Siirry pääsisältöön

Minna Lindgren: Ehtoolehdon pakolaiset (2014)

Minna Lindgrenin Ehtoolehto-kirjoja oli tarttunut mukaan kirjastosta jo parikin kertaa mutta aina ne olivat joutuneet lukemattomina takaisin. Olin kuitenkin kuullut paljon kehuja näistä kirjoista ja Lindgrenin huumori oli tuttua jo Ylen kulttuuriohjelmistakin joten niinpä taas lähti mukaan yksi kirja joululoman kirjakassiin. Ja kappas, nyt se nappasi heti kun avasin kirjan koelukumielessä.

Ainakin tämä Ehtoolehto vaati kyllä rauhaisaa ja kiireetöntä lukumieltä. Silloin tällöin tosin annetaan vihjeitä, että tästä voisi kehkeytyä kovemmankin luokan jännityskertomus mutta lukija vedetään aina takaisin maan pinnalle ajelemaan ratikalla tai keittämään häränhäntäkeittoa. Vaikka ei tästä kirjasta toki puutu vauhtia eikä vaarallisia tilanteitakaan, huumorista puhumattakaan!

Kirjan henkilöt sanailevat elämästä, rakkaudesta ja kuolemasta ja siinä sivussa järjestelevät kaiken maailman eteen ilmaantuvia probleemeja. Eutanasia on yksi niistä isoimmista kysymyksistä ja Lindgren kertoo kirjassaan selkeästi mikä hänen mielestään on hyvä kuolema. Kirja on myös kaunis dokumentti syntymäkaupungistani Helsingistä ja sen arkkitehtuurista. Ja tulivatpa nyt samalla ne uudet ratikkalinjatkin tutuiksi!

Lindgren on kyllä loistava sanailija - dialogi on sujuvaa ja hauskaa luettavaa, henkilöt pääosin uskottavia. Nuorison edustajat saavat tässä kirjassa ansaitusti piikittelyä kielenkäytöstään, kirjan maahanmuuttajat taas ovat sympaattisia ja inhimillisiä hahmoja verrattuna moniin "kantaväestön" edustajiin.

Juonenkulkuun olisi voinut panostaa hiukan enemmän mutta se on pieni miinus muuten niin toimivassa kokonaisuudessa. Kirjassa kritisoidaan terävästi vanhusten asemaa ja sairaanhoitoa ja kirja pisti kyllä miettimään, että haluanko itse esim. joutua vieraan ihmisen kylvettämäksi. Ja se kuolema... Lindgren kuvaa yhden kauneimmista lukemistani kuolemankuvauksista - sellaisen kuoleman kun joskus saisi!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mikael Persbrandt, Carl-Johan Vallgren: Så som jag minns det (2017)

Olipa rankka joulu tänä vuonna! Ainakin jos vietti sen Mikael Persbrandtin seurassa. Sain kirjastolta joululahjan kun kauan jonottamani kirja saapui juuri ennen joulunpyhiä ja kun kerran avasin kirjan niin se pitikin sitten lukea samaan syssyyn loppuun asti.

Mikael Persbrandt on esiintynyt iltalehtien lööpeissä viime vuosina sen verran usein, että minäkin tiesin miehen alkoholi- ja huumeongelmista. Mutta en tiedä mitä oikeastaan odotin kirjan lukemista aloittaessani. En edes välttämättä pidä hänestä näyttelijänä ja skandaalinkäryisistä paljastuksistakaan en välittäisi lukea. Mutta Persbrandtin tarina piti otteessaan ja liikutti, kaikessa karmeudessaan.

Tarina alkaa Jakobsbergin lähiöstä Tukholman kupeesta, jossa Mikael syntyy nuoren isän ja vielä nuoremman äidin ainokaiseksi. Isä häipyy kuvioista varhaisessa vaiheessa, vaikka satunnainen yhteys säilyykin. Äiti ryhtyy opiskelemaan taidetta, miesystävät vaihtuvat ja nuori Mikael itsenäistyy varhain.

Koulu ei suju kovinkaan hyvin mutta …

Samuel Bjørk: Minä matkustan yksin (2013)

Kävin viime jouluisen Suomen loman aikana aleostoksilla kirjakaupassa ja saavuttuani kassalle kirjapinoni kanssa, myyjä tempaisi vieressään olevasta kasasta kirjan ja kehoitti ottamaan senkin - "tästä hyvä dekkari edullisesti". Ja toden totta, hyvän dekkarin tulin ostaneeksi!

Samuel Bjørkin nimen taakse kätkeytyy norjalaiskirjailija Frode Sander Øien, joka tällä kirjalla avaa suunnitellun - omien sanojensa mukaan 10-15 dekkarin - sarjan. Päähenkilöt ovat hieman Oiva Lohtanderin tyyppinen Holger Munch ja - tämä yhteys on toki mainittu monessa muussakin arviossa - hyvinkin Lisbeth Salanderin oloinen Mia Krüger. Holger ja Mia ovat olleet työpari jo aiemmin, ja hyvin menestynyt sellainen, kunnes traagiset tapahtumat pakottivat parin jäähylle. Kirjassa tapahtuva murhasarja saattaa kuitenkin työparin jälleen yhteen sillä nyt tarvitaan maan parhaat poliisit tutkimaan työn alla olevaa murhatapausta.

Mia ymmärtää nopeasti, että murhaajan kohteena ovat kuusivuotiaat, pian koulunsa al…

Seili - sielujen saari

Hän ajattelee, miten paljon tietoa saarelle on säilötty. Ei pelkästään penkkeihin hänen ympärillään, seiniin, kallioihin, Fyyrin tienoille, vaan kaikkialle. Puihin. Tyttökalliolle, joka on mustunut yöllisten nuotioiden jäljiltä. Koko saarelle, maahan. (...)

Teimme tyttären kanssa loppukesän viimeisen lomareissun Turkuun. Reissusta tuli puolivahingossa teemaltaan varsin kirjallinen - kävimme ensimmäisenä päivänä Naantalin Muumimaailmassa ja toisena reissupäivänä Seilin saarella, joka on ollut kovasti esillä viime vuosien suomalaisessa kirjallisuudessa. Siinä välissä ehdimme myös nähdä juuri ensi-iltaan tulleen Mari Rantasilan ohjaaman Puluboin ja Ponin leffan, joka perustuu Veera Salmen kirjoihin.

Olin juuri ennen matkaa lukenut Johanna Holmströmin Sielujen saaren ja mielessä liikkuivat vielä tuoreena romaanin naiset ja heidän kohtalonsa. Matkasinkin Seiliin kuin myyttiselle tarujen saarelle ja osittain odotukseni täyttyivät.


Seiliin pääsee kätevästi Turusta kesällä päivittäin kulkeval…