Siirry pääsisältöön

Outi Pakkanen: Ruohonleikkaaja (2006)


"Minä muistan vain vihaisen äidin, hymyttömän ja etäisen. Ja senkin muistan että kaikki oli minun syytäni, aina.
  Minuahan ei olisi pitänyt olla olemassakaan."

Sitä saa mitä tilaa! Edellistä dekkaria lukiessani kauhistelin synkkää ajankuvaa, nyt mennään sitten aivan toiseen äärilaitaan. Outi Pakkanen kuvaa Helsingin Töölöä sellaisella hillityllä charmilla, että jo pelkkä ajatus mahdollisesta murhasta tuntuu pyhäinhäväistykseltä. Kirjassa toki kuollaan ja kyllä siellä se yksi murhakin on mutta muuten kirja keskittyy lähinnä elämäänsä tympääntyneiden ihmisten sisäisen maailman kuvaamiseen. Tekisi itse asiassa mieli tehdä ilmoitus harhaanjohtavasta markkinoinnista, sillä kirjan nimisivulla oleva luonnehdinta "Jännitysromaani" ei lunasta lupaustaan.

Mutta nyt tulee se todellinen paljastus: vaikka kirjassa ei ollut jännityksen ripettäkään eikä yksikään henkilöhahmoista onnistunut herättämään myötätuntoa niin silti luin kirjan loppuun ripeästi. Osaksi se johtui siitä, että luulin oikeasti koko kirjan ajan että jotakin jännittävää tulee vielä tapahtumaan. Se toivo sammui oikeastaan vasta viimeisen 10 sivun aikana. Mutta osansa on myös sillä tosiasialla, että Outi Pakkanen on taitava kirjoittaja joka osaa rytmittää kertomuksen sujuvasti ja sitoa tapahtumiin mielenkiintoisia viitteitä tapahtumien aikaan. Puuttuu siis vain se jännitysromaanille tärkeä ominaisuus eli jännitys...

Jo kirjan nimi jää aika käsittämättömäksi. Ehdin kehitellä lukemisen aikana mitä fantastisempia keinoja käyttää ruohonleikkuria murha-aseena mutta lopulta ymmärsin sen vain symboloivan kirjan keskushenkilöä Eevamaria Jungmania, kirjan päähenkilön naapuria. Kirjan päähenkilö (ennenkuin päähenkilöksi osoittautuu Jungman) taas on Merja Itälä, joka kirjan alussa huomaa yllättäen olevansa leski. Suurin ongelma on kuitenkin se, että hän on juuri ennen miehensä kuolemaa ollut uskoton eikä lesken rooli tunnu luontevalta. Eikä Merja Itälä ole niinkään järkyttynyt vaan vihainen kun näkee lehdessä miehensä kuolinilmoituksen, jonka joku tuntematon on laittanut lehteen allekirjoituksella "Rakkaasi".

Tämän triangelidraaman ympärille kirjailija kutoo vielä joukon muita ihmisiä - Itälän rakastajan ja tämän väkivaltaisen vaimon. Itälän toisen rakastajan, remonttimies Jarkon joka nuorena miehenä etsii vielä paikkaansa elämässä. Lisäksi tarinaan sekaantuu klassinen poliisipari  - elämäänsä pettynyt ylikonstaapeli Tanja Ström ja työparinsa Jokinen.

Pakkasen kirjassa on paljon aineksia ja sanomaakin (naisten harjoittama perheväkivalta) mutta sitä ei koskaan käsitellä sen syvällisemmällä tasolla. Kirjan läpi kulkeva pienen lapsen kertomus, joka sittemmin osoittautuu Jungmanin omaksi perhehistoriaksi, on kirjan vakuuttavin osuus ja oikeastaan Pakkasen olisikin pitänyt keskittyä laajentamaan sitä, kirjan kehyskertomus kun tuntuu melko jonninjoutavalta.

Luokittelisin tämän kirjan osastoon "Viihdekirjallisuus" ja siinä lajissa se on hauskaa ja rentouttavaa luettavaa. Mutta jännitystä etsivät älkööt vaivautuko.

**
Outi Pakkanen: Ruohonleikkaaja
Otava 2006
Kirjastokappale

Helmet-lukuhaaste37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Se tunne kun vihdoinkin tiedät mitä huispaus tarkoittaa

Olen Harry Potterin suhteen todellinen väliinputoaja: kirjojen ilmestyessä olin jo pitkälti yli parikymppinen mutta toisaalta sain ensimmäisen lapseni myöhään joten pääsin tutustumaan Potterin maailmaan vasta nyt, kun lapseni on saavuttanut Potter-iän. Ja kyllä tätä on odotettukin! Näiden parinkymmenen vuoden ajan olen saanut todeta useammankin kerran, että Potterit ovat totisesti jo osa yleissivistystä.

Mikä sitten muka on estänyt minua lukemasta sarjaa aikaisemmin? Suurin syy on se, että fantasia ei kirjallisuudenlajina kiehdo minua ollenkaan. Ei edes silloin kun itse olin lapsi. Minulta ovat jääneet välistä kaikki lajin klassikot Narnia-sarjasta alkaen, Star Wars - elokuvista puhumattakaan. Lapsen kanssa lukiessa olen nyt saanut tutustua tähän minulle vieraaseen genreen - ja siitä olen iloinen!

Innostuksestani Potteriin kertonee se, että tämän sarjan ensimmäisen osan annoin lapselle joululahjaksi jo kolme vuotta sitten. Mutta silloin kuusivuotias lapseni keskeytti lukemisen - liia…

Felicia Feldt: Dödsbädden (2018)

Felicia Feldt kohautti muutama vuosi sitten tekemällä oikean äidinmurhan ja julkaisemalla kirjan, jossa paljasti äitinsä, lastenkasvatusgurun Anna Wahlgrenin omassa perheessään käyttämät kasvatusmetodit. Äidin ja tyttären välit eivät siitä parantuneet... Sittemmin Feldt on opiskellut uuteen ammattiin ja työskennellyt sairaanhoitajana mm. saattohoitokodissa. Tämän työn hedelmänä on syntynyt kirja Dödsbädden (Kuolinvuode).

Kirjan kertoja on omaperäisesti saattohoitokodin sänky, joka todistaa huoneessa viipyvien potilaiden viimeisiä hetkiä. Kirjan tapahtumat on sidottu yhteen ja samaan huoneeseen - kun yksi lähtee niin toinen saapuu. Potilaiden välillä sänky ja huone vain desinfioidaan.

Kirjan rakenne on novellimainen, jokainen huoneeseen saapuva esitellään etunimellä ja tarina etenee päivämäärien ja kellonaikojen tahdittamana. Huoneessa on välillä väkeä enemmänkin, varsinkin kun yksi kuolevista on mandealaista uskontoa harjoittava. Silloin saattohoitokodin käytävät ja ruokalan tilat tä…

Tukholman tunnelbana suosittelee

Hyvää Kirjaston päivää! Päivän kunniaksi sosiaalisessa mediassa vinkataan kirjoja hashtagilla #tuntematonlukee Helmet-lukuhaasteen kohtaan 26 eli kirja, jota näet sinulle tuntemattoman ihmisen lukevan. Tuohan ei nyt ole ongelma eikä mikään, ajattelin vielä haasteen nähtyäni. Katson vain tunnelbanassa mitä muut lukevat. Paitsi, että...

Kun muutin Tukholmaan vuonna 2000 tunnelbanassa luettiin todella paljon. Ja juuri silloin kaikki - siis todellakin KAIKKI - lukivat Mikael Niemen Populäärimusiikkia Vittulasta -kirjaa. Hieman myöhemmin tuli Stieg Larsson- ja Millennium-kausi.

Sitten tuli Metro-lehti ja kirjat saivat jäädä, kaikki lukivat uutta ilmaisjakelulehteä. Suurin murros koettiin kuitenkin kun älypuhelimet yleistyivät. Yhtäkkiä ei kukaan enää lukenut yhtään mitään vaan näpräilivät vain kännyköitänsä.

Mutta vuoden 2018 aikana huomasin, että jotain alkoi tapahtua. Kirjat alkoivat pikkuhiljaa ilmestyä taas tunnelbanaan!

Heti työvuoden aluettua aloinkin kirjaamaan näkemiäni kirjoja. E…

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta (Låt oss hoppas på det bästa) (2018)

Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan parasta) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti.

Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa Joka hetki olemme yhä elossa. Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin.

Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on syyllisyys. Puo…

Helmikuun hiihtelyjä

Helmikuu mennä mätkähti niin nopeasti, että luettujen kirjojen listaan ei tullut kovinkaan monta merkintää. Kuukausi meni työn ja loppusuoralla olevan autokoulun parissa, lisäksi vielä hiihdettiin ystäväperheen kanssa. Lomareissulle mukaan ottamani kirjat pysyivät kassissa koko loman ajan...

Helmikuun ehdoton lukuhelmi oli J.K. Rowlingin Harry Potter -sarjan ensimmäinen osa, Viisasten kivi. Lapsi oli saanut kirjan joululahjaksi jo muutama vuosi sitten mutta aina kun yritimme aloittaa kirjan lukemisen, lapsi sanoi sen olevan liian pelottava. Mutta nyt 9-vuotiaana aika oli kypsä ja luimme kirjan ripeässä tahdissa. Omat iltalukemiseni jäivätkin sitten vähiin koska lapsi anoi aina muutamaa sivua lisää joten luimme suunnilleen siihen asti, että lukija nukahti.

Mutta nyt olemme siis vihdoinkin vihkiytyneitä Harry Potterin ja Tylypahkan maailmaan! Lapsi on jo tilannut seuraavan osan ja ensimmäisen elokuvankin olemme katsoneet. Elokuva olisi ollut hiukan liian jännä mutta koska olimme jo luk…