Outi Pakkanen: Ruohonleikkaaja (2006)

"Minä muistan vain vihaisen äidin, hymyttömän ja etäisen. Ja senkin muistan että kaikki oli minun syytäni, aina.
Minuahan ei olisi pitänyt olla olemassakaan."

Sitä saa mitä tilaa! Edellistä dekkaria lukiessani kauhistelin synkkää ajankuvaa, nyt mennään sitten aivan toiseen äärilaitaan. Outi Pakkanen kuvaa Helsingin Töölöä sellaisella hillityllä charmilla, että jo pelkkä ajatus mahdollisesta murhasta tuntuu pyhäinhäväistykseltä. Kirjassa toki kuollaan ja kyllä siellä se yksi murhakin on mutta muuten kirja keskittyy lähinnä elämäänsä tympääntyneiden ihmisten sisäisen maailman kuvaamiseen. Tekisi itse asiassa mieli tehdä ilmoitus harhaanjohtavasta markkinoinnista, sillä kirjan nimisivulla oleva luonnehdinta "Jännitysromaani" ei lunasta lupaustaan.

Mutta nyt tulee se todellinen paljastus: vaikka kirjassa ei ollut jännityksen ripettäkään eikä yksikään henkilöhahmoista onnistunut herättämään myötätuntoa niin silti luin kirjan loppuun ripeästi. Osaksi se johtui siitä, että luulin oikeasti koko kirjan ajan että jotakin jännittävää tulee vielä tapahtumaan. Se toivo sammui oikeastaan vasta viimeisen 10 sivun aikana. Mutta osansa on myös sillä tosiasialla, että Outi Pakkanen on taitava kirjoittaja joka osaa rytmittää kertomuksen sujuvasti ja sitoa tapahtumiin mielenkiintoisia viitteitä tapahtumien aikaan. Puuttuu siis vain se jännitysromaanille tärkeä ominaisuus eli jännitys...

Jo kirjan nimi jää aika käsittämättömäksi. Ehdin kehitellä lukemisen aikana mitä fantastisempia keinoja käyttää ruohonleikkuria murha-aseena mutta lopulta ymmärsin sen vain symboloivan kirjan keskushenkilöä Eevamaria Jungmania, kirjan päähenkilön naapuria. Kirjan päähenkilö (ennenkuin päähenkilöksi osoittautuu Jungman) taas on Merja Itälä, joka kirjan alussa huomaa yllättäen olevansa leski. Suurin ongelma on kuitenkin se, että hän on juuri ennen miehensä kuolemaa ollut uskoton eikä lesken rooli tunnu luontevalta. Eikä Merja Itälä ole niinkään järkyttynyt vaan vihainen kun näkee lehdessä miehensä kuolinilmoituksen, jonka joku tuntematon on laittanut lehteen allekirjoituksella "Rakkaasi".

Tämän triangelidraaman ympärille kirjailija kutoo vielä joukon muita ihmisiä - Itälän rakastajan ja tämän väkivaltaisen vaimon. Itälän toisen rakastajan, remonttimies Jarkon joka nuorena miehenä etsii vielä paikkaansa elämässä. Lisäksi tarinaan sekaantuu klassinen poliisipari - elämäänsä pettynyt ylikonstaapeli Tanja Ström ja työparinsa Jokinen.

Pakkasen kirjassa on paljon aineksia ja sanomaakin (naisten harjoittama perheväkivalta) mutta sitä ei koskaan käsitellä sen syvällisemmällä tasolla. Kirjan läpi kulkeva pienen lapsen kertomus, joka sittemmin osoittautuu Jungmanin omaksi perhehistoriaksi, on kirjan vakuuttavin osuus ja oikeastaan Pakkasen olisikin pitänyt keskittyä laajentamaan sitä, kirjan kehyskertomus kun tuntuu melko jonninjoutavalta.

Luokittelisin tämän kirjan osastoon "Viihdekirjallisuus" ja siinä lajissa se on hauskaa ja rentouttavaa luettavaa. Mutta jännitystä etsivät älkööt vaivautuko.

**
Outi Pakkanen: Ruohonleikkaaja
Otava 2006
Kirjastokappale

Helmet-lukuhaaste: 37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kolmen saaren välissä – lapsen ääni vanhempien tarinassa

Olen nyt elämäkerrallisten kirjojen pyörteessä. Ja ihan mielelläni, sillä mikäänhän ei ole ihmeellisempää kuin aito, eletty elämä. Tällä kertaa siitä pääsi minulle kertomaan Sophia Jansson. Kun katsoin kirjan kantta, tulkitsin automaattisesti kolme saarta tarkoittamaan kolmen perheenjäsenen erillisiä saarekkeita: äitiä, isää ja kertoja-Sophiaa. Mutta jo alkusivuilla kolme saarta saa myös konkreettisemman merkityksen, sillä tarinan miljöö jakautuu kolmella eri saarella koettuun: Tonga, Ibiza ja oma pikkusaari Suomenlahdella. Sophia Jansson on kirjoittanut intiimin kirjan omasta taustastaan ja vanhemmistaan Lassesta ja Nitasta, joista kuin kohtalon oikusta tulee isä ja äiti. Molemmat nimittäin rakastuvat tahoillaan oman sukupuolen ihmisiin. Mutta porvarillinen avioliitto solmitaan, kun lapsi on ilmoittanut tulostaan. Liitto ei kuitenkaan lopulta pääty hyvin, sillä äiti Nita kärsii pahasta alkoholismista ja hän kuolee vain 38-vuotiaana. Sophian elämäkin olisi voinut ajautua aivan to...

Lue lisää

Tove Alsterdal punoo menneisyyden kiehtoviksi kertomuksiksi

Miten olinkin onnistunut unohtamaan Tove Alsterdalin ! Luin häneltä joskus aikoinaan dekkarin I tystnaden begravd (suomennos "Haudattu hiljaisuudessa") vuodelta 2012, mutta koska tämä oli kauan ennen kirjablogini perustamista niin en muista kirjasta muuta kuin, että se oli hyvä. Nyt olen onneksi löytänyt Alsterdalin uudestaan ja olen jälleen kerran otettu. Tosin Alsterdalin vuonna 2019 ilmestyneestä (ja tänä vuonna suomennetusta) dekkarista Blindtunnel (Salakäytävä) jäi vähän ristiriitaiset ajatukset. Alsterdal onnistuu erinomaisesti kirjan historiallisessa taustoituksessa ja löysin kirjan alunperin juuri siksi, että tarina sijoittuu entisen Sudeettialueen, nykyisen Tšekin tasavallan alueelle. Salakäytävä-dekkarissa ruotsalainen aviopari Sonja ja Daniel etsivät uutta suuntaa elämäänsä erinäisten takaiskujen jälkeen ja päätyvät ostamaan vanhan ja ränsistyneen viinitilan yhdestä itäisen Euroopan maaseutukylistä. Eipä aikaakaan ja pariskunta on keskellä murhavyyhteä, jonka ...

Lue lisää

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Lue lisää

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista. Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Lue lisää

1920-luvun klassikoita - Main Street (1920)

Uuden vuosikymmenen innoittamana kaivoin kirjahyllystäni Philipp Blomin kirjan "Fractures: Life and Culture in the West: 1918-1938", jossa Blom käy läpi maailmansotien välistä poliittista historiaa ja kulttuurin käännekohtia. Kirja oli todella inspiroivaa luettavaa mutta paikoin myös selkäpiitä karmivaa, sillä monessa kohtaa pystyi tekemään vertauksia oman aikamme yleiseen ilmapiiriin. Blomin kirja antoi minulle idean, että lukisin sadan vuoden takaisen 20-luvun bestselleritä tai muuten huomiota saaneita kirjoja ja kirjailijoita. Olen aina ollut kiinnostunut 1920-luvusta ja sen ajanhengestä mutta en ole aktiivisesti lukenut sen ajan kirjallisuutta. Päätin aloittaa vuodesta 1920 ja kyseisen vuoden (amerikkalainen) bestselleri olikin helppo löytää. Lokakuussa 1920 ilmestyi Sinclair Lewisin satiirinen pikkukaupunkikuvaus "Main Street", joka pongahti välittömästi myyntilistojen kärkeen ja herätti paljon keskustelua. Lewisin säälimätön kuvaus kuvitteellisesta Gop...