./Mari
PoistaOlen selannut kyllä kirjan, joten tiedän, mistä puhutaan, ja Appelsinin, joka on Iltiksen päätoimittajax juuri kommentissaan laittaa asioita oikeaa perspektiivin ja mittasuhteeseenkin :)
PoistaMainitsemasi kommentti on ilmestynyt 2012 ja tämä kirja 2014 joten kommentissa on käsitelty vain yksittäisiä julkisuudessa esillä olleita tapahtumia. Jos lukee kirjan ajatuksella niin saa enemmän perspektiiviä. Asiat eivät ole aina niin mustavalkoisia kuin Iltasanoman päätoimittaja luulee :)
PoistaMinäkin muistan jonkun "kohun" Abu-Hannaan liittyen (siis niihin aikoihin, kun päätti muuttaa pois Suomesta). Jokunen taisi pahoittaa mielensä, kun hän laukoi muutamat asiat rasismista. Tämä kirja kiinnostaa minua kovasti ja on lukulistallani, mutta täytyy vain saada kirja käsiin. Ehkäpä sen saa kirjastosta Suomessa (minulla on kirjastokortti mökkikuntamme kirjastoalueelle).
VastaaPoistaTämä oli nopealukuinen ja hauska kirja! Ja monella tasolla mielenkiintoinen, itseäni kiinnosti eniten Abu-Hannan kotiutuminen Suomeen ja suomen kieleen. Ihan vain sellainenkin hauska yksityiskohta, että miten se suomen kieli lähtee luistamaan kun ensimmäisiin kontakteihin kuuluu savolainen anoppi :D
PoistaMinulle on jäänyt hyvä kuva Abu-Hannasta, hän on räiskyvä persoona, mutta aurinkoinen. Kirjaa en ole vielä lukenut, mutta tartun siihen varmasti jos ja kun eteen sattuu.
VastaaPoistaMuistan minäkin tuon keskustelun, josta Jokke mainitsi, ja Abu-Hannan kokemusten vähättelyn. Se, joka elää supisuomalaisessa kuplassa, varmaan pitääkin häntä prinsessana. Mutta valitettava totuus on, että ulkomaalaiselle Suomi ei ole mikään pelkkä onnela, vaan etenkin pidemmän päälle aika raskas paikka elää. Eivätkä ne huomauttelut saati suoranaiset rasistiset töräyttelyt, olivat ne tarkoituksellisia tai tarkoituksettomia, todellakaan tilannetta paranna. Ihmisiähän tässä kaikki ollaan.
Ulla Appelsin taas on iltapäivälehden päätoimittaja, jonka tarkoituskin on provosoida, jotta lehti myy. Sen hän toki osaa. Voiko sellaisesta sitten olla ylpeä, onkin toinen asia.
Kävin myös nyt uudestaan katsomassa tuota keskustelua ja tajusin, että tämä kirja joka ilmestyi mediakohun jälkeen onkin vastaus hyvin moneen silloin esitettyyn kommenttiin. On tietysti helppo kärjistää ja ihmetellä ovatko suomalaismummot muka rasisteja. Sitähän Abu-Hanna ei kai väittänyt että juuri suomalaismummot mutta kun tämän kirjan lukee niin ymmärtää että kyllä se on aika laaja ilmiö suomalaisyhteiskunnassa. Sitten voi tietysti kyseenalaistaa että tämä on nyt vain yhden henkilön tarina mutta näitä tarinoita on ikävä kyllä niin paljon että ei tätä voi enää ohittaa pelkällä olankohautuksella.
VastaaPoistaMutta ei kirja pelkkää kurjuutta ollut, se oli itse asiassa erittäin viihdyttävä ja hauskakin. Suosittelen! /Mari