Siirry pääsisältöön

Carl-Johan Vallgren: Varjopoika (2015)


"Miten helvetissä hän saattoi olla niin typerä, että oli tullut tänne yksin?"

Niinpä, sitä aina ihmettelenkin näissä dekkareissa että miksi pitää yksin rynnätä joka paikkaan ja siten takuuvarmasti päätyä konnien käsiin. Näin saadaan tietysti aikaan vatsaa kouristavaa jännitystä vaikkakin lukijana osaan jo arvata, että päähenkilö varmasti selviää tästäkin kiipelistä. Varsinkin kun kansitekstissä luvataan tämän olevan ensimmäinen osa nimihenkilön "tutkimuksista" kertovassa sarjassa. Halpa kikka joka tapauksessa vaikkakin annan sen anteeksi kun on kyseessä Carl-Johan Vallgrenin dekkaridebyytti. Ei hän mikään noviisi kirjamaakarina suinkaan ole (CV:ssä mm. Ruotsin arvostetuin kirjallisuuspalkinto August-palkinto), mikä näkyy varmassa tekstissä ja miljöökuvauksessa, mutta juuri dekkarina Varjopoika on hiukan kömpelö,

Päähenkilö on nimeltään Danny Katz, surullisen hahmon ritari joka tuntuu olevan aina väärään aikaan väärässä paikassa. Niin myös nyt ja senpä johdosta häntä epäillään jo toistamiseen julmasta murhasta. Katz ottaa ohjat omiin käsiinsä ja ryhtyy tutkimaan tapausta ja saa pian avukseen kaksi ystävää menneisyydestä. Entinen tyttöystävä Eva Dahlman työskentelee nykyisin poliisina mutta taustalla on traaginen lapsuus kuten Katzillakin. Toinen ystävä on McGyver-henkinen Jorma Hedlund, vankilakundi mutta samalla myös taitava pianisti - yhdistelmä, johon kirjailija tuntuu olevan erityisen ihastunut. Hoagy Carmichael on tämän kirjan soundtrack.

"Jorma oli juonut oluensa loppuun, katseli ympärilleen kuin olisi etsinyt pianoa jota soittaa ja pettynyt, kun sellaista ei näkynyt."

Juoni on vauhdikas, jopa niin että en aina pysy kyydissä mukana. Kirjan Katz ja Eva ovat nopeita käänteissään enkä oikein koskaan pääse rauhassa itse miettimään että kuka se syyllinen mahtaa olla. Tulen aina jälkijunassa ja samalla suuri osa dekkarien lukemisen kiehtovuudesta häviää. Lisäksi Vallgren on onnistunut ahtaamaan 350 sivuun niin paljon tavaraa, että loppupuolen voodoo-meiningit alkavat jo vähän haukotuttamaan. Toisaalta juuri tuo voodoo-osuus (kuin myös päähenkilön juutalainen tausta) tekevät tästä dekkarista omanlaisensa. Harvoin päädyn tähän lopputulokseen mutta olisikohan kirjailijan kannattanut pistää vielä sata sivua lisää tekstiä jotta lukijakin pysyisi mukana vauhdissa?

Vallgren kirjoittaa kuitenkin viihdyttävästi ja lopulta olen päässyt niin pitkälle, että haluan tietää miten tämä loppuu, vaikka murhaaja onkin tiedossa - dekkarin ollessa kyseessä - luvattoman aikaisin. Katson myös sormien läpi hiukan yksioikoiset henkilöhahmot. Vallgren on tosin panostanut Katzin kuvaukseen mutta ymmärrän sen pohjustuksena tulevalle sarjalle.

"Hän tiesi kuka oli: Danny Katz, neljäkymmentäneljä vuotta vanha, varhain menehtyneiden vanhempien ainoa lapsi. Entinen ulkoministeriön tulkki. Entinen puolustusvoimien siviilikääntäjä ja tietokoneohjelmoija. Entinen narkomaani ja asunnoton. Mutta taas jaloillaan."

Vallgren liittyy tällä kirjalla suosittuun "Stockholm noir"-dekkarikirjailjoiden joukkoon jonka tuloksena Tukholma saa tässä kirjassa ainakin minulle aika lailla vieraat kasvot. Poissa on vihreä ja elämäniloinen lähiö, tilalla betonilinnake ja lähiöjengit. Stereotyyppisesti varakkaat asuvat Östermalmilla ja Djursholmissa. Pian 17 vuotta täällä asuneena tiedän kuitenkin, että todellisuus ei ole suinkaan niin mustavalkoinen. Tämän synkän Tukholma-kuvauksen jälkeen tulee oikeasti ikävä entistä kotipaikkakuntaani, Leena Lehtolaisen harmaanherttaista Espoota!

**
Carl-Johan Vallgren: Varjopoika
Suomentanut Maija Kauhanen
(Skuggpojken 2013)
Otava 2015
Omasta hyllystä

Helmet-lukuhaaste: 27. Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kolmen saaren välissä – lapsen ääni vanhempien tarinassa

  Olen nyt elämäkerrallisten kirjojen pyörteessä. Ja ihan mielelläni, sillä mikäänhän ei ole ihmeellisempää kuin aito, eletty elämä. Tällä kertaa siitä pääsi minulle kertomaan Sophia Jansson. Kun katsoin kirjan kantta, tulkitsin automaattisesti kolme saarta tarkoittamaan kolmen perheenjäsenen erillisiä saarekkeita: äitiä, isää ja kertoja-Sophiaa. Mutta jo alkusivuilla kolme saarta saa myös konkreettisemman merkityksen, sillä tarinan miljöö jakautuu kolmella eri saarella koettuun: Tonga, Ibiza ja oma pikkusaari Suomenlahdella. Sophia Jansson on kirjoittanut intiimin kirjan omasta taustastaan ja vanhemmistaan Lassesta ja Nitasta, joista kuin kohtalon oikusta tulee isä ja äiti. Molemmat nimittäin rakastuvat tahoillaan oman sukupuolen ihmisiin. Mutta porvarillinen avioliitto solmitaan, kun lapsi on ilmoittanut tulostaan. Liitto ei kuitenkaan lopulta pääty hyvin, sillä äiti Nita kärsii pahasta alkoholismista ja hän kuolee vain 38-vuotiaana. Sophian elämäkin olisi voinut ajautua aivan to...

Tove Alsterdal punoo menneisyyden kiehtoviksi kertomuksiksi

  Miten olinkin onnistunut unohtamaan Tove Alsterdalin ! Luin häneltä joskus aikoinaan dekkarin I tystnaden begravd (suomennos "Haudattu hiljaisuudessa") vuodelta 2012, mutta koska tämä oli kauan ennen kirjablogini perustamista niin en muista kirjasta muuta kuin, että se oli hyvä. Nyt olen onneksi löytänyt Alsterdalin uudestaan ja olen jälleen kerran otettu. Tosin Alsterdalin vuonna 2019 ilmestyneestä (ja tänä vuonna suomennetusta) dekkarista Blindtunnel (Salakäytävä) jäi vähän ristiriitaiset ajatukset. Alsterdal onnistuu erinomaisesti kirjan historiallisessa taustoituksessa ja löysin kirjan alunperin juuri siksi, että tarina sijoittuu entisen Sudeettialueen, nykyisen Tšekin tasavallan alueelle.  Salakäytävä-dekkarissa ruotsalainen aviopari Sonja ja Daniel etsivät uutta suuntaa elämäänsä erinäisten takaiskujen jälkeen ja päätyvät ostamaan vanhan ja ränsistyneen viinitilan yhdestä itäisen Euroopan maaseutukylistä. Eipä aikaakaan ja pariskunta on keskellä murhavyyhteä, jonka ...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

1920-luvun klassikoita - Main Street (1920)

Uuden vuosikymmenen innoittamana kaivoin kirjahyllystäni Philipp Blomin kirjan "Fractures: Life and Culture in the West: 1918-1938", jossa Blom käy läpi maailmansotien välistä poliittista historiaa ja kulttuurin käännekohtia. Kirja oli todella inspiroivaa luettavaa mutta paikoin myös selkäpiitä karmivaa, sillä monessa kohtaa pystyi tekemään vertauksia oman aikamme yleiseen ilmapiiriin. Blomin kirja antoi minulle idean, että lukisin sadan vuoden takaisen 20-luvun bestselleritä tai muuten huomiota saaneita kirjoja ja kirjailijoita. Olen aina ollut kiinnostunut 1920-luvusta ja sen ajanhengestä mutta en ole aktiivisesti lukenut sen ajan kirjallisuutta. Päätin aloittaa vuodesta 1920 ja kyseisen vuoden (amerikkalainen) bestselleri olikin helppo löytää. Lokakuussa 1920 ilmestyi Sinclair Lewisin satiirinen pikkukaupunkikuvaus "Main Street", joka pongahti välittömästi myyntilistojen kärkeen ja herätti paljon keskustelua. Lewisin säälimätön kuvaus kuvitteellisesta Gop...