Siirry pääsisältöön

Outi Pakkanen: Ruohonleikkaaja (2006)


"Minä muistan vain vihaisen äidin, hymyttömän ja etäisen. Ja senkin muistan että kaikki oli minun syytäni, aina.
  Minuahan ei olisi pitänyt olla olemassakaan."

Sitä saa mitä tilaa! Edellistä dekkaria lukiessani kauhistelin synkkää ajankuvaa, nyt mennään sitten aivan toiseen äärilaitaan. Outi Pakkanen kuvaa Helsingin Töölöä sellaisella hillityllä charmilla, että jo pelkkä ajatus mahdollisesta murhasta tuntuu pyhäinhäväistykseltä. Kirjassa toki kuollaan ja kyllä siellä se yksi murhakin on mutta muuten kirja keskittyy lähinnä elämäänsä tympääntyneiden ihmisten sisäisen maailman kuvaamiseen. Tekisi itse asiassa mieli tehdä ilmoitus harhaanjohtavasta markkinoinnista, sillä kirjan nimisivulla oleva luonnehdinta "Jännitysromaani" ei lunasta lupaustaan.

Mutta nyt tulee se todellinen paljastus: vaikka kirjassa ei ollut jännityksen ripettäkään eikä yksikään henkilöhahmoista onnistunut herättämään myötätuntoa niin silti luin kirjan loppuun ripeästi. Osaksi se johtui siitä, että luulin oikeasti koko kirjan ajan että jotakin jännittävää tulee vielä tapahtumaan. Se toivo sammui oikeastaan vasta viimeisen 10 sivun aikana. Mutta osansa on myös sillä tosiasialla, että Outi Pakkanen on taitava kirjoittaja joka osaa rytmittää kertomuksen sujuvasti ja sitoa tapahtumiin mielenkiintoisia viitteitä tapahtumien aikaan. Puuttuu siis vain se jännitysromaanille tärkeä ominaisuus eli jännitys...

Jo kirjan nimi jää aika käsittämättömäksi. Ehdin kehitellä lukemisen aikana mitä fantastisempia keinoja käyttää ruohonleikkuria murha-aseena mutta lopulta ymmärsin sen vain symboloivan kirjan keskushenkilöä Eevamaria Jungmania, kirjan päähenkilön naapuria. Kirjan päähenkilö (ennenkuin päähenkilöksi osoittautuu Jungman) taas on Merja Itälä, joka kirjan alussa huomaa yllättäen olevansa leski. Suurin ongelma on kuitenkin se, että hän on juuri ennen miehensä kuolemaa ollut uskoton eikä lesken rooli tunnu luontevalta. Eikä Merja Itälä ole niinkään järkyttynyt vaan vihainen kun näkee lehdessä miehensä kuolinilmoituksen, jonka joku tuntematon on laittanut lehteen allekirjoituksella "Rakkaasi".

Tämän triangelidraaman ympärille kirjailija kutoo vielä joukon muita ihmisiä - Itälän rakastajan ja tämän väkivaltaisen vaimon. Itälän toisen rakastajan, remonttimies Jarkon joka nuorena miehenä etsii vielä paikkaansa elämässä. Lisäksi tarinaan sekaantuu klassinen poliisipari  - elämäänsä pettynyt ylikonstaapeli Tanja Ström ja työparinsa Jokinen.

Pakkasen kirjassa on paljon aineksia ja sanomaakin (naisten harjoittama perheväkivalta) mutta sitä ei koskaan käsitellä sen syvällisemmällä tasolla. Kirjan läpi kulkeva pienen lapsen kertomus, joka sittemmin osoittautuu Jungmanin omaksi perhehistoriaksi, on kirjan vakuuttavin osuus ja oikeastaan Pakkasen olisikin pitänyt keskittyä laajentamaan sitä, kirjan kehyskertomus kun tuntuu melko jonninjoutavalta.

Luokittelisin tämän kirjan osastoon "Viihdekirjallisuus" ja siinä lajissa se on hauskaa ja rentouttavaa luettavaa. Mutta jännitystä etsivät älkööt vaivautuko.

**
Outi Pakkanen: Ruohonleikkaaja
Otava 2006
Kirjastokappale

Helmet-lukuhaaste37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Voittiko paras?

  Täällä Ruotsissa yritetään nyt toipua viikonlopun Mello-yllätyksestä. Vilken skräll! Ruotsia edustaa toukokuun Euroviisuissa suomenruotsalainen huumoriryhmä KAJ, jolle ennakkosuosikki Måns Zelmerlöw hävisi loppupeleissä vaivaiset 8 pistettä. Kansan mielipide näyttää olevan syvästi jakautunut. Monet olivat tyytyväisiä - vihdoinkin jotain omaperäistä sen sijaan että oltaisiin taas lähetetty sitä iänikuista sapluunapoppia. Sitä paitsi ihmiset kaipaavat näinä synkkinä aikoina huumoria! Toinen puoli kansasta pitää tulosta häpeällisenä: voittoa ei tällä viisulla tavoitella, tokkopa päästään edes finaaliin. Ja jotkut näkevät synkän tulevaisuuden koko kisalle: kun viime vuonna lähetettiin kaksi norjalaista ja tänä vuonna kolme suomalaista niin mitä ensi vuonna sitten - joukko tanskalaisia? ** Taiteessa on totisesti vaikea kilpailla, samanlaisia keskusteluja herättävät säännöllisesti myös eri kirjapalkinnot. Kuten nyt viimevuotinen saksankielisen alueen suurin kirjapalkinto, Deutscher Buc...

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen r...

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit ...

Kahden kulttuurin lähettiläät - Linn Ullmann ja Ranya ElRamly

Lokakuun lukuhelmiini kuuluvat nämä kaksi tytärten vanhemmistaan kirjoittamaa kirjaa. Toinen tyttärista on Liv Ullmannin ja Ingmar Bergmanin tytär Linn, kahden maan ja kahden kielen kasvatti. Toinen tytär on suomalainen Ranya Paasonen (joka julkaisi esikoiskirjansa tyttönimellään ElRamly), joka kertoo kasvamisesta kahden kulttuurin risteämässä, siinä välitilassa jossa pitää oppia vaikkapa kaksi erilaista tapaa kuoria appelsiini. Luin molemmat kirjat suurella mielenkiinnolla, kotonani on nimittäin kasvamassa tytär, joka kohtaa päivittäin nämä kulttuurien nokkakolarit. Kun isä vaatii, että syntymäpäiväsankarille tarjoillaan ruotsalaiseen tapaan aamupala sänkyyn ja äiti kauhistelee, että ei kai nyt sentään arkisena koulupäivänä. Tai kun jouluaattona klo 15 pitäisi katsoa miljoonien muiden ruotsalaisten tavoin tv:stä Kalle Ankaa samalla kun äiti hoputtaa joulusaunaan. Lisänä vielä kahden kielen lahja - tai taakka, riippuen aina tilanteesta. Linn Ullmann on omien sanojensa mukaan kir...

Päättyvän kirjavuoden kohokohdat sekä mitä odotan uudelta vuodelta

  Nyt pistetään taas päättyvä kirjavuosi pakettiin! Siitä tulikin yllättävän runsas, olen lukenut peräti 92 kirjaa. Ja onnistuin käymään 14 maassa, tosin pääosin liikuin taas täällä Euroopassa. Mutta miehet, ne ne vain loistavat poissolollaan: naiskirjailijoita kertyi 71 ja miehiä vaivaiset 21. Mutta kuten olen jo moneen kertaan todennut: luen kirjoja summamutikassa sen kummemmin suunnittelematta ja nähtävästi mieskirjailijoilla on vaikeuksia herättää huomioni. Yritän taas ensi vuonna tiirailla tarkemmin! Goodsreadsin kirjavuotta tutkiessani mieleen nousivat erityisesti seuraavat kirjat: Sydäntä sykähdyttävä kirja : Anna Funderin Wifedom - Mrs Orwell's Invisible Life oli pitkään vuoden paras lukemani kirja, mutta sitten tuli se Heini Junkkaalan Saisio-opus... Mutta Funderin kirjan päähenkilö, Eileen Blair ei jätä mieltäni rauhaan. Erityisesti mietin sitä, kuinka monta eileenia sitä onkaan maailmanhistoriassa, jotka eivät koskaan saaneet sitä tunnustusta jonka olisivat ansainneet. ...