Siirry pääsisältöön

Tämän kirjan haluaisin nähdä

Kauniita hyllynlämmittäjiä
Olenko jo maininnut, että en tykkää e-kirjoista? Myönnän toki, että ne ovat käteviä - varsinkin matkustaessa - ja usein kirjastosta saa uutuuskirjatkin nopeammin juuri sähköisessä muodossa. Mutta jotenkin en vain saa samanlaista fiilistä tablettia hipelöidessäni kuin pidellessäni oikeaa kirjaa. Paperin lämpö, sivujen pläräileminen, kansien sulkeminen... Olen tuntenut itseni ihan pöhköksi kun tällaisia haikailen.

Mutta en ole yksin pöhköydessäni - kirjan ulkoasulla on väliä! Juuri julkistetut Vuoden kauneimmat kirjat on siitä hieno osoitus. Ja kyllä bibliofiilin sielu lepää kun lukee raadin kommentteja:

Kirja lämmittää käsiä värillään ja muodollaan. (Heikki A. Kovalainen: Mädän elämän alkeet)

Paikoin herkullisen möyheä, käsintehty typografia ei ammu yli, vaan teksti on kaikilta osin luettavissa. (Laura Ertimo - Satu Konttinen: Yö - Kirja unesta ja pimeän salaisuuksista)

Kirjaan valittu formaatti ja materiaalit tekevät siitä helposti lähestyttävän ja käsiin sopivan, mutta kyllin arvokkaan monumentin merkittävälle tekijälle. (Harri Kalha: Rut Bryk - Elämän taide)

Palkituista kirjoista olen lukenut vain yhden mutta "vain" e-kirjana. Kirjan arvostelua lukiessani ymmärrän, että jotain jäi ehkä uupumaan omasta lukukokemuksestani:

Kannen kluutti tuo teokseen päiväkirjamaisen tunnun. Sitä vahvistavat käsin kirjoitetut tekstit ja värikkään arkinen piirroskuva. Myös selkämyksen toteutus on viekoittavan erilainen. (Helena Liikanen-Renger: Maman finlandaise - Poskisuukkoja ja perhe-elämää Etelä-Ranskassa)

Olen muuten joskus jättänyt jonkun kirjan lukematta ihan vain sen vuoksi, että kansi kansi tai ulkoasu ei miellytä. Ja sitten on niitä kirjoja, jotka haluaa pitää kirjahyllyssään vain niiden kauneuden vuoksi, kuten nuo kuvassa esiintyvät kaunokaiset.


Kommentit

  1. En ole minäkään innostunut e-kirjoista. Niitä ei voi plärätä, niihin ei voi tehdä merkintöjä, ei voi tarkistaa minkä verran on vielä jäljellä... eikä ole sitä paperin ihanaa tuntumaa. E-kirjan miinuksena on myös sähkö – ei voi lukea, jos laitteessa ei ole virtaa - sekä jäljitettävyys: tällä kaikkialle luikertelevan vakoilun ja isoveljien aikakaudella sitäkään ei voi olla ajattelematta. Luenko väärää vai oikeaa kirjallisuutta, onko valintani epäkorrekti vai ei – ja kenen mielestä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin muuten juuri myös tuon kun luin ensimmäistä e-kirjaani, että yllättäen olikin tärkeää tietää kuinka paljon on kirjaa jäljellä! En ollut sitä aikaisemmin ajatellut :) Ja totta puhut, kuka tietää tulevaisuudesta, mitä johtopäätelmiä "isoveli" keksii vetää kirjallisesta maustani... /Mari

      Poista
  2. e-kirjoilla tosiaan on puolensa, mutta painettu kirja on parhaimmillaan taide-esine. Olkoon vaan vanhanaikaista :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit

Pikkukaupungin ilot ja kirot - Philip Teirin Pietarsaari ja Stine Pilgaardin Jyllanti

  Marraskuun pimeydestä teitä tervehdin, rakkaat blogilukijani - tosin hiukan väräjävin koivin ja tukka pystyssä koronan kourista irti päästyäni. Kalenteriin katsominen  hermostuttaa, sitä saakin pistää tämän sairasviikon jäljiltä uusiksi. Mutta aivan ensimmäiseksi pistetään blogi ajantasalle! En pysty yleensä sairastellessani lukemaan, koska saan melkein aina silmä- ja päänsärkyä. Nytkin lepäilin lähinnä hiljaisuudessa tai radiosta musiikkiohjelmia kuunnellen. Mutta juuri ennen sairastumista minun piti tänne jo vuodattaa ajatuksiani kahdesta juuri lukemastani kirjasta ja yritän nyt saada kiinni niistä tunnelmista... Philip Teiriltä olen lukenut kai kaikki hänen romaaninsa ja olen niistä myös pitänyt. Tämän uusimman teoksen 'Eftermiddag i augusti' (suom. Elokuun varjot) laitoin tietysti sitten heti varaukseen. Nyt kirjan luettuani olen kuitenkin hiukan ehkä pettynyt, tämä uusin ei ollut nimittäin ihan samanlainen lukunautinto kuin Teirin aiemmat.  Vuonna 2020 ilmestynyttä Neits

Kirjatulvavaroitus - ja pari sanaa tuoreesta nobelistista

  Onpa tullut taas luettua! Kirjoja on levällään joka nurkassa, lainakirjoja on tällä hetkellä kerääntynyt peräti neljästä eri kirjastosta ja muistutusviestejä tulee tasaiseen tahtiin, että aina on jonkun kirjan lainausaika päättymässä.  Useimpien lainausaikaa olen saanut pidennettyä, mutta aina välillä iskee kauhun paikka - kirjaan on toinen varaus ja se pitää palauttaa jo parin päivän päästä. Ja sitten paahdan hiki hatussa, että ehdin lukea. Mutta vain jos kirja on hyvä. Huonot kirjat palautan lukemattomina. Olen nyt vihdoinkin oppinut sen, että elämää ei tuhlata kirjoihin, jotka eivät niin sanotusti vedä.  Kirjapinossa on ollut yksi pikalaina, ruotsalaisen journalistin Martin Gelinin juuri ilmestynyt teos Imorgon är jag långt härifrån  (Huomenna olen kaukana täältä). Ja se olikin onneksi kirja, joka veti heti mukaansa. Gelin muutti 23 vuotta sitten unelmakaupunkiinsa New Yorkiin, mutta nyt muuttokuorma palasi takaisin Eurooppaan. Päätös ei ollut helppo, mutta amerikkalaisen sosiaali

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj

Kärsitkö unettomista öistä? Hanki oma Saisio!

  Alan jo pikkuhiljaa toipua tuosta viimeisimmästä lukushokistani eli Ann Napolitanon Kaunokaiset-romaanista . Jonka siis jo ehdin julistaa tekoälyn kirjoittamaksi ja kaikin puolin kelvottomaksi kirjaksi.  Sitten osui käsiini Hanna Weseliuksen viime vuonna ilmestynyt romaani "Nimetön" ja tajusin, ettei minun ole tarkoituskaan lukea mitään napolitanoja tai ferranteja. Tarvitsen juuri tällaista sopivasti sekavaa, ajassa ja paikassa hyppivää kerrontaa, joka jättää myös tyhjiä aukkoja niin ettei mielenkiintoni herpaannu. Tekstin pitää hengittää! Nyt sen taas opin: kirjallisuuden harrastajan tärkein ominaisuus on osata tunnistaa oma kirjailijatyyppinsä, ettei tuhlaa tätä lyhyttä elämäänsä vääränlaiseen kirjallisuuteen. Weseliuksen "Nimetön" on koukuttava ja kiehtova tarina yhdestä pitkän iän saavuttaneesta naisesta ja hänen elämästään. Ja mitä kaikkea siihen elämään voikaan mahtua!  Olen itse saanut kunnian olla ystävä kahdelle lähes sadanvuoden ikään eläneelle naiselle