Siirry pääsisältöön

Heidi Köngäs: Hyväntekijä (2006)


Hetken äiti hengittää taas lyhyttä nopeaa, tartun häntä kädestä. Sitten tulee katkos, joka venyy ja venyy. Kuuntelen ja kuuntelen. Kuuntelen katkoa, joka venyy ikuisuuden mittaiseksi.

Jotkut kirjat tuntuvat etsiytyvän polkumme varrelle juuri silloin kun on oikea aika lukea kyseinen kirja. Heidi Köngäksen Hyväntekijä osui silmiini kirjastossa ja hetken pläräiltyäni sujautin kassiin. Romaani vaikutti kevyehköltä ja dialogi helppolukuiselta, sen voisi "lukaista" jossakin välissä. Ja lukaisinhan minä, jälkiruuaksi vuoden ruotsalaissensaation Johannes Anyurun terrorismia käsittelevälle romaanille, mutta lukukokemus oli painavampi kuin alunperin olisin arvannut.

Ensi viikolla on äitini kuoleman ensimmäinen vuosipäivä ja mitä luenkaan tästä kirjasta - lähes identtisen kuvauksen kirjan päähenkilön äidin kuolinhetkestä kuin oman äitini viimeisestä henkäyksestä! Kaikki täsmää kuolinvuoteen vierellä laulamaamme virttä myöten, olihan myös kirjassa kaunis keväinen toukokuu.

Istun paikoillani, näen vain aamun joka valkenee, kuulen heränneet linnut. Minä hengitän. En koske äitiin, en enää voi. Laulan hiljaa "jo joutui armas aika ja suvi suloinen".

Kirjan päähenkilö Alma on kahden työn, asuntolainan ja nopeasti vanhenevien vanhempien loukossa. Lohtua tuovat abiturienttipoika ja oma koti. Ja sitten elämään astuu kuin huomaamatta mies, "lääkäri ilman rajoja", Juhani joka on viimeiset 15 vuotta kiertänyt kriisipesäkkeestä toiseen. Yhteys kahden yksinäisen välille syttyy välittömästi mutta molemmat myös epäröivät. Juhani ei ole varma pystyykö enää sopeutumaan "lasikuvun" alla elämiseen ja Alma puolestaan tuntee Juhanin asettautuvan jonnekin alustalle. Alman arkipäivän murheet eivät tunnu miestä edes kiinnostavan. Köngäs tekeekin kirjassa mielenkiintoisen tutkielman kahdesta "hyväntekijästä", jotka tahoillaan sammuttelevat loppumattomia tulipaloja. Mutta tyypillisesti tässäkin tarinassa kutsu linnanjuhliin tulee juuri sille miespuoliselle hyväntekijälle, naisten kotirintamalla suorittama hoitotyöhän on "vain" sitä normaalia arkista puurtamista.

Kirjan päähenkilö on sukua Eppu Nuotion Karinille, molemmat sompailevat työn ja yksityiselämän väliä ja molemmille osuu eteen mies joka osoittaa tuskastuttavaa päättämättömyyttä. Ollako vai eikö olla....? Molemmat naiset ottavat kuitenkin tilanteen keski-iän tuomalla rauhallisuudella ja hyvinhän siinä sitten lopulta käy. Ja jos muuten pidit ratikka-ajeluista Minna Lindgrenin Ehtoolehdoissa niin suosittelen myös tätä Köngäkseen Helsinkiin sijoittuvaa romaania, jossa ei kuljeta pelkästään ratikalla vaan myös kävellään paljon. Harvoin saa lukea näin kaunista kaupunkikuvausta kuin juuri näiden mainitsemani kolmen kirjailijan teksteissä, joissa kaupungit avautuvat eteemme kuin yhtenä kirjan päähenkilöistä.

Annoin Köngäksen Hertan äidilleni lahjaksi viimeisenä joulunamme mutta hän ei sitä valitettavasti ehtinyt koskaan lukea. Kuka lie siis tämän kirjan minulle "lähettikään" niin kiitän kovasti, se todella sekä lohdutti että viihdytti!

**
Heidi Köngäs: Hyväntekijä
Otava 2006
Kirjastokappale

Helmet-lukuhaaste: 28. Kirja kirjailijalta, jolta olen aiemmin lukenut vain yhden kirjan

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mikael Persbrandt, Carl-Johan Vallgren: Så som jag minns det (2017)

Olipa rankka joulu tänä vuonna! Ainakin jos vietti sen Mikael Persbrandtin seurassa. Sain kirjastolta joululahjan kun kauan jonottamani kirja saapui juuri ennen joulunpyhiä ja kun kerran avasin kirjan niin se pitikin sitten lukea samaan syssyyn loppuun asti.

Mikael Persbrandt on esiintynyt iltalehtien lööpeissä viime vuosina sen verran usein, että minäkin tiesin miehen alkoholi- ja huumeongelmista. Mutta en tiedä mitä oikeastaan odotin kirjan lukemista aloittaessani. En edes välttämättä pidä hänestä näyttelijänä ja skandaalinkäryisistä paljastuksistakaan en välittäisi lukea. Mutta Persbrandtin tarina piti otteessaan ja liikutti, kaikessa karmeudessaan.

Tarina alkaa Jakobsbergin lähiöstä Tukholman kupeesta, jossa Mikael syntyy nuoren isän ja vielä nuoremman äidin ainokaiseksi. Isä häipyy kuvioista varhaisessa vaiheessa, vaikka satunnainen yhteys säilyykin. Äiti ryhtyy opiskelemaan taidetta, miesystävät vaihtuvat ja nuori Mikael itsenäistyy varhain.

Koulu ei suju kovinkaan hyvin mutta …

Seili - sielujen saari

Hän ajattelee, miten paljon tietoa saarelle on säilötty. Ei pelkästään penkkeihin hänen ympärillään, seiniin, kallioihin, Fyyrin tienoille, vaan kaikkialle. Puihin. Tyttökalliolle, joka on mustunut yöllisten nuotioiden jäljiltä. Koko saarelle, maahan. (...)

Teimme tyttären kanssa loppukesän viimeisen lomareissun Turkuun. Reissusta tuli puolivahingossa teemaltaan varsin kirjallinen - kävimme ensimmäisenä päivänä Naantalin Muumimaailmassa ja toisena reissupäivänä Seilin saarella, joka on ollut kovasti esillä viime vuosien suomalaisessa kirjallisuudessa. Siinä välissä ehdimme myös nähdä juuri ensi-iltaan tulleen Mari Rantasilan ohjaaman Puluboin ja Ponin leffan, joka perustuu Veera Salmen kirjoihin.

Olin juuri ennen matkaa lukenut Johanna Holmströmin Sielujen saaren ja mielessä liikkuivat vielä tuoreena romaanin naiset ja heidän kohtalonsa. Matkasinkin Seiliin kuin myyttiselle tarujen saarelle ja osittain odotukseni täyttyivät.


Seiliin pääsee kätevästi Turusta kesällä päivittäin kulkeval…

Yösyöttö

Tukholmassa ei usein pääse katsomaan uusia suomalaisia filmejä mutta joskus onnistaa. Tavalliseen ohjelmistoon suomalaiselokuvat eksyvät tuskin koskaan ja tämä Yösyöttö-filmikin kuuluu elokuvateatteri Zitan ja Suomi-Instituutin yhteiseen Ny finsk film -satsaukseen. Lisähaasteen tuo myös se, että ruotsalaismedia ei noteeraa suomalaiskulttuuria millään tavoin joten täytyy olla tarkkana jos aikoo saada lipun. En vieläkään ole toipunut siitä järkytyksestä kun sain tietää Katri-Helenan konsertista Berwaldhallenissa vasta kun konsertti oli loppuunmyyty vihoviimeistä paikkaa myöten...

Olen lukenut Eve Hietamiehen koko Pasas-sarjan, viimeksi uusimman Hammaskeijun. Hietamies kirjoittaa hauskaa tilannekomiikkaa, vaikkakin hän mielestäni turhaan peittää vakavamman aineksen huumorin alle. Kirjoissa Pasasten perhearki on melkoista kohellusta ja välillä kirjailijan rima on harmittavan matalalla. Olikin jännä nähdä miten Hietamiehen rönsyilevä tyyli pusertuu elokuvan 90 minuuttiin.

Yösyöttö-elokuva…