Siirry pääsisältöön

Maria Jotuni: Huojuva talo (1963)



"Hän tunsi, että häntä oli rangaistu nyt. Koti, josta hän oli lapsellisesti haaveillut, oli tämä. Hänestä tuntui, kuin hän olisi kuin eläin, joka oli kytketty häkkiin, ulospääsyä ei ole."

Maria Jotunin (1880-1943) Huojuva talo valmistui jo 1936 jolloin Jotuni lähetti sen Otavan romaanikilpailuun. Kirjailijan kuuluisien saatesanojen "Tämä teos kilpailee vain ensimmäisestä palkinnosta" vuoksi käsikirjoitus kuitenkin palautettiin ja julkaistiin vasta 1963. Kirja osui nyt käteeni omasta kirjahyllystäni, jonne sen olin hankkinut joltakin divarikierrokseltani. Mielikuvani teoksesta perustuu vuonna 1990 esitettyyn TV-sarjaan, jossa Sara Paavolainen ja Kari Heiskanen esittivät teoksen avioparia Leaa ja Eeroa. Heidän hahmonsa ovat mielessäni myös nyt lukiessani tätä lähes 600-sivuista romaania.

Kirja on vahva dokumentti 30-luvulta ja siitä murroskaudesta, jota sen ajan naiset elivät. Kirjan henkilöt pohtivat läpi koko kirjan naisen ja miehen suhdetta, avioliittoa, rakkautta. Naiset seisovat kuin jatkuvan kuilun partaalla - mennäkö naimisiin järkisyistä vai odottaa rakkautta "joka kuitenkin jossain vaiheessa loppuu". Pahin vaihtoehto on jäädä naimattomaksi ja joutua työskentelemään "konttorissa" koko loppuikänsä. Perheen perustaminen ja erityisesti äitiys on monen haave ja sen vuoksi ollaan valmiita valitsemaan ensimmäinen sopiva aviopuoliso.

Kirjan päähenkilö Lea huomaa pian avioliiton solmimisen jälkeen tehneensä suuren erehdyksen. Eero on luonteeltaan ailahtelevainen ja helposti suuttuva, lopulta myös väkivaltainen. Tämän päivän lukijaa hämmentää Lean kärsivällisyys ja loputon ymmärtäväisyys miestään kohtaan. Toisaalta isänsä alkoholismin varjossa kasvanut tyttö kärsii ehkä läheisriippuvuudesta? Mutta Lean viileän rauhallinen analyysi läpi koko kirjan vahvistaa enemmänkin sitä tosiseikkaa, että sen ajan naisen yhteiskunnallinen asema ei suonut paljonkaan muita mahdollisuuksia kuin jäädä avioliittoon. Lea miettii useaan otteeseen mihin hän menisi ja millä lapsensa elättäisi. Lopulta hän kuitenkin tuntuu olevan valmis avioeroon kaiken uhalla, ongelmana on vain se että Eero ei siihen suostu. Leahan on "hänen"!

Jotuni tekee Leasta kärsivän mutta urhean marttyyri-hahmon, joka kohoaa Eeron valheellisuuden yläpuolelle. Samalla Lea analysoi Eeroa hämmästyttävän objektiivisesti yrittäen aina löytää myös ne hyvät puolet. Koko ajan häntä kuitenkin piinaa ajatus siitä miten ratkaisisi kaiken.

"Oli ajateltava tätä, oli työskenneltävä. Oli sisäisesti vapauduttava. Ja sitten kohottava, kohottava. Ei mitään harkitsematonta päätöstä vielä. Olivat kysymyksessä lapset. Jos tätä jatkui ja lapset tulivat suuriksi, synkistäisi tämä koko heidän elämänsä."

Kirjaa lukiessani kaivoin hyllystäni esille myös opiskeluvuosieni "raamatun", Maria-Liisa Nevalan toimittaman suomalaisen naiskirjallisuuden historiikin "Sain roolin johon en mahdu". Siinä Maria Jotuni on sijoitettu lukuun "Naiseus henkilökohtaisena ongelmana" mm. L. Onervan ja Aino Kallaksen seuraan.  Huojuvan talon Lean tragedia kiteyttää itse asiassa koko Jotunin tuotannon ytimen kuten Anneli Vapaavuori artikkelissaan mainitsee: "ympäristö ja elinolosuhteet pakottavat naisen tukahduttamaan itsessään sykkivän elämän äänen". Ja myös Lean tapauksessa "pettymystä voi lieventää vain äitiys". Lea ottaakin suojiinsa vaihtuvien piikojen lisäksi myös Eeron ulkopuolisesta suhteesta syntyneen lapsen Eeron surmattua ensin rakastajattarensa ja lopulta itsensä.

Huojuva talo herättää paljon kysymyksiä ja ennen kaikkea pohdin sitä miten itse olisin tuossa ajassa toiminut. Oma isoäitini eli lapsiperheen elämää Lean ikätoverina, tosin työläisluokassa. En tietenkään osannut isoäidin vielä eläessä tehdä niitä kysymyksiä jotka nyt tämän kirjan jälkeen polttavat mielessä. Isoäitini oli nuoruudessaan eronnut ja mennyt sitten uudestaan naimisiin jolloin isoisäni otti nimilleen myös isäni isoveljen. Tuosta kiemurasta elämässään isoäitini ei koskaan puhunut ja se selvisi meille jälkeläisille vasta kun hankimme virkatodistukset kuolinpesää varten. Kiitos Maria Jotunin pääsin nyt hieman lähemmäksi myös isoäitini 30-luvun naisen elämää.

Ylen Elävässä arkistossa on muuten katsottavissa pätkiä TV-sarjasta, joka antaa hyvän kuvan myös romaanin tunnelmasta. Ahdistavaa, synkkää, sielua pakahduttavaa...

**
Maria Jotuni: Huojuva talo
Otava 1963
(Omasta hyllystä)

Helmet-lukuhaaste3. Suomalainen klassikkokirja

Kommentit

  1. Tämä on kyllä voimakas ja vaikuttava teos, jonka hyytävä uskottavuus kyllä tuo lukijassa takaumat esiin, jos on mitään kokemusta tämäntyyppisistä ihmissuhteista. Kiehtova mutta raskas teos. Kiitos linkistä Elävään arkistoon, täytyy ehdottomasti käydä tutustumassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikuttava, kyllä! Itse sain purettua pahimman järkytykseni nähtyäni silloin aikoinaan sen tv-sarjan, se on jäänyt mieleeni todella voimakkaana kokemuksena. Nyt kirjaa lukiessani olin yllättävän rauhallinen ja näin tämän enemmän juuri sen ajan naisnäkökulmasta katsottuna. /Mari

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Ja jotenkin niin ajaton, Jotunin teksti menee aivan täydestä edelleenkin. /Mari

      Poista
  3. Minulla on myös tuo tv-sarja katsottuna. Kirjaa en ole lukenut. On ollut puhetta, että siinä tarinassa olisi Maria Jotunin omia kokemuksia elämästään Viljo Tarkaisen kanssa.
    Tämä tuo mieleen toisen naista sortavan avioliittokuvauksen, Helvi Hämäläisen Säädyllisen murhenäytelmän. Tunnelma on sama, Jotunilla tosin synkempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen myös kirjan lukemista! Siinä tv-sarjassa oli Eeron väkivaltaisuus niin hallitseva osa tarinaa että en osannut silloin muuta kuin olla järkyttynyt. Nyt kirjaa lukiessa tarina saa paljon enemmän sävyjä ja esiin nousee Lean aika toivoton asema. Mihin hän menisi lastensa kanssa? Lealle avioliitto on "sopimus" jota ei rikota ja perhe täytyy pitää koossa, vaikka hän sitten kirjan lopussa tekeekin jo ihan järkevän päätöksen itsensä ja lastensa kannalta ja päättää ryhtyä kaupanpitäjäksi./Mari

      Poista
  4. Luin Huojuvan talon viime kesän klassikkohaasteeseen ja oli kyllä vaikuttava lukukokemus. Lealla on pyrkimys (yli)ymmärtää Eeroa ja sovittaa oma käytöksensä Eeron oikkujen mukaan. Kaipa taustalla on se yleinen luulo, että toista voi muuttaa. Mutta kun ei voi. Minua raivostutti, turhautti ja masensi Lean tossumaisuus, mutta eipä tuona aikana tosiaan naisella paljon vaihtoehtoja ollut. Jotuni kirjoittaa todella tarkkanäköisesti ja ihmismieltä analysoiden ja ymmärtäen, mikä tosiaan viittaa siihen, että Jotunilla on omaa kokemusta aiheesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihme kyllä en hermostunut Leaan kuin pari kertaa :) Ja olihan hänellä se plan B vaikka olisi totta puhuen vähän aikaisemmin voinut ryhtyä toimeen.... Kyllä tästä tekstistä tosiaan kuultaa läpi se, että omakohtaista kokemusta voi olla taustalla. /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta (Låt oss hoppas på det bästa) (2018)

Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan parasta) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti. Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa  Joka hetki olemme yhä elossa.  Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin. Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Kuolleen naisen ruumis kauppatavarana

  Olen joskus miettinyt, että entäpä jos minut murhataan. Yhtäkkiä kuvani ja epiteettini "Mari, 54" keikkuisivat jokaisen iltapäivä- ja verkkolehden etusivulla. Viimeiset elintuntini raportoitaisiin minuutin tarkkuudella, murhatapani analysoitaisiin, ruumiinosani kuvailtaisiin kaiken kansan kauhisteltavaksi. Ehkäpä mainittaisiin, että olen yhden lapsen äiti. Sehän myy aina hiukan lisää, jos äiti murhataan. Todennäköisesti tämän enempää ei elämästäni kerrottaisi. Mutta ruumiillani myytäisiin irtopainoksia.  Tämä tuli nyt taas mieleeni kun täällä Ruotsissa menneellä viikolla raportoitiin alkaneesta oikeudenkäynnistä, jossa uhrina oli 21-vuotias tyttö. Jos googlaan tytön nimen ja iän, saan heti esille hänen kuvansa ja kaikki yksityiskohdat tapauksesta. Erikoisen tästä tapauksesta tekee se seikka, että murhasta syytettyinä on kaksi samanikäistä nuorta naista. Esillä on myös kuvia, joissa uhri on yhdessä tulevan murhaajansa kanssa. Murhaajan kasvot on häivytetty, mutta uhrin kasvo...

Poimintoja kesäkirjapinosta - vuoden tähän mennessä paras, yllättävin sekä suurin pettymys

Lomatunnelmissa Nyt on kesä siinä vaiheessa, että loma on juuri alkanut ja edessä on ensimmäinen kesäreissu. Siitä lisää sitten myöhemmin. Mutta ennen kuin katoan lomakirjapinoni kanssa teille tietymättömille, lienee paikallaan käydä lyhyesti läpi mitä kirjapino on tähän mennessä tarjonnut. On hyvä saada lukemani kirjat tänne bloginkin arkistoihin koska, kuten olen jo niin monasti huomannut, muisti on lyhyt. Hämmästyn yhä vain useammin vanhoja blogipostauksiani lukiessani mitä kaikkea on tullutkaan luettua ja mitä ajatuksia kirjat minussa ovat herättäneet. Mukavaa kun saa yllättää itsensä näin jälkikäteen! *** Nautinnollinen elämäkerta taiteilijaparin elämästä ja rakkaudesta Aloitan tämän vuoden toistaiseksi parhaalla kirjalla: Siri Hustvedtin Ghost Stories . Se sai minulta Goodreadsin tilastoihin merkittynä peräti viisi tähteä. Täyttä tähtimäärää en usein anna, mutta tässä kirjassa osui kohdallani kaikki oikeaan: upea tarina ja vieläpä elämäkerta, hienosti kirjoitettu, mielenkiint...

Terveisiä nuoruudesta!

Kun täti-ihminen saa luettavakseen nuoren miehen omaelämäkerrallisen teoksen, reaktiot menevät vuoristorataa. Ihastuksesta hämmästelyyn, naureskelusta ("voi kuule, kun tulet tähän ikään") kunnioitukseen ("vau, että se ymmärtää jo tuossa iässä!"). Päällimmäinen ajatukseni kirjan kannet suljettuani on kuitenkin ihailu siitä kuinka avoimesti Donner kertoo elämästään ja ajatuksistaan. Tunsin lukiessani vahvasti, että kirjailijan ääni on aito ja rehellinen. Donner kutsuu kirjaansa "omaelämäkerralliseksi esseeksi" ja hän kirjoittaa tekstejä 14 eri tunteen inspiroimana. Kappaleiden teemoja ovat esimerkiksi yksinäisyys, häpeä,  katkeruus ja itsekkyys. Donner sekoittaa tekstiinsä sekä hyvin omakohtaisia kokemuksia että yleisempää pohdintaa. Tack vare min ungdom vågar jag leverera förhastade påståenden som jag senare kommer att ångra, men för en stund lever de kanske och skapar något nytt. Välillä tekstissä vilahtaa myös se kuuluisa "virtahepo" ...